Olen muutama vuosi sitten eronnut pitkästä avioliitosta ja hieman reilu vuosi eron jälkeen tapasin nykyisen avomieheni. Homma lähti käyntiin varsin rauhallisesti, en todellakaan ollut rakastunut. Jotenkin vain miehen antama turvallisuus tuntui hyvältä ja ennenkaikkea tunne rakastetuksi tulemisesta. Nyt ollaan oltu yhdessä neljä vuotta. Elämä on suht tasaista, mitään normaalia kummenpia riitoja ei ole, yhteistä aikaakin vietetään. Mutta.. ärsyttää vaan niin helkkaristi! Ärsyttää ulkonäkö, röyhtäily, yksinkertaisuus, suhtautuminen lapsiini ym. Mikään ei oikein tunnu TODELLA hyvältä. Päivittäin mietin, tyydynkö tähän, vai olisiko parempi olla yksin? Tottakai välitän avomiehestäni, mutta lähinnä voisin olla ystävä. Tiedän kyllä, että se ei tule onnistumaan. Toisaalta vakaakupissa painaa ihana, tasainen arki, yhteinen omaisuus ja tietysti sukulaisten ja muiden ajatukset. Olisiko jollakin samankaltaista taustaa ja mitä tilanteesta seurasi?
mihin pitää tyytyä?
neuvoja kaipaava
5952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen sitä mieltä että ihminen elää vain kerran ja jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Ja jos et ole suhteessa täysillä mukana ehkä on kummallekin parasta siirtyä eteenpäin. Tosin siinäkin on omat riskinsä. Et välttämättä löydäkään yhtä hyvää tai parempaa uutta suhdetta...
ei muuhun.
Oot aina yhen miehen kanssa niin kauan ku oot rakastunut mutta kun tarttis alkaa rakastamaan niin oijoi ku ei tunnukaan missään ja ohhoh ku etitään uutta kiimaa ja kiihoketta kehiin...
Jos luovuutesi ei riitä kehittämään parisuhdetta niin vittu sä oot luuseri. Kuinkas paljon sä itse teet parisuhteittes eteen? Tunteet kun seuraa tahtoa...jos ajattelet vitulla (miestenhän väitetään ajattelevan vain mulkulla) niin ei ihme jos alkaa kyllästyttää. Sä vaan ootat että miehes tekee sut onnelliseksi---voi mies-parkaa--
Jospa menisit rikkaille arabeille töihin vähemmissä vaatteissa...sielläkin arvostetaan länsimaisia vapaita naisia seksuaalisesti.
liitto kesti lähes 20v ja silloin eroa en halunnut minä... ja jotenkin nyt on sellainen fiilis, että en kyllä uutta suhdetta haluaisi. On se kyllä jännä, miten jotkut voivat tuomita (ks. edellä) toisen muutaman rivin perusteella :-(
kirjoitettu. Tausta identtinen ja suhde uuteen mieheenkin saman ikäinen. Ja mietin samoja asioita. Mitään suurta rakkautta tämä ei ole koskaan ollut, lähinnä turvallinen satama. Toisaalta en rakkautta hakenutkaan.
Ihan tyhmää ajatella ympäristön mielipiteitä, mutta niitä minäkin ajattelen. Tilanne on vaikea ja välillä ahdistavakin, välillä taas kaikki menee omalla painollaan. Tämä on sellaista oleilua.
tosi osuva nimitys.. kaipa sitä erehty tekemään laastarisuhteesta vähän liikaa? Olin meinaan tosi rikki avioeron jälkeen, ehkä olin sitä vielä silloinkin, kun aloitin uuden suhteen. Täytyy varmaan tehdä se lista niistä hyvistä ja huonoista puolista. Joku viisas sanonut, että yhtä negatiivistä puolta kohden täytyy olla ainakin viisi positiivistä. Se vaan on nyt aika hankalaa nähdä paljon muuta ku ärsyttäviä piirteitä, vaikka tottakai niitä on. Ja tosiaan, niin kuin edellä joku ystävällisesti neuvoi, onni tulee itsestä. Täytyy vaan alkaa tehdä omia juttuja, mistä tulee onnelliseksi ja varmaan itsekin panostaa suhteeseen enemmän. Mutta ku ei oikein kiinnosta panostaa..