Suomessa kipupotilaita enemmänkin hallinnoidaan, kuin autetaan terveydenhoitojärjestelmässämme.
Kipupotilaat jätetään enmmän tai vähemmän heitteille, heille ei anneta kunnollisia kipulääkkeitä.
Sairauskertomuksissa vältetään mainita hermokipu.
Suomessa käytetään vajaa puolet Euroopan kivun hoidon keskimääräisestä opioidien kulutuksesta.
Tämä toiminta on järjetöntä sekä epäinhimillistä!
Kipu aiheuttaa sydänvaivoja, syöpäriskin kohoamista, alkoholisimia, unettomutta ja sitä kautta uusia sairastumisriskejä.
Meillä hallinnoidaan kipupotilas nopeasti masentuneeksi ja aletaan syöttää mielialalääkkeitä ja neuroleptejä (neuroleptit tekevät ihmisestä toisinaan melko passiivisen).
Kipupotilaat vaatikaa kunnollista lääkitystä! Et ole paha ihminen jos haluat kipusi helpottavan, mutta tulet kyllä melko pahaksi ihmiseksi jos annat kärsimyksesi jatkua.
Kärsimys tuhoaa elämää, eikä kirkasta kruunua.
Kipupotilaat jätetään enmmän tai vähemmän heitteille, heille ei anneta kunnollisia kipulääkkeitä.
Sairauskertomuksissa vältetään mainita hermokipu.
Suomessa käytetään vajaa puolet Euroopan kivun hoidon keskimääräisestä opioidien kulutuksesta.
Tämä toiminta on järjetöntä sekä epäinhimillistä!
Kipu aiheuttaa sydänvaivoja, syöpäriskin kohoamista, alkoholisimia, unettomutta ja sitä kautta uusia sairastumisriskejä.
Meillä hallinnoidaan kipupotilas nopeasti masentuneeksi ja aletaan syöttää mielialalääkkeitä ja neuroleptejä (neuroleptit tekevät ihmisestä toisinaan melko passiivisen).
Kipupotilaat vaatikaa kunnollista lääkitystä! Et ole paha ihminen jos haluat kipusi helpottavan, mutta tulet kyllä melko pahaksi ihmiseksi jos annat kärsimyksesi jatkua.
Kärsimys tuhoaa elämää, eikä kirkasta kruunua.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Joillekin se voi tuottaa tyydytystä, jopa nautintoa kun voi vaikuttaa?
Työskentelin vielä muutama vuosi sitten hoitajana, kunnes menetin terveydellisistä syistä ammattini. Kaikkein "koomisinta" oli, kun erään terveyskeskuksen vuodeosaston lääkäri ei suostunut määräämään terminaalihoidossa olevalle potilaalle parasetamolia voimakkaampaa lääkettä. Selitys oli se, että potilaan kunto on huono, eikä hän kestäisi voimakkaita kipulääkkeitä, saattaisi vaikka kuolla. Hyväpä siinä on yrittää puolustuskyvyttömän potilaan etua ajaa, kun lääkärin näkemys on selvä ja jyrkkä. Eikö ihmisellä ole oikeutta edes kivuttomaan kuolemaan? Viimeiseen asti pitää tuskaa tuntea, että on köyhäksi syntynyt ja julkisen terveydenhuollon hampaisiin joutunut - niinkö?
Aika outoa politiikkaa siinä laitoksessa muutenkin harjoitettiin. Periaatteessa kotihoitokuntoisia makuutettiin kuukausikaupalla sairaalassa. Oikeasti kotona tai pitkäaikaisyksikössä huonosti pärjääviä puolestaan kotiutetiin, kun lääkäri oli eri mieltä heidän osastolle tulostaan, koska joku muu lääkäri oli heidät sisälle ottanut.
