Itse pyörittelen ajatusta erosta ja vaikka en olekkaan vielä mihinkään päätökseen tullut, pohdin myös, että miten mahdollisen eron voisi hoitaa...
Aina aikaisemmin kun olen eronnut, olen tehnyt sen kasvotusten. On ollut tärkeää, että pystyn kasvotusten puhumaan asiat halki ja sitten se on siinä ja voin jatkaa elämääni.
Mutta mites kun välissä onkin 500km ja nähdään muutenkin harvoin? Voiko toisen jättää puhelimitse?
Ajatus siitä, että matkustan miehen luo ensin ja hoidan eron sitten siellä, tuntuu kauhealta. Lähinnä jo siksi, että tiedän, että siitä seuraa aivan kauhea olo. Ei siis sellainen olo, missä voisi matkustaa samantien takaisin omaan kotiin sen 500km. Miehen paikkakunnallakaan ei ole minulla sellaisia tuttuja, joiden tykö voisi mennä itkemään silmänsä päästään. Muutenkin ekat päivät eron jälkeen on sellaisia, jotka haluaa vietää aivan täysin omassa rauhassa, siinä tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
Teenkö tästä asiasta nyt aivan liian ison asian? Mutta kun tuo tuntuu niin ylivoimaiselta.
Aina aikaisemmin kun olen eronnut, olen tehnyt sen kasvotusten. On ollut tärkeää, että pystyn kasvotusten puhumaan asiat halki ja sitten se on siinä ja voin jatkaa elämääni.
Mutta mites kun välissä onkin 500km ja nähdään muutenkin harvoin? Voiko toisen jättää puhelimitse?
Ajatus siitä, että matkustan miehen luo ensin ja hoidan eron sitten siellä, tuntuu kauhealta. Lähinnä jo siksi, että tiedän, että siitä seuraa aivan kauhea olo. Ei siis sellainen olo, missä voisi matkustaa samantien takaisin omaan kotiin sen 500km. Miehen paikkakunnallakaan ei ole minulla sellaisia tuttuja, joiden tykö voisi mennä itkemään silmänsä päästään. Muutenkin ekat päivät eron jälkeen on sellaisia, jotka haluaa vietää aivan täysin omassa rauhassa, siinä tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
Teenkö tästä asiasta nyt aivan liian ison asian? Mutta kun tuo tuntuu niin ylivoimaiselta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
olisi hyvä ratkaisu, tai sitten vanhan aikainen kirje
Miltä kuulostaisi idea että tapaisitte jossain paikassa joka on noin puolivälissä toistenne koteja? Sanot suoraan että haluat keskustella jostain asiasta vakavasti ja pyydät miestäsi menemään kyseiseen kaupunkiin tiettynä päivänä. Kummankaan ei tarvitse matkustaa tuota 500km ja ei tunnu niin paljoa "turhalta reissulta", kuin olisi matkustanut 500km vain kuullakseen "jätän sut".
Siis kyllähän mie voisin matkustaa sen turhan matkan 500km ihan vaan jättääkseni miehen. Asia mikä siinä ahdistaa, on se, että en oikeasti sen jälkeen pysty matkustamaan kotiin takaisin, kun olo on varmasti ihan hirveä. Tuntuu jo nyt nöyryyttävältä istua junassa ja itkeä samalla kuin pikku lapsi...
sen jos susta tuntuu noin kamalalle? Toihan osoittaa että sä välität siitä
Siksi tämä kai niin vaikeaa onkin. Rakastan kyllä toista, mutta en tiedä voiko meillä olla tulevaisuutta..
Tämä kaukosuhde on aivan liian rankka, ainakin minulle. Tunnen koko ajan itseni jätetyksi syrjään ja peteyksi. Itsevarmuuteni laskee kuin lehmän häntä, kun tunnen, että olen miehen elämän tiellä.
