Olemme yli 50-vuotias pariskunta.Syyskuun lopussa paljastui mieheni uskottomuus.Alkuvuodesta saakka oli ollut muutamia tarkoin järjestettyjä ja harkittuja tapaamisia satojen kilometrien päässä.Sain itse selville asian,melkeinpä vahingossa.En ollut epäillyt yhtään mitään hänen reissuistaan.Niiden piti olla vain messureissuja ja työmatkoja.Oheen oli kuitenkin järjestetty tapaamiset naisen kanssa.Seksin perässä hän kai aluksi oli..muusta en tiedä..ei ole kerrottu?!
Minä romahdin.En voinut kun toistaa että miten sä olet voinut tehdä näin.Usko rehellisyyteen katosi täysin mieheni suhteen. En romahtanut kuitenkaan niin täysin kuin ehkä olisi pitänyt!? Muutaman päivän sairausloman jälkeen palasin töihin lääkityksen kanssa.En kertakaikkiaan voinut olla kotona.Pelkäsin kuolemaa,sain pahoja paniikkikohtauksia,en pystynyt itkemään pahaa oloa pois.Olin kuin särkymispisteessä olevaa lasia.En huutanut ,koska pelkäsin hajoamista.En itkenyt paljoakaan,pelkäsin särkymistä.Kaikkein eniten pelkäsin fyysistä särkymistä,sydänkohtausta kai eniten.
Joku sanoi töissä minulle että miten sä voit olla noin vahva tällaisen asian kanssa.Enhän minä olekkaan,kaikki on vain isona möykkynä sisällä.
Tuli paljon muitakin asioita syksyn mittaan joita joutui pohtimaan,tuli joulu kaikkine kiireineen töissä jne..
Nyt tuntuu että en voi taaskaan ollenkaan hyvin. en henkisesti enkä fyysisesti.Vatsa on sekaisin,sydän temppuilee,niska on jumissa jne..
Olemme käyneet perheneuvolassa muutaman kerran,mies hyvin vastentahtoisesti.Hänestä pahinta on kai että joku näkee meidän käyvän siellä...
Uudenvuoden aattona kävimme ravintolassa.Tanssiessamme jotain kauniita kappaleita tunsin lämpöä ja hellyyttä miestäni kohtaan.Jotenkin minusta tuntui että emme kuitenkaan siinä tanssiessammekaan olleet samoissa maailmoissa ollenkaan.Hänelle näytti olevan tärkeintä tuttujen kanssa moikkailu jne..
ei romanttinen ja tunteellinen yhdessäolo..
Mieheni ei tunnu tajuavan ollenkaan kuinka paljon tämä on satuttanut minua,ja että kaikki ei todellakaan ole vielä entisellään..palanneeko koskaan?!
Tunnustan että tarkistelen hänen puhelintaan,kyselen oudoista numeroista jne.. Tämä hermostuttaa ja suututtaa häntä.
Hän on itse erittäin huono antamaan anteeksi muille ihmisille,jos kokee väärin kohtelua.
Kuitenkin hän on itselleen käsittämättömän armollinen mielestäni, nyt tässä asiassa.Asiasta ei saisi puhua mitään,minunkin pitäisi olla kai kuin ennenkin..
Jotenkin tuntuu että itsekin olen hosunut asian kanssa ja nyt tulee takapakkia.
Pahinta itselleni on että minun on niin vaikea olla yksin.Töissä menee hyvin,mutta kotiin tulo ahdistaa. Jotenkin ihan kuin roikun miehessäni ja sitä minä kaikkein viimeiseksi haluaisin. Haluaisin nyt vain rauhoittua ja miettiä kaikessa rauhassa asioita,että miten tästä eteenpäin...
En osaa täysin luottaa mieheen vieläkään.Miten minä voisin kun en viime vuonnakaan hänen käytöksestään mitään huomannut.
Mielestäni meidän pitäisi tehdä enemmän töitä suhteemme eteen,en vain tiedä miten.
Jotenkin kaikki on vai taas kuin ennenkin...
Televisio tuntuu olevan mieheni maailman sisältö,nyt kun minun takiani joutuu olemaan paljon kotonakin.Emme esim.lenkkeile yhdessä,vaikka niin oli puhe kun päätimme yrittää eteenpäin.Muutaman kerran kävimme.
Hän vaikutta jotenkin masentuneeltakin välillä(mitä lienee päässä liikkuu)..
Itse koen että joku kumma miellyttämisenhalu on iskenyt minuun hänen suhteensa.Pelkäänkö että menetän hänet vai haluanko että kaikki olisi taas hyvin,en tiedä..