Terveydenhuolto/sairaanhoito on hierarkista touhua. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että aika paljon siellä on muiden intressien ajajia kuin potilaan parhaan. Ehkä jollekin on vain hienoa olla ylilääkäri. Joku toinen saattaa olla katkera, kun ei päässytkään toivomalleen erikoisalalle, vaan jumiutui "hoitamaan" matalaa sosioekonomista asemaa edustavia ihmisiä.
Hoitoalan hierarkia näkyy siinä, että ihmiset arvotetaan sosiaalisen aseman mukaan. Köyhä potilas ei ole riittävän pätevä tietämään edes sitä, sattuuko häneen, ja jos sattuu, niin kuinka paljon. Keskiluokkainen yliopistoa opiskellut nuori ja fyysisesti terve lääkäri tietää potilaan kokemukset potilasta itseä paremmin. Niin se vain menee, ei voi mitään, vaikka kuinka kiukuttaa. Asiat ei ole juurikaan paremmin yksityislääkärillä, koska oma sosiaalinen status ei yksityislääkärin käytöstä miksikään muutu.
Olisihan se kivaa eläkeläiskipupotilaana tienata vähän ylimääräistä trokaamalla reseptejä tai lääkkeitä torilla lisätienestien toivossa. Nähtäisiin sitten enmmän näitäkin otsikoita:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812310121420_uu.shtml
Kyllä taas perus rahanahne idiootti liikkeellä! Jos kipulääkkeensä joku myy, silloin ei taida tarvetta niihin ainakaan kovaa olla. Ei kukaan, jolla elämää kuluttava kipu haitannut eloa pitkään, ala myymään eloaan helpottavia lääkkeitä! Maassamme kun on tehty kipu-potilaan elämä tosi vaikeaksi, ei lääkitä saati tutkita riittävästi! Ja jos/kun lääkityksen saa, saa juosta uusimassa reseptiä ja apteekissa lääkkeitä jonottamassa pahimmillaan viikon välein, kuukauden välein kuitenkin. Ja apteekissa lääkkeiden saaminenkaan ei aina oikein suju niinkuin pitäisi...
Itse pääsin kipupolille aikanaan vuosia kärsittyäni. Kipulääkkeen antoi perhetuttu yksityis lääkäri alkuun, kun ei tuskaan tk:sta tehnyt mitään. Polilla vähän tutkittiin, koitettiin kaikki masennuslääkkeet kipulääkkeen kanssa läpi, ei kovinkaan halpaa ollut... Nyt useita vuosia sama lääke pitänyt toimintakykyisenä ja töissä. Ei koskaan tulisi pieneen mieleenkään kipua pienentävää, toki kovaa huumetta ilman reseptiä, lääkettä muualle kuin oman kielen alle laittaa, oli sitten vaikka konkurssi edessä! Rahasta kun ei kipuun apua ole, nopeuttaa vaan hoitoon pääsyä...
on täällä todella helvetillistä!
Tuntuu että aihe ei kiinnosta ketään.
Kivun SYY vielä vähemmän.
Joitain röntgenkuvia otetaan, mutta jos niistä ei havaita mitään erikoista, niin eihän sitä vikaakaan sitten voi olla.
Potilas katsotaan sitten olevan vain se joku taas turhasta valittava tapaus.
Pillereitä tietenkin määrätään, mutta niiden vaikutus ja teho onkin sitten taas sivuseikka.
Kerrot olleesi myös kipupolilla.
Mitkä olivat kokemuksesi?
Olen myös ollut siellä, mutta odotukseni osoittautuivat aivan ylimitoitetuiksi.
Kivun syyn selvittämisen kun kuvittelisi olevan ko. paikassa niitä ensimmäisiä toimenpiteitä.
Mutta sehän osoittautui aivan utopiaksi.
Pillereiden määrääminen kun tuntui olevan pääasia, tutkimusten sijaan.
Uusimpien ja kalleimpien!
Annetaan tiedotusvälineissä kuva, että kaikki saavat asiallista hoitoa.
