Nettitreffeillä olen useinkin käynyt, ja jäänyt pohtimaan erästä asiaa. Noin yhden treffikerran jälkeen nainen osaa sanoa, että mies kiinnostaa vain kaverina. Näin on käynyt monta kertaa, ja joka kerta leukani loksahtaa. Jään miettimään, miten sen voi noin pian tietää. Itse kun olen siihen mennessä todennut, että onpas ihan kiva jutella tämän tytön kanssa, voisi kai ottaa uusiksi joskus. Sanokaapa, kuinka nainen sen tietää? Näkevätkö he enneunia? Käyvätkö he selvännäkijän juttusilla? Vai onko niin, että minusta huomaa heti alkuunsa, että olen täysin epäkiinnostava miehenä. Siis vaikka seurani kaverina kelpaakin. En ole älyttömän ruma tms. Tai ehkä naisten mielestä sitten olenkin, mutte eivät he tavatessa mitenkään järkyttyneiltä näytä.
Aika usein se kaveri-juttu on tietysti kiertoilmaus "ei voisi vähempää kiinnostaa" -lauseelle, mutta jotkut näistä naisista sitten oikeastikin ovat halunneet nähdä uudestaan ja viettää aikaa yhdessä, siis nimenomaan kaverina, lähinnä loputtomasti jutellen. Eikä koskaan ole treffeillä mitenkään vaikeaa ollut, aina on juttu luistanut vähintäänkin siedettävästi.
Minä en ymmärrä enää ollenkaan.
Aika usein se kaveri-juttu on tietysti kiertoilmaus "ei voisi vähempää kiinnostaa" -lauseelle, mutta jotkut näistä naisista sitten oikeastikin ovat halunneet nähdä uudestaan ja viettää aikaa yhdessä, siis nimenomaan kaverina, lähinnä loputtomasti jutellen. Eikä koskaan ole treffeillä mitenkään vaikeaa ollut, aina on juttu luistanut vähintäänkin siedettävästi.
Minä en ymmärrä enää ollenkaan.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Katsos kun naiset ovat täydellisen hyviä miesasiantuntijoita joille ei kelpaa kuin baari-illan jälkeen vastaankävelevä katujengin kovimpaan kastiin kuuluva puolihullu. Joka neljän sixpakin juotuaan on vielä selvin päin ei kuule naisia kiinnosta joku netissä roikkuva pelle vaan heille pitää olla isomunainen ääliö jolla on bemari ja puoli milliä tilillä rahaa... (tosin se muna tulee bemarista ei mistään muusta kun yleensä noille naisille riittää se bemari jonka sitten omivat itselleen)
Liian monen naisen kohdalla toi on totta!!
Mielenkiintoista, miten paljon näin pienestä maasta löytyy miehiä, joilta nainen on vienyt bemarin.
olemassaolon tai puuuttumisen huomaa noin kahdessa sekunnissa. Jos sä et vetoa seksuaalisesti just siihen tyttöön, niin se on kiinnostunut susta "vaan kaverina", jonka kanssa voi käydä kahvilla jubailemassa, mutta ei siis "poikaystävänä/hoitona/suhteena" jonka kanssa harrastetaan seksiä.
Tästä ei kannattane kuitenkaan lannistua, sillä se seksuaalinen vetovoimakin on yksilöllistä eli yks vetoaa yhteen ja toinen toiseen.
Ja naiset noin ehkä yleisesti on vähän selektiivisempiä tässä suhteessa kuin miehet - jo ihan lisääntymiseen liittyvistä perusrakenteista johtuen.
Jaa. No, ymmärrän. Onkohan sitten niin, että miehet ovat hieman erilaisia. Pakkohan se on myöntää, että useimmat naiset ovat mielestäni seksuaalisesti vetovoimaisia, ja taitaa se miehillä yleisemminkin olla näin. Mutta toisaalta se nainen, johon olen eläissäni eniten kiintynyt, ei ensimmäisen parin vuoden aikana kiinnostanut minua vähääkään. Ei oikein edes kaverina. Mutta joskus se kipinä sitten syttyi.
Ei toi kyllä ihan pidä paikkaansa. Monesti nainen voi haluta miestä seksuaalisesti mutta ei halua seurustelua. Esim. haluaa vain yhden yön seuraksi tai sitten vaan seksisuhteen, mutta ei voisi ajatellakaan seurustelevansa kyseisen henkilön kanssa. Kokemusta on, niin omakohtasia kuin kavereidenkin.
Eli summa summarun, vaikka nainen olisi kiinnostunut myös seksuaalisesti niin se voi silti olla kiinnostunu "vain kaverina". Miehissähän toi on vielä yleisempää.
Joo, on totta, että vaikka nainen pitäisikin miestä seksuaalisesti puoleensavetävänä, se ei vielä riitä, eli ei vielä takaa, että haluaa seurustella.
Mutta jos nainen ei pidä miestä seksuaalisesti puoleensavetävänä, niin sitten ei ainakaan halua seurustella.
Eli se seksuaalinen vetovoima on välttämätön, mutta ei riittävä edellytys seurustelusuhteen syntymiselle.
Naisilla vaan on usein näin että se seksuaalinen vetovoima miehessä koostuu kulisseista eli rahasta, autosta jne.. Tai siis poikkeuksena "rentut" jolta ei tarvi löytyä mitään muuta kuin kova maine. Miesten tuntema seksuaalinen vetovoima kohdistuu naiseen ihmisenä, ulkonäköön, persoonaan ja tämmöisiin juttuihin.
Kyse ei ole mistään korkeammasta tiedosta tai mistään mystisestä vaan ihan siitä, minkälaisen fiiliksen kundi saa tytössä aikaa ensi SEKUNNEISTA lähtien. Itse olen tarkka ulkonäön suhteen ja jos ei ole tarpeeksi komea tai niinkuin joku muukin tuossa mainitsi seksuaalisesti vetoava, niin ei kyllä kiinnosta. Ei tarvitse olla välttämättä ruma, voi olla ihan komeakin, mutta ei vaan sytytä syystä tai toisesta.
Minä ainakin voin sanoa heti eka tapaamisen jälkeen, kiinnostaako toinen edes sen verran, että olisi pointtia nähdä uudestaan ja ehkä kuvitella jopa suhdetta toisen kanssa.
No kyllä tuo aika mystiseltä kuulostaa. On tämä kyllä omituista. Minä kun vasta pitkän ajan päästä voin tietää, kiinnostaako nainen minua kaveruutta enempää.
Ymmärrän yskän. Asia harvinaisen selvä. Pitänee satsata ensivaikutelmaan.
Olen käynyt neljän miehen kanssa nettitreffeillä 2 viikon-1 kk:n kirjoittelun jälkeen. Ensimmäinen mies oli ruma, epäsiisti ja vastenmielinen. Tiesin heti, että tikullakaan en tuohon koske. Kohteliaasti kuitenkin vietin muutaman tunnin hänen kanssaan jutellen. EHKÄ olisin tavannut toisenkin kerran ellei hän olisi ilmiselvästi valehdellut umpialampia.
Toinen mies oli tavatessamme kutakuinkin kirjeidensä mukainen. Hänen kanssaan muodostui jopa suhde, joka kyllä lopahti runsaan kuukauden kuluttua. Kävi nimittäin ilmi, että ilmeisesti hän kirjeissään oli muokannut itseään minun mieleni mukaiseksi (en väitä, että tahallaan). Todellisuus paljasti, ettei meillä ole mitään yhteistä. Häntä ei loppujen lopuksi kiinnostaneetkaan ne asiat, joista hän kirjeissään oli väittänyt olevansa kiinnostunut.
Kolmas tapaus oli fiksu mies, jonka kanssa kirjoittelin jopa 5 kk ennen tapaamista. Tapaaminen oli järkytys, koska hän oli ihan erilainen, mitä oli itseään kuvannut kirjeissään. Tiesin hänestäkin heti, että vaikka kuinka muuten on mielenkiintoinen tyyppi ja kaikin tavoin kelpo mies, en voisi haluta hänen kanssaan läheisempään suhteeseen.
Neljäs tapaamani mies osasi kirjeissään kuvailla itseään realistisesti - sekä ulkomuotoaan että ajatuksiaan ja mielenkiintoalueitaan. Hän kertoi rehellisesti painonsa ja pituutensa, joten tiesin varautua isomahaiseen mieheen. (haun kohteena oli ollut sopusuhtainen ;-)) Tapasin hänet ja mitään suurta "kolahdusta" ei tapahtunut. Hän oli tosi miellyttävä ja tapailimme harvakseltaan erilaisten asioiden (konserttien, taidenäyttelyiden, peli-iltojen yms. molempia kiinnostavien) merkeissä. Muutaman kuukauden kuluessa myös fyysinen kiinnostus heräsi. Mielestäni olen löytänyt hänestä täydellisesti itselleni sopivan miehen vaikka en kuvitellut sen ikinä olevan mahdollista. Eilen tuli muuten vuosi täyteen ensitapaamisesta :-)
Jos kerran itse tiedät vasta usean tapaamisen jälkeen, kiinnostaaako nainen enempää (mikä kuulostaa ihan luontevalta), miksi et voisi tapailla näitä naisia kavereina? Voisihan heidänkin mielenkiintonsa loppujen lopuksi herätä paremman tutustumisen jälkeen.
Entä sitten yhteydenpito ennen tapaamista. Millaisen käsityksen annat itsestäsi (fyysisesti, henkisesti...)? Oletko rehellinen? Itselläni ainakin pamahtaa totaalinen stop-merkki päälle, jos menen tapaamaan sopusuhtaiseksi itseään sanonutta miestä ja hän muistuttaakin sitten kävelevää lihapullaa.
Mielenkiintoista, että joku nainen voi kokea asian näinkin päin. Kaikki muuthan ovat tähän asti vannoneet välittömän kolahduksen nimiin. Tuskinpa kukaan silti julistaa sinun malliasi yhtään huonommaksi. Hyvä niin.
Olen kyllä pitänyt yhteyttä näihin kaveriksi tulleisiin naisiin, sikäli kuin yhteydenpito on ollut molemminpuolista. Joskus se toinen osapuoli on sitten ilmoittanut alkaneensa seurustella, eikä ole sen jälkeen ilmoitellut itsestään. Tapailtu siis on jälkeenkin päin, kunhan on ensin vannotettu, että ollaan vain kavereita.
Olen kiinnittänyt huomiota rehellisyyteen, mutta en kyllä oikeasti tiedä, mitä pitäisi vaikkapa ulkonäöstä mailailuvaiheessa sanoa. Pari kertaa olen saanut kuulla vastapuolen olleen positiivisesti yllättänyt treffeillä, mutta en tiedä, liittyykö tämä ulkonäköön. Yleensä en kuvaile ulkonäköäni juuri ollenkaan, enkä pyydä sitä naiseltakaan. Ehkä pitäisi sitten korostaa sitä, että en ole komea (vaikken mielestäni rumakaan).
