Kuka osaa neuvoa miten naisen tunnelukot aukaistaan. Onko mitään toivoa vielä 26 yhteisen vuoden jälkeen saada vaimoa myötämieliseksi miestään kohtaan.
Vaimoni on monessa mielessä kunnon ihminen. Hän pitää minustakin ulkonaisesti hyvää huolta. Koska hän on vakituisessa työssä, niin hän ostaa kaikki ruuat ja osaa laittaa hyvää ruokaa sekä antaa rahaa yhteisiin menoihin, sekä lapsille. On nätti ja hyvin pukeutuva, niin kotona kuin muuallakin.
Me olemme raittiita, emmekä tupakoi, eikä meillä ole väkivaltaa missään muodossa. Meillä ei ole ollut vieraita nais eikä mies suhteita avioliittomme aikana, eikä vakavampia sitä ennenkään. Hän ei halua missään tapauksessa erota, sillä hänen mielestään meillä menee aika hyvin. Siitä voisi päätellä, että hän on minuun tyytyväinen, vaikka toisaalta sitä on vaikea uskoa. Koska kuitenkin minä koen asian toisella tavalla meidän suhteen, ja kärsin tilanteesta aika-ajoin hyvinkin paljon.
Vaikka olemmekin puheväleissä, niin en ole koskaan häneltä saanut hellää kosketusta tai sanaa. Ilman minun aloitetta ei olisi ollut muutakaan läheisyyttä, vaikka meillä on kaksi jo aikuista lasta.
Myöskään en ole koskaan kuullut häneltä yhtään myönteistä sanaa minusta, tai minun tekemisistä.
Minä tykkään läheisyydestä ja osaan ”puhua ja pussatakin”. Mutta se masentaa, kun hän ei reagoi millään tavoin minun läheisyyteeni eikä hyväilyihini, eikä osaa itse sitä ollenkaan minulle osoittaa.
Useinhan ihmisillä tilanne on päinvastoin, että vaimo kärsii läheisyyden ja hellyyden puutteesta, mutta meillä asiat ovat näin päin.
Tiedän sen että toista ihmistä on aivan mahdoton muuttaa, eikä tilanne korjaannu vaikka itse olen asian hyväksi yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen omalta puoleltani, ja yrittänyt muuttua, ja tehdä parannusta, että minuakin voisi rakastaa.
Vaikka olen todennäköisesti jo yrittänyt kaikkea, vaimon kanssa yhdessä ja erikseen, mitä ajatella saattaa, niin jos jollakin olisi vielä sellainen viisasten kivi, jota en ole vielä kääntänyt.
Vaimoni on monessa mielessä kunnon ihminen. Hän pitää minustakin ulkonaisesti hyvää huolta. Koska hän on vakituisessa työssä, niin hän ostaa kaikki ruuat ja osaa laittaa hyvää ruokaa sekä antaa rahaa yhteisiin menoihin, sekä lapsille. On nätti ja hyvin pukeutuva, niin kotona kuin muuallakin.
Me olemme raittiita, emmekä tupakoi, eikä meillä ole väkivaltaa missään muodossa. Meillä ei ole ollut vieraita nais eikä mies suhteita avioliittomme aikana, eikä vakavampia sitä ennenkään. Hän ei halua missään tapauksessa erota, sillä hänen mielestään meillä menee aika hyvin. Siitä voisi päätellä, että hän on minuun tyytyväinen, vaikka toisaalta sitä on vaikea uskoa. Koska kuitenkin minä koen asian toisella tavalla meidän suhteen, ja kärsin tilanteesta aika-ajoin hyvinkin paljon.
Vaikka olemmekin puheväleissä, niin en ole koskaan häneltä saanut hellää kosketusta tai sanaa. Ilman minun aloitetta ei olisi ollut muutakaan läheisyyttä, vaikka meillä on kaksi jo aikuista lasta.
Myöskään en ole koskaan kuullut häneltä yhtään myönteistä sanaa minusta, tai minun tekemisistä.
Minä tykkään läheisyydestä ja osaan ”puhua ja pussatakin”. Mutta se masentaa, kun hän ei reagoi millään tavoin minun läheisyyteeni eikä hyväilyihini, eikä osaa itse sitä ollenkaan minulle osoittaa.
Useinhan ihmisillä tilanne on päinvastoin, että vaimo kärsii läheisyyden ja hellyyden puutteesta, mutta meillä asiat ovat näin päin.
Tiedän sen että toista ihmistä on aivan mahdoton muuttaa, eikä tilanne korjaannu vaikka itse olen asian hyväksi yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen omalta puoleltani, ja yrittänyt muuttua, ja tehdä parannusta, että minuakin voisi rakastaa.
