omat läheiset vastaan..

Tuntuu kyllä oudolta, että sinua aina muita ajatelleena kohdellaan nyt huonosti. Kirjoituksessasi nousee usein esille MINÄ olen. Minulle tulee myös mieleeni oma äitini, joka puhuu samoin kuin sinä.

Olen itkekin melkein mummi eli vanhin lapsi on elänyt jo monta vuotta omaa elämää. Hän myös välillä hermostuu minuun ja huomaan niiden hermostumisien liittyvän aina siihen, että MINÄ sanon/neuvon häntä. Minusta neuvot ovat hyvin viattomia ja hyvää tarkoittavia, mutta alan vähitellen ymmärtämään häntä. Omassa äidissäni hänen hyvää tarkoittava neuvominen myös ärsyttää minua. Kaiken taustalla on mielestäni hyvyyteen verhoutunut kaikki tietävyys.

Tunnistan itsessäni myös auttamisen ja vieraan varaisuuden. Olen ollut innokas juhlien järjestäjä ja vieraiden kutsuja. Olen mielestäni ollut aina myös seurallinen ja ns. hyvä emäntä. Nyt kun ajattelen itseäni mietin onko pohjimmainen tavoitteeni todella ollut vain tuottaa toisille hyvää. Luulen, että olen kaikella vieraanvaraisuudella ja yli ystävällisyydellä vain halunnut tuoda esille omaa erinomaisuuttani; MINÄ, MINÄ, MINÄ teen sitä ja tätä ja MINÄ, MINÄ, MINÄ olen niin ystävällinen kaikille.

Itse olen myös ajatellut aikoinani, että minuun suhtaudutaan viileästi, koska minulle ollaan kateellisia. Pohdinnoissani olen päätynyt siihen, että minä itse olenkin kateellinen, ja siitä syystä minun pitää yrittää olla "ylivertainen" ystävällisyydessä ja kestitsemisessä. Tällä kaikella olen yrittänyt olla parempi kuin muut. Uskon nyt, että käytäkseni on ollut todella ärsyttävää, ja loppujen lopuksi ihmisenä en ole halunnut ystäviäni kohdata, vaan näyttää heille erinomaisuuttani.

Minulle pohdinta siitä, miksi minuun suhtaudutaan viileästi on ollut antoisaa. Nykyään kutsun vieraita hallitusti ja käytökseni sukulaisten ja ystävien kanssa on muuttunut. Pyrin kuuntelemaan muita sen sijaan, että olisin itse aina äänessä. Tästä on seurannut se, että olen huomannut millaisia läheiseni ovat. Ennen en sitä huomannut, koska pääasia minulle oli MINÄ itse ja MINUN juttuni.

Minusta on ihanaa, että tyttäreni palauttaa minut aika ajoin maan pinnalle ja näyttää minulle ärsyttävyyteni. Olen oivaltanut myös sen, että minä en voi vaatia lapsiani muuttumaan, vaan muutoksen on lähdettävä minusta. Minä olen luonut suhteen heihin, joten jos haluan sen muuttuvan, minun on se myös muutettava.

Neuvoksi sinulle annan, että pysähdy rehellisesti pohtimaan omaa suhtautumistasi ihmisiin. Voi olla, että minun stoorini on sinusta kaukana, mutta tärkeää on mielestäni muistaa, että muita ihmisiä emme voi muuttaa, mutta itseämme voimme.

Sinun pitää päättää, haluatko jatkaa kynnysmattona oloa vai haluatko jotain muuta. Se on sinusta itsestäsi kiinni, jos annat ihmisten kohdella itseäsi huonosti. Katso vain peiliin ongelmiesi kanssa ja tee muutos käytökseesi.

lapseni antoi palautetta kun en neuvo lapsenlapsen hoidossa jne.Kuten toinen anoppi kärkkäästi tekee kuulemma.Enemmänkin olen viime vuosina ollut syrjäänvetäytyväinen,hiljainen,ja joka paikassa.En usko minäkeskeisyyteenkään sillä työelämässä olen aina pystynyt tiimityöhön ja vahvuutena myös itsenäinen työ.Luonteelta enempi hiljainen pakertaja.

Olen ymmärtänyt tilanteet.Herkkä ihminen aina ollut.Nyt *jouluna* en ajatellut asiaa, muina jouluina olen itkenyt..sillä joulukortteihinkin liittyi monesti viesti, ja 25v ajalta.Enkä usko että kuvittelin kyllä se heidän käytöksestäänkin näkyi.Joulukortit ei tulleetkaan koko perheelle.Minusta joulu oli aina masentava, tavallaan pelottavakin.Joulu on aina elämäni synkin aika.Eikä ihme.Myös vanhimman lapsen kummit jotka ovat puolison sisaruksia eivät ole kummilastaan muistaneet millään tavalla.Joskus lapsi itkikin(10-12v) sitä miksi häntä ei kummitädit muista kun toista muistaa.Edes soitto tms.

Monesti vastauksenikin on epäselvää jos jotain kysytään.Mitään hyväksyntää en ala hakea en puhumalla, selvittelemällä mitään, en mitään sillä nyt ei voimavarat yksinkertaisesti riitä siihen.Oikeesti ei kauan jaksa tilaan aikaa lekuriin ja haen masislääkkeet.Sillä minunlaiseni hullu pitää kuulemma tunkea mielisairaalaan.Hoitaja sanoi vaan miksi??sillä sinulla on elämä monelta osin täysin hallinnassa itsellä.Nyt minusta tuntuu että alkaa alamäki..mutta mitä siitä.

Lapsi ei aivan tuosta vain keksi alkaa käyttämään väkivaltaa äitiää kohtaan... Lapsi saa monesti vanhemmiltaan mallin käyttäytymiseen, joten väkivaltaa on teillä kotona varmaan käytetty. Kuulostaa siltä, että yrität tehdä itsestäsi marttyyrin tällä palstalla. Oletko koskaan miettinyt, että sinun suhtautumisesi muihin vaikuttaa paljon. Jos sinä ajattelet heti alkajaisiksi, että muut ajattelevat sinusta pahaa, niin kyllä he sitä alkavat tehdäkin sitten lopulta, kun alat tulkita jokaista sanaa jne. Ja en todellakaan jaksa uskoa, että ihminen, joka on aina ollut muille ihana, saa niskaansa vain paskaa. Tottakai osa suvustasi voi ollakin ärsyttävää, mutta silloin kannattaa miettiä haluatko sinä edes olla heidän kanssaan tekemisissä.