Kiinnostaisi löytää joku täyttämään yksinäisiä iltojani vaikka vain kirjeenvaihdon merkeissä näin alkuun, mutta epäilyttää onkohan niitä miehiä enää... Kaiken kun pitää tapahtua niin kauhealla vauhdilla nykyisin.
En ole valmis vielä tässä vaiheessa - erosta puolisen vuotta - viettämään puhelimessa tunteja tutustuakseni yhtään kehenkään. Enkä oikeastaan ole vielä valmis notkumaan tuonne kapakoihinkaan vaikka kaverit on jo pikkuhiljaa pyydelleetkin. Ihmettelevät miksi viihdyn niin hyvin yksin ja epäilevät minun vain nuolevan haavojani liian syvältä...
Toisaalta nautin nyt näistä pienistä hetkistä, jolloin en ole kenenkään määräysvallan alla ja saan määrätä omat rytmini. Takana kun on 19 vuoden avioliitto ja 28 vuoden seurustelu ilmeisesti narsistin kanssa. Eli ihan kakarasta kasvettiin yhteen.
Ikinä en ole pettänyt häntä kenenkään kanssa sen pahemmin kuin hänkään, sillä se ei sovi elämänfilosofiaani. (Eli kakarana on tullut nuoleskeltua jonkun toisen kanssa) Kun ollaan yhdessä, niin vilkuilla saa muita muttei koskea.
Pelkään, että tällaisena taviksenpallerona en ehkä löydäkään ketään vaikka niin kenties haluaisinkin. Sitten katson ympärilleni ja huomaan, että monella muullakin on joku napsahtanut kohdalle.
Ja olen sitä mieltä, että jos kelpaan tällaisenaan jollekkin niin tiedän varmasti, että hän haluaa minut juuri sellaisenaan eikä tartte yrittää olla jotain muuta mitä nykyaika vaatii. Sellaisen rakkaan haluaisin vierelleni, ehdoitta.
En ole valmis vielä tässä vaiheessa - erosta puolisen vuotta - viettämään puhelimessa tunteja tutustuakseni yhtään kehenkään. Enkä oikeastaan ole vielä valmis notkumaan tuonne kapakoihinkaan vaikka kaverit on jo pikkuhiljaa pyydelleetkin. Ihmettelevät miksi viihdyn niin hyvin yksin ja epäilevät minun vain nuolevan haavojani liian syvältä...
Toisaalta nautin nyt näistä pienistä hetkistä, jolloin en ole kenenkään määräysvallan alla ja saan määrätä omat rytmini. Takana kun on 19 vuoden avioliitto ja 28 vuoden seurustelu ilmeisesti narsistin kanssa. Eli ihan kakarasta kasvettiin yhteen.
Ikinä en ole pettänyt häntä kenenkään kanssa sen pahemmin kuin hänkään, sillä se ei sovi elämänfilosofiaani. (Eli kakarana on tullut nuoleskeltua jonkun toisen kanssa) Kun ollaan yhdessä, niin vilkuilla saa muita muttei koskea.
Pelkään, että tällaisena taviksenpallerona en ehkä löydäkään ketään vaikka niin kenties haluaisinkin. Sitten katson ympärilleni ja huomaan, että monella muullakin on joku napsahtanut kohdalle.
Ja olen sitä mieltä, että jos kelpaan tällaisenaan jollekkin niin tiedän varmasti, että hän haluaa minut juuri sellaisenaan eikä tartte yrittää olla jotain muuta mitä nykyaika vaatii. Sellaisen rakkaan haluaisin vierelleni, ehdoitta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miehiä tapaa siellä missä naisiakin eli kaikkialla. Juhlissa, arjessa jne.
Voithan alkaa käymään ulkona kavereittesi kanssa, ihan muuten vaan ja uutta elämääsi aloitellen.
Vietä itsellesi sopivaa hauskaa elämää, niin kyllä se oikea sieltä esiin pongahtaa. Tärkeintä on lähteä ulos mökistään, ja avata horisonttinsa elämälle.
Kiitti. Taidankin tästä lähteä kirpparille, että olisi edes yksi yhteinen harrastus hänen kanssaan.
Kaikesta päätellen osaat juuri, mitä pitääkin. Osaat olla oma itsesi, ja kertoa avoimesti tunteistasi ja toiveistasi. Mitään muuta ei pidäkään yrittää olla, kuin se oma itsensä. Se yleensä myös muodostaa luonnostaan vastavuoroisuuden: ei vaadi toiseltakaan mitään ylimääräistä ja antaa sen toisenkin olla oma itsensä
Kiirehän ei ole mihinkään, joten älä siis koitakaan mitään kapakoita tai treffipalstoja. Tapaat kuitenkin ihmisiä (siis myös miehiä) jokapäiväisessä elämässä, vähän kaikkialla. Rehellisyys ja avoimuus auttaa, tutustuminen voi alkaa vaikka kaupan kassajonossa... Tai yhteisestä harrastuksesta, jolloin löytyy luonnostaan jo keskustelunaiheitakin siihen alun arkaan hetkeen, kun ei tiedä mistä puhuisi tai mitä sanoisi.