Niin,tämän lauantaipäivän aloitin rauhoittavalla lääkkeellä,ahdistus aamulla oli niin suuri.Mies lähti aamulla töihin(siitä ei nyt mitään epäilyksiä),en pystynyt kuitenkaan aloittamaan
päivää normaalisti koska olen yksin..
Kertokaa ystävät miten te selviätte!!!
Olen itse aina joutunut hillitsemään negatiivisten tunteitteni näyttöä,siksikö kärsin..
Pitäsikö sittenkin huutaa ,raivota,haistatella,hajottaa astiat...sitähän minä oikeasti haluaisin,,kai..
että tämä asia jonkin konkreettisen muodon miehenikin tajunnassa saisi aikaan...en tiedä...
Minä romahdin.En voinut kun toistaa että miten sä olet voinut tehdä näin.Usko rehellisyyteen katosi täysin mieheni suhteen. En romahtanut kuitenkaan niin täysin kuin ehkä olisi pitänyt!? Muutaman päivän sairausloman jälkeen palasin töihin lääkityksen kanssa.En kertakaikkiaan voinut olla kotona.Pelkäsin kuolemaa,sain pahoja paniikkikohtauksia,en pystynyt itkemään pahaa oloa pois.Olin kuin särkymispisteessä olevaa lasia.En huutanut ,koska pelkäsin hajoamista.En itkenyt paljoakaan,pelkäsin särkymistä.Kaikkein eniten pelkäsin fyysistä särkymistä,sydänkohtausta kai eniten.
Joku sanoi töissä minulle että miten sä voit olla noin vahva tällaisen asian kanssa.Enhän minä olekkaan,kaikki on vain isona möykkynä sisällä.
Tuli paljon muitakin asioita syksyn mittaan joita joutui pohtimaan,tuli joulu kaikkine kiireineen töissä jne..
Nyt tuntuu että en voi taaskaan ollenkaan hyvin. en henkisesti enkä fyysisesti.Vatsa on sekaisin,sydän temppuilee,niska on jumissa jne..
Olemme käyneet perheneuvolassa muutaman kerran,mies hyvin vastentahtoisesti.Hänestä pahinta on kai että joku näkee meidän käyvän siellä...
Uudenvuoden aattona kävimme ravintolassa.Tanssiessamme jotain kauniita kappaleita tunsin lämpöä ja hellyyttä miestäni kohtaan.Jotenkin minusta tuntui että emme kuitenkaan siinä tanssiessammekaan olleet samoissa maailmoissa ollenkaan.Hänelle näytti olevan tärkeintä tuttujen kanssa moikkailu jne..
ei romanttinen ja tunteellinen yhdessäolo..
Mieheni ei tunnu tajuavan ollenkaan kuinka paljon tämä on satuttanut minua,ja että kaikki ei todellakaan ole vielä entisellään..palanneeko koskaan?!
Tunnustan että tarkistelen hänen puhelintaan,kyselen oudoista numeroista jne.. Tämä hermostuttaa ja suututtaa häntä.
Hän on itse erittäin huono antamaan anteeksi muille ihmisille,jos kokee väärin kohtelua.
Kuitenkin hän on itselleen käsittämättömän armollinen mielestäni, nyt tässä asiassa.Asiasta ei saisi puhua mitään,minunkin pitäisi olla kai kuin ennenkin..
Jotenkin tuntuu että itsekin olen hosunut asian kanssa ja nyt tulee takapakkia.
Pahinta itselleni on että minun on niin vaikea olla yksin.Töissä menee hyvin,mutta kotiin tulo ahdistaa. Jotenkin ihan kuin roikun miehessäni ja sitä minä kaikkein viimeiseksi haluaisin. Haluaisin nyt vain rauhoittua ja miettiä kaikessa rauhassa asioita,että miten tästä eteenpäin...
En osaa täysin luottaa mieheen vieläkään.Miten minä voisin kun en viime vuonnakaan hänen käytöksestään mitään huomannut.
Mielestäni meidän pitäisi tehdä enemmän töitä suhteemme eteen,en vain tiedä miten.
Jotenkin kaikki on vai taas kuin ennenkin...
Televisio tuntuu olevan mieheni maailman sisältö,nyt kun minun takiani joutuu olemaan paljon kotonakin.Emme esim.lenkkeile yhdessä,vaikka niin oli puhe kun päätimme yrittää eteenpäin.Muutaman kerran kävimme.