Ensinnäkin tuolle kipulääkelaastari tyypille, ne laastarit oltiin saatu murrossa. Vaikka kokoaikainen kipu vie keskittymiskykyä, ilmeisesti se ei ole ihan paska, koska pystyi vielä sisälukemaan paremmin kuin kivuton. Kirjoituksestasi huomaa, että et ole paljoa kroonista kipua kokenut.
Mutta nyt siis vasta vastaus sinulle. Olen käynyt kipuklinikoilla, julkisilla ja yksityisillä. Olen todella ottanut asiasta selvää. Täällä on hiljainen sopimus, että hermokipulääkkeitä ei jaeta, paitsi suhteilla ja joillekin poikkeuksellisille henkilöille.
Jotkut lääkärit siis kirjoittavat, mutta todella poikkeuksellisesti.
Kuntoutus ja muu ovat hyväksi, mutta itse olen sairastanut jo vuosia jatkuvaa kipua, eikä sitä ole kuntoutus auttanut hiukkaakaan.
Ensin valitetaan, ettei kipulääkkeitä määrätä. Sitten valitetaan, että pillereitä vaan kirjoitellaan. Mikään ei kelpaa.
Niin, lääkkeitähän toki määrätään, mutta kun kipuun kirjoitetaan mielialalääkkeitä, joista ei ole apua kuin teollisuudelle ja lääkärille rahana! Maassamme todella onneton kroonisen kivun hoitotaso! Itsekin kipupolilla koin todella pettymyksen! Diagnoosi repäistiin hatusta, yksi sähkötutkimus hermoston tilaa kartoittaen ja päätöksenä neuropatia vaikka taudin merkkejä ei löytynyt. Odotin silloin että syytä olisi tosissaan etsitty, mutta kun ei pällilääkkeet auttaneet, suuttui lääkäri ja alkoi ehdotella huume-polille siirtoa... Kai ne siellä sitten olisi myrkyt lykänneet, ei vaan halua huumeisiin itsellä ole! Toki lääkitys ilman reseptiä minullakin huumetta on, jää repsu aina apteekkiin, mutta työkyvyn sain takaisin. Kipu tosin päällä aina, lääke tekee siitä vain siedettävää. Diabeetikkona diagnoosin sain, voi kun olisi ollut edes aavistus homealtistuksesta silloin, vaikka en usko että tutkimuksia olisi siltikään tehty!
Mistä ja kuinka paljon lääkäri saa rahaa määrätessään mielialalääkkeitä potilaalle, vastaanottopalkkion lisäksi?
Lääketeollisuushan kouluttaa lääkäreitä, aikas hiljaa ollaan julkisuudessa kytköksistä, niin vaikea sanoa mitä saavat siitä, että koe mielessä kirjoitellaan melkein vaivaan kuin vaivaan mielialalääkkeitä. Oudon nopeasti moiset saatiin käyttöön, tutkimuksissa käsiteltiin yhtä välittäjäainetta, pääteltiin että siinäpä masiksen syy... Lääketeollisuus rahoitti 90-luvulla Jenkeistä käsin suurella rahalla maamme tutkijoita... Miten lienee kun vanhanajan rauhoittavat koitetaan saada pois käytöstä kun ne aiheuttavat riippuvuutta... Mutta mites sitten mielialalääkkeet? Pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä, SSRI-lääkkeiden riskeistäkin puhutaan tosi hiljaa. Ja kuka väittää että kyseiset mömmöt eivät aiheuta riippuvuutta? Ovat vaan huiman kalliita, kivahan niitä on määrätä koe-mielessä, lääkekatto kolahtaa täyteen muutamassa kuussa, eikä ainakaan itselleni moisista ollut kuin runsaasti haittavaikutuksia... Lääkäreiden ja lääketeollisuuden kytkökset pitäisi tuoda julki, niinkuin poliitikkojen rahoittajien myös, mutta eihän niin tule koskaan tapahtumaan...