(Olen muuten huomannut että jättäessäni deitti-ilmoituksesta pois viittaukset omaan ulkonäkööni, vastaajat ovat yleensä melkoisen kauniita naisia. Jos taas kirjoitan heti alkuunsa, että en ole mitenkään erityisen komea, vastaajat osoittautuvat ihan tavallisiksi naisiksi. Tämä siis ihan sivuhuomautuksena.)
Sopivan kumppanin tunnistamista on tietääkseni tutkittu monin tavoin, mutta tosiasiana pysyy, että nainen tietää välittömästi, kuka saattaisi olla sopiva seksikumppani. Epätieteellisesti asian voi ilmaista näin: välillämme oli sähköä, kipinää, kemiat kohtasivat yms. Erään tutkimuksen mukaan nainen ihastuu mahdollisimman erilaisiin geeneihin (ne tunnistetaan hajuaistin avulla), mikä selittäisi naisten viehtymyksen ulkomaalaisiin miehiin.
No niin, minä ainakin huomaan muutaman hetken päästä saanko miehen tossun alle vaiko en. Eli tahdon kumppaniksi tarpeeksi vahvan persoona, jota en tuosta noin saa tossun alle. Ehkä siinä on mukana sitä seksuaallisuutta ja intuitioita. Olen ollut kolme kertaa nettitreffeillä, ja joka kerta kyseessä on ollut aikamoinen tossukka. :)
Puolustellaanpas tässä vähän miehiä. Kannattaisi mun mielestä nähdä useammin. Toinen saattanu vaikuttaa tossukalta sentakia kun haluaa vain olla ystävällinen kun kerran ensimmäisen kerran ylipäänsä tapaa uuden ihmisen. Varmastikaan moni ei ole luonnollinen oma itsensä ensimmäisillä sokkotreffeillä. Kannattaisi nähdä ainakin kolmisen kertaa ja tehdä johtopäätökset sitten. Siis jos vaan toisen kanssa mukava jutella ja ulkonäkö miellyttää.
Niin jäi kyllä mainitsematta, ettei ne tappamani miehet ole halunneet mua tavata toista kertaa, joten en minäkään ole ns. hyvää ensivaikutelmaa ole tehnyt :) Yhteen näistä miehistä pidän vieläkin satunnaisesti yhteyttä. Toisaalta asioihin vaikuttaa taas se, että näin netti -aikakutena nuo välimatkat ovat pitkiä ja aika rajoittaviakin.
Mutta maileissa voi antaa niin helposti itsestään ihan eri kuvan, kun sitä todellisuudessa onkaan. Minäkin annan aika ronskin kuvan itsestäni, ja ulkonäöltäni olenkin sitten samanlainen hissukka kuin nämä miehet. :D
" Niin jäi kyllä mainitsematta, ettei ne tappamani miehet ole halunneet..."
No mutta, sinulle voin sanoa minäkin yhden ohjeen. Ota vähän iisimmin siellä treffeillä! Ja vielä väität olevasti hissukka. Huh huh.
Mä vaan tarkoitin, että... Mua on treffeillä alkanut ärsyttää, esimerkiksi se, ettei mies uskalla sanoa vastaan. Tehdään niin miten minä haluan, en sitten tiedä onko tuo ollut kohteliaisuutta, vai mitä. Mutta tarvitsen miehen joka sanoo pikkasen vastaankin. Olenkin ajatellut viedä seuraavalla kerralla miehen benjii -hyppyyn, katsotaan miten käy... :P
Minä en oo ollu nettitreffeillä, mut minä oon halunnu olla kaveri joidenkin miesten kanssa, mut en oo kehdannu kysyä sitä edes sellasilta, joiden kanssa oon ollu treffeillä. Eli mul ei oo miespuolista sydänystävää...on se heikkoo!
...ettet ole tavannut minua! ;)
Tiedätkö kuitenkaan edes mitä se benji-hyppy tarkoittaa?? ;)
Tota samaa pohtinut itsekin. Miten nainen voi sanoa niin pian, että sinussa ei ole "sitä jotain". Minä taas en oikeestaan yhdestäkään ole voinut sanoa tuota heti. Olen kyllä nähnyt kuvan aina ennen tapaamistakin ja jutellut puhelimessakin, joten siinä mielessä mitään pettymystä ei ole tullut.
Jos miettii vaikka työ- tai opiskeluympäristöäkin. Kyllähän niissäkin syntyy pareja ja ei nekään kaikki parit oo heti ensinäkemältään monikaan ihastunut toisiinsa vaan vasta paremman tutustumisen myötä työtehtävien tai koulujuttujen merkeissä.
Ja monesti vain toinen saattaa kiinnittää toiseenhuomiota ja lähestyä häntä kahvipyynnöllä ja silti voi tulla onnellinen ja molemminpuolin rakkautta oleva parisuhde. Siis vaikka toinen ei olisi edes oikein kiinnittänyt aluksi huomiota siihen kahvikutsun lähettäneeseen.
Ehkä sokkotreffeillä sitten naisen olettaa että paikalle ilmestyy se mahtava prinssi joka vetää heti jalat alta, vatsan veteläksy, sukat rullalle, sydämen jyskyttämään täysillä ja silmät putoomaan päästä. Hei naiset, suurin osa suomalaisista miehistä ei saa ensisekunneilla naiselle aikaan tollasia reaktiota kun tapaa sokkona keskellä arkipäivää jossain kahvilan ovella.
Eli please jaksakaa naiset tutustua paremmin. Mies kiinnostuu ehkä helpommin siksi, että nainen nyt on lähes aina kaunis ja seksuaalisesti vetovoimainen ja muutenkin ihana :).
Pitäkää ihmeessä rima korkeella, niin minäkin pidän, mutta poistakaa nyt ihmeessä se "haluan ihastua ensisilmäyksellä tai tapaamisella" ehto. Suomalainen mies kuitenkin pohjimmiltaan suhko ujo, mutta vain alussa. Näin saataisi vähennettyä tätä sinkkujenkin määrää tässä maassa :).
"Näin saadaan vähenettyjä sinkkujen määrää tässä maassa" Ei ole totta.. Minulla ei ainakaan ole aikaa eikä kiinnostusta tapailla ja roikkua kahvilla jonkin ihan mukavna miehen kanssa, jos se ei sytyttäny ensimmäisellä kerralla. Tajuatko, ettei ole järkeä edes tutustua toiseen paremmin, koska pidemmän päälle se ei ikinä tulisi toimimaan. En voisi koskea mieheen, joka ei vaikuta minuun seksuaalisesti lainkaan. Hyvä esimerkki:
Tapasin chatissa tosi kivan ja fiksun miehen, alle 30v, kaksi akateemista tutkintoa, ihan ok siisti ulkonäkö, hyvin kohtelias, hauska jne..
Siis aivan unelmamies, mutta: minulla tuli lähinnä sellainen fiilis, niinkuin hän olisi yhtä seksuaalisesti kiinnostava kuin vaikkapa veli tai ystävä..En voinut kuvitellakaan hänen kanssaaan enempää, hän olisi ollut innokas tapaamaan vielä kovastikin jne.
Sellaisia miehiä on, ketkä sytyttävät heti eka tapaamisella, muita en huoli enkä heihin aikaani tuhlaa.
Siis yhteenvetona naisten vastauksista: Oletukseni, jonka mukaan naisilla on jonkinlainen korkeampi aisti, jolla he kuvittelevat pystyvänsä tunnistamaan sopivat miesehdokkaat, oli virheellinen. Naiset eivät sopivaa miesehdokasta tunnista, vaan kyseessä on alkukarsinta, jossa luokitellaan miehet sen mukaan, onko heissä "x-tekijä" vain ei.
Totta puhuen on pakko sanoa, että miehillä taitaa olla pikkuisen realistisemmat odotukset naisten suhteen. Olen toki itsekin sen välähdyksen joskus kokenut. Pelkkä hymy tuntemattomalta ihmiseltä tai muutaman sanan vaihto on saanut minut hermoilemaan. Täysin poikkeuksetta tuo merkillinen viehätys on kuitenkin johtanut harhaan. Nämä naiset ovat aina osoittautuneet täysin vääriksi ihmisiksi. (Ja myös he ovat ilmaisseet halunsa olla vain kaveri.) Siksipä suhtaudun tuohon x-tekijään suurella varauksella.
Olen itse ainakin hyvin kyllästynyt siihen, että saan aina kuulla olevani epäkiinnostava. Rehellisyys on tietysti hyvästä, parempi näin kuin turhia toiveta elättäen. Yksikään nainen ei kuitenkaan ole ikinä minuun ihastunut, ja pitäisi kai miettiä, mitä voisin asian hyväksi tehdä. Tuo "tossun alla" -kommentti oli mielenkiintoinen. Minulla ainakin on kohtuullisen vahvoja mielipiteitä ja pidän niistä kiinni, joten siitä se ei ainakaan voi olla kiinni. Toisaalta mielipiteeni ovat jossain määrin feminiinejä. Kannatan siis monia asioita, jotka ovat suositumpia naisten kuin miesten keskuudessa. Taidan olla epämiehekäs sanan perinteisessä merkityksessä. Jos näin on, eli mielipiteeni ja asenteeni tekevät minusta epämiehekkään, niin sitten naiset saavat minun puolestani "pitää tunkkinsa". Olen mieluummin yksin ja pidän kiinni omasta persoonastani ja mielipiteistäni. Todennäköisesti syitä epäsuosiooni on tietysti muitakin, mutta niitä en osaa arvailla.
Oli hyvä että tulin kysyneeksi asiaa. Tämä valaisi paljon, joten kiitos vastauksista. Johtopäätökseni on se, että kannattaa lopettaa nettideittailu ja hakeutua naisnäkökulmaa kaivetessaan niiden kavereiden pariin, joita on jo löytänyt. Ei mitään ongelmaa, elän hyvää elämää joka tapauksessa. Mutta yhden asian sanon: Jos sitten ollessani vähän yli kolmekymppinen, huomaan, että naiset alkavat kiinnostua minusta lastensa isäehdokkaana, niin tuskinpa minua enää kiinnostaa. Silloin annan itselleni luvan olla pikkuisen katkera elämälle ja keskityn itseeni. Kyllä minäkin sentään haluaisin olla kiinnostava miehenä. En tiedä käykö näin, mutta tuollaista kohtaloa minulle on naistenkin toimesta povattu, useampaan otteeseen.
"Totta puhuen on pakko sanoa, että miehillä taitaa olla pikkuisen realistisemmat odotukset naisten suhteen"
Ei ole mitään epärealistista siinä, että odottaa niitä "kipinöitä". Itse löysin vuosien "nirsoilun" jälkeen miehen, joka sytyttää kaikilla tasoilla. Mielettömät kemiat havaitsin tapaamisen ensi sekunneilla, ja hän osoittautui mahtavaksi tyypiksi muutenkin. Onneksi en ollut niin epätoivoinen, että olisin tyytynyt vähempään.