Vaikka olen todennäköisesti jo yrittänyt kaikkea, vaimon kanssa yhdessä ja erikseen, mitä ajatella saattaa, niin jos jollakin olisi vielä sellainen viisasten kivi, jota en ole vielä kääntänyt.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jospa hän onkin enemmän suoran toiminnan naisia?
26 vuotta yhdessä ja nyt vasta havahdut ongelmaan??
Siis hä, vaimosi pitää sinusta hyvää huolta ostaa ruoat ja syöttää sinut ja antaa rahaa yhteisiin menoihin. Onko vaimostasi tullut sinun äitisi??
Aloittaja sanoi, että ovat eläneet 26v yhdessä. Ennen hyvään aikaan oli tapana, että nainen hoiti sekä miestään että lapsiaan.
Vähän samantapaista on meilläkin. Meillä eräs pääsyistä on siinä, että vaimo on aika tyytymätön yhteiseen arkeemme. Hänen mielestään elämämme on pelkkää arkista aherrusta ilman mitään iloja. Meillä ei myöskään ole paljoa yhteisiä kiinnostuksen aiheita, joten en erityisen hyvin edes viihdy hänen kanssaan. Meillä minä en halua eroa, koska pelkään muutosta ja olen muutospelon vuoksi valmis elämään epätyydyttävässä suhteessa loppuikäni.
Anna kun arvaan ettei vaimosi tiedä ajatusistasi mitään. Ei ihme että hän kokee elämänsä ilottomaksi jos et edes viihdy hänen kanssaan. Luuletko ettei hän sitä vaistoa. Oletteko puhuneet kiinnostuksen aiheistanne, eikö mitään yhteistä tosiaan löydy? Oletteko yrittäneetkään? Jestas sentään. Sinun muutospelkosi takia tuomitset vaimosikin epätyydyttävään suhteeseen loppuiäkseen. Onko itsekkyydellä enää mitään rajaa? Sääliksi käy. Teitä molempia.
heitä hukkaan vaan muutama pari vuotta mitä sinulla on jäljellä vain siksi, ettet uskalla.
Ajattelitko, että mahd. rohkean tekosi jälkeen elämällä saattaa olla aivan ihania asioita annettavana?
Hei!
Kerron millainen vaimo olen itse. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 17 vuotta. Olen mielestäni "kasvattanut" mieheni hyvin.
Joka päivä lähtiessäni töihin, suutelen ja kosketan miestäni. Rakastan seksiä hänen kanssaan, yli kaiken. Kun hän tulee kotiin, jo eteisessä haluan koskettaa häntä, päästä halaukseen, syliin. Suudella.
Kun hän istuu tietokoneellaan, usein käyn kietomassa käteni hänen ympärilleen, vain kosketuksen vuoksi. Kiipeän syliin. Suutelen kasvoja, kaulaa, pyydän että hän kietoo kätensä ympärilleni, koska ne lämpimät kädet tuntuvat niin hyvältä selässä, ympäri rintakehääni. Hänen hengityksensä tuoksuu hyvältä, rakastan kosketusta, sylissä olemista, lämpöä.
Ohimennessään mieheni koskettaa minua usein - pidän hirvittävästä tuosta kosketuksesta. Viivähtävästä, arvaamattomasta, lämpimästä, halukkaasta kosketuksesta. Näen rakkauden mieheni silmissä.
Minä en usko, että vaimollasi on tunnelukkoja - hän on erilainen. Vain erilainen palapelin palanen kuin mitä esimerkiksi minä olen. Hän on varmasti tyytyväinen sinuun. Hän varmasti rakastaa sinua, mutta omalla tavallaan ja se ei ole sellainen tapa, sellainen kosketus jota sinä tarvitset tai kaipaat.
Minä pidän miestäni arvossa ja kerron sen hänelle. Kerron rakkaudestani, tunteista, hyvästä olosta, siitä miten komea mies on, miten paljon kaipaan tai haluan häntä, miten ikävä minulla välillä on. Annan hänen mennä vapaasti - ja toisinaan soitan perään. Teen selväksi että hän tuntee, että kaipaan häntä yhä.
Kerron miehelle avoimesti arvostukseni - hän on ahkera, älykäs, sivistynyt, edustuskelpoinen, syventyvä, fiksu, huomaavainen, ajattelevainen, seksikäs, hänen vartalonsa on aivan ihana - houkutteleva keski-ikäisen ja aikuisen miehen syliin kiivettävä keho. En saa tarpeekseni hänen hellästä kosketuksestaan.