Hän vaikutta jotenkin masentuneeltakin välillä(mitä lienee päässä liikkuu)..
Itse koen että joku kumma miellyttämisenhalu on iskenyt minuun hänen suhteensa.Pelkäänkö että menetän hänet vai haluanko että kaikki olisi taas hyvin,en tiedä..
Niin,tämän lauantaipäivän aloitin rauhoittavalla lääkkeellä,ahdistus aamulla oli niin suuri.Mies lähti aamulla töihin(siitä ei nyt mitään epäilyksiä),en pystynyt kuitenkaan aloittamaan
päivää normaalisti koska olen yksin..
Kertokaa ystävät miten te selviätte!!!
Olen itse aina joutunut hillitsemään negatiivisten tunteitteni näyttöä,siksikö kärsin..
Pitäsikö sittenkin huutaa ,raivota,haistatella,hajottaa astiat...sitähän minä oikeasti haluaisin,,kai..
että tämä asia jonkin konkreettisen muodon miehenikin tajunnassa saisi aikaan...en tiedä...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olemme paljon nuorempi pariskunta, mutta meillä nainen petti. Nyt taas yhdessä. Minusta tuntuu samalta tuon miellyttämishalun suhteen, ja että "roikun" hänessä... Tuntuu, että avovaimoni ei yritä edes kunnolla suhteeni. Hän ei ole koskaan, ennen pettämistä esim. järjestänyt mitään romanttista illallista yms sellaista, mitä muut tekevät. Vai tekevätkö? Itse olen todella useasti yllättänyt hänet kaikilla mukavilla yllätyksillä. Pitääkö hän minua itsestäänselvyytenä? Hänen mielestään ei... Voimia sinulle, koittakaa vielä. Puhukaa. Unohtakaa, niin minäkin yritän... Toivottavasti onni suodaan vielä meillekkin...
Mieheni petti minua, hajosin kappaleiksi. Kaikki, mihin uskoin, luotin ja rakastin loppui. Sain myös fyysisiä oireita, ihottumaa, hiustenlähtöä, painoni putosi 5 kg/viikko (työtoveri kommentoi, kuinka hyvältä näytin...) Tein kuolemaan henkisesti ja fyysisesti. Lopulta päätin uskaltaa elää itselleni ja erosin. Mies itkee lähes päivittäin perääni ja vakuuttelee rakkauttaan, muttei ymmärrä, ettei mitään rakkautta enää ole. Rakkauden perusta on luottamus. Olen tyhjä kuori, mutta uskallan pikku hiljaa alkaa elään omaa elämääni. Voimia sinulle.
Miehesinähän ON jo tehnyt eron sinuun (eli päättänyt, että ei halua romanttista läheisyyttä...aitoa sellaista kanssasi): hän on ottanut askeleen tehdäkseen sen jonkun toisen naisen kanssa.
Hänellä lisäksi mitä luultavimmin oli todella ihanaa. Uudessa suhteessa seksi on alussa kipristeltävän jännittävää. Joten hänen kokemuksensa ovat plussan puolella: ihania.
Ja - jotta on pystynyt tuon tekemään, ei ole aidosti välittänyt alkujaankaan miltä SINUSTA tuntuu, joten miten se häntä nyt vaivaisi? Aidosti.
että et ymmärrä , mistä on kysymys. Niin totaalisen tietämätön tuon ap-rouvan tunteista.
Kaiken tuon läpikäyneenä juuri sinun iässäsi, tuntemukset olivat juuri samat.
Tämä negatiivisten tunteiden pidätteleminen minun kohdallani kääntyi itseäni kohtaan. Melkein menehdyin.
Siispä anna tulla niiden ulos. Älä peittele niitä kemialla. Ei lääkkeillä, ei alkolla. Sano suoraan, miltä sinusta tuntuu. Uskalla tuomita teko, älä ole liian " fiksu" vaan sano sitä toista naista huoraksi. Sillä et vahingoita ketään.
Pysy työkuntoisena; se on ehdottoman tärkeää. Pidä ystävistäsi kiinni; älä eristäydy. Mieluummin heti kun vain jaksat uuden harrastuksen pariin.Ja muista, että et ole mitenkään huono, vaikka sinua on petetty.
Miehet eivät välttämättä pue tunteita sanoiksi. Meillä se näkyy nykyään kaikenlaisena huolehtimisena. Tuntuu varmaan hirveältä, mutta kun nyt aikaa on kulunut ja uutta perspektiiviä asiaan, en antaisi kokemusta pois. On tunne, että selviän vaikka mistä.
