Mistä sitä lähtisi purkautumaan…
Olen ollut saman miehen kanssa nyt 7v, oltiin 18v kun tavattiin, ihastuin tyyppiin kun oli niin erilainen kuin aikaisemmat, kiltti, huomioiva, piti musta huolta…
Silloin oli viina mukana kuvioissa, oltiinhan nuoria. Kun muutettiin yhteen niin hetken päästä rauhoituttiin, ei juotu enää oikeastaan ollenkaan. Jossain vaiheessa lapsista puhuttiin ja elämä oli ihanaa, raskaaksikin tulin mutta sain keskenmenon. En tiedä johtuiko siitä mutta jokin meni pieleen jossain vaiheessa, tuli ero, josta kuitenkin palattiin yhteen. Eron aikana mies oli kuitenkin päässyt viinan makuun ja löytänyt sinkkukavereita, ja meno oli sen mukaista. Viina virtasi kovasti, kyllä muakin välillä pyydettiin mukaan mutta enää ei suhde ollut samanlaista. Kaikki aika meni näiden sinkkukavereiden kanssa, eihän heillä ollut parisuhdetta jota tarttisi hoitaa.
Ensin juominen oli aina lauantaisin pienet kännit, lähinnä kavereiden näkeminen oli se idea. Siitä se kuitenkin lisääntyi ja pahentui. Välillä on koko vkl putkeen juomassa, ja juominen on tasan kännihakuista, ihan sama missä kunhan saa pään täyteen.
Tuli sitten toinen ero, n puoli vuotta sitten. Ostin oman asunnon ja muutin sinne, mies lusmuili kavereillaan ja oli onnellinen kun ei tarvinnut maksella laskuja, hyvin riitti rahat juomiseen.
Alussa romahdin täysin, en käynyt töissä enkä syönyt, hyvä kun jaksoin koirasta pitää huolta, se taisikin olla ainoa joka mut piti kasassa… Pääsin kuitenkin jaloilleni ja aloin jopa pärjätä yksin.
Jossain vaiheessa alkoi pommittelemaan ja puhui yhteen palamisesta, ja jotenkin pääsikin takaisin, koska lupasi hakea apua juomiseen, sanoi että loppuu kokonaan. Ei kuitenkaan ikinä sinne lekuriin mennyt, pikkuhiljaa joi kokoajan, kävi mm ”saunailloissa” ja jäi kavereilleen ”nukkumaan kun meni niin pitkään autoa laittaessa” ja muutenkin joka vkl oli jotain... Jos kysyin lopettamisesta niin vastaus oli vaan juu juu…
Nykyään ei osaa ottaa enää järjellä, ja koko homma on lähtenyt hanskasta. On pari kertaa lähtenyt todella hirveässä kännissä ajamaan autolla, ja on pari kertaa jo riidan aikana ottanut musta kiinni. Ei lyönyt tai muuta, mutta viimeksi piti ranteesta kiinni todella kovaa. Olen kyllä itse osasyyllinen, hän on suuttunut kun olen koittanut estää lähtemästä, tai olen itse saattanut riidan aloittaa, en siis syytön ole todellakaan... On aina sanonut ettei naisia lyö, mutta on myös omaa siskoaan kerran ottanut kovemmin kiinni. Kaikki tämä kännissä.
Ei ymmärrä että tarvitsee apua, kaverithan ovat ihan samanlaisia.
Kaikki hänen rahat menee nykyään juomiseen, maksaa kyllä oman osansa laskuista heti kun palkka tulee, mutta lopuilla juo. Minä pidän huolen että on ruokaa kaapissa ym, hänen rahat ei siihen mene. Jos häneltä loppuu rahat, lainaa lisää tai ottaa kottia. On todella monelle velkaa tällä hetkellä, lisäksi mätkyt maksamatta ym. Ja kun joskus makselee velkojaan niin joutuu aina lainaamaan lisää eli on kierteessä.
Sitten toinen puoli. Selvänä on ihana. Tämän takia tässä vielä pysyn ja toivon parannusta. Lisäksi se että juotiin silloin kun tavattiin, ja siitäkin osasi lopettaa, siksi odotan ja haluan uskoa että näin tekee taas.