OK, muotoilin asiani huonosti. Siis sanotaan, että miehillä taitaa olla vähän vaatimattomammat odotukset naisten suhteen.
Ny minua kiinnostaisi tietää yksi asia. Monelleko naiselle Annen mies on historiassaan ollut sellainen, joka sytyttää kaikilla tasoilla?
Miehethän epäilevät, että naisten mielestä ihanteellisten miesten joukko on hyvin suppea. Näillä miehillä on sitten rajattomat mahdollisuudet, koska heistä ovat kiinnostuneita kaikki maailman naiset. Kuinkahan paljon totuutta tässä kärjistyksessä on?
..olisin tuon tekstin itse kirjoittanut! Niin paljon se kertoi omista käsityksistäni...mukava huomata, että toisillakin on tällaisia näkemyksiä...vaikkeivät ne aivan valoisimmasta päästä olekaan :(
Niin, monen mielestä hän on kyllä komea ja mukava tyyppi, mutta "jalat alta"- reaktiota ei varmaan niin monessa ole saanut aikaan. Olen ihan sanaa mieltä jonkun aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että "se jokin" on kaikkien mielestä vähän eri asia. Tyttökaverini saattaa mennä ihan sekaisin tyypistä, joka minusta on ihan ok, muttei muuten kummempi.
Mielestäni tämä on ihan mainio ilmiö. Kauneus on todellakin katsojan silmässä, ja uskon, että jokaiselle löytyy se oikea, joka näkee sinussa sellaista, mitä muut eivät. Vaikka toisilla etsiminen kestääkin kauemmin kuin toisilla.
...siis ei Anna, kirjoitti edellisen.
Ilman muuta pitää maksaa potutu pottuina; vaikka ehkä ihan eri ihmisille.
Onko pieni katkeroituminen sitten tietoinen valinta? Puhuin nimenomaan katkeroitumisesta elämään. Nykyäänkin tuntuu joskus siltä, että on pettynyt niihin lupauksiin, joita elämä tarjoaa. Lapsesta asti sitä on kuvitellut, että oma elämä menee vähän niin kuin kirjoista on lukenut, tai niin kuin omilla vanhemmilla. Että ennen pitkää rakastuu ja tulee rakastetuksi. Mielestäni ihmisellä on lupa olla hieman pettynyt, jos jää täysin vaille tällaisia asioita. Eikä pidä kieltää sitäkään, etteikö seksikin pyörisi mielessä aika usein, mikä tietysti harmittaa. Ei enää onneksi niin usein kuin parikymppisenä.
En siis mitenkään naisia syytä. En aio myöskään kostaa. Mutta jos joskus viiden vuoden päästä huomaisin, että joku nainen onkin minusta kiinnostunut, kiinnostaisiko minua enää? Kiinnostus on laskussa nyt jo. Ja sitten kun yli kolmekymppisenä tietäisi, että kelpaa naisille "paremman puutteessa" tai hyvänä isäehdokkaana, voiko enää suhtautua naisiin vakavasti? Naiseen, joka haluaa minut lastensa isäksi, kun kukaan niistä paremmista, kipinän sytyttävistä ei siihen ryhtynyt? Tuskin siinä itsellä paljoa kiinnostaa. Ja näin ovat monet ihmiset ennustaneet minullekin käyvän, aika näyttää käykö toteen.
Mutta kuten sanottua, en minä naisia syytä. Jos jotakin syytän, niin itseäni ja kulttuuria, joka saa meidät uskomaan itsestämme liikoja.
..yli kolmikymppisenä SINÄ olet niin epätoivoinen, että otat kenet naiset vaan, ei se välttämättä mene niin päin, että nainen ottaa kenet vaaan lastensa isäksi. Minä en ainakaan ottaisi, olen ennemmin yksin kuin jonkun vaan kanssa.
Miksikäs sitten pitäisi olla hätävarana kun ei aikaisemminkaan kelvannut;)
Sähän siinä lopulta kuitenkin häviät, mutta periaatteessa asenne meininkiä.
*Taputukset olalle*
Jos en tyydy mihin tahansa mieheen, ni mitä mä siinä häviän? Mä en halua elämääni pilata jonkun miehen takia, että mulla nyt ois vaan joku mies. HALOO!! Mulla on rima korkealla, mut sehän on oma asiani, niinkuin aikaisemmin tässä viestiketjussa joku tyttö sanoi, että oli tavannut miehen, joka sytyttää kaikilla tavoilla, niitä on olemassa! Ja jos ei tule nyt heti vastaan, niin en epätoivoisena aio tyytyä vähempään.
Niinkin voi toki käydä, mutta ei se kovin todennäköiseltä tunnu. En siis kiellä mahdollisuutta. En kyllä nykyäänkään ole mitenkään nirso, naissuhteeni vain päättyvät (tai muuttuvat kaverisuhteiksi) ennen kuin tiedän, millainen ihminen on kyseessä ja pidänkö hänestä.
Pikemminkin olen nykyään alkanut tympääntyä naisiin. Naispuolisia ystäviä toki arvostan.
Lumikin närkästys lienee turhaa, sillä tämän edellisen veijarin vastaus taisi olla suunnattu minulle.
Mielenkiintoista, että lumikki kokee miehen pilaavan hänen elämänsä, jos kyseessä ei ole kaikkia kriteeritä täyttävä yksilö. Olisikohan tässäkin miesten ja naisten välinen ero? Miehet arvostavat enemmän perhettä ja sitä, että on turvattu elinympäristö sekä hyvä kumppani elämässä. Naiset taas korostavat tulenpalavaa intohimoa.
Enpä tiedä. Tuollaisen vaikutelman ainakin tästä viestiketjusta saa.
Tuli tässä mieleeni asia, joka aivan pikkuisen sivuaa tätä teemaa. (Vaikka ei niinkään ketjun alkuperäistä kysymystä.) Lueskelin joskus Sosiaali-ja terveysministeriön sivuilta isätoimikunnan mietintöä. Juttu löytyy edelleen Googlen cachesta (jos löytyy?):
http://66.102.11.104/search?q=cache:YbharmXGeD4J:www.vn.fi/stm/suomi/pao/julkaisut/isamiet/isaluku5.htm
Erityisesti luvusta 5.2.1 löytyy mielenkiintoisia pohdintoja.
"Olisiko niin, että riippumatta siitä mitä miehet ja naiset ajattelevat liitostaan, eroaminen olisi naisille jostain syystä helpompaa ja heidän odotuksensa eron suhteen olisivat vähemmän kielteisiä ja miehillä uhat olisivat vastaavasti suuremmat? Selitys tuskin löytyy vain yhdestä aspektista, mutta isyyden näkökulmasta avioeron jälkeiseen aikaan liittyvät ennakko-odotukset ja -pelot ovat todellisia. Yleisessä keskustelussa on väitetty, että pelko lasten menettämisestä ja vanhemmuuden toteuttamisen huomattavasta vaikeutumisesta johtaisi siihen, että mies tyytyy jatkamaan epätyydyttävääkin suhdetta huolimatta sen kaikkinaisista sivuvaikutuksista. Avoeroissa isien pelko lasten menettämisestä on varmasti vieläkin suurempi."
Tässä nyt lähinnä pohdittiin tasavertaista vanhemmuutta, mutta toisaalta tuo jotenkin mielenkiintoisella tavalla kuvastaa tässä ketjussa esitettyjä mielipiteitä. Samalla se puhuu sen puolesta, että miehet arvostavat ehkäpä naisia enemmän turvallisuutta ja kestävää parisuhdetta sekä perhe-elämää.
Kyllä sekä naiset että miehet arvostavat sekä intohimoa että turvallisuutta, ihan samalla tavalla kummatkin sukupuolet!! Minulle ainakin turvallisuus, hyvä kumppani jne ovat tärkeitä asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluan kenet tahansa jakamaan kaiken tuon kanssani. Eikä intohimokaan varmasti ole samanlaista vuosikymmenien jälkeen.
Ja väittäisinpä ennemminkin niin, että useimmat naiset hakevat enemmä sitä turvallisuutta ja miehet sitä intohimoa suhteesta. (tämä yleistys toimii paremmin kuin tuo sinun mainitsemasi, vaikka kumpikaan EI ole totta, ei tämä johdu sukupuolesta, vaan persoonasta)
Luuletko että sinun halusi kumppaniin loppuu, kun tulee maaginen 5 vuotta täyteen. Olen vain huomannut, ettei se elämä aina mene niin kuin on suunnitellut ;) Ja huomannut myös sen, että yhtälailla te miehet olette ihan samanlaisia kuin me naisetkin. Yhtä kranttuja naisten suhteen.
Kirjoitit kyllä totta, että minäkin olen tähän elämään pettynyt, ajattelin nimittäin 10 vuotta sitten, että minulla olisi nyt valmis perhe. Huokaus... Eipä sitä perhettä vain näy.
Kommenttini oli todellakin suunnattu ymmyrkäiselle.
Jos täytyy valita, joko elää onnettomana yksin kolmenkympin jälkeisen loppuelämän tai onnettomana jonkun kanssa, niin valitsisin jälkimmäisen...
Ei naisen tartte olla tajunnanräjäyttävä, sellainen jonka kanssa tulee hyvin toimeen riittää.
Sen kuvan olen saanut, ettei naisille kelpaa muut kuin monilahjakkuudet. Tai no kelpaa yhdenillan jutuiksi.
Tarkoitukseni ei ole yleistää, nämä asiathan eivät ole sukupuolisidonnaista.
" Kyllä sekä naiset että miehet arvostavat sekä intohimoa että turvallisuutta, ihan samalla tavalla kummatkin sukupuolet!!"
Miten sitten selität tässä viestiketjussa selvästi esiin tulleen suhtautumiseron miesten ja naisten välillä? Siis naiset haluavat lopettaa asiat heti alkuunsa, jos ei ensi tapaamisella syty kipinää, ja miehet taas ovat selvästi maltillisempia. Mikä tämän eron selittää ellei se, että naiset ja miehet arvostavat jossain määrin eri asioita?
Näyttää nimenomaan siltä, että naiset korostavat intohimon merkitystä, ja sinä väität asian olevan juuri toisin päin. Merkillistä kerta kaikkiaan. Kaipaan nyt selitystä.