Vaikutat sellaiselta ihmiseltä, johon itse haluaisin tutustua, jos olisin sinkku. Kaikki suhteeni,(joita ei nyt niin pajoa ole) on alkaneet ystävyydestä. Sillon tutustuu toiseen kunnolla, eikä tarvitse silti luopua itsenäisyydestään. Jatko kulkee luonnostaan ystävyyttä syvempään suhteeseen, jos sellaiseen on edellytyksiä.
Nauti nyt itsenäisyydestäsi, ja hanki vaikka se uusi harrastus. Ihan jotain sellasita, jota olisit joskus kauan sitten halunnut tehdä, mutta se on vaan jäänyt aloittamatta.
Ja muista, sulla on kaikki maailman aika.
Ai niin, olen mies, 45 vuotta, ja ylläoleva on siis miehen näkökulmaa aiheeseen.
Kiitos. En tiedä mistä. Kenties asiallisesta vastauksesta. On tämä ehkä parempaa kuin kymmenen päivän paasto. Ei kestäisi minun pääni moista. Mutta hyvä, että jollain se on tehonnut. Viittaan tällä seuraavaan kirjoittajaan. Onnea heille vain todella paljon.
Tiedän, että se oikea voi tulla missä vain jos on tullakseen. Nyt haluan vain ehkä ihmetellä maailman menoa ja katsella. En halua kiirehtiä niinkuin nykyään tuntuu olevan tapana...
Kysymyksesi oli osaisitko mitä? En tiedä - ehkä iskeä miestä. En edes halua iskeä. Olen siinäkin kuitenkin sen perinteisen kannalla. Eikse ole just, että "vie sie, mie vikisen..." Tai en tiedä. Edellistäkin kosin minä. Ja meillä oli ihan hyväkin avioliitto, kesti kaikkiaan 19 vuotta. Loppuaikana vain kumppanillani ei ollut enää hyviä päiviä kuin 1/10. Sen voimalla piti jaksaa ne kaikki yhdeksän huonoa. Onko sekään enää elämää kummallekaan? Päätimme, että ei ole.
Ratkaisu ei ollut helppo ja se kypsyi monta monituista vuotta. Siinä ajassa saimme lapsemme kasvatettua vielä vähän isommiksi.
Kiitos myös siitä, että sanoit kenties haluavasi tutustua kaltaiseeni, olin jo melkein luopunut siitäkin toivosta. Olit myös rehellinen, että et ole sinkku.
Kenties teenkin juuri niin kuten neuvoit. Hankin uuden harrastuksen jos vain osaan enää. Kaikki harrastukseni kun ovat vuosia ja vuosia pyörineet niin kodin ja perheen ympärillä. Mutta silläkään en halua pitää mitään kiirettä. Katson realistisesti rahatilanteen vakiintumistakin... Tänään just kävin kirjoittamassa elatussopimuksen, sillä lapset jäivät vanhaan kotiinsa vielä muutamaksi vuodeksi - sitten he lentävät pesästä muualle opiskelemaan.
Mutta ne parhaat harrastuksethan eivät ole rahasta kiinni. Rahalla ei saa kaikkea. Ei mielenrauhaa. Se on sitä, mitä juuri nyt kaipaan eniten. Vakaita oloja ja mielenrauhaa. Ei mitään typerää ja päätöntä kaahausta joka ikiseen ilmansuuntaan.
Mä en tiedä onko mulla kaikki maailman aika... Mutta on ainakin se oman maailmani aika. Toisaalta, olen siinä tilanteessa, että vaikka aika loppuisi tänään, olen silti tietyllä tavalla onnellinen. Paljon jäisi kenties kesken, mutta niin ei sitten ollut tarkoitettu, että minä ne asiat loppuun tekisin tai saattaisin.
No. Voinhan mä vähän iltarukouksessani (sillä lapsellisuuksissani sen kuitenkin yläkertaan heitän) vihjaista, että yksin ei ole kuitenkaan niin hyvä olla... Mutta kattellaan.
Kiitos miehisestä näkökulmastasi. Jatkan edelleen hymyilemistä kaupan kassajonossa - eihän sitä koskaan tiedä:) Mutta se on mua. Ehkä parhaimmillaan:)
Nyt on jo positiivisempi perusvire viestissäsi.
Mutta: Jos jotain haluat kiittää, niin kiitä itseäsi rehellisyydestä, selkeästä näkemyksestäsi meneestä ja siitä, että olet päässyt siihen rajalle, missä voit sen jättää taaksesi.
Vaikein on jo lähes tehty.
Nyt pitääkin vaan ihmetellä sitä maailman menoa ja katsella, ei lähteä iskemään miestä. No okei, uskon, että et sitä edes sillä tavalla tarkoittanutkaan. Ja itsekin sen toteat: et edes halua. Ja pidä se.