Tosin järki sanoo kyllä ettei niin tule tapahtumaan…
Luin äsken läpi kirjoitukseni. Jos joku muu tämän olisi kirjoittanut, varmasti ihmettelisin mitä tyypin päässä liikkuu. Erotahan tuosta pitäisi. Itsekin jotenkin tiedostan että se on ainoa ratkaisu, en vaan jotenkin siihen pysty… Selvin päin ja hyvinä päivinä on ihana ja kaikki on tosi hyvin, ne päivät pitävät mut kiinni tässä, en halua päästä irti. Jotenkin tuntuu että olen vaan tyytynyt tähän, tää on elämää. Haluan lapsiakin niin kovasti että mies tietää että siitäkin narusta voi vetää, lupaa mulle vaan ne niin se on siinä, oon taas tyytyväinen.
Itsetunto on ihan nollassa tällä hetkellä, tiedän että oon kynnysmattona, ja kaiken paskan kiltisti nielen. Silti en vaan saa lähdettyä, pelkään yksin jäämistäkin, enemmän tosin sitä että eroaminen olisi virhe… Jos mies saakin elämänsä kuntoon. Liian monta kertaa on kuitenkin jo erottu ja palattu yhteen, niin seuraava kerta on kyllä lopullinen.
Puhuminen ei onnistu, oon lukemattomat kerrat sitä yrittänyt. Ei toista kiinnosta, ja jos saakin puhuttua muutaman sanan on todella hyvä kääntämään kaiken mua vastaan, minä aloitin, minä olen paska, itse ei ole tehnyt mitään väärää.
Mulla on jatkuvasti paha olla ja harvoin enään hymyilen, ja tiedän kuitenkin että pohjimmiltani oon tosi positiivinen ihminen. Moni sanoi eron aikana että vaikka olinkin tietysti surullinen, niin näkyi jotain mikä on vuosien varrella hävinnyt, olin taas oma itseni.
En tiedä mitä kaipaan tällä kirjoituksella, ehkä tarvitsin vaan purkautua, tai toivon omia kokemuksia… Jos niistä saisin voimia tehdä sen lopullisen päätöksen. En vaan ole siihen tällä hetkellä tarpeeksi vahva.
Olen ollut saman miehen kanssa nyt 7v, oltiin 18v kun tavattiin, ihastuin tyyppiin kun oli niin erilainen kuin aikaisemmat, kiltti, huomioiva, piti musta huolta…
Silloin oli viina mukana kuvioissa, oltiinhan nuoria. Kun muutettiin yhteen niin hetken päästä rauhoituttiin, ei juotu enää oikeastaan ollenkaan. Jossain vaiheessa lapsista puhuttiin ja elämä oli ihanaa, raskaaksikin tulin mutta sain keskenmenon. En tiedä johtuiko siitä mutta jokin meni pieleen jossain vaiheessa, tuli ero, josta kuitenkin palattiin yhteen. Eron aikana mies oli kuitenkin päässyt viinan makuun ja löytänyt sinkkukavereita, ja meno oli sen mukaista. Viina virtasi kovasti, kyllä muakin välillä pyydettiin mukaan mutta enää ei suhde ollut samanlaista. Kaikki aika meni näiden sinkkukavereiden kanssa, eihän heillä ollut parisuhdetta jota tarttisi hoitaa.
Ensin juominen oli aina lauantaisin pienet kännit, lähinnä kavereiden näkeminen oli se idea. Siitä se kuitenkin lisääntyi ja pahentui. Välillä on koko vkl putkeen juomassa, ja juominen on tasan kännihakuista, ihan sama missä kunhan saa pään täyteen.
Tuli sitten toinen ero, n puoli vuotta sitten. Ostin oman asunnon ja muutin sinne, mies lusmuili kavereillaan ja oli onnellinen kun ei tarvinnut maksella laskuja, hyvin riitti rahat juomiseen.
