En kyllä luota itse ainaakaan koskaan kenenkään netin kautta. Kerran tapasin chatissä "naisen" jonkin aikaa juteltiin kunnes kysyi mese osoitetta, annoin, siellä jatkettiin jutustelua. Tätä jatkui joitan kuukausia, kunnes minulle riitti koska hänen jutut meni vähän yli pääni. Tuli tauko pariksi kuukaudeksi. Olin poistanut hänet mesestäni ja oletin hänen tehneen samoin, mutta ei yhtenä päivänä hän taas tervehti mesessä, ja tyhmänä jatkoin hommaa. Aina hän jaksoi kysellä milloin tulen käymään, meni kauan aikaa ennenkuin päätin uskaltaa lupautumaan kylään. Ajoin sitten 450 kilometriä hänen luokseen. Mutta kun illan jo pimentyneen ajoni jälkeen saavuin paikalle, en saanut häntä kiinni puhelimeen kuin kerran aluksi, ja siinä jo epäilin jotain outoa taas, oli sen verran outo puhelu, sen jälkeen ei mitään kuulunut (puhelin sanoi tähän numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä) enkä koskaan nähnyt häntä. Ajoin sitten toiset 450 kilsaa takaisin niin vittuuntuneena, että ette voi uskoa. Siis Mese homma jatkuin yli vuoden, eli miksi nähdä niin kauan vaivaa vain huijatakseen jotain "herkkäuskoista ihmistä? Kuka lie /minkä ikäinen henkilö oli oikesti mesen päässä, mikä ihme oli motiivi?? Onko samanlaisia tapauksia käynyt kenellekkään?
onko sattunut samoin? en luota enää netissä keneenkään...
-duder-
4972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä tapasin chatissa ihanan miehen. Me ihastuttiin, tavattiin ja meillä oli ihan mukavaa. Luulin että tässä on sitä jotakin, että olemme toistemme luottamuksen arvoisia ja läytäneet mitä haimmekin. Yksi tuttavani, nais tuttava, sanoi chattailleensa yhden tosi mahtavan tyypin kanssa...jotenkin sopi hyvin kuvaus minun "mahtavaan tyyppiini"...sen verran tulin uteliaaksi että katsoin sinne chattiin. Ja siellähän se minun "mahtava tyyppi" oli, ja alkoi keskustella kanssasi (olin vieraalla nimellä) ja hän teki treffejä minun kanssa (luuli vieraaksi)...joo-o, sain opetuksen, En todellakaan luota enään ikinä netti ihmisiin.
Voitko vihjaista vähän mistä päin tämä herra oli, missä chatissa liikkui, nimmarivinkkiä?
En haluaisi häneen törmätä...tai mistä tietää jos olenkin... :/
Todella harmillinen tapaus enkä ihmettele jos usko menee ihmisiin. Olen joskus miettinyt olenko liian varauksellinen uusien tuttavuuksien kanssa, mutta tarinasi todistaa, että koskaan ei voi olla liian varauksellinen. Itse en olisi rohjennut lähteä tuollaisille sokkotreffeille.
Pari vuotta sitten kuulin samankaltaisen tapauksen kotikaupungissani. Istuin eräänä kesäiltana terassilla kun pöytään tuli mies, kertoi olevansa 250 km:n päästä. Oli chattaillut jonkun paikkakuntamme naisen kanssa ja he olivat sopineet hänen tulostaan naisen luokse. Aamulla nainen oli vielä vastannut puhelimeen ja olivat sopineet kellonajankin koska mies on perillä. Saavuttuaan kaupunkiin hän oli yrittänyt soittaa tälle naiselle, mutta puhelin olikin suljettuna. Mies oli lievästi sanottuna harmistunut. Otti kuitenkin hotellihuoneen ja jäi kaupunkiin ja niissä merkeissä oli iltaa viettämässä. Ehkä häntä hieman helpotti kun sai tuntemuksiaan purkaa ventovieraalle ihmiselle. Turha siinä olisi ollut mitään neuvoja antaa, viisainta oli vain olla hiljaa kuuntelulinjalla.
Eli naiset kyllä harrastavat tällaista, tuskin sinun ja tämän kaverin tapaukset olivat ainutkertaisia. Aivan varmasti myös miehissä löytyy samankaltaisia vaikkakaan en naisten tarinoita ole koskaan kuullut.
Toivottavasti et nyt kuitenkaan menettänyt uskoasi totaalisesti kanssaihmisiin, takuuvarmasti myös meitä kunnollisiakin on olemassa:)
Oharit olen kokenut, mutta vähän lyhyemmällä välimatkalla onneksi. Nainen vain jätti perumatta tapaamisen, eikä tullut paikalle. Tyhmänä odottelin sitten sovitussa paikassa. Ei myöskään vastaillut viestiini kun kysyin missä hän oli.
Luottamuksen netissä on vienyt myös useiden naisten sekopäisyys. Ensi alkuun kaikki näyttää hyvältä ja nainen fiksulta. Mutta useimmista paljastuu huutava, häiriköivä ja uhkaileva puoli.
Kesällä aloin saamaan epäsuoria väkivallalla uhkaamisia meiliini eräältä naiselta ja aivan syyttä, olimme toisillemme tuntemattomat, vain kaksi tapaamista. Ikävää viellä tuossa on, että hän työskentelee sosiaali- ja terveysalalla. Tulee mieleen se insuliini-surmaaja täältä suomesta.
Hiljattain eräs vastaava nainen onnistui puh.nroni saamaan ja nyt vain toivon ettei hän ole puhelinhäirikkö.
Harmittelen vain tyhmyyttäni, että miten saatoin antaa numeroni tuntemattomalle taas kerran.
En kenellekään suosittele puhelinnumeroaan antamaan kunnes toinen todistaa olevansa lämmin ja fiksu ihminen. Eikä osoitettaan ja koko nimeään kannata kertoa myöskään.