Sielunkumppania ei löydä "iskemällä". Se kaupan kassajono oli ehkä liiankin kulunut metafora, mutta edelleen olen sitä mieltä, että kestävä ja tasavertainen suhde syntyy ystävyyden kautta. Ja ystävän voit löytää vaikka sieltä harrastuksista.
Oletko kiinnostunut musiikista? Olisitko joskus halunnut opetella soittamaan jotain instrumenttia? Tee se nyt. Kansalaisopistoissa on kursseja, joiden hinta on käytännössä nimellinen.
Kaiva sieltä ajatuksista sellainen asia, jota olisit joskus, kauan sitten halunnut toteuttaa, mutta käytännön syyt (perhe, mies, raha...) esti sen. Ja tee suunnitelma sen toteuttamiseksi ja toteuta se. Kiirettä ei tarvitse pitää... se kaikki maailman aikka jne. Ennen kaikkea keskity itseesi, olet sen ansainnut.
Liian usein tuttavapiirissäni(kin) olevat ihmiset on eron jälkeen sännänneet uuteen suhteeseen. Ilman kunnollista toipumisaikaa.
Miten sitä voi tietää, mitä itse haluaa, jos ei sitä pysähdy miettimaan riittävän pitkäksi aikaa?
Ai miten tämä kaikki liittyy miehen iskemiseen? enemmän kuin luullaankaan... ;-)
Minä ( mies )olen kokenut samaa, kun vaimoni kuoli
ja minä olin yksin, kaukana Kanadan pohjoisessa,
niin siellä oli postitoimisto, ja aina kun minä menin sieltä hakemaan postia, niin minä näin paljon naisia, ja minä ajattelin että tuossa on nainen, minulla ei ole, ja minä menin kotiini ja polvistuin istuimeni eteen, ja rukoilin että "oi
Jumala, minä olen niin yksinäinen Suomalainen täällä Kanadan pohjoisessa. Anna minulle vaimo entisen vaimoni tilalle, olenhan ollut jo noin 1½
vuotta yksin ". Ja niin minä rohkaisin itseni ja läksin Suomeen etsimään itselleni vaimoa. Ja Suomessa oli eräs neitonen, joka odotti Jumalalta
itselleen aviomiestä, ja kun minä menin yhteen kyläpaikkaan, niin tämä neitonen oli myöskin siellä, ja kun minä hänet näin, niin sydän alkoi sykkimään, ja sydämen kuvat alkoivat lentelemään häntä kohti. Ja kun minä sitten myöhemmin kävelin hänen kanssaan, niin minä kysäisin, että eikö hän haluaisi tulla Kanadaan minun vaimokseni. Hän sanoi että täytyy miettiä asiaa, ja paastota ja kysellä asiaa Jumalalta, minä sanoin että niin minäkin tahdon tehdä. Ja kun minä tulin Kanadaan takaisin, minä aloin paastoamaa, ja paastosin 10
päivää, ja rukoilin Jumalalta vaimoa itselleni.
Ja tämä neitonen paastosi myöskin 10 päivää, ja sitten tuli hänelle Jumalalta vastaus, että mene vaan Kanadaan, minä lähetin hänelle lentolipun,
ja kun hän näytti sitä työtovereilleen siellä tulli offiisissa, niin he sanoivat että he ainakin lähtisivät Kanadaan. Ja niin hän ilmoitti minulle että hän tulee siinä ja siinä lentokoneessa, tule lentokentälle vastaan, ja minä menin, ja sitten näin kun hän tuli koneesta,
ja kyllä sydämeni sykähti, ja sitten kun ajoimme noin 7 tuntia minun kotiini, niin hän oli siinä etupenkillä pitkällään, ja pää oli minun sylissäni, niin onnen tunteeni olivat valtavat.
Ja nyt olemme olleet jo 26 vuotta onnellisessa avioliitossa. Kannattaa aina turvata Jumalaan, sillä Hän tietää, että minkälaisen puolison me kukin tarvitsemme.
Olavi
Onneksi olkoon teille!
Hienoa, että joku on puolisonsa löytänyt vaikkapa rukousvastauksena. Kova usko vie vaikka läpi harmaan kiven. Kai.
Itselleni ei kymmenen päivän paasto varmasti olisi asiallista. Kolmantena päivänä varmasti tuntisin jo euforiaa alhaisista sokereista. Mutta hyvä kun se joillain toimii.
26 vuotta aviossa. Hienoa. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on. Toivottavasti aina muistat sen miltä se vastaus tuntui alunperin kun sait hänet syliisi ja omaksesi. Se on voima mikä kantaa varmasti vielä tänä päivänäkin. Toivon.
Kaikkea hyvää sinulle Olavi. Kiitos vastauksestasi.
"Tutkimattomia ovat Herran tiet" - ihan oikeesti:)