" Minulle ainakin turvallisuus, hyvä kumppani jne ovat tärkeitä asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluan kenet tahansa jakamaan kaiken tuon kanssani. "
Ja tämä "kuka tahansa" sitten voi tarjota sinulle sitä turvallisuutta ja kumppanuutta? Huomaan, että korostat aika tavalla seksuaalisuutta henkisten arvojen kustannuksella. En sano, että se on väärin, mutta mielestäni osoittaa sinun puhuvan pahasti ristiin verrattuna edellisiin. Tulenpalava intohimo on sinulle siis karsiva tekijä ja kumppanuus enemmänkin tärkeä lisäarvo. Siinä on iso ero miesten tyypilliseen ajattelutapaan, josta on tässäkin ketjussa saatu näytteitä.
että arvostavat teoriassa mutta käytäntö on kyllä asia erikseen. Mies ei tosiaan eroa, jos kotona vain saa ruokaa ja puhtaita vaatteita, mutta harvalle naiselle tämä enää riittää. Pitäisikö?
Vielä pariutumisesta ja lapsista: Kaikki eivät mene naimisiin ja kaikki eivät suuristakin toiveista huolimatta saa lapsia. Eikö sitä voi hyväksyä? Sellaista voi pitää kohtalona. Itse olen kokenut parisuhteita paljon ja saanut lapsiakin ehkäisystä huolimatta. Olen ajatellut, että näiden lasten PITI syntyä maailmaan. Mikä minä olen kohtaloa vastustamaan. Toiset ihmiset sairastuvat vakavasti, toiset joutuvat onnettomuuksiin. Kaikki on otettava vastaan: hyvät ja huonot asiat.
Itselläni on kyllä sellainen käsitys (ja arvaan, ettet ole samaa mieltä), että parittomat ihmiset eivät ole tosissaan halunneetkaan pariutua. Syvällä alitajunnassa on pelko läheisyyttä kohtaan, ja mahdolliset ehdokkaat havaitsevat tämän, vaikka ihminen itse on alitajuisesta vastustuksestaan täysin tietämätön.
et tiedä, mitä puhut.
" Luuletko että sinun halusi kumppaniin loppuu, kun tulee maaginen 5 vuotta täyteen. "
Ei se varmasti kokonaan lopu, eikä ainakaan kertarysäyksellä. Olen vain huomannut, että asia ei enää kiinnosta niin kuin ennen. Elämä on täyttynyt muilla asioilla. Naiset eivät kiinnosta niin kuin ennen, lähinnä vain vähän harmittaa joskus, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa joku tietty kokemus.
Jos kuitenkin aktiivisesti hakeutuu naisseuraan, innostuu uudestaan. Mutta kun tulee aina kohdelluksi kaverina eikä miehenä, alkaa sitä kai itsekin suhtautua naisiin enemmänkin kuin miehiin.
Kranttuudesta en sitten tiedä. Kuten tuossa jo kirjoitin, epäilen että preferoimme eri asioita. Mutta sanopa kadutko jotain päätöstäsi, kun katsot elämässäsi taaksepäin. Kun kerran tunnut kaipaavan perhettä, tuntuuko siltä, että olisi kuitenkin pitänyt antaa jollekin tietylle miehelle mahdollisuus?
Kyllähän pelissä on yleensä muutakin kuin ruoka ja vaatteet. Esimerkiksi lapset, kuten tuossa linkittämässäni jutussakin pohdittiin. Kärjistyksesi onkin hieman omituinen, esität miehen sangen materialistisessa valossa.
Kyllähän sen voi hyväksyä, että kaikille ei perhettä tule. En minäkään lapsia erityisesti kaipaa. Jotenkin tuntee kuitenkin jääneensä jostain paitsi, kun ei ole koskaan edes saanut tilaisuutta kokeilla. Kuinka voi tietää, haluaako pariutua, jos ei ole edes pikkuisen kokeillut? Tuskin mitenkään, luulen.
Kukapa ei pelkäisi läheisyyttä, edes vähän? Ainakin kun tapaa uuden ihmisen? Tarkoittaako tämä sitä, että ensimmäisillä treffeillä pitäisi avautua enemmän, jotta saisi naisen kiinnostumaan?
Onhan tässä vielä muutama vuosi ihastua, rakastua ja pettyä:P
Ainakin kahdenkympin jälkeiset tuhoontuomitut suhteet olisivat toimineetkin ilman eroa, vaikkakin vajaavaisesti, niin kuitenkin toimineet... Vaikka periaatteesta ei voi sietääkään toista.
'Kun kerran tunnut kaipaavan perhettä, tuntuuko siltä, että olisi kuitenkin pitänyt antaa jollekin tietylle miehelle mahdollisuus?'
Niin kelleköhän?? Mun elämässä ainoa miehet ovat olleet näitä kavereita. Hiekkalaatikolta lähtien ystäviä, olisko näistä joku pitänyt "napata". Olenkin yrittänyt miettiä, olisko kenties joskus ollut elämässä sellainen mies, jonka kanssa olisi voinut esim. perustaa perhe. Mutta vastaus on ei. Mä kuulun oikeastaan sinkkujoukkoon "ei oikein koskaan kunnolla seurustellut". Olis varmaan joskus kyllä pitänyt hidastaa vauhtia, ja jäädä paikoilleen etsimään miestä, mutta sekään ei kuulu minun tapoihini. Tai että hylkään kaikki ystävät miehen takia, eli elän vain miehelle.
Kyllä mä perhettä kaipaan, kovasti ja raastavasti. Mutta ujoudesta ja ns. epäsosiaallisuudesta saa aina kärsiä ;))
perustuu yhteen yritykseen, joten siitä voit päätellä asiantuntijuuteni. Mies on kyllä sellainen olento, että tyytyy melko vähään. Suomalaisessa liitossa lapsista huolehtii nainen, ja isä on pikkuapuri silloin kun häntä huvittaa. Ei ihme, että eron jälkeen mies on lievästi sanoen pulassa.
Läheisyyden pelkoa on eriasteista. Sehän vaivaa monia avioliittojakin, kun toinen puolisoista pitää etäisyyttä. Ei ihme, että toisen tunteet kuolevat.
Ei ensimmäisillä treffeillä kerrota sydämen salaisuuksia. Niiden aikana tehdään itsestä kiinnostava, saalistushimoa herättävä tapaus. Itse juoksisin ainakin pakoon, jos deittini ilmoittaisi kättelyssä olevansa avioliittoaikeissa.
on ihmisen paras ikä!
Nautin nuorena huolettomasta opiskeluajasta. Kun sain lapsia, pidin kovasti kotielämästä. Nyt viisikymppisenä lapset ovat lähteneet opiskelemaan, mies pistetty ulkoruokintaan ja minulla on ensimmäistä kertaa elämässä sekä aikaa että rahaa tehdä mitä haluan. Tämä on paras ikä!
Voi olla, että kun täytän 70, huomaankin sen olevan paras ikä.
Totta turiset, jokainen ikä on ihmisen paras ikä! Ihmisten omat ratkaisut vaikuttavat onnellisuustilaan... MInä ainakin olen tasan kyllästynyt siihen, että kun itse olisi sopivassa iässä (29 v.) perustamaan perheen, niin sitä miestä ei tuosta noin vain löydykään. Ja sekin on totta, ettei minulle kuka tahansa tallaaja kadulta kelpaa. Olin viime viikon tekemisissä juuri oikean tyyppisen miehen kanssa ja jututkin syujuivat hyvin. Harmi vain, että mies oli serkkuni ;))
Perustat käsityksesi yhteen avioliittoon, ja vieläpä omaasi? Taidat olla aika jäävi kommentoimaan joka tapauksessa. Sen avioliiton kulkuun kun on saattanut sinullakin olla aika tavalla vaikutusta. Aika negatiivisessa valossa kuvailet suomalaista avioliittoa. Sanoissasi voi olla perääkin, mutta lienee kohtuutonta tuomita vain yhden oman kokemuksesi perusteella. Kai olet muutakin nähnyt/ kuullut?
Ihan mielenkiinnosta kysyn: Millä ihmeen perusteella sinä sen miehesi valitsit, jos kerran tulit saaneeksi "pikkuapurin"? Oliko salamointia heti alkuunsa vai teitkö järkivalinnan?
Tuo saalistushimo ei kuulosta hyvältä. Sellaiselle tasolle en alentuisi sentään. "Tehdään itsestä kiinnostava..." Kuulostaa teeskentelyltä. No, minähän en ajattele ensimmäisiä treffejä parinmuodostuksen kannalta ollenkaan, vaan tutustumisen. Siinäpä voisi olla vika.
Hei!
Niinkuin sanoin jo aikaisemminkin ei kannata lannistua, vaikka tapaamiesi naisten mielestä sussa ei ollutkaan "sitä jotain". Kuten sanoin,niin se kuka kehenkin vetoaa on täysin yksilöllistä, eli yks vetoaa yhteen ja toinen toiseen. Varmasti sinäkin joihinkin naisiin. Sun pitää vaan tavata just ne!
Itse oon käynyt n. 20 sokkotreffeillä, ja tavannut näillä yhden kiinnostavan miehen. Siis 1 kiinnostava/20 tavattua. Yleisemminkin se taitaa olla niin, että naisilla kiinnostavia löytyy suunnilleen 1/10 ja miehillä taas 9/10. Koska miehillä on intressiä levittää geenejään mahdollisimman laajaan populaatioon ja naisilla taas valita geenit valioyksilöltä.
That´s life.
Sinä, Ymmyrkäinen, et nyt selvästikään oikein ymmärrä. Me naiset valitsemme kumppanimme todellakin tarkasti, vaatien tätä kaikilla tasoilla syttymistä. Intohimo, tai sen puuttuminen, on yksi suuri osa tätä valintaa. Mutta kyllä me TÄMÄN TIETYN ihmisen kanssa sitten haluamme vakaan ja pysyvän parisuhteen, ja ymmärrämme senkin, että intohimo ajan mittaan laantuu.
Jotenkin sinulla tuntuu olevan käsitys, että intohimo, ja sitoutuminen sekä perhe-elämä sulkevat toisensa pois. Otan osaa.
"Jos täytyy valita, joko elää onnettomana yksin kolmenkympin jälkeisen loppuelämän tai onnettomana jonkun kanssa, niin valitsisin jälkimmäisen... "
No kamalaa. Ehkä siinä tilanteessa kannattaa miettiä, mikä on oikea syy siihen, että on onneton. Kyllä yksin on opittava pärjäämään, ei voi roikkua siinä ajatuksessa, että kun vain jonkun löytää, tulee onnelliseksi. Haluaisitko itse, että nainen, johon olet rakastunut, tapailisi sinua, kun ei "parempaakaan saa"?
"Me naiset valitsemme kumppanimme todellakin tarkasti, vaatien tätä kaikilla tasoilla syttymistä."
Johtopäätös => Miehet arvostavat turvallisuutta ja kumppanuutta enemmän kuin naiset.
Mitään muuta johtopäätöstä ei tuosta oikein voi tehdä. Naiset etsivät täydellisyyttä, miehet hyvää elämää.