Sinä olet yksinkertaisesti yrittänyt melkein liikaa. Ja se on vain niin, että se palapelin palanen, mikä sinulla on, se on sinulle väärä. Se ei ole itsessään huono tai väärä, se on jollekin kolkommalle miehelle sopiva, oikea, hyvä, ihana -sinulle ei. Sinä olet vaimollesikin sopiva ja hyvä, rakastettava - mutta toisinpäin se ei toimi.
Kysymys on vain valinnoista ja niiden seurauksista. Vaimon voi viedä tantra seksiä koskevalle kurssille, kierrättää parinvaihtobileissä ja toivoa, että hän kasvaa odotuksiisi ja tarpeisiisi sopivaksi. Tai sitten voit hyväksyä, että ihmissuhteet elävät tietyn elinkaaren, sinun on tullut tähän asti. Ja sinusta riippuu, millaiseen kosketus/hyväily/hellyysetäisyyteen pääset tulevaisuudessa.
Toivotan hellää ja kosketusrikasta, välittävää, lämmintä tulevaisuutta rakkaasi kanssa.
Taivas
Huhheijaa! Tällä käärmemäisen ihanalla vaimolla ja hänen seksiä uhkuvalla ihannemiehellään tuskin on lapsia, asuntolainaa,ilkeää anoppia tai työpaineita. Elämä on pelkkää onnea ja iloa. Mitä nyt välillä voi neuvoskella onnettomia miehiä " kierrättämään vaimoa parinvaihtobileissä". Jotta silleen.
Hei!
Hahahahahah . Miten voidaan ajatella siten, että jos on kuvailemani kaltaista onnea, ei ole onnettomuuksia. Mutta tässä kirjoituksessa ei kysytty onnettomuuksia ja vilpitön tarkoitukseni oli osoittaa, millaista kosketusta on olemassa.
Halusit kuulla onnettomuuksista, koska onnen näkeminen tai kuuleminen on sinusta vaikeaa. Miksi epäilet, että kuvailemani hellyyden määrä on epätosi? Tässä pyydettiin neuvoja vaimon tunnelukkojen avaamiseen. Ja minä kerroin ainoastaan millainen vaimo olen. Olen ollut sitä 17 vuotta. Ja tässä pyydettiin vastausta "vaimon muuttamiseen" - mutta ei se ole mahdollista. On olemassa vain erilaisia ihmisiä ja vähemmän tai enemmän onnistuneita ratkaisuja.
Epäilit, ettei minulla ole onnettomuuksia vaan olen vain "käärmemäisen ihana vaimo". Minun onnettomuuteni -lapsettomuus, 4 keskenmenoa ja ne ovat olleet pahoja - kaikki toivotut ja halutut lapseni ovat kuolleet. Sitä tuskaa ei voi sanoin kuvata. Asuntolainakin on ihan normi. Ja llkeä ja mahdoton, kaikkeen puuttuva, tuomiopäivää ennustava anoppi on tosipäivää. Mutta ei se tee olemattomaksi puolisoiden välistä hellyyttä, rakkautta tai keskinäistä kunnioitusta. Eikä se tee "käärmemäisen ihanaa aviovaimoa" jos todella nauttiii kosketuksesta. Se on vain sitä, että on olemassa hellä, rakentava, tunteva, välittävä, lämmin kosketus - ja minulle se on, tässä. Ja toivon, että muillekin on mahdollista tavoitella ja kokea onnea elämässä -koska elämä on oikeastaan aika lyhyt. Ja maailma on mahtava paikka.
Voi, onpa sinulla ollut todellista epäonnea! Ei ihme, että haluat hellyyttä niin kovasti jakaa ja myös saada, jos et ole päässyt halutuille lapsille sitä jakamaan. Varmaan tarvitset noiden kokemusten jälkeen jatkuvaa varmistusta ja osoitusta siitä, että hellyyttä on.
Minä haluaisin tuoda esiin sen näkökulman, että pariskunnan muodostaa kaksi ihmistä, jotka eivät välttämättä suhteen alussa tiedä olevansa toisilleen ne väärät. Ei ole olemassa vaimoa tai aviomiestä, joka on muuttumaton - eli kylmä ja tunteeton vaimo ei välttämättä sitä olekaan, kun kohdalle osuu se oikea kumppani. Siinä olet siis mielestäni väärässä, että on olemassa 1) naisia, jotka eivät halua niin paljon kosketusta ja hellyyttä, ja 2) kaltaisiasi lämpimiä naisia, jotka nauttivat hellyydestä. Sinulla on ollut onnea siinä, että kohdallesi on sattunut se oikea. Minulle ei ensin sattunut, ja olin lopulta aika kylmä. Mutta onneksi elämä toi tielleni sen todellisen vastaparini - en ole tällaisesta lämmöstä ja hellyydestä nauttinut viiteentoista vuoteen!