Nyt kun sait jaarittelusi jaariteltua, niin mitä vastaat kysymykseen?
Mitä kautta pääsit kipupolille?
Itse olen kärsinyt vuosikausia kivuista ja oishan se edes joskus kiva kokea sellainen päivä että ei kärsisi vaan lääkitys olis kohdallaan?
Kärsin itse jatkuvista kovista kivuista ja olen miettinyt olisiko kipuolista apua.Miten sinne pääsee ja mitä siellä tehdään?Missä päin Suomea tällainen tapaus.Itse olisin menossa TYKS:iin.Jos lähetteen edes saan.
Minulle ei myöskään ole ollut apua kuntoutuksista.Mistä olet saanut kaikkein parhaimman kivun hoidon?
Onko käytössä Tramal vai mikä kipulääke?Kun resepti jää apteekkiin.Minulla kaikista lievin Tramal ja ei auta.
Lääkäri saa potilaan, joka käy koko ajan vastaanotolla. Itsellä koitettiin vaikka kuinka paljon mielialalääkkeitä. Sitten vasta aloin itse ajatella, että voi helvetti, eihän nää oo minun kivustani kiinnostuneita, eivätkä työkyvystäkään.
Menee paljon paremmin kun olen jättänyt kaikki sellaiset lääkkeet pois jotka eivät minua auta. Siinä on iso ero määrätäänkö lääkettä, joka auttaa vai etsitäänkö oikeaa "yhdistelmää" vaikkapa kymmenisen vuotta.
Itse sain lähetteen kipupolille diabetespolin kautta, tosin pari vuotta piti sielläkin valitella ja koettaa parantaa tilaa tavan kipulääkityksellä. Lopetin väliin koko touhun, ei ollut miyään hyötyä! Yksityinen ongelmastani kuultuaan määräsi ensimmäisen kerran tramalia, joka hiukan helpotti. Myös annostusta lisättiin ja kun apua ei oikein ollut, vaihdettiin ja koitettiin muita. Kun sen jäljiltä sitten taas diabetespolilla asiasta puhuin ja tutkimuksien mahdollisuutta kyselin, sain pyytäessäni lähetteen kipupolille. Lääkkeenä mennyt vuosia parhaan hoitovasteen antanut Temgesic, jonka rinnalle sitten koitettiin vaikutuksen tehostamiseksi ja kivun lakkauttavan yhdistelmän löytämiseksi hermokipulääkkeenä melkein kaikki uuden sukupolven mielialalääkkeet. Petyin vähän kipupoliin, kivun syyn selvittäminen ei tuntunut siellä kovin tärkeältä... Sen jälkeen kun kipupoli määräsi hoidon jatkuvan diabetespolilla, siis lääkkeille uusinta terveyskeskukseen, kun ei ollut enää uusia kokeiltavia lääkkeitä. Lääkitys palautti minulle työkykyni, kipu ollut jo pitkään lääkkeillä siedettävissä. Aloin kokeilla benfotiamiinia siitä luettuani, kun kipulääke ei enää vaikuttanut yhtä hyvin vuosia sitä syötyäni, elimistö kun tottuu... Yllätyin ilokseni, siitä todella oli apua, vaikka olin hyvin epäileväinen koko homman suhteen, lisäravinne eikä edes kovin kallis, toimi huomattavasti toisinkuin kalliit lääkkeet! Toki välillä kipu kovenee vieläkin, mutta sama lääkeannos auttaa yleisesti pitämään kivut melkein huomaamattomina. Kivun kanssa eläminen ei ole helppoa, en ihmettele että kaikki ei jaksa. Avun saaminen omalla kohdallani oli pitkä prosessi, enkä siihen olisi jaksanut uskoakaan ilman vaimoni tukea, mutta lopulta apu löytyi. Omalla kohdallani diabetes ehkä auttoi, ehkä jopa vaikeutti, perusterveeltä kivun syytä olisi etsitty varmasti perusteellisemmin, mutta hoitoon pääseminen olisi saattanut olla paljon vaikeampaa. Kivun kanssa ei pitäisi kenenkään joutua elämään, se heikentää elämänlaatua ja mahdollisuutta täysipainoiseen elämään aivan liikaa, maassamme vaan on kipupotilaat heitteillä eikä kipua hoideta kuin pienessä marginaalissa potilaita vaikka lääkkeitä kivun lievitykseen olemassa on. Ei kroonista kipua terve voi edes kuvitella, lääkäreiden tuntuu olevan vaikea ymmärtää kipupotilaita, tai väärinkäytön epäily mahdollisuus on estetty ohjeistuksella ettei varmuudenvuoksi lääkkeitä määrätä. Siitä joutuu vain liian moni kärsimään!