Vastasin AP:n kysymykseen, miksi MIES ei ymmärrä hänen pahaaoloaan. Ja vastasin, että eihän mies tietenkään sitä ymmärrä tai edes ajattele - sillä eihän ies olisi alkaapäälle edes pettänyt jos ajattelisi tai ymmrätäisi, mitä pahaa AP:lle sillä tekee. Tai että mies ei välitä.
En edes kommentoinut mitenkään AP:n tuntemuksia, joten miten voit sitä lukea viestistäni?
Yritä edes lukea ennenkuin kommentoit.
Ei kannata raivostua edelliselle kirjoittajalle. Hän käsitteli mielessään ap:n koko kirjoitusta ja varmasti tajusi, mistä on kysymys.
AP pari on yli 50v, elikkä takana on pitkä avioliitto. Vaimo on shokissa, järkyttynyt. Luuletko sinä, että miehen puolelta ei tahtoa ole, senhän osoittaa parisuhdeterapiaan lähtö. Se ei välttämättä miehille ole helppoa.
Lueppa oma kirjoituksesi uudelleen. Yrität mitätöidä toisten avioliittoa. Teitähän riittää.
Kaikki eivät osaa tai näyttää vihantunteitaan. Ovat tavallaan kilttejä ja hyväkäytöksisiä.
Olen itse yrittänyt toimia tavallaan sijaishaukkujana tälläiselle työtoverilleni. Eli kun hän uskoutuu, puhuu pahaa oloaan. Haukun kylmästi sitä naista mitä pahimmilla nimityksillä.
Nyt kun pahin heidän kohdaltaan on ohi, sain palautetta, että se tuntui hyvältä, koska ei itse siihen kyennyt.
"edellinen kirjoittaja" jutun? Kronologisesti ei tainnut mennä oikeaan osoitteeseen?
et ymmärrä lukemaasi.
Ehkä mä en sitten osaa lukea.
AP:
Olemme käyneet perheneuvolassa muutaman kerran,mies hyvin vastentahtoisesti.
Mieheni ei tunnu tajuavan ollenkaan kuinka paljon tämä on satuttanut minua,ja että kaikki ei todellakaan ole vielä entisellään..palanneeko koskaan?!
urakalla haukuit kakkosnaista..eikö mies ollut tehnyt mitään väärää? Jälleenkö ajatellaan, että mies oli pakotettu väkisin suhteeseen..eikö voisi pohtia, miksi mies ryhtyi salasuhteeseen, koska eihän se avioliitto kohene sillä keinolla, että kakkosnainen on haukuttu huoraksi.
voi sanoa hänen omalla nimellään: Huorahan on. Ihan oikeesti.
pettävä mies on sitten huoripukki, eikö vaan. Mutta kummasti kiltti aviomiesrassukka saa aina anteeksi, eikä avioliitossa ollut mitään vikaa - se pettäminen nyt vain kävi, kun huora kakkonen antoi miehelle väkisin pillua. Ja sehän oli tietysti vain seksiä, oikeastaan mies inhosi koko kakkosta, mutta kun oli pakko ottaa vastaan sitä seksiä, kun kakkosnainen väkisin tyrkytti. Oikeastihan mies rakastaa vaimoaan, ja haluaa seksiä vain hänen kanssan, koska se on niin täydellistä, mutta..?
Miksi ihmeessä tulet palstalle valittamaan, jos sanot ihmekirjoittajia. Paina pettäminen, siis uroksesi, pahkaasi ja älä valita täällä. Pöljä.
Sinä huorahan sen itse kuvasit. Toki pitkään avioliittoon sisältyy muutakin kuin seksi. Niin paljon muuta, jota ei huoralle kannata rautalangasta vääntää.
kenekään kakkonen, vaan uskollinen aviovaimo. Mutta elämää nähnyt ja näitä tarinoita kuullut.
juuri näin.
Itse olin exsuhteessani se pahis eli pettäjä. Tosin en tuntenut itseäni pettäjäksi, koska olimme jo tehneet ERON molemmin puolin, kauan aikaisemmin.
Minun ero exästä kehittyi sitä myötä, kun ex mitätöi TUNTEENI ja toiveeni. Eli ei välittänyt minusta - siten miten olisin halunnut/toivonut. Hän kyllä arvosti minua, koska hoidin yksin esim. lapset, talouden. Minulle se ei riittänyt.