sinunlaisen naisen minäkin haluan. aina olen haaveillut. Nykyiseni on "OK" mutta ei tosiaan ymmärrä että läheisyys ja hellyys on jokapäiväistä.. ja sexiäkin voisi harrastaa enemmän kuin kerran "kuussa" kynttelinvalossa ja viinin kera. Jos ja kun olen puhunut asiasta, vaimo kokee sen vaateena, ei luonnollisena kahden ihmisen hyvänä lähekkäin olona ja kosketteluna kuten minä. tulen koko ajan varmemmaksi että olen valinnut väärän vaimon. Hyvä ihminen sinänsä mutt eri paria kanssani tässä suhteessa. Aloin testaamaan asiaa, löysin tyttöystävän joka toimii kuin sinä. ja olen kuin taivaassa. mutta ei ole helppoa sanoa vaimolle et heippa 20 vuoden jälkeen ja kaks muksua. Mutta kun nyt lukee näitä palstoja, ei voi kun todeta ett' on vain yksi elämä, ja valintoja on pakko tehdä että itsellä on hyvä olla. Ja ehkä sillä vapauttaa myös vaimon, että hän löytää sitten miehen joka ei tarvitse sitä hellyyttä ja läheisyyttä. Kirjoittaminen on helppoa, vaan mistä löydän voimaa lopettaa tämän avioliiton? ei oo helppoo kellään. Tosin näinkin voi toimia, kotona nukkuu jääkaapin vieressä, ja tyttöystavän kanssa elää vain ne juhlan hetket..
onks tää sitten se ainut oikee.. ei varmaan, miten tästä voi selvitä niin ettei ketään loukkaa, vai pitääkö vain loukata?
omassa tilanteessasi, se varmasti tuottaa kipeää ja tuskaa monelle osapuolelle.
Turha edes puhua, ettei loukkaisi ketään....mutta elämässä kaikella on hintansa. Se, miten sinä tulet valitsemaan, riippuu sinusta itsestäsi.
En oikein jaksa uskoa, että tyttöystäväsi katselee loputtomiin suhdettaan sinuun, vaan voi tulla päivä, jolloin hän vaatii sinua valitsemaan.
Helppoa se ei tule sinulle olemaan, mutta valinnan joudut joka tapauksessa tekemään. Joko lähdet tai jäät ja olet sivusuhteessa....hänen tai jonkun muun kanssa. Ei elämässä voi pelata loputtomiin kaksilla korteilla.
Vai että 'tunteeton vaimo' parinvaihtobileisiin...
KANNATTAISI ITSE SOVELTAA NEUVOJAAN ENSIN. Varmasti mies höyläisi mielellään muutakin kuin samaa mahoa raatoa, -ehkäpä saisi jopa jälkikasvua, jota on jäänyt vaille naituaan tietämättään kävelevän hautausmaan.
Suo siis omalle miehellesi parinvaihdon ja luonnollisesti tuotetun jälkikasvun onni. Jos miehesi vaihtaa sut sitten pysyvästi jälkeläistensä äitiin niin jäähän sulle aina tantra-jooga ja sylin täydeltä eri miehiä, jotka kaipaavat harmitonta ja takuuvarmasti ei-jälkeläisiä tuottavaa, upeaa seksiä.
ihmettelen, että miksi ette ole adoptoineet?
On todella upeaa ja kunnioitettavaa, jos haluaa antaa kodin sitä kipeästi kaipaavalle lapselle!
Monet sellaiset ihmiset, joilla ei ole edes hyvää parisuhdetta, eikä hyviä perintötekijöitä punnertavat biologisia jälkeläisiä tähän maailmaan yksi toisensa jälkeen. Vähempikin heidän osaltaan riittäisi.
Sitten kun joku upea ihminen, niin kuin sinä haluaa lapsen, niin se ei välttämättä onnistukaan. Lähipiirissäni on myös aviopari, joka antaisi parhaan mahdollisen kodin lapselle, mutta heille sitä ei ole suotu. Mutta nyt he ovat päättäneet adoptoida.
Sinulla on hyvä parisuhde, ja se on paljon se!
kateellinen toisten upeasta liitosta! Ymmärrän kyllä, että jos itsellä on surkea seksitön liitto, niin ottaa päähän lukea tuollaista kosketuksen ylistystä!
Lapseton nainen ei ole yhtään sen huonompi, kuin lapsia tähän maailmaan tehtaillut! Joissakin tapauksissa jopa päinvastoin!