Jaa. Että potilas käy sitä useammin lääkärin vastaanotolla, mitä kelvottamampia lääkkeitä määrätään? Miten lääkäri silloin rahaa niistä lääkkeistä?
Huono vastaus. Yritähän uudestaa.
Saako tuota benfotiamiinia apteekista vai luontaistuotekaupasta ja kuinka paljon maksaa?
Benfotiamiinia saa sekä apteekista että luontaistuotekaupasta. Hintaa 60kpl paketille hitu alle 17€, joka ei tunnu lompakossa kovin vaikka siitä ei apua olisikaan. Euroopassa diabeetikoille määrätty jo 90-luvulta lähtien estämään komplikaatioiden syntymistä, meillä ei kai estää haluta, kun on kalliita lääkkeitä itse komplikaatioihin. Muuta syytä moiseen en oikein keksi, kysymys kuitenkin on meillä kansantaudista. Apua niistä saa ilmeisesti myös ihmiset jotka eivät ole diabeetikkoja, hermosärkyyn moni saanut helpotusta. Tuote vahvistaa ääreisverenkiertoa jo reilun parin viikon kuluessa aloittamisesta, itselläni ainakin. Hämmästyin todella, en uskonut mitään apua moisista olevan, lääkärit kun eivät koskaan tuotteesta olleet kertoneet. Benfoa on ennen yksi apteekki tuottanut tarvitsioille, taisi viime vuonna tulla yleisesti melkein joka myymälään. Kovasti kummastuttaa lääkäriemme tietämys, maamme huiput kun sanovat ainoan vitamiinilisän jota ihmiset tarvii olevan D-vitsku. Toki meidänkin "erikoislääkäri" olikin tk:n yleislääkäri pitkään, jonka tietämys suorastaan masensi. Miten ihmeessä ei olla perillä omalla alallaan tapahtuvasta tutkimuksesta ja kehityksestä, kirveellä ja puukolla muuten pyörisi huonekaluteollisuutemmekin jos tyyli olisi sama. Kipua elämässään kantaville vilpittömästi suosittelen kokeilemaan josko apua noista saisi, minulla särkylääkkeen annostusta en ole joutunut nostamaan vaikka elimistö lääkkeeseen onkin tottunut useiden vuosien jälkeen. Benfotiamiini on antanut toiseksi parhaan hoitovasteen kaikesta mahdollisesta kivun helpotuksen avuksi kokeilemastani tuotteesta, eikä tarvinnut maksaa lääkärille sen saamiseksi. Kivun hoito kehittyy kokoajan, meillä se ikäväkyllä laahaa kaukana perässä, eivätkä hoitoalalla ihmiset voi ymmärtää mitä elämä jatkuvan kivun kanssa on. Aikanaan yksityislääkäri minulle totesi, että aivan vääriä lääkkeitä syön ja vaihtoi Temcesicin Lyricaan ja neuvoi menemään psyykan polille jos vieroitusoireita tulee, ei tosin lähetettä kirjoittanut. Pahasti kävi silloin minulla työelämään paluu, kunnes kipupolilla heti laittoivat takaisin vanhan lääkkeen ja kauhuissaan kyselivät miten näin on voitu tehdä. Toki ymmärrän että väärinkäytön mahdollisuus estää lääkäreitä kipulääkkeitä määräämästä, mutta kun ainakin tilastojen mukaan maassamme on 10-15000 