Mikään huutaminen ja räyhääminen ei ap:n tapauksessa tuota tulosta; ei huono käytös saa kumppania sen paremmin/aidosti ymmärtämään. Kielteisiä tunteita on ilmaistava hyvin harkitusti. Silloinkin kun myönteisten tunteiden ilmaisua viljellään rutkasti. Saati silloin, jos yhdessä ollaan vain sen vuoksi, että totuttu olemaan. Ap:n tapauksessa tämä on todennäköinen vaihtoehto, koska miehen suurin huoli on tuttavien näkeminen terapiaan mennessä! Ja kun menee sinne vastahakoisesti, se kertoo, ettei oikein huvittaisi. Hän tietää jo, ettei halua jatkaa parisuhdetta vaimonsa kanssa, etenkään jos siitä tulee hänelle liian vaikeaa. Ainakin omalle exälle (ja monille muillekin ihmisille) parisuhteessa on tuikitärkeää suhteesta saatava HYÖTY; seksi, pyykinpesu, laskujen maksu jne.
Rautalangasta et osaisi vääntää yhtään mitään,
siihen vaaditaan koulutusta jota sinulla ei ole.
Oletko sitten vaimo? Siihen ei tarvita edes aivoja.
Huoraksi nimittely kuvastaa että olet vaimo tai et niin aivoja sinulla ei ole ainakaan kovin kummosia.
Niin tosi pitkään avioliittoon sisältyy siis mitä??
Väännä se nyt tänne ihan mistä vaan jos osaat ja noin kokeneena huorapoliisina osaat.
Olen katsellu pitkiä avioliittoja ja en ole huomannu isoakaan eroa ihan normaalimittaseen liittoon muutakun vaimon aina enemmän kärsineen näköset kasvot. Miehen isomman kaljamahan ja lapset joille se aivoton emo ei ole opettanut edes peruskäytöstapoja.
mutta vastaan sinulle kuitenkin. Miksi sinä huudat, jos luet huora sanan, osuuko se aina johonkin heikkoon kohtaan. Miksi provosoidut siitä?
Tekstiesi perusteella et ole itsekään kovin koulutettu, sinut muuten tunnistaa niistä.
Perheille tunnut olevan kateellinen. Ei vaimot ja "emot" ole sen aivottomampia kuin sinä.
Luulen, että useimmiten niissä ehyissä perheissä kasvatetaan nämä akateemiset ja hyvin käyttäytyvät kansalaiset. Poikkeuksia tietty on puolin ja toisin.
Kouluttamaton koira räksyttää eniten, eikö se ole näin myös koiramaailmassa.
meinaa tunnistaa niin lue myös nimimerkki.
Helppoa jos olet oppinut lukemaan muutenkin.
Miksi sinä roikut tällä keskustelusivulla?
Minä koska olen utelias.
Oletko sinä pettäjä vai petetty ehkä?
Minä en kumpaakaan.
Vaan utelias ja avoin kaikille ajatuksille.
yleensä eri palstoilla internetissä, koska on talviloma ja en matkustanut mihinkään, siis ajankuluksi. Käyn milloin missäkin keskustelupalstalla tai haen tietoa jostakin asiasta hakusanalla.
Hyvää ajankulua. Harvoin vastaan, että rauhoitu nyt vain.
Siirrynkin nyt lomaromanssi keskustelupalstalle. Seuraava loma on huhtikuussa ja näin sinkkuna ajattelin lähteä Turkkiin.
seppä. Loppujen lopuksi jokainen aikuinen myös vastaa itsestään ja omasta onnestaan. Ei ole sinun tehtävästi tehdä/pitää miestäsi onnelliseksi/onnellisena, vaan hän tekee sen ihan itse, sinä vain olet se "kanava", jolla hän sen haluaa tehdä. Samoin ei ole miehesi tehtävä tehdä tai pitää sinua onnellisena, vaan se on sinun itsesi tehtävä. Jos ihminen ei tee itseään tai elämäänsä onnelliseksi, niin kannattaako edes jatkaa? Jossain on joku toinen, joka haluaa olla onnellinen juuri sinun kanssasi tai ehkä olet hetken verran onnellinen ihan vain itseksesi; ei päänvaivaa toisesta, toisen ajatuksista, arvailua, tulemisista, menemisistä jne. Nauttia vaan ihanasta itsestään...
Olen samaa mieltä. Liian moni ihminen elää puolisonsa kautta ja rakentaa onnensa sen varaan, että toinen tuntee juuri samoin kuin itse tuntee. Se on harhaa ja itsensä pettämistä. Ei toisen tunteisiin voi vaikuttaa.