Jostakin syystä usein juuri sellaiset ihmiset saavat paljon lapsia, joille niitä ei olisi tarvinnut tulla yhtään: yksinkertaisuus, huonot perintötekijät, alkoholismi, psyykkiset sairaudet ja alhainen älykkyysosamäärä. Usein näistä ominaisuuksista tunnistaa suurperheen vanhemmat.
Suuri älykkyysosamäärä, tai edes ihan normaali, ei takaa kuitenkaan suurta viisautta, humaaniutta, hengen sivistystä. MOT.
Naisen joka ei ole saanut isänsä hyväksyntää ja hellyyttä lapsena,voi olla vaikeaa osoittaa tunteitaan avioliitossa miehelleen vaikka rakastaakin tätä.Vaimosi ei ehkä ole oppinut tunnekäyttäytymistä. Lähesty häntä siitä huolimatta ja puhu hänelle omista ajatuksistasi ja tyytymättömyydestäsi.On ihmisiä jotka osoittavat tunteitaan huolehtimisellaan,ei kertomalla niistä.
keskustelkaa, puhu avoimesti tunteistas älä hyökkää vaan kerro huolesi! puhuminen auttaa niin pitkään kun 2 ihmistä pystyy keskustelemaan asioista
Alkuperäiseltä kirjoittajalta kysyisin, onko vaimosi ollut aina samanlainen, vai ovatko tunteet kylmenneet vuosien varrella? Minä olin nuorena hyvin mustasukkainen miehestäni ja ripustautuva ja halauksenkipeä. Mieskin oli hellä ja uskalsi kyllä tunteitaan näyttää. Mutta aika pian seksiä ja läheisyyttä oli aina vain vähemmän. Nyt kymmenen avioliittovuoden jälkeen olemme hyvin erillämme toisistamme, ja pelkäänpä, että minä saatan hyvinkin olla meistä se kylmempi osapuoli. Eipä mieskään kyllä ole tehnyt mitään lähestyäkseen, eikä tunteistaan puhu enää. Mutta meillä minä olen se, joka erosta puhuu. En tiedä, mitä mieheni haluaa. Olen surullinen siitä, että olen "tunteeton vaimo".
tutkimusten mukaan ihastuminen ja spontaani rakkaus kestää 15kk ja sen jälkeen se laimenee. Sen jälkeen sen ylläpitäminen vaatii paljon työtä. Pitää uhrata omaa aikaa, luopua jostain, että voi antaa sen energian parisuhteelle.
Niin, kyllähän me kaikki tuon teoriatasolla tiedämme. Mutta ei sitä nuorena ajattele naimisiin mennessään, että muistapa tehdä töitä tämän eteen. Silloin kaikki on niin itsestäänselvää ja helppoa - nimenomaan nuorena ja kokemattomana naimisiin mennessä. Enkä minä tarkoittanut mitään alkuhuuman laantumista, varsinkaan kun en mitään suurta pilvissä leijumisen tunnetta edes tuntenut - ihan tavallista välittämistä ja rakkautta ja mukavaa yhdessä oloa se oli eikä mitään ihmeellistä huumaa.
Sen kun huomaisikin että milloin on oikea aika puuttua asiaan ja alkaa tehdä sitä työtä rakkauden ja parisuhteen eteen. Usein tähän herätään ihan liian myöhään. Näin minä koen meille käyneen.
Koska en jouda tietokoneen ääressä arkisin paljon olemaan, niin näin sunnuntai aamuna vastaan sitten kerralla kaikille, joten kiitoksia teille kommenteista. Vastaan muutamille erikseen.
Kirjoittanut: Suzy4
Siis hä, vaimosi pitää sinusta hyvää huolta ostaa ruoat ja syöttää sinut ja antaa rahaa yhteisiin menoihin. Onko vaimostasi tullut sinun äitisi??
Miten niin äitini. Tarkoitin vaan sitä että vaimoni on tuoltakin osin kunnon ihminen. Koska hän hallitsee ruokapuolen asiat hyvin ja myös tykkää siitä, niin mielelläni annan sen hänen hoitoonsa.
Meillä ei ole mitään tiukkaa roolijakoa kotitöissä, vaan kumpikin tekee ne hommat, mitkä parhaiten hallitsee, ja milloin parhaiten joutaa tekemään. Siinä meillä ei ole ollut koskaan ongelmia.
Kirjoittanut: Hääh??
26 vuotta yhdessä ja nyt vasta havahdut ongelmaan??
Kyllähän tämä ongelma on ollut tiedossa jo pitkään, tällä palstallahan tämä on vasta nyt.