Alussa romahdin täysin, en käynyt töissä enkä syönyt, hyvä kun jaksoin koirasta pitää huolta, se taisikin olla ainoa joka mut piti kasassa… Pääsin kuitenkin jaloilleni ja aloin jopa pärjätä yksin.
Jossain vaiheessa alkoi pommittelemaan ja puhui yhteen palamisesta, ja jotenkin pääsikin takaisin, koska lupasi hakea apua juomiseen, sanoi että loppuu kokonaan. Ei kuitenkaan ikinä sinne lekuriin mennyt, pikkuhiljaa joi kokoajan, kävi mm ”saunailloissa” ja jäi kavereilleen ”nukkumaan kun meni niin pitkään autoa laittaessa” ja muutenkin joka vkl oli jotain... Jos kysyin lopettamisesta niin vastaus oli vaan juu juu…
Nykyään ei osaa ottaa enää järjellä, ja koko homma on lähtenyt hanskasta. On pari kertaa lähtenyt todella hirveässä kännissä ajamaan autolla, ja on pari kertaa jo riidan aikana ottanut musta kiinni. Ei lyönyt tai muuta, mutta viimeksi piti ranteesta kiinni todella kovaa. Olen kyllä itse osasyyllinen, hän on suuttunut kun olen koittanut estää lähtemästä, tai olen itse saattanut riidan aloittaa, en siis syytön ole todellakaan... On aina sanonut ettei naisia lyö, mutta on myös omaa siskoaan kerran ottanut kovemmin kiinni. Kaikki tämä kännissä.
Ei ymmärrä että tarvitsee apua, kaverithan ovat ihan samanlaisia.
Kaikki hänen rahat menee nykyään juomiseen, maksaa kyllä oman osansa laskuista heti kun palkka tulee, mutta lopuilla juo. Minä pidän huolen että on ruokaa kaapissa ym, hänen rahat ei siihen mene. Jos häneltä loppuu rahat, lainaa lisää tai ottaa kottia. On todella monelle velkaa tällä hetkellä, lisäksi mätkyt maksamatta ym. Ja kun joskus makselee velkojaan niin joutuu aina lainaamaan lisää eli on kierteessä.
Sitten toinen puoli. Selvänä on ihana. Tämän takia tässä vielä pysyn ja toivon parannusta. Lisäksi se että juotiin silloin kun tavattiin, ja siitäkin osasi lopettaa, siksi odotan ja haluan uskoa että näin tekee taas.
Tosin järki sanoo kyllä ettei niin tule tapahtumaan…
Luin äsken läpi kirjoitukseni. Jos joku muu tämän olisi kirjoittanut, varmasti ihmettelisin mitä tyypin päässä liikkuu. Erotahan tuosta pitäisi. Itsekin jotenkin tiedostan että se on ainoa ratkaisu, en vaan jotenkin siihen pysty… Selvin päin ja hyvinä päivinä on ihana ja kaikki on tosi hyvin, ne päivät pitävät mut kiinni tässä, en halua päästä irti. Jotenkin tuntuu että olen vaan tyytynyt tähän, tää on elämää. Haluan lapsiakin niin kovasti että mies tietää että siitäkin narusta voi vetää, lupaa mulle vaan ne niin se on siinä, oon taas tyytyväinen.
Itsetunto on ihan nollassa tällä hetkellä, tiedän että oon kynnysmattona, ja kaiken paskan kiltisti nielen. Silti en vaan saa lähdettyä, pelkään yksin jäämistäkin, enemmän tosin sitä että eroaminen olisi virhe… Jos mies saakin elämänsä kuntoon. Liian monta kertaa on kuitenkin jo erottu ja palattu yhteen, niin seuraava kerta on kyllä lopullinen.
Puhuminen ei onnistu, oon lukemattomat kerrat sitä yrittänyt. Ei toista kiinnosta, ja jos saakin puhuttua muutaman sanan on todella hyvä kääntämään kaiken mua vastaan, minä aloitin, minä olen paska, itse ei ole tehnyt mitään väärää.