Ap:lle sanoisin, että kannattaisi tehdä pieni irtiotto miehestä ja miettiä, mitä oikeasti haluaa elämältä. Irtiotto paljastaisi senkin, onko suhteesta enää mihinkään. Jos ei ole halua korjata suhteen vaurioita, on parempi erota. Ketään ei voi pakottaa tuntemaan tiettyjä tunteita. Ap. pakottaa itsensä tuntemaan tiettyjä tunteita miestään kohtaan, vaikka sisällä kalvaa epäluottamus ja pettytmys.
Ap., mieti omaa jaksamistasi ennen kaikkea ja unohda se mies vähäksi aikaa!
hei sinulle.olen juuri itse toipumassa mieheni sivusuhteesta,ja voin sanoa ettei se ole helppoa.siitä on nyt muutama vuosi,ja silti se on kuin eilispäivä minun mielessäni.itse kävin hoidossa jonkun aikaa sairastuin vakavaan masennukseen ja laihduin paljon.en osaa oikein sanoa muuta kun että aikaa se vaatii ja yrittämistä molemmilta.minun mieheni on kyllä muuttunut paljon sen jälkeen ja yrittää kovasti minulla sen sijaan on omat epäilykseni koko ajan.hän vaihtoi salanumerot vaihtoi työpaikkaansa eikä mitään yhteyttä siihen toiseen hänen sanojensa mukaan ole,mutta minä epäilen koko ajan ja se on hyvin raskasta.mutta jotenkin sitten se toinen puoli kuitenkin sitten uskoo että hän puhuu totta,meilllä ei ole yhteisiä velkoja eikä lapsia joten hänen ei tarvitse mistään pakosta minun kanssani olla. mene johonkin puhumaan ne pahat olosi,niin minä tein ja se hetkeksi helpotti kun sai kaikki paskat huutaa eikä kukaan moittinut sinua siitä.olen hyvin pahoillani puolestasi tiedän missä olossa olet,eikä se ole hyvä,hae apua yksin et selviä eikä tarvitsekaan.
Nyt sinun täytyy pysähtyä hetkeksi, istua alas ja mietiä.
Mitä itse haluat?
Vieläkö haluat jatkaa hänen kanssaan? jos haluat, niin millä ehdoin?
Kun tämän olet tehnyt itsellesi selväksi, ja (ehkä?) päättänyt jatkaa, niin nosta asia pöydälle.
Kysy suoraan, mitä puolisosi haluaa. Miksi hän teki niin kuin teki, ja mitä hän sillä suhteella haki.
JOs et sa vastauksia tai puolisosi väistelee asiaa, suuttuu kysymyksistä ym, hän haluaa jatkaa suhdetta tai hankkia uuden suhteen. Silloin liittonne on jo päättynyt, hänen puoleltaan.
Nyt seuraa vain kysymys, päättyykö se myös sinun puoleltasi. Hän ei halua luopua muista, sallitko sinä sen, että suhde jatkuu ja hänellä tulee olemaan aina myös muita?
Älä tyydy puolittaisiin vastauksiin tai hiljaisuuteen, silloin tilanne ei tule muuttumaan.
Jos puolisosi on pahoillaan tapahtuneesta ja haluaa jatkaa kanssasi, hän myös keskustelee avoimesti asioista kanssasi.
Koita kestää. Ja muista, uuteen alkuun tarvitaan joskus rankkakin remontti.
että raivoominen auttaa tai astioiden rikkominen niin tee niin.
Astiat on omias voit hajottaa niitä ja tiedän se helpottaa. Huutaminenkin auttaa hetken raivoominen avaa jonkun portin ja olo helpottuu.
Hetkeksi päänsäryn kyllä sain raivosta ja auttoi itkemisen alottamiseen.
Normaaleja tunteita viha ja raivokin on.
Itse erotilanteessa hajotin koko häälahjana saadubn ruoka-astiaston jota oli muka säästelty hienona. Sirpaleet sai roskiin helposti.
Tietysti jonkun mielestä mielisairasta tai hullua mutta se helpottaa.
Tavallaan osa siitä möykystä rinnassa hajoaa posliinin mukana.
Apua kannattaa hakea sitä saa kun itse pyytää.
Ystävät ja keskustelu on tärkeitä
Lepää myös ja muista syödä.
Meitä neuvojia varmaan riittää koita silti keskittyä nyt itseesi.
Vaikeassa tilanteessa tehdä konkreettisia asioita ja niitä mitä voi. Et voi muuttaa tapahtunutta, se on mennyttä, suhtautumistapaasi voi tietenkin muuttaa ja se on eräs keino.