Kirjoittanut: onnettomia maa pullollaan
Anna kun arvaan ettei vaimosi tiedä ajatuksistasi mitään. Ei ihme että hän kokee elämänsä ilottomaksi jos et edes viihdy hänen kanssaan. Luuletko ettei hän sitä vaistoa. Oletteko puhuneet kiinnostuksen aiheistanne, eikö mitään yhteistä tosiaan löydy? Oletteko yrittäneetkään? Jestas sentään. Sinun muutospelkosi takia tuomitset vaimosikin epätyydyttävään suhteeseen loppuiäkseen. Onko itsekkyydellä enää mitään rajaa? Sääliksi käy. Teitä molempia.
Ilmeisesti niukkojen aloitustietojen takia, joillakin menee arvaukset vähän pieleen, monilta osin.
Ja joskus ihmisillä on taipumusta tuomita toinen, vaikka ei asioista vielä tiedä paljon mitään, mutta ei se mitään, jos tarkoitus on ollut kuitenkin hyvä.
Kyllä vaimoni tietää, olemme puhuneet kaikista asioista kautta aikojen. Kyllähän me ollaan paljonkin yhdessä sekä kotona, että myös reissuissa joita tehdään, pitempiä ja lyhyempiä hyvin monia vuodessa. Ja onhan meillä paljonkin yhteistä, ja mm. sen takia olemme pysyneet yhdessä. Mistä päättelet, että minulla on muutospelkoa. Enkä minä tuomitse vaimoani epätyydyttävään suhteeseen. Päinvastoin hän on tyytyväinen, mutta minä kärsin, niin kuin aloituksessa sen sanoin: ”Hän ei halua missään tapauksessa erota, sillä hänen mielestään meillä menee aika hyvin.”
Kirjoittanut: Taivas.
”Minä en usko, että vaimollasi on tunnelukkoja - hän on erilainen. Vain erilainen palapelin palanen kuin mitä esimerkiksi minä olen. Hän on varmasti tyytyväinen sinuun. Hän varmasti rakastaa sinua, mutta omalla tavallaan ja se ei ole sellainen tapa, sellainen kosketus jota sinä tarvitset tai kaipaat.
Sinä olet yksinkertaisesti yrittänyt melkein liikaa. Ja se on vain niin, että se palapelin palanen, mikä sinulla on, se on sinulle väärä. Se ei ole itsessään huono tai väärä, se on jollekin kolkommalle miehelle sopiva, oikea, hyvä, ihana -sinulle ei. Sinä olet vaimollesikin sopiva ja hyvä, rakastettava - mutta toisinpäin se ei toimi.
Kysymys on vain valinnoista ja niiden seurauksista. Vaimon voi viedä tantra seksiä koskevalle kurssille, kierrättää parinvaihtobileissä ja toivoa, että hän kasvaa odotuksiisi ja tarpeisiisi sopivaksi. Tai sitten voit hyväksyä, että ihmissuhteet elävät tietyn elinkaaren, sinun on tullut tähän asti. Ja sinusta riippuu, millaiseen kosketus/hyväily/hellyysetäisyyteen pääset tulevaisuudessa.
Toivotan hellää ja kosketusrikasta, välittävää, lämmintä tulevaisuutta rakkaasi kanssa.”
Kiitos hyvin sydämellisestä kannanotosta minunkin asiaani, sekä millainen olet naisena itse. Tuollainen lämmittää sydäntäni, että ei sittenkään maailmasta ole kaikki rakkaus kadonnut.
Ja mitä kerrot itsestäsi mm. ”Kerron miehelle avoimesti arvostukseni - hän on ahkera, älykäs, sivistynyt, edustuskelpoinen, syventyvä, fiksu, huomaavainen, ajattelevainen, seksikäs, hänen vartalonsa on aivan ihana - houkutteleva keski-ikäisen ja aikuisen miehen syliin kiivettävä keho. En saa tarpeekseni hänen hellästä kosketuksestaan.”
Vaikka itseään on ihmisen riskialtista kehua, niin rehellisesti voin sanoa, että minuun sopisi hyvin moni laatusana jonka olet huomannut miehessäsi. Voi jospa minunkin vaimoni kertoisi edes joskus, että hän arvostaa minua, mutta en koskaan sitä kuule. Itse kyllä olen pyrkinyt sanomaan, niin vaimollekin kuin lapsillekin, myönteiset asiat joita olen heissä tai heidän tekemissään huomannut.