"Mutta kyllä me TÄMÄN TIETYN ihmisen kanssa sitten haluamme vakaan ja pysyvän parisuhteen, ja ymmärrämme senkin, että intohimo ajan mittaan laantuu."
Ymmärrän. Intohimo on kriteeri, jota ilman ei voi syntyä vakaata ja pysyvää parisuhdetta. Kysymys kuuluu, onko kriteeri mitenkään järkevä, kun se intohimo kuitenkin laantuu? Vastaus on tietsti selkeä EI, mutta eihän tässä järjestä olekaan kysymys.
"Jotenkin sinulla tuntuu olevan käsitys, että intohimo, ja sitoutuminen sekä perhe-elämä sulkevat toisensa pois. "
Tällaista en toki väitä. Epäilen kuitenkin, että huomattava osa miehistä on nuo kaksi mainitsemaasi asiaa poissulkevia. Toisaalta tässä on vain yksi elämä käytössä, ja ehkä sitä ei haluaisi enää kovin montaa vuotta odotella. En siis 25-vuotiaana ole minkäänlaista seurustelua kokenut. En hetkeäkään usko, että kaikille ihmisille osuisi kerran elämässä kohdalle täydellinen kumppani. En siis usko "se yksi ja oikea"-romantiikkaan. Totuus on se, että monet jäävät tällaista kokemusta vaille, ja toiset kokevat sen tunteen moneen otteeseen. Onko järkevää, että kaikki odottelevat loputtomiin täydellistä puolisoa? Tiedä sitä sitten.
Tällaisen keskivertomiehen näkökulmasta ongelma on vielä sekin, että sitä parisuhdetta ei voi edes "kokeilla". Siis kokeilla elämäntapaa, rakastua. Vaikka se toinen osapuoli ei ihan täydellinen olisikaan. Naisilla mahdollisuuksia on paljon enemmän, koska tarjokkaita on enemmän.
Huomasin muuten nuo ruikuttajakommenttisi tuossa toisessa ketjussa. Kommentoin sitäkin tähän, kun en halua joka ketjuun mennä sossimaan. Varmaan se minuunkin viittasi.
Olet siis seikkaillut 18-25 -vuotiaana. Hyvä sinulle. Minäkin saattaisin seikkailla. Ulkomailla olen käynytkin, joten sehän on ihan hanskassa. Mutta naiset? Hohhoijaa. Siinäpähän koitat seikkailla nyrkkikyllikin kanssa, kun kaikille olet vain kaveri. Tosi jännää puuhaa. Huomaatko, kuinka miehen näkökulma asiaan on pikkuisen erilainen? Miehen elämä on paljon rajoitetumpaa, jos ei satu kuulumaan siihen kipinöitä sytyttävien ryhmään. Onko aihetta ruikuttaa vai ei? Mielestäni en ole ruikuttanut, vaan yrittänyt pohtia asiaa ja saada siihen selvyyttä. Vähän kyllä jurppii, kun naiset eivät näköjään osaa ajatella tätä asiaa muuten kuin omasta, tässä suhteessa etuoikeutetusta näkökulmastaan.
"Me naiset valitsemme kumppanimme todellakin tarkasti, vaatien tätä kaikilla tasoilla syttymistä."
Johtopäätös => Miehet arvostavat turvallisuutta ja kumppanuutta enemmän kuin naiset.
Mitään muuta johtopäätöstä ei tuosta oikein voi tehdä. Naiset etsivät täydellisyyttä, miehet hyvää elämää. "
En ymmärrä, millä päättelyllä tähän päädyt. Miten se, että haluan tuntea miestä kohtaan intohimoa, sulkee pois sen, etten arvostaisi turvallisuutta ja kumppanuutta? Tottahan vaadin myös, että mies on rehellinen ja kunnollinen.
Ja hyvä elämähän minulle nimenomaan tarkoittaa elämää tuollaisen miehen rinnalla. "Ihan hyvään" mieheen tyytyminen taas olisi toisesta ääripäästä.
Huomauttaisin myös, että kaikkien miesten ei tarvitse ruinata, että naiset hieman laskisivat kriteereitään. On myös miehiä, jotka vaativat naiselta yhtä paljon kuin vaikkapa minä mieheltä. Nykyisellä poikaystävälläni on riittänyt naisia jonoksi, nykyäänkin ihailijoita ilmaantuu, jos jätän baarissa yksin, mutta hänpä halusi odotella sitä, joka TODELLA sytyttää. Onnekseni se olin sitten minä:)
"Ymmärrän. Intohimo on kriteeri, jota ilman ei voi syntyä vakaata ja pysyvää parisuhdetta. Kysymys kuuluu, onko kriteeri mitenkään järkevä, kun se intohimo kuitenkin laantuu? Vastaus on tietsti selkeä EI, mutta eihän tässä järjestä olekaan kysymys. "
Niinpä, nämä eivät ole järjen asioita. Intohimo on kuitenkin se, joka ratkaisee sen, syntyykö romanttista kiinnostusta. Ihmiseen voi kiintyä ilman sitäkin, mutta mielestäni se ei ole sitä rakkautta, jota miehen ja naisen välillä parhaimmillaan voi olla. Sitä paitsi, kun on kerran sen hurjan rakastumisenkin kokenut kumppanin kanssa, niin hullantumisvaiheen mentyä ohikin tietää, ettei parempaa kannata etsiä.
"Tällaista en toki väitä. Epäilen kuitenkin, että huomattava osa miehistä on nuo kaksi mainitsemaasi asiaa poissulkevia. "
Lauseesi on hieman vaikeaselkoinen, voisitko selventää?
"En hetkeäkään usko, että kaikille ihmisille osuisi kerran elämässä kohdalle täydellinen kumppani. En siis usko "se yksi ja oikea"-romantiikkaan."
Se on totta, että toiset ihastuvat useammin kuin toiset. Ja niitä "oikeita" voi olla useampikin, toisaalta voi todella olla niin, ettei joku kohtaa omaansa ikinä.
"Onko järkevää, että kaikki odottelevat loputtomiin täydellistä puolisoa? Tiedä sitä sitten."
No, sinun mielestäsi "ihan hyvään" tyytyminen on parempi kuin yksinolo. Minusta "tyytyminen" olisi aivan kamalaa, eikä oikein tätä "ihan hyvää" miestäkään kohtaan. Koska jossain kyllä olisi tyttö, joka löytäisi hänestäkin "sitä jotain".
Sinun on varmaan vaikeaa uskoa, mutta en usko, että se, ettei sinulla tärppää, johtuisi siitä, että naiset etsivät sitä oikeaa. Minäkin tapailin lyhyesti ja ei-vakavasti tyyppejä, jotka eivät olleet ihan niitä oikeita, mutta meillä oli hauskaa. Vieläkin olemme lämpimissä väleissä.
Jos saat hieman hillittyä tuota katkeruutta ja epätoivoa, saattaa onnistaakin.
on tullut jo koetuksi paljonkin (ja luetuksi), mutta omakohtainen kokemus opettaa eniten. Oman aviomieheni valitsin toisaalta oikein (rakastuin) ja toisaalta väärin (en pohtinut hänen ominaisuuksiaan isänä). Lapsien syntyminen on kova koulu, jossa kyllä muuttuu; tai niin minä luulin. Mies ei halunnut muuttua eikä muuttaa poikamiestyylistä elämäänsä. Sellaisia perhemalleja näen koko ajan ympärilläni. Mies tekee siinä itselleen suuren vahingon ja lapset jäävät jotain vaille. No, naisesta tulee vahva, ja jonkin ajan kuluttua hän huomaa, ettei tarvitse tuollaista miestä ollenkaan.
Saalistus on tietysti ruma substantiivi, josta tulee mieleen bambi-parka, jota leijona raatelee. Deittailussa on kuitenkin kyse saalistuspelistä, jossa on ikivanhat säännöt, joiden kirjallinen selvittäminen on vaikeaa. Säännöt on näet koodattu jokaisen selkäytimeen. Sinäkin osaat ne. pelin tietyssä vaiheessa joka tapauksessa "syödään" kumppania molempien suureksi tyydytykseksi (toivottavasti).
Tuosta johtopäätäksestä, jota et ymmärtänyt: Miehet vaikuttavat olevan valmiimpia tinkimään intohimosta, jos saavat turvallisen ja hyvän kumppanin. Eli miehet arvostavat sitä kumppanuutta enemmän kuin naiset. (Ainakin suhteessa intohimoon.)
" Huomauttaisin myös, että kaikkien miesten ei tarvitse ruinata, että naiset hieman laskisivat kriteereitään. On myös miehiä, jotka vaativat naiselta yhtä paljon kuin vaikkapa minä mieheltä. Nykyisellä poikaystävälläni on riittänyt naisia jonoksi, nykyäänkin ihailijoita ilmaantuu, jos jätän baarissa yksin, mutta hänpä halusi odotella sitä, joka TODELLA sytyttää. Onnekseni se olin sitten minä:) "
Minähän taisin sinulta kysyäkin, onko miehesi monessakin naisessa sen kipinän herättänyt. Vähän sitä epäilit, mutta otahan nyt järki käteen. Jos miehellä on ihailijoita jonoksi asti, hän on kyllä melkoisen poikkeuksellinen yksilö. Kuka mies muka saa baarissa seuraa, jos ei sitä aktiivisesti hae? No, meillä kaikilla ei kuitenkaan tuota valinnanvaraa ole. Sinun poikaystäväsi (ja ilmeisesti sinäkin, kun kerran hänet olet saanut) taidatte olla hieman poikkeuksellisia tuossa suhteessa.
""Tällaista en toki väitä. Epäilen kuitenkin, että huomattava osa miehistä on nuo kaksi mainitsemaasi asiaa poissulkevia. "
Lauseesi on hieman vaikeaselkoinen, voisitko selventää? "
Arvasin, etät joudun selittämään, kun en saanut tuota ooikein muotoiltua. Väitän siis, että on tietty joukko miehiä, joihin naiset voivat suhtautua intohimoisesti, eli kipinän sytyttäviä miehiä. Sitten on toinen joukko miehiä, jotka voivat tarjota naiselle turvallisen kumppanuuden. Ja näiden kahden joukon leikkauksena syntyy joukko niistä miehistä, jotka voivat tarjota sekä tuon seksuaalisen vetovoiman että kumppanuuden. Väitän, että rajat ovat kohtuullisen selkeät, eli on olemassa miehiä, jotka eivät sytytä kipinää yhdessäkään naisessa. Kysymys kuuluu: Kuinka suuri on tuo joukko, joka leikkauksena syntyy? Täysin rentut, häntäheikit ja siltojen alla asujat karsiutuvat pois, koska eivät kuulu turvallisiin ratkaisuihin. Se on kohtuullisen pieni joukko. Mutta kuinka suuri määrä on niitä, jotka eivät kenessäkään naisessa sitä kipinää sytytä? Sitä minä tässä pohdin. Epäilen vahvasti kuuluvani tuohon joukkoon.