Listaa aluksi avioliittosi miinus- ja pluspuolet omalta kohdaltasi, mitä liitto on antanut ja edelleen antaa sinulle. Yritä olla itsellesi rehellinen. Viekö suhde energiaa vai tuoko se sitä. Kun tarkastelet tekemääsi listaa, ole avoin myös sille mahdollisuudelle, että kaikki voi muuttua.
Ota aikaa itsellesi, jos voit, järjestä loma ja matkusta jonnekin pohtimaan tilannettasi. Yritä, jos vain voit, olla vähän aikaa yksin, kunnes ajatuksesi selviää. Ystäviesi kanssa keskustelu kannattaa vasta sitten, kun olet saanut ajatuksesi kunnolla järjestykseen. Ystävien neuvot lähtevät heidän kokemuksistaan ja tarpeistaan, siksi niihin kannattaa suhtautua varauksella.
Kun olet valmis keskustelemaan, muista, ettei sinulla ole mitään hävettävää. Älä roiku miehessäsi, se ainoastaan lisää pahaa oloasi. Menettämisen pelkoa ei ratkaise se, ettei pelkoa uskalla kohdata, se ainoastaan lisää sitä. Pohdi, kuinka pärjäisit ilman miestäsi. Mitä tapahtuisi jos eroaisitte, mieti tätä ainoastaan omalta kannaltasi, älä sotke muiden tunteita mukaan.
Romantiikan odottaminen kriisivaiheessa on mahdoton tavoite. Tee työtä siis itsesi kanssa ja hyväksy omat reaktiosi.
Miehesi on todennäköisesti kriisissä myös, hänen on vaikea kohdata suruasi ja tietenkin myös pelko kaiken sortumisesta on läsnä. Älä odota myöskään häneltä mahdottomia, ei vielä, kun tapaus on niin tuore. Miehelläsi on varsin luonnollinen pelko siitä, että hänen rikkeensä tulee yleiseen tietoon ja hän menettää kasvonsa muidenkin, kuin sinun, silmissä. Hänelle ystävyyssuhteet ovat myös tärkeitä, älä estä niitä. Miehelläsi ei ole kuitenkaan oikeutta kiusaantua siitä, että epäilet edelleenkin häntä, hän siihen antanut aihetta.
Mikäli päädyt siihen, että avioliittonne jatkuu, pyri antamaan anteeksi, myös itsellesi. Unohtamista on turha odottaa, mutta liitto voi jatkua ihan hyvänä kaikesta huolimatta.
Sinun ei tarvitse olla vahva, sinun ei myöskään tarvitse pyrkiä olemaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vahvuuden aika tulee vasta sitten, kun kriisi on käsitelty.
Pettäminen ja petetyksi tuleminen ovat suuria kriisejä, niistä toipuminen vie vuosia. Olet saanut tähän ketjuun muutamia hyviä vastauksia. Omasta kokemuksestani kertoisin seuraavaa.
Olin saanut elää hyvässä ja onnellisessa avioliitossa harvinaisen kauan. Suhteemme oli ollut ainutkertainen, olimme puolisoni kanssa parhaat ystävät, tehokas tiimi, hyvät vanhemmat ja intohimoiset rakastajat. Hopeahäälahjaksi puolisoni kertoi vuoden kestäneestä sivusuhteestaan. Olisin antanut heti avioeron, mutta puolisoni pyysi vielä edes yhtä viikkoa. Putosimme syvälle - puolisoni sai vaikeita rytmihäiriöitä ja itse elin pillerihuuruissa puoli vuotta. Puhuimme ja puhuimme - huusin, itkin, raivosin, vihasin, inhosin ja rakastin. Kävimme pari- ja yksilöterapiassa. Välillä asuin omassa asunnossakin - mutta erossa emme pystyneet olemaan.
Aluksi ajattelin, etten riittänyt puolisolleni - jos tällaisesta liitosta lähtee sivusuhteeseen, sen on oltava ainutkertaista ja syvää rakkautta. Hämmentävää oli se, ettei puolisoni kuitenkaan halunnut lähteä, vaan vakuutti rakkauttaan ja halusi jatkaa liittoamme. Oli vaikeaa ymmärtää älykkään ihmisen vaarantaneen sen kaiken, mitä meillä oli ollut. Olin vihainen puolisolleni siitä, että hän oli tuhlannut sen kolmannen elämästä niin kauan aikaa - olisihan tämä toinen saattanut sinä aikana löytää todellisen rakkauden.