Silloin kun olemme yhdessä, ei ole mitään ongelmia, en tunne mitään noista asioista. Ehkä tämä kauko-juttu vain sitten on se kaikista rasittavin osatekijä suhteellemme. Mieskin kyllä myöntää, että silloin kun emme ole yhdessä, niin hän keskittyy vain työhönsä ja kaikkeen muuhun mikä hänellä siellä paikanpäällä menossa. Ei ole aikaa sitten koskaan oikein keskittyä minuun. Emme ole toistemme arkea, enkä oikein tiedä, voinko sellaista vaatiakkaan. En ainakaan kaukosuhteessa... Kai...
Kannattaisko sitten puhua miehen kanssa että välimatka rasittaa ja raastaa? Voisitko kuvitella muuttavasi miehen luo tai lähemmäs häntä? Mitä mies tuumaisi jos itse muuttaisi?
Olen muuttamassa miehen kanssa samaan kaupunkiin nyt touko-heinäkuussa. Oli mies silloin vielä kuvioissa tai ei.
En tiedä, oma ahdistus vain kasnaa välillä niin suureksi, että tuntuu, että ei jaksa enää uskoa tähän suhteeseen. Välillä taas tuntuu, että hitto, kyllä mie tän jaksan, vähintäänkin siihen asti kun muutan sinne ja nähdään miten alkaa menemään.
Mutta en tiedä, usko tosiaan horjuu siihen, että vaikka asuisinkin miehen kanssa samassa kaupungissa/saman katon alla, niin tuleeko mitään, tunnenko silloinkin vielä olevani miehen elämän tiellä...
Oletko puhunut miehen kanssa tunteistasi? Siitä miten tunnet jääväsi taka-alalle ja olevasi miehen tiellä. Jos et, niin tee se. Puhu miehesi kanssa, jos hän sinusta välittää, tekee hän asialle jotain.
Olen kyllä puhunut miehelle, miltä on tuntunut.
Vastauksena on miehen oma analyysi omasta käytöksestä, jonka lopettaa sitten niin, että sanoo, että ymmärtää, miten tuollainen käytös voi toisen saada tuntemaan näin.
Mutta siihen se sitten jääkin, mikään ei muutu. En tiedä, miten tuota keskustelua voisi jatkaa, että saisi siitä kehittävän keskustelun aikaiseksi.
Mies useinkin puhuu tuollalailla. Että sanoo kyllä paljon, ja "esittää", että on keskustelussa mukana, mutta ei sitten loppujen lopuksi sano kuitenkaan mitään. Vähän niinkuin kertaa omilla sanoillaan ongelman, jonka jälkeen se on hänen mielestään ratkaistu...
En tiedä, vaikeaa tosiaan välillä on...pöh...
Sano miehelle suoraan että joko käytös muuttuu tai homma on siinä. Toisaalta en ketään ei voi pakottaa muuttumaan. Joten jos mies jo vakiona on tuollainen, ei vaihtoehtojen antaminen auta.
Siis siksihän tässä onkin vähän hämääntynyt olo, kun ei tiedä, mistä nämä tunteet johtuu.
Silloin kun olemme miehen kanssa yhdessä, en todellakaan edes ajattele tuon suuntaisiakaan asioita, että olisin jotenkin miehen tiellä. Mies ottaa minut todella ihanasti huomioon.
Mutta tosiaan, meidän käsitykset kaukosuhteesta vain eroaa niin paljon, että on minulle ehkä turhan raastavaa. Miehellähän se on erittäin helppoa, hänen ei tarvitse kuin tyytyä nykyiseen tilanteeseen, jossa hän on "paremmassa asemassa", hän kun ei enempää yhteyttä/kontaktia kaipaa.
Olemme kyllä muuttamassa samalle paikkakunnalle jonkusen kuukauden päästä, mutta en tiedä tuleeko hommasta sittenkään mitään. Nämä kaukosuhde kuukaudet ovat jotenkin saaneet minut epäileen miehen kykyä tehdä kompromossejä, minä joudun olemaan suhteessa ainoa mutantti ja mies elää herroiksi, kun ei tarvitse kuin omien tapojen, mieltymysten ja rutiinien mukaisesti mennä. Olen ikäänkuin menettänyt luottamusta miestä kohtaan. En luota, että hän tekisi minun/meidän eteen kaiken, että kummallakin olisi hyvä olla.