Mikäli tuo leikkaus on huomattavan pieni, on selvää, että kaikki naiset eivät voi saada ideaalista kumppania. Sitten tullaankin prioriiteetteihin. Halutaanko kuitenkin parisuhde? Ilmeisesti naiset preferoivat yksinoloa, mutta minä ainakin eläisin mieluummin suhteellisen onnellisena yhdessä jonkun kanssa kuin suhteellisen onnellisena yksin. Mutta sitä en toki tiedä, kun en pääse kokeilemaan. Kysymys ei ole "ihan hyvään" tyytymisestä. Kysymys on aivan mainioon tyytymisestä, sillä olen tavannut parikin naista, joiden kanssa tulisin erinomaisesti juttuun. Vain se täydellistävä kipinä puuttuu. (Erityisesti heidän puoleltaan.)
Tuossa toisessa kohtaa epäilit taas minua katkeraksi. Sitä en oikeastaan ole. Mutta tästä viestiketjusta tuli kyllä tavattoman paha olo. Se varmaan vaikuttaa kirjoitusten sävyyn.
"Säännöt on näet koodattu jokaisen selkäytimeen. Sinäkin osaat ne."
No en muuten tasan tarkkaan osaa. Minä menen treffeille ja juttelen siellä. En herrajumala tosiaan ymmärrä mitään mistään saalistuksesta. Yleensä on ihan kivaa. En minä ole tiennyt, että siinä jotain sääntöjä on. Olen ihan oikeasti luullut, että asiat tapahtuvat itsestään jos ovat tapahtuakseen. Ilman mitään teeskentelyä.
Mutta nyt kyllä riittää tämä keskustelu. Koko ajan alkaa tympiä enemmän ja enemmän. Ja nimenomaan naiset, on tässä niin iso ero arvostuksissa. En väitä olevani sen enempää oikeassa tietenkään. Taitaa kyllä ainakin tuo deittailu vähäksi aikaa jäädä. Alkoi niin harmittaa koko asia. Ehkä hyvä näin.
"Väitän siis, että on tietty joukko miehiä, joihin naiset voivat suhtautua intohimoisesti, eli kipinän sytyttäviä miehiä."
Koska naisten maku on niin erilainen, niin tämä joukko kyllä kattaa miehiä laidasta laitaan, ja on varsin laaja.
"Väitän, että rajat ovat kohtuullisen selkeät, eli on olemassa miehiä, jotka eivät sytytä kipinää yhdessäkään naisessa. Kysymys kuuluu: Kuinka suuri on tuo joukko, joka leikkauksena syntyy? Täysin rentut, häntäheikit ja siltojen alla asujat karsiutuvat pois, koska eivät kuulu turvallisiin ratkaisuihin. Se on kohtuullisen pieni joukko. Mutta kuinka suuri määrä on niitä, jotka eivät kenessäkään naisessa sitä kipinää sytytä? Sitä minä tässä pohdin. Epäilen vahvasti kuuluvani tuohon joukkoon. "
Pöh. Ystäväni seurustelee sen näköisen miehen kanssa, ettei tyyppi herätä värinöitä meissä muissa ollenkaan, päinvastoin. Ystävämme vain on ihan rakastunut, ja ihan mahtavaa niin, on vielä molemminpuolistakin. Ei miehen tarvitse olla mikään Mr. Finland herättääksen intohimoa, usein riittää jokin olemuksessa, silmissä, hymyssä...
Omaan mieheeni kommentoin vielä sen verran, että vaikka ensimmäinen kommentti kavereiltani olikin useimmiten, että hän on erittäin hyvännäköinen, muutamakin on kuitenkin sanonut, ettei hän silti heidän "tyyppiään" olisi. Hei, eihän Brad Pitt:kään aiheuta minulle mitään värinöitä, vaikka miljoonat naiset palvovat.
Kun se x-tekijä (yhdistelmä miehekästä itsevarmuutta ja poikamaista kujeilua?) puuttuu, niin on turha kiusata itseään tuloksettomilla treffeillä. Kannattaa vetäytyä sivuun ja keskittyä muihin asioihin.
Sille ei tosin voi mitään, että kolmenkympin jälkeen alkaa vähiten katkeroitua... Sitä tulee yhä enemmän ja enemmän tietoiseksi siitä, miten raadollisen biologis-darwinistista tämä ihmisten pariutuminen on. Vammaiset, heikot ja rumat jäävät yksin. Samoin ne, joilta puuttuu tuo x-tekijä. Tämän oivaltaminen katkeroittaa. Mutta ei se mitään, kunhan ei sorru viinaan.
Entä jos pikkasen sortuu viinaa, pari lasillista valkkaria viikonloppuna 'kiusoittelee' :P
Mä ainakin koen olevani niin hemmetin yksinäinen, ja tämäs yksy oli niin paha tuon kannalta... Lisäksi kun sekaannuin johonkin mieheen, niin ne käytti vain hyväkseen... Jaahans valitusvirsi alkoi taas!!!
Tämä menee nyt kyllä vähän sivuraiteille mutta:
"Jos täytyy valita, joko elää onnettomana yksin kolmenkympin jälkeisen loppuelämän tai onnettomana jonkun kanssa, niin valitsisin jälkimmäisen... "
Luuletko 30:n iän olevan jokin rajapyykki, jonka jälkeen liikut on kiinni?
Jos elää onnettomana yksin, langat on omissa käsissä. Tilanteelle voi tehdä jotain. Elämäänsä voi tehdä mielekkääksi ja onnellisemmaksi monilla tavoin. Kumppanin metsästys ei välttämättä ole ainoa tavoite. Jos on onneton kumppanin kanssa ja päättänyt elää näin onnettomana, uskon mahdollisuuksien olevan pienemmän. Se onnettomaksi tekevä kumppani on vaikeuttamassa oman elämän muokkaamista.
Että ollakko yksin katkera ja säästellä itseään 3kymppisenä sen takia, että ei kelvannut 2kymppisenä kenellekään.
Harvemmin on suhteita, jossa vain toinen on onneton, siinä yleensä on riippuvaisuus-suhde...
Enkä myöskään tarkoittanut, että yhdessäolo tuo onnen. Sitä voi synkistellä ja riidellä yhdessä:P
Viimeinen lauseesi on realismia. Kaikkihan me tapailemme henkilöitä, jonka dissaamme paremman henkilön löydettyä. Eikö näin ole? Itseäni tämä aiemmin vihastutti, mutta nyt olen hyväksynyt totuuden. Pidä hauskaa niin kauan kuin sitä kestää, aina tulee parempi tilallesi.
Eikö "Anne" jättäisi äijäänsä, jos vaikkapa Robbie Williams pyytäisi mukaansa? Taatusti jättäisit;)
Toki unelmoin tavallisesta kunnollisesta tytöstä, jonka kanssa voisi elää onnellisesti ja jonka kanssa rakkaus kukoistaisi molemminpuolisesti, eikä koskaan erottaisi. Mutta se on jo "Olipa kerran...ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-osastoa:(
Tällä palstalla on semmoinen sävy, että toivoisin jääväni junan alle 29 vuotiaana:) Ei mulla muuten 30< vastaan ole.
Siis eläisin mielummin onnettomassa suhteessa kuin eläisin loppuelämäni katkerana sinkkuna. Käsitykseni on, että suurin osa suomalaisista avioliitoista toimii näin.
Eihän kukaan ole itsestään onneton, sille on aina syy. Ja tuo kauhukuva, jonka kerroin, ei ole tavoitteeni.
"Eikö "Anne" jättäisi äijäänsä, jos vaikkapa Robbie Williams pyytäisi mukaansa? Taatusti jättäisit;) "
En muuten jättäisi. En voisi kenenkään mieheen olla rakastuneempi kuin omaani, ja 26-vuotiaana osaa jo tunnistaa onnen, jota ei kannata riskeerata.
Mitäh? *hökäisee purkan väärään kurkkuun*
Onko sellaisia naisia vielä jossain vapaana?
Guess not.
Mä en varmaan ole niin suuri panos. "Uhrattavissa", niin sanotusti. Tyyliin kun exän exä alkaa pillua vonkaamaan, niin ennen kuin ehtii sanoa "hyi helvetti", nii ne on jo duunaamassa. No, se siitä sitten. Exän ex dissaa exän, joka alkaa vonkaamaan mua takaisin ja ihmettelee kun ei enää kelpaa mulle. Eihän tossa oltu asuttu kuin kaks vuotta saman katon alla ja sohvakaluston osamaksut sun muut...
Out of the blue...
Vaikutat tosi fiksulta ja pohtivalta tyypiltä. Et kai ole ensitreffeillä liian pohtiva ja syvällisesti asioihin paneutuva ;-) Sellainen nimittäin voi antaa tylsän vaikutelman.
Kyllä sinun henkisillä avuillasi ainakin pitäisi seuraa löytyä. Toivotaan vain, että se oikea nainen osuu kohdalle. Nuorihan toki vielä olet, joten sikäli ei mitään hätää. (ei tämä tietenkään sinua lohduta)
Kun tässä on puhuttu miehistä, jotka eivät herätä naisissa "kolahduksia", kerrottakoon, että suurin (se toinen) rakkauteni on ollut mies, jota ensinäkemällä pidin tosi rumana ja epäsiistinä.
Se että tämä keskustelu on saanut näinkin paljon lukijoita kertoo siitä, että kyseessä on varsin laajalle levinnyt ongelma.
Lähes kaikki nuoret naiset etsivät nopeaa ihastumista ja nopeaa rakastumista. Jos ei ensitreffeillä jysähdä, pamahda ja hurahda, niin ei muuta kuin seuraava mies, kiitos.
Mutta ehkä jossain on vielä niitäkin naisia, jotka nauttivat hitaasta tutustumisesta...
tässäkin yksi
Uskoisin, että kyse on seksuaalisesta kiinnostuksesta, jota ilman suhde ei tietenkään voi onnistua. Ensitreffien aikana ei ihmiseen ehdi paljoa tutustua, mitä nyt ensivaikutelman (hyvä tai huono) saa, mutta tämä asia ainakin minulle selviää jo ensimmäisten minuuttien aikana.
Miehistä kovin moni tuskin pystyy tätä ymmärtämään, koska miesten seksuaalinen vietti on aikalailla erilainen.
"...mutta tämä asia ainakin minulle selviää jo ensimmäisten minuuttien aikana..."
Muistuipa mieleeni opiskeluajat muutama vuosi sitten. Puhuttiin työnhausta ja vaikutuksen tekemisestä. Väitettiin, että ensimmäiset 10 sekuntia ovat ratkaisevat. Sinä aikana haastattelija/työhönottaja tekee päätelmänsä ihmisestä.
