Kun avomieheni suuttuu, tai on riitaa, hän lähtee pakoon usein. En tiedä minne, mutta pari tuntia on siellä jossain nytkin jo viipynyt. Ei edes ollut riitaa. Mies vain suuttui kun ehdotin yhtä asiaa. Koskaan en ole saanut vastausta jos oon kysynyt että "missä kävit". Tuskin tulen koskaan saamaanka. En usko että käy ystävillään, kun ei edes lähtiessään soita kenellekään. puhelimen jättää usein kotiin. Autolla kuitenkin lähtee niinkuin tänäänkin. Ollaan oltu 6,5v yhdessä. Tää riidoista ja suuttumisesta pakoon lähteminen on alkanut parin vuoden sisällä. Ymmärrän et haluaa varmasti olla sit rauhassa, mut itse haluaisin sopia riidat, kun niitä ei sovita edes palaamisen jälkeen. Ja mies ei koskaan pyydä anteeksi, kaikki vika on aina minussa ja mä oon se joka pyytää anteeks, kun en jaksa enää riidellä ja muutenkin kun siitä vain tulee niin paha olo mulle aina.
en tiedä muutenkaan mihin meidän suhde enää on menossa. Lapsiakin on ollut suunnitelmissa ja olemme jo yrittäneet, vielä onnistumatta. Ja pelkään et jos ei onnistutakaan. Mies ei ymmärrä pelkoani. Ja ei kyllä mitään terveydellisiä esteitä pitäis olla mutta sellanenki mahdollisuus silti aina on ja koskaan ei voi tietää varmaksi.
Läheisyys tuntuu häipyvän meidän suhteesta aina vaan enemmän ja enemmän, ja miehellä menee tietokone ja kaikenmaailman pelit edelle, niiden kanssa hän viettää aikansa ennemmin kuin mun kanssa. Harvemmin edes kuulee mitä puhun, kun istuu vain koneella. Siitä hän vasta sit suuttuukin jos menen laittamaan tietokoneen kiinni kun hän on siinä pelaamassa, ja mulla olis jotai asiaa tai muuten vaan en jaksa hänen ainaista koneella istumistaan.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Olis kiva kuulla ootteko asiat saanut parannettua jotenkin ja jos ootte niin millä tavalla? Ja miksi mies käyttäytyy noin?
en tiedä muutenkaan mihin meidän suhde enää on menossa. Lapsiakin on ollut suunnitelmissa ja olemme jo yrittäneet, vielä onnistumatta. Ja pelkään et jos ei onnistutakaan. Mies ei ymmärrä pelkoani. Ja ei kyllä mitään terveydellisiä esteitä pitäis olla mutta sellanenki mahdollisuus silti aina on ja koskaan ei voi tietää varmaksi.
Läheisyys tuntuu häipyvän meidän suhteesta aina vaan enemmän ja enemmän, ja miehellä menee tietokone ja kaikenmaailman pelit edelle, niiden kanssa hän viettää aikansa ennemmin kuin mun kanssa. Harvemmin edes kuulee mitä puhun, kun istuu vain koneella. Siitä hän vasta sit suuttuukin jos menen laittamaan tietokoneen kiinni kun hän on siinä pelaamassa, ja mulla olis jotai asiaa tai muuten vaan en jaksa hänen ainaista koneella istumistaan.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Olis kiva kuulla ootteko asiat saanut parannettua jotenkin ja jos ootte niin millä tavalla? Ja miksi mies käyttäytyy noin?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sun miehesi kuulostaa ihan mun mieheltä! Paitsi mä en uskaltais koskaan mennä tekemään sitä virhettä et koneen tai telkun sammuttaisin. Aika rohkeeta! Mun mieskin häippäili yhteen aikaa koko ajan ja riidat se keksi ihan omasta hatustaan. Tekee kyllä näitä lähtökeikkoja vieläkin mut onneksi harvemmin. Mun mies on ainakin käynyt istumassa kahvilla, sekä muissa naisissa. En sano että teillä näin mut meillä. Entäs sitten jos teille lapsi tulisi? Mies taas aina häippäisisi paikalta? Mieti mahdollisten lapsienkin etua ennen kuin teette mitään pysyviä päätöksiä. Miehesi ei muutu kuullessaan sinun olevan raskaana. Lapsi ei ongelmia ainakaan poista. Hänen pitäisi pystyä keskustelemaan kanssasi myös lapselle annettavasta mallista jos teille sellainen tulisi. Lapsi ei käsittäisi lähtöjä. Mut sitä laitteiden sulkemista en suosittele jatkossakaan =) Stemppiä!
