Masentuneen jättäminen

Vähän samanlainen tapaus sinulla kuin itselläni oli; ex oli aluksi yritteliäs/työteliäs, varmaan älykäskin. Hyvä puhumaan. Teki vain vääriä valintoja; lopetti opiskelut, perusti firman, otti lainaa - joista seurasi konkurssi. 90-luvun alussa pankista sai (tyrkytettiin) valuuttalainaa omalla takauksella. Makseli siis yrityksen velkoja, paiskoi töitä - eikä rahat sittenkään riittäneet. Vanhempani ja sisareni elättivät perheemme.

No velat tuli maksetuksi (10v), mutta exää ei paljon mikään järkityönteko enää kiinnostanut. Hanttihommia, provisiopalkka. Jos tuntipalkan laskisi... tulisikohan edes euroa tunti. Sitten alkoi sosiaalinen eristäytyminen, puhkesi fyysisiä ja psykkisiä sairauksia. Hän ei kuitenkaan myöntänyt olevansa sairas. Tätä kesti vuosia. Oikeastaan tajusin sen itsekin vasta kokonaisuudessaan sitten kun vanhin lapsi sairastui masennukseen - ja meni hoitoon. Monet läheiset eivät tajua toisen tilaa, koska näkevät tämän liian läheltä.

Menin sitten itsekin terapiaan. Siellä kuulin, että masennus on todella tarttuvaa. Joten suojele ihmeessä itseäsi siltä - ja lapsianne!

Tee samanlainen strategia kuin minulla oli. Eli menet itse vaikka kirkon perheneuvojalle puhumaan. Ja johdatat myös miehesi sinne. Sieltä saat voimia eroon tai liiton jatkamiseen.

Omalla kohdallani kyllä erosin, ennen kuin sain exän menemään terapiaan. Olin todella onnellinen, kun hän viimein kertoi menneensä sinne. Olisikohan ollut n. 6 vuotta siitä kun 1. kertaa asiaa ehdotin... Parempi myöhempään kuin ei silloinkaan. Ja aina kannattaa yrittää!

Olet elämäsi kunnossa, mutta et kauan jos et ota eroa.
Lapset kestää, tottuu ja sopeutuu mihin vain, eikä sillä sohvalla makaavalla sialla ole mitään väliä mitä se tekee.
Ei siitä ole edes esimerkiksi lapsille, joten ole sitä itse.
Sinulla on vielä paljon koettavaa ja nähtävää, mitä vaille jäät jos vain tyydyt ruokkimaan sohvaporsasta.
Lähde hyvä ihminen ulos ja ELÄ!
Jokainen vastaan kävelevä mies on sinulle parempi vaihtoehto kuin se sika jota hoivaat kuin äitinsä.

jo tavatessanne 20 v sitten vai koska huomasit tämän ensimmäisen kerran?
Oman mieheni lapsuus on myös rankka jonka vuoksi hänellä on ollut välillä masennusta /vaikeaa. Nyt mietin uusiiko tämä tulevaisuudessakin tasaisin välein ja haluanko löytää itseni samasta tilanteesta kuin sinä 20v kuluttua... Olemme nuoria vielä. Tuntuu itsekkäältä erota "pelon" vuoksi.Emme ole vielä naimisissa eikä lapsia ole.

Jos todella rakastat häntä, teet ensin kaikkesi saadaksesi hänet hoitoon ja jaloilleen. Lapsenne ovat ilmeisesti jo isoja, saat heidät varmasti mukaan taustatueksi.

Masennus on sairaus, ja ensimmäisenä tulee mieleen, jättäisinkö toisen (minkään) sairauden takia? Masennus on myös itseään ruokkiva sairaus, sen takia olisi saatava kierre katkaistuksi mahdollisimman pian. Tarvitsette ulkopuolista apua, koko perhe.

Ellei miehesi halua hoitoon, voit omalla kohdallasi miettiä milloin olet omasta mielestäsi tehnyt kaiken voitavasi, ja toimia sen mukaan.

Kyllähän aviopuolisot kuitenkin ovat jollain tavalla vastuussa toisistaan, eikö?

Älä jätä häntä. Älä lopeta koskaan etsimästä uusia tapoja aktivoida häntä. Älä anna periksi. Hän on sinun miehesi.

Minä masennuin vakavasti ja naiseni jätti minut siihen. Selvisin lopulta. Nyt halveksin exääni. Hän oli vain huora, joka halusi materiaa ja idylliä. Hänelle arki oli liikaa, vaikka itse syytti minua arjen kestämättömyydestä.

Ystävyys mitataan aina vasta vastoinkäymisissä.

Mitäs jos menisitte pariterapiaan, perheterapiaan tai parisuhdeleirille. Nyt reipasta mieltä kehiin - jos rakastat noinkin paljon niin mahdollisuuksia on varmasti. Mies on masentunut, ok, mutta nyt on parisuhdekin kriisissä ja paikallaan hoitaa.

Vaikutat ihanalta ihmiseltä, minusta. Tsemppiä!

miehelläsi olisi syöpä?
miehelläsi olisi jalka poikki?
miehesi olisi flunssassa?

Mikä voikaan olla itsekkyyden määrä, jos avioliitosta ollaan valmiita ottamaan parhaat palat, mutta kun tulee vastamäki, liuetaan paikalta. Sinäkin olit vain huolissasi siitä, miten pärjäät jos jäät yksin. Hmph!

Tuolla joku kertoi masennuksen olevan tarttuvaa. Joopa joo. Mahtoikohan hän jättää masennukseen sairastuneen lapsensa myös, ettei vaan saisi tartuntaa?

minun vaimolla ollut noita masennuskausia aina säännöllisin välein. aina masennuskauden aikana koitan olla hänelle tukena. mutta sitten kun masennus helpottaa, niin sitten vasta alan itse ajattelemaan että en halua sellaista elämää enää. eikö tuollainen ole nurinkurista, kun kuitenkin aina näin "hyvinä" kausina ajattelen että eroan sitten kun seuraava masennuskausi iskee... onko tämä loputon kierre?!?!

nyt taas mietin eroa ja sitä millaista elämä voisi olla jonkun toisen kanssa

Sairastuin itse masennukseen (TÄYDELLISEN)vaimoni takia. Hain apua olen nyt kunnossa ja otin eron vaimostani!Lapset tottuvat ajan kanssa,ja itse olen elämää täynnä.Se jatkuvasti eteenpäin menevä vaimoni sairastutti minut,jonka lisäksi hän oli narsisti kylläkin kaunis semmoinen!