Olen taipuvainen uskomaan tähän jossain määrin ja uskon, että se toimii suunnilleen näin myös muissa ihmisten tapaamisissa. Ehkä nyt ei 10 sekunnissa tehdä päätelmiä koska motiivit ovat erilaiset, mutta nopeasti kuitenkin.
...ensin on vastapuoleen tunnettava seksuaalista vetovoimaa ja sitten vasta voi katsoa osuuko henkinen puoli yksiin.
Toisinpäin tehtynä ei kyllä toimi, ei näköjään ainakaan minulla.
Kuitenkaan kemia ei yksin riitä.
Erikseen ovat tietenkin n.50% miehistä joille vain se yksi juttu merkitsee jotain.
Kerrassaan hienoa, että edes yksi mies näin ajattelee. Huolestuttavaa tosin, että olet toistaiseksi ainoa...
Ei. Huolestuttavaa on se, että osaat arvostaa vain omaa elämän malliasi. On tässä ketjussa jo yksi nainenkin ollut, joka on kertonut sen seksuaalisen vetovoiman heränneen vasta paljon myöhemmin kuin ensitapaamisella. Minun mielestäni kummassakaan ajattelumallissa ei sinänsä ole mitään pahaa.
Sinun mallisi ongelma on se, että sen mukaan toimiva saattaa hukata hyvän kumppaniehdokkaan siksi, että ei malttanut odottaa kipinän syttymistä. Toisessa mallissa taas on se vika, että saattaa hukata aikaansa epäsopivan henkilön kanssa. Vai onko muka jotenkin huonompi asia, jos se kipinä syttyy vasta myöhemmin?
Ai niin. Olen edelleen sitä mieltä, että monilta ihmisiltä se täydellinen kumppani jää löytämättä. Ja myös sitä mieltä, että sen epätäydellisenkin kanssa voi olla mukavampaa, kuin loppuelämänsä yksin eläen. Mutta kuten todettua, tämä valinta on pääasiassa naisten käsissä.
Mutta ei väitellä enää.
Siksi varmaan olenkin sinkku koska olen erilainen kuin muut...
Naiset tarttuvat helposti irstaihin miehiin.
On kummallista kun kaikki naiset eivät ymmärrä että suurinta on rakkauden tunteminen kokonaisvaltaisesti, sylissäpitäminen, toisen hyväksyminen, kuunteleminen, toisen olotilan aistiminen ja fyysinen hyvänolontunne.
Melkein kaikille riittää pikainen yhdyntä ja tunteeton arkielämä.
Osaisivatpa ihmiset avata silmänsä .
Lisää viisauksia puhut... Paitsi että kuvaamasi ihmiset kyllä ovat harvassa molemmissa sukupuolissa. Eivätkä sitten löydä toisiaan kovin usein. Mutta on se niin hienoa, kun viimein niin käy:)
Sanoin, että kovin moni ei ymmärrä.
Ja tarkoitin erilaisuudella sitä, että yleensä miehet pitävät melko monia naisia puoleensavetävinä. Jotkut jopa lähes kaikkia. Kun taas naisilla yleensä tämä seksuaalisesti kiinnostavien miesten määrä on pienempi. Mikä tarkoittanee, että naiset ovat nirsompia(?)
Mutta kuten aikaisemmin tässä keskustelussa on ollut puhetta, miehillä ja naisilla on eri intressit tämän asian suhteen. Vaistot ja vietit ovat edelleen tallella ja sillehän ei mitään voi, jos joku nyt edes haluaa. Se on sitten eri asia toimiiko vaistojensa mukaan vai niitä vastaan.
Ja aina kun puhutaan yleisesti jostain, niin poikkeuksethan vahvistavat säännön... :)
En vaivautunut lukemaan koko viestiketjua läpi ja varmaan joku on jo vastannut samalla tavalla kuin minä nyt.
Jos nainen (tai mies) sanoo heti ekan trefin jälkeen, että et kiinnosta kuin kavarina, tarkoittaa se sitä, että SINÄ ET TÄYTÄ KO. HENKILÄN KRITEEREJÄ JA TÄSTÄ EI TULE MITÄÄN. Sitten ne haluaa pallotella sinun kanssasi vielä jonkin aikaa - taitavat saada siitä jonkin tyydytyksen.
hoksaavat vastapuolen sen verran haavoittuvaksi, etteivät raaski sanoa, että sori vaan, ei natsaa. Kannattaisi kuitenkin olla sen verran selkärankaa, että olisi rehellinen:äkkiämmin tuollaiset haavat nuollaan kuin jos on vielä kaikenpäälle pompoteltu eipäs-juupas-eipäs.
On kyllä niitäkin, joita hivelee suunnattomasti, jos saavat toiselta edes hippusen ihailua.Ainahan se paremman puutteessa on enemmän kuin ei mitään.
Olen tavannut muutamia kavereita netin välityksen kautta, ja eipä ole oikein matsannut. Miehet, joita olen tavannut eivät ole pahemmin sykähdyttäneet. Puhelimessa ja muutenkin he ovat tuntuneet lähes mielettömiltä, mutta sitten kun ollaan treffattu, olen joutunut pettymään.
Syy siihen on yksinkertaisesti ollut, että kavereista on puuttunut aina se jokin: jalat alta fiilis mitä me naiset kaivataan. Yhden kanssa seurustelinkin pitempää, mutta en häntä halunnut seksuaalisesti kuin olisi pitänyt. Muuten ihan kiva.
Me naiset ollaan ehkä kriittisempiä pitkäaikaisemman kumppanin suhteen kuin miehet. Jos mies on seksuaalisesti vetovoimainen, niin silloin taas jostain se on poissa kuten esimerkiksi ällistä.
Naiset kaipaavat miestä, jolla on makua, ulkonäköä ja miehekkyyttä sekä itsenäisyyttä että toimeliaisuutta ja itseluottamusta.
Se vaan pitää kolahtaa, ja jokaisen pitää luottaa vaan omaan intuitioon ja järkeen yhtäaikaa.
Mies on vain kaveri silloin kun ei haluta enempää.
Karkeasti arvioiden noin 2 miljardia ihmistä elää tällä hetkellä ns. järjestetyissä avioliitoissa. Ts. mitään "kolahdusta" ei ole koskaan tapahtunut, onpahan vain kaksi jotenkuten yhteensopivaa ihmistä laitettu asumaan saman katon alle.
Ja mikä omituisinta: nämä ihmiset ovat paljon tyytyväisempiä avioliittoihinsa. Heillä ei alun alkaenkaan ole ollut mitään epärealistisia prinsessaunelmia, vaan he tietävät, että suhde toimii parhaiten järkipohjalta.
Kaikki tutkimusaineisto viittaa siihen, että avioliittohelvetit ovat yleisimpiä siellä, missä pari valitaan ns. romanttisin perustein. Kuten esim. Suomessa.
Joten vaikka "kolahtaminen" tuntuukin kivalta, niin pariutumisperusteena se on kuitenkin ala-arvoinen.
Toi on mulle aika tuttu lause "Sori, mut et vie multa jalkoja alta, joten oltasko vaan kavereita?"
Etkai vain sinä ole eräs näistä mulle tuon lausuneista?? ;)
Onko sun ainoa peruste seurusteluun, että himoat miestä seksuaalisesti? Onko seksi mielestäsi elämän tärkein asia?
Joo, eiköhän siirretä naiset sivuun työelämästä ja muuteta lainsäädäntö islamilaiseen malliin, niin sitten on naisenkin pakko huolia mies, joka on "ihan ok". Ymmärrät varmaan itsekin, että järjestetty avioliitto on länsimaisen demokratian tuomaa luksusta. Luojan kiitos siitä! Tottahan järjestetty avioliitto tietysti rassukkamiestä palvelee, ei jää ilman vaikka ei naisia sytytäkään.
Kyllähän sitä kiintyy ihmiseen, jonka kanssa elää pitkään, mutta ei se ole sitä rakkautta, mitä miehen ja naisen välillä parhaimmillaan voi olla, kuten jo yllä sanoin. Jos sinä tyydyt siihen, niin osta vaimo Venäjältä.
Ei kai ne poikkea suomalaisista ja eihän näitäkään tarvi ostaa vaikka kustantaakin aika paljon.
Puhu vaan omasta puolestasi. Äläkä yleistä.
En ainakaan minä jaksaisi montaa minuuttia
Niskavuoren Hetaa. Nuoret naiset todellakin
luulee, että siellä metsän puitten oksilla naapurin pikku Kallet istuu runkulla ihastelemassa Annelia ja tipahtelee
alas kun alkaa sormia napsutteleen.
Äh, ei kyllä enää jaksaisi koko keskusteluun osallistua. Kun on vain niin, että tästä asiasta ruikuttavat vaan ne mainitut reppanamiehet. Kelvollisten ei tarvitse täällä inistä, että naiset vaativat liikaa. Kyllä tosiasia on niin, että ihminen osaa aika tarkalleen päätellä, minkä "tasoista" etsiä (kun joku nyt täällä valitti, että nainen kuvittelee itsestään liikoja).
Se, että moni on melkein kolmekymppiseksi yksin, johtuu vain siitä, että "kemioita" synnyttäviä ihmisiä tapaa todella harvoin, ehkä viiden vuoden välein.
Minua alkoi nyt oikeasti ärsyttää tämä tyylisi haukkua ihmisiä. Saatan ollakin reppanamies sinun määrittelysi mukaan, mutta tuskinpa sinulla on oikeutusta sellaisia laukoa pelkän nettikeskustelun pohjalta. Kerrassaan ikävä tapa.
Kunnioitan toki käsitystäsi rakkaudesta. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä käsitystäsi jaa. Siis voisit sinäkin kunnioittaa heitä. Minä en ainakaan edes tiedä, mitä tarkoitat sillä " miehen ja naisen välisellä rakkaudella parhaimmillaan", joten ihannoin mieluummin jonkinlaista kumppanuutta ja kiintymystä.
Eli vähän voisit kunnioittaa muitakin keskustelijoita ja heidän näkemyksiään. Myönnän että vähän ennakkoluuloisesti itsekin tähän aiheeseen aluksi suhtauduin, mutta olen oppinut vähän ymmärtämään sinunkaltaistesi näkemyksiä. Ehkä sinäkin voisit yrittää samaa.
En sitten kommentoinut järjestettyjä avioliittoja mitenkään.
Niin, sinun lukusi näyttivät aika hulppeilta, mutta mitä itseasiassa halusit niillä osoittaa?
Mistä ihmeestä olet saanut tilastot? Sekin olisi kiva nääs tietää??
Sinullehan on varmaan päivänselvää, että asumme yksilökulttuurimaassa, Suomessa. Täällä meillä on oikeus valita kumppanimme vapaasti ja myös siinä mielessä vapaita päättämään haluammeko jatkaa sukua vai emme. Siinä täytyy ottaa huomioon myös se seikka, että olemmeko siihen kyvykkäitä.