Oon mieheltäni suoraan kysynyt tosta toisesta naisestakin, mutta väittää ettei sellaista ole. Epäilyttää siltikin. Missähän on nytkin nää 4 tuntia jo ollut. Ja kun en edes tiedä koska on tulossa.
Puhelimeen ei koskaan vastaa lähtönsä jälkeen ja nykyään jättää sen aina lähtiessään kotiinkin. Ei se kyllä kenellekä soita ennen lähtöään, en oo ainakaan kuullut soittavan ja tänään kyl lähti nii et itseki näin.
Välillä uhkailee ettei tule takaisin. Eli koskaan en tiedä. En osaa luottaa. Enkä edes tiedä mitä mun tosta pitäis ajatella.
Rakastan häntä mut hänestä en enää tiedä. Kyllä sanoo rakastavansa, jos sitä kysyn (itse oma-aloitteisesti ei sitä sano koskaan), lapsenkin sanoo haluavansa mun kanssa, ja pari päivää sitten sanoi että kyllä me varmasti ollaan hautaan asti yhdessä. Oon ilman riitojaki ku pelkkää ilmaa vaan. Ei edes mitään läheisyyttä koskaan, ellen itse halaa tai suukottele tai muuta. Kaikki on aina mun aloitteesta.
Ja kaikki riidat on aina mun syitä ainakin mieheni mielestä. Hän ei koskaan pyydä anteeks vaikka tietää loukanneensa, tietää loukkaavansa varmasti näillä häipymisilläänkin.
Mun syytähän kaikki aina onkin. Oon vaan kuullu moneltaki ja häneltä itseltäänki joskus et riitaan tarvii kaksi.
Tietokoneella viettää päivänsä ellei ole töissä. Tästäki asiasta on joskus riidelty niin pahasti että lähti oikeasti meneen (keräs tavaroitaan ja otti mukaansa) mut palas sit kuitenki takas kun sanoi ettei pysty olemaan erossa, ja lupas vähentää koneella oloa. vähentyiki joksikin aikaa, mutta nyt taas on sama kun ennen "eroa". Eli melkein 12h päivässä koneella. Pelaamassa pääasiassa.
Kestätkö itse tuota jatkuvasti? Miehet tuskin muuttuvat, ja ne tarvitsevat omaa aikaa. Näin voin sanoa ainakin oman mieheni kohdalla, joka on myös huono puhumaan, mutta olen hänen käyttäytymisestään oppinut tietämään milloin hän omaa aikaa tarvitsee.
Mutta jos mies ei puhu, eikä kerro missä menee on ihan ymmärrettävää, että epäilykset heräävät.
Kumminkin, suhteessa tarvitaan molemminpuolista luottamusta ja rakkaushan merkitsee ymmärrystä ja luottamista, tokihan myös muita asioita, mutta tässä tapauksessa nuo nyt olivat ne tärkeimmiksi mainittavat.
Jos ei luota toiseen, ei se luottamus enää ainakaan ihan helpolla takaisin tule. Tuossa tapauksessa itse jos en mieheen kontaktia ja vastauksia puhumalla saisi, pitäisin ainakin hetken taukoa jos en jopa lähtisi kokonaan suhteesta. Suhteessa, jossa ei luota, ei kannata kärvistellä, vaikka lähteminen vaikeaa onkin.
Mutta tämä on vain oma mielipiteeni.
Jaksamista sinne, toivottavasti saatte asiat selviksi.
On kokemusta. Olin naivi ja katsoin tuollaista miehen juoksemista karkuun ja loppujen lopuksi meni pettämään.
Ei koskaan ollut kiinnostunut puhumaan ja kukanyt sellasta sikaa kestäs.
Meillä nykyään riidat alkaa pienestä,eikä niille tunnu löytyvän ratkaisuja enää.. Riidat alkavat siitä, että haluaisin tavata kavereitani, joka on miehestäni hyvä asia, mutta hän ei haluaisi minun lähtevän iltaisin kavereitani tapaamaan, koska haluaisi mun olevan kotona kun hän tulee töistä..Eli odotan miestä kotiin 4:n aikoihin, jolloin hän ilmoittaa jäävänsä ylitöihin ja ilmaantuu kotiin puolen yön aikoihin..