Kommenttisi eräälle toiselle, jossa oli: ”Ja tässä pyydettiin vastausta "vaimon muuttamiseen" - mutta ei se ole mahdollista.” Ei kai minun aloituksessani ollut sellaista, että haluaisin neuvoja ”vaimon muuttamiseen”. Kirjoitinhan mm. ”Tiedän sen että toista ihmistä on aivan mahdoton muuttaa. ” Halusin vain toisten näkökulmia, että onko mitään vielä tehtävissä meidän suhteen eteen minulla itselläni, vaimonihan ei näe siihen tarvetta, niin kuin kirjoitin aloituksessani.
Kirjoittanut: hellyyden kipiä
” Nykyiseni on "OK" mutta ei tosiaan ymmärrä että läheisyys ja hellyys on jokapäiväistä.. Jos ja kun olen puhunut asiasta, vaimo kokee sen vaateena, ei luonnollisena kahden ihmisen hyvänä lähekkäin olona ja kosketteluna kuten minä”
Kylläpä veit sanat suustani, asia on meilläkin juuri noin. Muuten en ole samaa mieltä mitä tulee suhteestasi johonkin toiseen ”tyttöystävään”, vaikka se sinua tyydyttääkin. Sellainen kiusaus helposti kyllä tulee minullekin, mutta en voi vaimoani sillä tavalla loukata kuitenkaan, että menisin vieraisiin.
Kirjoittanut: Kokenut nainen
Naisen joka ei ole saanut isänsä hyväksyntää ja hellyyttä lapsena, voi olla vaikeaa osoittaa tunteitaan avioliitossa miehelleen vaikka rakastaakin tätä. Vaimosi ei ehkä ole oppinut tunnekäyttäytymistä. Lähesty häntä siitä huolimatta ja puhu hänelle omista ajatuksistasi ja tyytymättömyydestäsi. On ihmisiä jotka osoittavat tunteitaan huolehtimisellaan, ei kertomalla niistä.
Kiitos ihanasta kommentistasi, tuo on varmasti totta.
Kirjoittanut: vaimo
Alkuperäiseltä kirjoittajalta kysyisin, onko vaimosi ollut aina samanlainen, vai ovatko tunteet kylmenneet vuosien varrella?
Jaa mitenhän tuohon sanoisi. Kyllä jo seurustelu aikana oli jonkinlaisia enteitä siitä. Mutta todellinen laita alkoi paljastua sitten kun menimme naimisiin. Koska sitä itsekin on ollut ”ujo maalaispoika”, niin ymmärtää myös jos toinen on pidättyväinen alkuvaiheessa. Toisaalta tein virheen siinä kun oletin että tilanne korjaantuu kun opimme toisemme tuntemaan. Kyllä meillä toisaalta alussa oli ihan kivaa. Olihan se niin mukava kun sai oman puolison, kun oli jo kerinnyt siihen vanhanpojan rooliin jo kyllästyä. Käsittääkseni myös vaimoni koki niin. Pikkuhiljaa tunneilmasto on sitten viilentynyt entisestään. Ilmeisesti vaimoni vaihdevuodet ovat sitten viimeistään ”seisauttaneet”, ainakin minuun kohdistuvat myönteiset tunteet.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin kun ajattelee, että jos olisi ollut koko ikänsä vanhana poikana. niin ei sekään varmaan kovin herkkua olisi ollut. Kyllä kuitenkin perhe-elämässä vaimon ja lasten kanssa on oma rikkautensa. Ja muutenhan meillä meneekin ihan hyvin, kun saisi tuon läheisyyden ja hellyyden meidän välille.
Itse asiassa vastaukseni oli nimimerkille Kohtalontoveri, ei sinulle.
Sinulle toivotan jaksamista, ja kuten itsekin sanoit, onhan niitä hyviäkin asioita paljon. Mitäpä jos ihan pyytäisit vaimoltasi, että tulepas kainaloon ja pidä vähän hyvänä?
Minua ahdistaa, surettaa ja vihastuttaa tuo teidän tilanteenne. Jos kerran olette puhuneetkin asiasta, ja olet ilmaissut hellyydentarpeesi selvästi, niin minusta tuntuu todella itsekkäältä ja julmalta tuo vaimosi käyttäytyminen. Onko hän täysi sadisti miestään kohtaan?
Ja mitä on tuo kumma puhe siitä, ettei vaimo koe tarvetta muuttaa asioita? Onko siis ihan ookoo, että mies riutuu hellyydenkivussa ja suhde on sairas? Ilmeisesti näin on.