Tottakai suhteen alkuun kuuluu toiseen ihastuminen ja ihaileminen, oli se ikä mikä tahansa. Ei ole kunnollisen suhteen perustamiseen ja sitä myötä perheen perustamiseen mitään oikotietä. Jokaisen kuuluu kokea ollakseen ihminen, nämä samat asiat.
Järjestetyt avioliitot ovat onnenkauppaa, josta et pääse pienillä summilla rahaa, eroon. Siinä erossa joutuvat kärsimään koko suku.
Rassukkamiehet ovat siis siitä hyvässä asemassa, että he eivät päädy Suomen 187 374 yksinhuoltajan joukkoon. Sinne päätyvät vain "kolahduksen" kokeneet ja "tosi" rakkauden läpikäyneet.
Noin puolet maailman ihmisistä elää sellaisissa kulttuureissa, joissa avioliitto solmitaan järkevin perustein. Hieman laskutoimituksia tekemällä päätyy näin tuohon lukuun 2 miljardia ja risat. (Tarkka luku voi olla 1 874 434 321 tai 2 233 112 992, se ei ole tässä oleellista, eikä sitä tietenkään kukaan edes tiedä..)
Ja edelleenkin: jos tavoitteena on tasapainoinen parisuhde, niin sopimusavioliitto on tutkimusten mukaan paljon parempi kuin romanttinen rakkausavioliitto.
Mutta koska romantiikkateollisuus hokee meille kokoajan "rakkaus on ihanaa, rakkaus on ikuista", niin tähän ansaan me sitten melkein kaikki menemme. Etsimme sitä iki-ihanaa possunpunaista unelmaa, jota ei ole olemassa muualla kuin Hollywoodin käsikirjoittajien mielikuvituksessa.
Minkä tutkimusten mukaan sopimusavioliitto on parempi kuin se toinen vaihtoehto? Jos sekin on vain päättelyä, niin tutkimuksen tulokseen tuskin kannattaa kovinkaan luottaa.
Mistä sitä tietää kuinka onnettomia naiset ja miehet ovat sopimusavioliitoissa. Näin yksittäistä tietoa on vaikea saada.Sitä vaan eletään yhdessä. Niissä maissa tuskin eroaminen käy niin kätevästi kuin meidän yksilökulttuurimaissa ja jos erotaan niin siinä mukana joutuvat kärsimään muut sukulaisetkin eikä omaisuutta jaeta niinkuin täällä. Toinen puolisoista jää puille paljaille.
Kyllä minä ainakin etsin sellaista miestä, joka minua miellyttää sekä ulkoisesti että sisäisesti.Sehän olisi yksityisvapauden riistoa, jollen itse saisi valita kumppaniani. Uskon, että niissäkin maissa ihmiset haluaisivat itse tehdä valinnan, mutta kun on perinteet niin syvällä, että se on lähes mahdotonta.
En aio edes mennä avioon tai yhteen sellaisen ihmisen kanssa että pitäisi olla jonkun kanssa, vaan odotan sitä oikeaa. Jos ei tule, olen yksin.
Kyllä täällä nettien palstoilla on kaikenlaista yrittäjää, ja jokainen etsii sitä oikeaa. Siinä mielessä tämä on hyvä systeemi. Monet aloittavat suhteen, että olisi vaan joku, mutta mulla on aika kovat kriteerit ja niistä en luovu. Olen onnellisempi näin kuin suhteessa, joka ei anna mitään henkisesti eikä tyydytä muita tarpeitani toivomallani tavalla.
Olet niin lapsellinenkin vielä, että luulet
ukkojen rakastavan tytsyjä.
Anteeksi nyt, mutta en kyllä ole kokenut minkäänlaista kunnioitusta sinunkaan taholtasi. Ymmärrän toki, että mielelläsi tulkitset asiat oman mielenrauhasi kannalta suotuisasti, mutta kommentoinpa muutamaa väitettäsi:
"Olisikohan tässäkin miesten ja naisten välinen ero? Miehet arvostavat enemmän perhettä ja sitä, että on turvattu elinympäristö sekä hyvä kumppani elämässä. Naiset taas korostavat tulenpalavaa intohimoa. " ja "miehet arvostavat ehkäpä naisia enemmän turvallisuutta ja kestävää parisuhdetta sekä perhe-elämää. "
Minua ainakin ärsyttää ja loukkaa tällainen ajatus. Perhe, sitoutuminen, kestävä parisuhde ja turvallisuus sattuvat olemaan minulle erittäin tärkeitä asioita, enkä pidä siitä, että jos sen lisäksi myös intohimo ja sitä edellyttävä seksuaalinen puoli ovat tärkeitä, teilaat minut pinnalliseksi haihattelijaksi.
Pahoittelen muutamia, em. ärsyynnyksestäni johtuvia kommenttejani. Mutta neuvoisin ihan ystävällisesti sinua miettimään, että miksi parisuhde on sinulle niin epätoivoisen tärkeä, että olet valmis ryhtymään siihen sellaisenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa et oikeastaan haluaisi olla? Ja miksi elämäsi on niin epätyydyttävää, että tämä asia on sinulle niin kovin kipeä ja mietityttävä asia. Ehkä voisit jotenkin muuten kohottaa elämänlaatuasi?
Totta kai jokaista sinkkua silloin tällöin vaivaa läheisyyden- ja hellyydenkaipuu, ja tulee mieleen, että olisi mukava tavata joku, mutta kyllä pitää enimmän aikaa kyetä olemaan tyytyväinen omaan elämäänsä, ja ajatella mahdollista suhdetta vain tervetulleena lisänä.
Ja lopuksi: minä en kyllä hetkeäkään usko, että sinussa on mitään vikaa naisnäkökulmasta. Jos minä olen tähän mennessä tavannut pari-kolme "kolahtavaa" miestä, ja tyttökavereillani luku usein jää yhteen, on vain käynyt niin, ettet pienistä todennäköisyyksistä johtuen ole vielä kolahtanut keneenkään. Muutamakin ystäväni on sanonut, että kummalla tavalla, kun viimein oppi pärjäilemään niin, ettei sen tärkeän ihmisen puuttuminen kalvanut koko ajan, sitä yllättäen törmäsikin tähän:)
Pakko vielä korjata. Se, että tulkitset minun pitävän sinua pinnallisena haihattelijana, on omaa tulkintaasi. Jos sanon, että naiset tuntuvat arvostavan enemmän tulenpalavaa intohimoa, tarkoitan tietysti _enemmän suhteessa miehiin_.
Sinulla on myös sangen outoja käsityksiä vielä keskustelun tässä vaiheessa.
"...miksi parisuhde on sinulle niin epätoivoisen tärkeä, että olet valmis ryhtymään siihen sellaisenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa et oikeastaan haluaisi olla?"
En oikeastaan? Mitä ihmettä? Tämä on taas sinun tulkintaasi. Ilmeisesti oletat, että hyvään yhdessäoloon tarvitaan se intohimo. Pätee ehkä sinuun, mutta älä nyt muista ala puhumaan.
Mitä tulee viittauksiis elämänlaadustani, voin kertoa, että asia ei ole erityisen kipeä. Totta kai harmittaa, että en ole tähän ikään tavannut ainuttakaan naista, joka olisi minusta kiinnostunut, mutta aikuisena ihmisenä osaan asian tietysti suhteuttaa. Jos sitten totuuden kuuleminen tekee minusta surullisen yhdeksi illaksi, se ei vielä elämänlaadusta kerro.
Kukahan tässä tulkitsee ja mitä? No, enköhän kuitenkin lopeta tähän.
Tallinna on lähellä ja tavis naiset ihan outoja
niin valinta on helppo. Eilen oli todella
rasittava keski-ikänen naiskouluttaja
joka puhu vaan rakkaudesta ja rikkaasta
ukosta ja valitti lapsuuttaan.
Onneksi en näe häntä vähään aikaan.
Virolainen prostituoitu on ihminen
häneen verrattuna. Tuo tunkeilija.
Räyh.
Minä en ainakaan mitään "jalat alta" fiilistä ole koskaan odottanut ja mielelläni tapailenkin pidemmän aikaa ennen kuin alan seurustelua edes miettimään.
Esim. nykyisen mieheni kanssa ei ensitapaamisilla mitään "kolahdusta" tullut. Tapailimme puoli vuotta (en osaa sanoa, mistä lasken seurustelun alkaneeksi) ennen kuin harrastimme edes seksiä. Ihana tapa aloittaa suhde, oppia tuntemaan toinen jutellen ja hellien... :)
En tietenkään kiellä, etteikö kummankin olisi mieli tehnyt, mutta kun se sitten tapahtui oli jo luottamusta toiseen (ja keskustelujen kautta myös tietoa, mistä kumpikin pitää). Tästä johtuen paineita ja estoja vähemmän. Nykyään meno on aika villiä... ;) Ja tuntuu, että ajan myötä vain paranee.
Vain muutama sana, kun kerran väität minun keksineen omiani.
"En oikeastaan? Mitä ihmettä? Tämä on taas sinun tulkintaasi"
Perustin tämän seuraavaan sanomaasi:
"Ja myös sitä mieltä, että sen epätäydellisenkin kanssa voi olla mukavampaa, kuin loppuelämänsä yksin eläen"
Et tosiaan käyttänyt nimenomaan sanoja "pinnallinen haihattelija", mutta jos päättelet minusta ja kaltaisistani naisista, että emme arvosta perhe-elämää, sitoutumista jne. ("yhtä paljon kuin miehet" ei paljon asiaa paranna) sekä kumppanin valintaperusteemme ovat kyseenalaiset (intohimo on ohimenevää, taisit perustella), niin et varmaankaan tarkoittanut sitä myöskään kehuksi.
Tapasin netissä mukavan miehen ja soittelimme, kirjoittelimme tekstiviestejä sekä sähköpostia. Mies vaikutti tosi mukavalta ja meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Sovittiin tapaaminen joka oli täysi pettymys! Mies ei puhunut paljon mitään ja vaikutti tosi välinpitämättömältä. Mietin jo että kyseessä ei ole sama mies jonka kanssa olin jo viikkoja ollut yhteydessä. Siis miehet, aina ei ole vika naisessa jos mies tuolla tavalla käyttäytyy. Olen jälkeenkin vielä päin yrittänyt jos tästä miehestä löytyisi se mies johon ensiksi tutustuin mutta turha toivo! En vaadi mieheltä kuin keskustelutaitoa, huomaavaisuutta ja ihan tavallisten ihmisten käytöstä. Ymmärrän että nämä tapaamistilanteet ovat jännittäviä mutta tässäkin tapauksessa oli kyse aikuisista ihmisistä tai ainakin luulin niin!