Laitan tämän erääseen keskusteluun kirjoittamani vastausviestin tähän omaksi aiheekseen:
Totta kai ihmiseen on sisäänrakennettuna "kumppanin kaipuu", koska ihmisen tärkein tehtävä elämässä on lisääntyminen. Kaikki pohjautuu perimmältään hyvin yksinkertaisiin asioihin, ihmisen fysiologiaan.
Ihminen kaipaa seksiä ja/tai parisuhdetta siksi, että hän haluaa päästä lisääntymään ja näin täyttää oman tarkoituksena.
Rakkaus yms. on osa tätä samaa fysiologista tarvetta. Tätä voi pitää hirvittävän ei-romanttisena lähestymisenä aiheeseen, mutta kuka on sanonut että jonkun asian, tai minkään asiann pitää olla romanttista?
Romantiikka on ihmisen itsensä keksintö, kuten ns. rakkauskin. Ne ovat ihan hyviä asioita kuvaamaan asioita, mutta niitä käyttäessä pitäisi muistaa että ne perustuvat fysiologiaan, eikä niin päin että fysiologia perustuu ihmisen keksimiin termeihin ja "ideologiaan".
Ihastuminen, rakastuminen ja seksi on kivaa, eikä minusta niiden arvo "henkisesti" putoa siitä mihinkään, että tunnustetaan näiden kaikkien pohjautuvan vain ja ainoastaan ihmisen lisääntymisviettiin.
Muutenkin on minusta typerää että erotellaan suhteen henkinen ja fyysinen puoli, kuten yhdessä alemmassa keskustelussa, jossa mietitään onko seksi hyvän suhteen perusta vai ei. Ikäänkuin olisi jokin henkinen rakastumisen puoli ja fyysinen rakastumisen puoli, ja että nämä voisi pitää erossa. Tai vielä typerämpää -että niitä voisi jotenkin itse hallita.
Ei se niin mene. Kumpikin liittyy kumpaankin, henkinen fyysiseen ja fyysinen henkiseen. Hengen ja ruumiin erottelu on muistaakseni sekin uskonnon mukanaan tuomaa, kuten moni muukin asia, ja on luonteeltaan täysin keinotekoinen ja perustaltaan väärä.
On tietenkin hirveän paljon vaikeampaa kirjoittaa iskelmiä ja rock-ballaadeja ihmisen lisääntymisvietistä, joten puhutaan jatkossakin rakkaudesta.
Totta kai ihmiseen on sisäänrakennettuna "kumppanin kaipuu", koska ihmisen tärkein tehtävä elämässä on lisääntyminen. Kaikki pohjautuu perimmältään hyvin yksinkertaisiin asioihin, ihmisen fysiologiaan.
Ihminen kaipaa seksiä ja/tai parisuhdetta siksi, että hän haluaa päästä lisääntymään ja näin täyttää oman tarkoituksena.
Rakkaus yms. on osa tätä samaa fysiologista tarvetta. Tätä voi pitää hirvittävän ei-romanttisena lähestymisenä aiheeseen, mutta kuka on sanonut että jonkun asian, tai minkään asiann pitää olla romanttista?
Romantiikka on ihmisen itsensä keksintö, kuten ns. rakkauskin. Ne ovat ihan hyviä asioita kuvaamaan asioita, mutta niitä käyttäessä pitäisi muistaa että ne perustuvat fysiologiaan, eikä niin päin että fysiologia perustuu ihmisen keksimiin termeihin ja "ideologiaan".
Ihastuminen, rakastuminen ja seksi on kivaa, eikä minusta niiden arvo "henkisesti" putoa siitä mihinkään, että tunnustetaan näiden kaikkien pohjautuvan vain ja ainoastaan ihmisen lisääntymisviettiin.
Muutenkin on minusta typerää että erotellaan suhteen henkinen ja fyysinen puoli, kuten yhdessä alemmassa keskustelussa, jossa mietitään onko seksi hyvän suhteen perusta vai ei. Ikäänkuin olisi jokin henkinen rakastumisen puoli ja fyysinen rakastumisen puoli, ja että nämä voisi pitää erossa. Tai vielä typerämpää -että niitä voisi jotenkin itse hallita.
Ei se niin mene. Kumpikin liittyy kumpaankin, henkinen fyysiseen ja fyysinen henkiseen. Hengen ja ruumiin erottelu on muistaakseni sekin uskonnon mukanaan tuomaa, kuten moni muukin asia, ja on luonteeltaan täysin keinotekoinen ja perustaltaan väärä.
On tietenkin hirveän paljon vaikeampaa kirjoittaa iskelmiä ja rock-ballaadeja ihmisen lisääntymisvietistä, joten puhutaan jatkossakin rakkaudesta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.