Hei!
Olen vasta aloittanut suhteen uuteen mieheen, olemme olleet yhdessä nyt 4kk.
Aiemmissa suhteissani olen edennyt aina liian nopeasti ja ne ovat päättyneet 1-2 vuoden jälkeen aloittamisesta. Poikkeus oli ensirakkauteni joka ennen tätä oli myös ainut rakkauteni, rakastin häntä 4 vuotta mutta emme koskaan seurustelleet, tapailimme vain.
Nykyiseni löysin aivan vahingossa netistä, näimme toistemme kuvat ja pyysin häntä ulos. En ole koskaan tavannut näin upeaa miestä, hän kunnioittaa ja pitää minua hyvänä, tai ainakin näiden kuukausien ajan mitä olemme tapailleet. Hän on kypsä ja tietää että alkuihastus voi haaleta muttei suhteen tarvitse silloin loppua.
Minä itse en taida olla lainkaan niin kypsä vaikka siltä alkuun vaikutankin.
Ensirakkauteni annoin aikanaan olla ja mennä miten hän halusi, nautimme yhteisestä ajasta, emme ottaneet turhan vakavasti mutta homma sujui hienosti, hän oli jännittävää seuraa. Kun polkumme kulkivat erilleen hänen tahdostaan ja aloin seurustella uuden miehen kanssa, alussa meni hyvin kyllä, mutta sitten...
Aloin olemaan mustasukkainen ja epäileväinen, aloin määräämään mieheni menoista, juomisesta ja tupakoinnista, laitoin miehen tossun alle ja joka ilta nurisin miehelleni että mikä on kun olet muuttunut tuollaiseksi (tylsäksi/lihavaksi/ärsyttäväksi)?
Näin kävi kaikissa kolmessa suhteessa jotka minulla oli ensirakkauteni jälkeen. Ensimmäisessä epäilyni ja määräilyni vei miehen pettämään minua kahdesti, hän jopa löi minua useamman kerran alettuani raivoamaan hänen juomisestaan. Suhde päättyi kun en voinut luottaa pettävään mieheen. Toisessa suhteessa vain leikin miehellä aikani ja heitin menemään kuin vanhan rukkasen, halusin vain läheisyyttä. Kolmannen miehen kohdalla yritin etsiä hänestä tajuamattani samoja puolia kun ensirakkaudellanikin oli. Aloin valittaa seksin vähyydestä, halusin kahden vuodenkin jälkeen joka päivä, mies ei jaksanut. Yhtenä iltana riitelimme ja erosimme. Rakastin edelleen ensirakkauttani.
Nyt olen haudannut tunteeni ensirakkauttani kohtaan ja olen tähän uuteen mieheen enemmän rakastunut kuin häneen ikinä. En halua pilata tätä suhdetta kuten edellisiä. Mitä teen? Pitäisikö yrittää kasvaa aikuiseksi vai puhua näistä asioista miesystäväni kanssa? Vai..?
Huolestuttavinta on että hän on jo lopettanut tupakoinnin pyynnöstäni ja ollut polttamatta kolme kuukautta... Pelkään että alan määräämään myös hänen juomisestaan/menoistaan.
Asuimme 100km päässä toisistamme mutta muutin juuri parin kilometrin päähän hänen luotaan osoittaakseni että olen tosissani. Vaihdoin työpaikkaanikin. Mies näyttää olevan yhtä tosissaan.
Olen vasta aloittanut suhteen uuteen mieheen, olemme olleet yhdessä nyt 4kk.
Aiemmissa suhteissani olen edennyt aina liian nopeasti ja ne ovat päättyneet 1-2 vuoden jälkeen aloittamisesta. Poikkeus oli ensirakkauteni joka ennen tätä oli myös ainut rakkauteni, rakastin häntä 4 vuotta mutta emme koskaan seurustelleet, tapailimme vain.