Avomieheni lähti aamulla riidan jälkeen eikä vieläkään ole palannut vaikka kello lähentelee puolta 11 illalla..
Olen viimeisilläni raskaana ja meillä on alle vuoden ikäinen koirakin, josta täytyy huolehtia.. Mies valittaa mulle etten kotona tee mitään, mikä on täysi vale, imuroin ja siivoan lähes päivittäin, käyn kaupassa ja yritän parhaani mukaan olla stressaamatta avomiestäni turhista asioista; tiiän että hän on väsynyt pitkän työpäivän jälkeen..
Olen koittanut puhua hänelle, että vähentäisi töiden tekoa ja olisi enemmän kotona, mutta puheet menevät toisesta korvasta sisään, toisesta ulos..
Mietityttää jo valmiiksi millaista meillä tulee olemaan kun lapsi on syntynyt, lähteekö mies silloinkin riidan jälkeen matkoihinsa jättäen minut huolehtimaan koirasta ja lapsesta..
En usko hänen pettävän, mutta välillä tulee sellaisiakin ajatuksia mieleen..
lähtötilanne eilen (olisi tosin voinut olla moni muukin aiempi ilta): olin töissä, kaikki meni päin sitä iteseään. avomies soitteli pariin kertaan kertoakseen mitä kaikkea kivaa (pitkä lenkki koiran kanssa, käynyt kavereilla kahvilla, syömässä ym) on jo ehtinyt tehdä. siinä sitten hampaita kiristellen kuuntelin ja vitutus alkoi, koska tiesin että taas on edessä tv-ilta sohvalla jos yhteistä aikaa haluan, koska päivällä on jo harrastettu vaikka mitä, enää ei jaksa.
siitä sitten kotiin päästyä mainitsin niin vastaus oli: sähän voit mennä yksin, tee itekses jotain kivaa mitä haluat. sanoin että olis kiva tehä jotain yhdessä, vastaus se ennalta-arvattu: ei jaksa, katon telkkarii ja otan pari olutta.
istuskelin siinä sitten hiljaa ja sekin oli huono juttu. ei kuulemma tartte tulla kotiin kiukuttelemaan ja että jos töissä oli niin kivaa niin olisin jäänyt sinne. yritin enempää ärsyttämättä kertoa paskasta työpäivästäni ja että hiukan harmittaa aina tehdä yksin jotain. lähdin sitten koiran kanssa lenkille, takas tultaessa mies oli vaihtamassa vaatteita drinkkilasin kera. kysyin ootko menossa jonnekin? kavereiden kanssa saunaan lähdössä. kello oli kahdeksan kieppeillä.
yhdentoista maissa tuli viesti että hän käy vielä toisessa baarissa (minne se sauna jäi?!) ja että muut lähti jo kotiin. odottelin (tyhmä-minä) yhteen, menin sänkyyn. uni ei tullut. mies kotiutui kuudelta tuhannen lärvät, kusi vessan lattialle, otti peittonsa ja sammui vierashuoneeseen.
reilu tunti siitä alkoi puhelin soida ja koska mies ei siihen todellakaan herännyt, menin vastaamaan. osittain uteliaisuudesta, osittain "suojeluhalusta" jos puhelu olisikin töistä, ettei vaan tulisi mitään ongelmia. sain heti luuria korvaan.
uneton yö, raivo ja pettymys kai sai mut sitten alentumaan.. aloin tutkia miehen puhelinta, sama numero josta tuli luuria oli soitellut muutamaan otteeseen jo viiden maissa. lisäksi oli soittoja puolin ja toisin exän kanssa. siirryin tekstareihin.. (muutimme elokuussa vihdoin yhteen ja itsenäisyyspäivänä vaihdettiin kihlat, kirkko varattuna vuoden päähän ja marraskuussa olin viisi päivää sairaalassa korkean kuumeen vuoksi) kesältä oli säästössä vastaanotettuja viestejä tyyliin: säkin oot tosi porno, moi rakas.. ym. marraskuun sairaala-ajalta samanlaista paskaa. nyt aamuöisiä soittoja en halua edes ajatella. yhteenmuuton jälkeen ja ennen kihloihinmenoa puhuimme usein siitä miten hienoa on kun kumpikin on menonsa mennyt ja vihdoin löytänyt rinnalleen sen jota on etsinyt. olen tähän asti (tyhmä-minä) uskonut kun mies päivittäin on rakkauttaan julki huudellut että tämän kanssa oikeasti mennään hautaan asti. kuitenkin kumpikin reilusti yli 30v, elämänkokemusta ja kaikkea paskaa jo niskaansa saaneena. nyt sekin usko meni.. mutta parempi nyt kuin vuoden päästä.