narkomaania, jotka toki eri aineita käyttää, kuitenkin jos ei kipupotilaita auteta mahdollisen väärinkäytön pelossa, joutuu hirvittävän moni elämään tuskansa kanssa ilman apua teoreettisen mahdollisuuden takia. Ja toki terveydenhuollon alasajokin vaikuttaa siihen että hoitoa ei saa, lisääntyvät sisäilmaongelman runtelemat kipupotilaat joita kasvavassa määrin tulee ja heidän määränsä lisääntyy jatkuvasti. Saati sitten perinteisistä syistä kivun saaneet, joille annetaan mielialalääkitys, joka trendinä joka vaivaan nykyisin määrätään. Onneksi kipua on alettu ymmärtämään paremmin, eikä leimata luulosairaaksi enää niin usein kuin ennen. Toki asun susirajan takana, jossa muuhun maahn verraten tilanne on katastrofaalinen.
Moni kyllä löytää apua kipuunsa kun sitkeästi sitä etsii ja EU kun asioita lopulta ohjaa, ehkä meilläkin otetaan uusia lääkkeitä kivunhoitoon. Me kipuilijat kun emme ole mtt:n potilaita muuta kuin hoidon epäämisen seurauksena turrutettuna hiljentäminen mielessä. Vaatikaa hoitoa, siihen kuitenkin meillä on oikeus, oli sitten rikas tai köyhä, nuori tai vanha!
hoidosta on, että apua lääkäreiltä ei saa ennen kuin potilas romahtaa täysin lääkärin vastaanotolla.
Itselläni tuki- ja liikuntaelinvaivoja joihin vuosikaudet yritettiin tarjota Relifexiä ja muuta aspiriinia, joilla ei mitään vaikutusta.
Luonteeni on sellainen, että en kovin herkästi näytä todellisia tunteitani lääkärin vastaanotolla, vaan jotenkin sitä lääkärille mennessään kokoaa itsensä ja kertoo vaivoistaan asialliseen sävyyn. Lääkäri tulkitsee tämän siten, että potilas pärjää hyvin ilman vahvaa lääkitystä.
Totuus kuitenkin oli, että kotona velloin tosi syvissä syöverissä ja mietin miten tapan itseni, koska kukaan ei ymmärrä kipujani eikä voi auttaa. Tätä kesti yli 5 vuotta.
Vasta sitten, kun vastaanotolla tuli totaalinen purkaus, itkin ja taisin puhua itsemurhasta, sain lähetteen kipupolille josta lääkitykseksi opioidit ym. Nyt pärjään paremmin vaikka kivutonta elämäni ei ole vieläkään.
Eli neuvoni on, että tuokaa ne todelliset tunteet lääkärin tietoon, niin voitte jopa saada apua.
Tutkittiinko ja selvitettiinkö myös kipua ja kivun syyt siellä kipupolilla, vai määrättiinkö vain opioidit lääkkeeksi?
niin paljon, esim. Ortonissa, että kipupolilla ei tarjottu muuta kuin TNS-laite kokeiltavaksi (ei auttanut),lääkkeet ja olisi ollut mahdollisuus osallistua myös johonkin rentoutusryhmään (en mennyt). Eli mitään lisätutkimuksia ei tehty.
Tutkimukset jatkuvat edelleen vielä tänä päivänäkin, ihan toisella taholla. Mutta itselleni pääsy kipupolille ja kunnon lääkityksen saanti oli silloin pelastukseni.