Nykyiseni löysin aivan vahingossa netistä, näimme toistemme kuvat ja pyysin häntä ulos. En ole koskaan tavannut näin upeaa miestä, hän kunnioittaa ja pitää minua hyvänä, tai ainakin näiden kuukausien ajan mitä olemme tapailleet. Hän on kypsä ja tietää että alkuihastus voi haaleta muttei suhteen tarvitse silloin loppua.
Minä itse en taida olla lainkaan niin kypsä vaikka siltä alkuun vaikutankin.
Ensirakkauteni annoin aikanaan olla ja mennä miten hän halusi, nautimme yhteisestä ajasta, emme ottaneet turhan vakavasti mutta homma sujui hienosti, hän oli jännittävää seuraa. Kun polkumme kulkivat erilleen hänen tahdostaan ja aloin seurustella uuden miehen kanssa, alussa meni hyvin kyllä, mutta sitten...
Aloin olemaan mustasukkainen ja epäileväinen, aloin määräämään mieheni menoista, juomisesta ja tupakoinnista, laitoin miehen tossun alle ja joka ilta nurisin miehelleni että mikä on kun olet muuttunut tuollaiseksi (tylsäksi/lihavaksi/ärsyttäväksi)?
Näin kävi kaikissa kolmessa suhteessa jotka minulla oli ensirakkauteni jälkeen. Ensimmäisessä epäilyni ja määräilyni vei miehen pettämään minua kahdesti, hän jopa löi minua useamman kerran alettuani raivoamaan hänen juomisestaan. Suhde päättyi kun en voinut luottaa pettävään mieheen. Toisessa suhteessa vain leikin miehellä aikani ja heitin menemään kuin vanhan rukkasen, halusin vain läheisyyttä. Kolmannen miehen kohdalla yritin etsiä hänestä tajuamattani samoja puolia kun ensirakkaudellanikin oli. Aloin valittaa seksin vähyydestä, halusin kahden vuodenkin jälkeen joka päivä, mies ei jaksanut. Yhtenä iltana riitelimme ja erosimme. Rakastin edelleen ensirakkauttani.
Nyt olen haudannut tunteeni ensirakkauttani kohtaan ja olen tähän uuteen mieheen enemmän rakastunut kuin häneen ikinä. En halua pilata tätä suhdetta kuten edellisiä. Mitä teen? Pitäisikö yrittää kasvaa aikuiseksi vai puhua näistä asioista miesystäväni kanssa? Vai..?
Huolestuttavinta on että hän on jo lopettanut tupakoinnin pyynnöstäni ja ollut polttamatta kolme kuukautta... Pelkään että alan määräämään myös hänen juomisestaan/menoistaan.
Asuimme 100km päässä toisistamme mutta muutin juuri parin kilometrin päähän hänen luotaan osoittaakseni että olen tosissani. Vaihdoin työpaikkaanikin. Mies näyttää olevan yhtä tosissaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos haluat puhua ja puida näitä juttuja, niin kannattaa harkita käyntiä terapiassa. Ihan totta. Ei terapia ole merkki hulluudesta.
Tätä suosittelen siksi, että vanhoja suhteita ei koskaan kannata tuoda mukaan uuteen suhteeseen eikä vanhoista kannata ruveta puhumaan uudelle seurustelukumppanille. Jos kaksi keski-ikäistä puhuu niitä näitä aiemmasta oltuaan molemmat tahoillaan esim. 20 vuotta naimisissa, se on eri juttu se. Yleinen perusääntö silti on, että puhumalla entisistä mies- tai naisystävistä voi tuhota hyvän suhteen. Oikeasti kukaan ei halua kuunnella sellaisia juttuja seurustelukumppaniltaan, vaikka suhtautuisikin ymmärtäväisesti. Sellaisten asioiden puiminen ei kuulu parisuhteeseen. Myös miesystävälläsi on oma menneisyytensä, mutta jos hän on fiksu, hän ei puhu aiemmista seurustelusuhteista sen enempää, saati ryhdy ruotimaan niitä sinun kanssasi.