Jos kerran on niin, että vaimo ei halua erota, niin otapa ja osta vaimollesi äitienpäivälahjaksi jokin hyvä avioliitto-opas. Suosittelen Tapani Sopasen Toinen Toisellemme -kirjaa. Kirja käsittelee muun muassa vaimon ja miehen tarpeita liitossa, ja vaikka vaimosi tarpeet näyttävät poikkeavan rajusti kirjan esittämistä stereotyypeistä, niin varmasti hän tajuaisi jotakin sinun tunteistasi luettuaan kirjan. Kyllä nyt herranen aika luulisi sen verta empatiaa löytyvän!
Pane vaimosi ymmärtämään, että jos hän ei kerran halua erota, ja haluaa säästää liittonne, on hänen oltava valmis tekemään töitä sinun onnellisuutesi eteen!!! PERRRRKELE! >:( Sisu ja saatana!
ketju lukea. Aviossa olemme olleet 40v, mietin millaista oli olla aviossa , kun lapset olivat pieniä, kun olimme olleet sen 17v ja 20v.
Yhteenvetona voin kertoa, että tunteet eri ajanjaksoina on vaihdelleet.
On ollut ns. laimeampia kausia ja sen jälkeen taas intohimoisempia kausia.
Välillä on mietitty, olisiko syytä ottaa välimatkaa ja sitten on taas rakennettu uutta, tunteiden puolella ja ihan oikeastikin puusta ja kivestä. Luotu uraa, seurattu, kun lapset tehneet samaa.
Harva kykenee pitkää avioliittoa elämään koko ajan intohimon siivittämänä ja olisiko se edes normaalia ja terveellistä.
Matkat ja aurinko ovat saaneet aina tunteemme herkäksi. Siksi matkustamme vähintää kaksi kertaa vuodessa. Samoin hiljentyminen kesäisin veden ääreen, olemme rakentaneet huvilan.
Mieheni on hitaampi puhumaan tunteistaan ja pussaamaan, näin on ollut koko avioliiton ajan.Minä olen ollut se "kiehnääjä"
Nyt yli 60v pariskuntana nautimme toistemme seurasta, punaviinistä kynttilänvalossa, saunomisesta yhdessä, mitään räiskyvää intohimoa ei ole, mutta on yhteenkuuluvuuden tunne, yhteinen, ajottain mustakin huumori, ja seksi ei ole kadonnut mihinkään.
Olen iloinen, että tämä yhteinen matka on tähän saakka ollut vaihteleva. Tämä on ollut meidän matkamme, jollain muulla pariskunnalla se on toisenlainen.
Kyllähän se näin on että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, PUOLIN JA TOISIN. Jos toinen puoli puuttuu, suhde on sairas kuten jo OI Playa yksinkertaisesti ilmaisi. Muuta tapaa ei ole olla parisuhteessa jos toista ei ota huomioon.
Itse olen myös mies ja nyt kahden vuoden sisällä avioliittomme alusta suhteemme on juuri samanlainen kuten viestiketjun aloittaja kertoi. Itse olen tunnepitoinen, intohimoinen rakastaja ja olen mielestäni jo tutkiskellut omat vikani vaimoa kohtaan ja kertonut tämän hänelle. Myönnän että aluksi tätä en itse ymmärtänyt silmittömän rakkauteni takia ja sen vuoksi käytin kaiken energiani syyn etsimiseen 'hänen kylmyydelle'. Jokatapauksessa 'heräämiseni' ei tunnu herättävän vaimossa mitään tunteita, kertakaikkiaan ei. Vaikka kysynkin ns. pakon edessä häneltä mitä tunteita sinulla on minua kohtaan, vastaus on että 'rakastan sinua ja tahdon yrittää, mutta se vaatii aikaa'. Vastaus valitettavasti on että minun kannalta aikaa ei ole enää, olen niin väsynyt. Hän ei ymmärrä minullakin on tarpeet, eli kaipaan sitä vilpitöntä rakkautta, edes aluksi jotain empatiaa minua kohtaan jos hän tahtoo vielä yrittää.
Näin lopuksi täytyy kyllä sanoa että tämä syö miestä, tunneihminen kun olen ja rakastan häntä yhä. Tuntuu että sydämeni särkyy, kun hän kaikesta huolimatta on kylmätunteinen minua kohtaan. Asia taitaa olla niin että hän ei pysty muuttamaan itseään. Kaiken tämän jälkeen toivon etes jotain valonpilkahdusta, mutta ei. Taitaa olla että olen menettänyt jo uskoni häneen rakkaudesta huolimatta. Luultavasti minun on aika tukahduttaa tunteeni, ja alkaa ajattelemaan järjellä koska en yksinkertaisesti ole onnellinen.
John Grayn:miehet ovat marsista naiset venuksesta-kirjaa tai jotain seurakunnan avioliittoleiria tmv.