Kriisistä selviäminen eteni portaittain. Ystäväni toteamus, että ihminen voi rakastaa useampaakin ihmistä yhtä aikaa oli ensimmäinen porras. Kun tein eropaperit ja omaisuudenosituksen, totesin, että taloudelliseti selviän hyvin yksinkin. Vei aikaa todeta, etten ole syyllinen pettämiseen - puolisoni petti ja hän teki tekonsa tietoisen valinnan jälkeen. Olisin halunnut keskustella uuden rakkauden kanssa - hän ei siihen suostunut. Yksi selviämisen porras oli se, kun oivalsin, ettei minun tarvitse tuntea myötätuntoa tätä kolmatta kohtaan - hän tiesi suhteeseen ruvetessaan puolisoni olevan onnellisessa avioliitossa. Etsin kauan syytä pettämiseen - sitä puolisoni ei pystynyt erittelemään. Nyt vuosien päästä tilannettamme tarkastellessani puolisoni on mallitapaus ikäkausi- ja muutoskriisissä elävästä ihmisestä. Sekin hänen kohdallaan piti paikkansa, että ihastuminen kestää korkeintaa kaksi vuotta, sitten se joko hiipuu tai muuttuu oikeaksi rakkaudeksi.
Sinä tarvitset aikaa ja oikeanlaisia ystäviä. Itse sain sellaisi neuvoja, että niitä noudattaen olisin nyt onnettomasti eronnut. Ammattiauttajatkaan eivät aina ole puolueettomia - toivottavasti sinä löydät sellaisen. Pettämisen jälkeen parisuhde on rakennettava kokonaan uudelleen ja siihen tarvitaan teidän molempien tahtoa ja vahvaa rakkautta. Jälleenrakennus vie vuosia, mutta kriisin jälkeen suhde voi kasvaa entistäkin paremmaksi.
kokenut ja erohan siinä lopulta tuli,sillä mies jatkoi salaisia tapaamisia.
Jaksoi vannoa minulle rakkautta ja että salasuhde on vaan ajankulua eli ei vakavaa.
Kyllähän sitä luotti ja usko,mutta koskapa ei sittenkään ollut uskollinen erosin.
Nyt erosta vuosia ja ihmeellistä,mitä elä minulle opetti.
miksi,olin niin riippuvainen siitä miehestä?
En ymmärrä,koska voin elää ilman häntä ihan hyvin.
Oliko se sittenkään rakkautta?,ehkäpä sitä kun pelkäsin yksin elämistä ja nyt huomaan miten vapaa olo kun ei tarvitse takertua keneenkään.
Tietysti,olen käynyt läpi asiaa ja vatvonut satoja kertoja.
Lopputulos:en voi ketään omistaa ja ehkäpä mies ei kestänyt kun olin siitä niin riippuvainen.
Näin minun elämässä ja ymmärrän kyllä,mikä shokki se on vuosikymmenien parisuhteessa,kun paljastuu pettäminen.
Mutta,sen olen oppinut,että luotan itseeni ensin ja sitten muihin jos on rehellinen vastapuoli,aikahan sen sitten näyttää taas,mutta pitää uskaltaa elää!
kertomastasi sain sellaisen käsityksen, ettette sinä ja miehesi halua suhteelta samoja asioita - olette aivan eri aaltopituudella.
"Mieheni ei tunnu tajuavan ollenkaan kuinka paljon tämä on satuttanut minua,ja että kaikki ei todellakaan ole vielä entisellään..palanneeko koskaan?!"
Suhde menee aina eteenpäin. Ellei mene, siinä on jotain vialla. Kriisi pistää kaiken uusiksi. Se on mahdollisuus tehdä suhteesta entistä ehompi tai sitten tie eroon. Muista, ettei yksin voi parantaa suhdetta; siihen tarvitaan molempien panostus.
Jos mietit miksi mies nyt ainakaan haluasi olla kanssasi. Ole oikeasti vihainen siitä mistä pitää ola mutta hae apua että saat oman psyykeesi kuntoon. Parijuttu erikseen. Maailamasi romahtanut mutta ehkä tarpeen. En puolustele miestäsi mutta jos on liian naivi sinisilmäinen niin yleensä senkin kanssa joutuu vastatusten.
Rinta rottingille ja pää pystyyn ka mies seinää vasten. Turha vetistely pois.
Tuntuu, että parisuhteen jatkaminen pettämisen jälkeen on monelle aika mahdoton tehtävä. Jotkut siihen kuitenkin pystyy.
Täällä oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, voiko suhde jatkua uskottomuuden jälkeen:
http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/paattyyko-parisuhde-pettamiseen