Mulla on jatkuvasti paha olla ja harvoin enään hymyilen, ja tiedän kuitenkin että pohjimmiltani oon tosi positiivinen ihminen. Moni sanoi eron aikana että vaikka olinkin tietysti surullinen, niin näkyi jotain mikä on vuosien varrella hävinnyt, olin taas oma itseni.
En tiedä mitä kaipaan tällä kirjoituksella, ehkä tarvitsin vaan purkautua, tai toivon omia kokemuksia… Jos niistä saisin voimia tehdä sen lopullisen päätöksen. En vaan ole siihen tällä hetkellä tarpeeksi vahva.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän sinua täysin!Olen ollut just samassa tilanteessa.Ja nyt olen elänyt sitä 15 vuotta.Lapsia on kolme lisäksi.Jotenkin olen rakastanut miestäni, vaikka vihannut viikonloppuja.Lapset tykkää iskästään ja siis en ole tehnyt itseni ja lasteni elämästä helvettiä vaan kestänyt ne pe-la juomiset.En ole katkera, käväsen aina omilla reissuilla lasten kanssa ja ELÄN ELÄMÄÄ!!Tee ratkaisusi ja elä niiden mukaan.Tyydy sitten siihen omaan päätökseen!ja ole onnellinen!!
... =(
osaa sanoa muuta, kun etta sillon kun han on selvinpain (viikolla), istutat hanet alas ja sanot kaiken suoraan. Sanot etta juomisen on loputtava nyt heti. Jos ei, niin saa lahtea takaisin kavereille asumaan eika ole takaisin tulemista sen jalkeen. Sanot etta olet katsellut hanen ryyppaamistaan jo liian kauan. Mainitse myos etta han kavi sinuun kiinni ja se on vaarin. Sanot kaiken, ihan kaiken suoraan - rauhallisesti mutta tiukkaan savyyn etta han ymmartaa etta olet tosissasi.
Ymmärrän täysin tuskasi. Olen katsonut vierestä kun eräs todella läheinen ihminen eli alkoholistin kanssa yli 10 vuotta, kunnes se loppui. Lopullisen niitin toi pettäminen. Ystäväni useiden vuosien jälkeen kohtasi uuden alkoholistin ja tällä kertaa katsoi sitä noin vuoden verran ja totesi, että ei enää.
Varmaan se vaati sen ensimmäisen kokemuksen, että tiesi, kun alkoholismi on mennyt tarpeeksi pitkälle, ei siinä voi itse tehdä mitään. Tahto lopettaa täytyy tulla alkoholistista itsestään, että voi raitistua. Se ei ole myöskään helppo prosessi ja sen aikana myös monen muun asian täytyy muuttua, vanhat kaverit, joiden kanssa ei ole tehty muuta kuin kännätty, jää ja muutenkin elämän asenteen täytyy muuttua. Kyllä se on mahdollista olen nähnyt, mutta sitä ei kannata jäädä odottamaan.
Tässä vaiheessa sinun täytyy ajatella itseäsi. Kidutat vain itseäsi olemassa tässä suhteessä. Ymmärrän hyvin, että haluaisit saada suhteen toimimaaan. Itsekin olen tilanteessa, jossa suhteen tulevaisuus epäilyttää. Mutta haluaisin myös lapsia, enkä ole enää kovin nuori. Pelottaa ajatus, että täytyy lähteä uudelleen "markkinoille" ja menee varmasti vuosia ennen kuin lasten teko tulee ajankohtaiseksi uudelleen. Itselläni on gynekologinen sairas, jonka vuoksi mahdollisuudet tulla raskaaksi on pienempi.
Mutta mielestäni lapsia ei saisi tehdä itsekkäistä syistä (että itse haluaa lapsen). Vaan täytyisi olla myös edellytykset, että lapsella olisi mahdollisuus terveeseen ja tasapainoiseen elään. Alituinen riitely tai avioero pian lapsen synnyttyä ei taida ihan täyttää kriteereitä, saati alkoholisti-isä.
Elät vaikeita aikoja, mutta koita katsoa pidemmälle vaikeiden aikojen yli ja ennen kaikkea mieti omaa hyvinvointiasi. Voimia!