Jos et itse pysty hillitsemään ja hallitsemaan toimintaasi, silloin kannattaa käydä terapeutilla kahta paremmalla syyllä. Näkökulmaansa voi tietysti avartaa muutenkin, esim. keskustelupalstalla, mutta terapia on aktiivisempaa vuorovaikutusta. Asioiden puiminen ystävän kanssa ei korvaa sitä eikä edes tätä palstaa, koska ystävät ovat puolueellisia ja heillä on aina oma lehmä ojassa jollain tavalla.
Minulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että ajattelet parisuhteitasi/parisuhteissasi erittäin itsekeskeisesti. Miesystävä on sinulle enemmän lelu tai tavara kuin tasavertainen ihminen. Niin, niin, ei varmaankaan sinun mielestäsi. Et varmasti ajattele niin tietoisesti, mutta kuvaus toiminnastasi puhuu sen puolesta. Se on suoraa seurausta siitä, ettet pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan ja tarkastelemaan asioita siltä kantilta.
Parisuhteessa on kaksi yksilöä, kaksi erillistä ihmistä, eikä hyvä parisuhde voi pyöriä pelkästään yhden ihmisen oikkujen, halujen ja ongelmien ympärillä. Nekään ihmiset, jotka eivät koskaan moiti kumppaniaan, eivät ole vapaita epäilyksistä, ärsytyksistä ja muista vastaavista ongelmista. He eivät kuvittele elävänsä ja seurustelevansa täydellisen kumppanin kanssa, vaikka eivät esittäisi edes yhtä moitetta. Yleensä suhteessa sillä aktiivisesti moittivalla osapuolella ei ole riittävää tajua myöskään tästä, koska moittiva/kontrolloiva osapuoli heijastaa omien ongelmiensa syyt toiseen ihmiseen.
Ja siitä ensirakkaudestasi ja rakastamisesta sen verran, että muistot ovat aina ruusuisia, koska muistoista puuttuu arki. Hyvät muistot ylikorostuvat.
Alkuihastus ei vain voi haaleta, vaan myös haalenee. Rakastaminen on ihan muuta kuin ihastuminen/rakastuminen.
Elämä ei ole koskaan täydellistä. Mikään seurustelusuhde ei ole täydellinen. Aina löytyy uusia ongelmia. Muista se. Jos ongelmia ei ole, ihminen keksii niitä itse. Aina löytyy syy olla tyytymätön, oli tilanne mikä tahansa. Ihmisen luonne on sellainen. Se pitää tiedostaa ja hyväksyä, niin ongelmia on vähemmän. Kliseistä mutta totta: pitää oppia arvostamaan olemassaolevia asioita, eikä keskittää kaikkea energiaansa epäkohtiin, koska epäkohtia löytää aina lisää, jos on jo valmiiksi sillä tavalla asennoitunut. Asenne on valinta.
Ensirakkaus on ollut suuri rakkautesi, jota nyt yrität häivyttää mielestäsi.
Simppeliä. Et ole löytänyt vielä miestä joka olisi sinulle oikea. Yrität muuttaa miehen sellaiseksi kuin haluat hänen olevan eli lähinnä ensirakkautesi kaltaiseksi. Sitten kun olet saanut miehen muokattua sellaiseksi kuin luulit haluavasi hänen olevan huomaat että se ei olekaan se sama mies joksi häntä yritit muuttaa eli ensirakkautesi. Uusi tilalle. Ja jos mies vastustelee sinua eikä halua muuttua lemppaat hänet. Ja uusi tilalle. Ainoa muutos mikä ihmisessä tapahtuu on henkinen kasvu ja joskus tämäkin ajaa parit erilleen. Minusta vaikutta siltä, että sinun henkinen kasvusi on vielä täysin kesken.