ne hyvät (viinattomat?!) päivät on todella hyviä! mutta huonon tuulen (mikä tahansa voi laukaista) osuessa mikään ei ole pyhää, ennen "pakenemista" haukutaan ja arvostellaan toinen ihan rikki asti. ei kai tää ole elämää?
meillä ei sentään noin, ei ole tietääkseni koskaan pettänyt, ei ole mitään merkkejäkään sellasesta. Ei outoja puheluita ja mies aina kertoo kuka viestinkin lähettää, jos kysyn..
Ootteko puhunut asioista nyt? Toivottavasti ne selviäis kuitenkin...
Meillä oli mies ollut syömässä ja kaupungilla pyörimässä, oli palannut kotiin sillä välin kun olin töissä... Suostui tällä kertaa jo kertomaan missä on ollut, kun sanoin että alkaa vähän epäilyttämään se et ei voi edes kertoa missä on käynyt.
Syyksi lähtöönsä sanoi ettei jaksa riidellä.
sitä minäkin toivon, asioiden selviämistä. puhuttu ei tänään olla, eikä nähty (sitä aamua lukuunottamatta). puhelimessa en haluaisi keskustella, kasvotusten sitten.
kotoa oli taas jonnekin lähdetty kun sinne työpäivän jälkeen menin. en tiedä miten asian ottaisin puheeksi sitten kun on sen aika. jotenkin sairas fiilis nyt on kun potee huonoa omaatuntoa toisen yksityisyyden rikkomisesta, vaikka samalla on myös äärimmäisen vihainen ja pettynyt..
Itse pystyn selvittämää asiat erittäin hyvin puhumalla, ehkä liankin hyvin koska kun naisen argumentit loppuu, niin kuin ne usein loppuu, niin sitten alkaa se naisen taktisen aseen käyttö eli mököttäminen. Nainen mököttää, kunnes lopulta miehen pitäisi tuntea syyllisyyttä ja tuoda kukkia, pyydellä anteeksi, riippumatta siitä kuka oli lähtökohtaisesti oikeassa/väärässä, siitähän ei siis pystytty keskustelemaan, vaan nainen teki itsenäisen päätöksen oikeassa olijasta alkamalla mököttämään ja päättäen näin debaation alkuunsa.
Eli lähden menemään. Olen aina tuntenut, että on parempi olla yksin, kuin missään negatiivisessa ilmapiirissä, oli se sitten katkeruutta vihaa, mitä tahansa negatiivista. Kun olen yksin minulla on aina kaikki hyvin, viihdyn erittäin hyvin yksin. Olen huomannut usein tuijottavani ikkunasta ulos kun ilmapirii ei ole mieluisa. Elekieli kertoo mihin suuntaan haluan mennä.
Jos suhde menisi poikki, minulla on varasuunnitelma valmiina. En koskaan laittaisi sitä itse poikki, mutta jos naisystävä laittaa, niin vararahat käyttöön ja useaksi kuukaudeksi thaimaaseen ja ehdottomasti yksin. Vararahastoni arkun olen visusti sulkenut, sillä niillä minä selviä ylitse mistä tahansa kriisistä, menemällä kauas pois ja olemalla yksin ja tuntemattomien joukossa jotka antavat minun olla yksin.
Olemme seurustelleet 3 vuotta. Edellinen suhteeni kesti 5 vuotta ja olen näkevinäni samoja merkkejä joiden myötä aiempi suhde meni poikki. Käytän liian vähän aikaa naiselle, keksin liian vähän huvituksia, olen yksinkertaisesti tylsä. Saa nyt nähdä tuleeko sen kanssa koskaan kukaan selviämään 5 vuotista suhdetta pidemmän aikaa. Useita vuosiahan kantaa eteenpäin ihan sponttaanisti toisen elämästä tulevat uudet asiat, ne pitävät tylsänkin ihmisen mielenkiintoisuutta yllä pari vuotta.