Ollaan nyt seurusteltu lähes 3vuotta ja asuttu kimpassa yli vuosi.. Ikää meillä on 24 ja 21vee Itselläni on alkanut tunteet hiipua ihan täysin.
Pari ekaa vuotta meni ihan mukavasti, mutta vika vuosi on kyllä ollut melko kypsää...
Emme tee koskaan yhdessä mitään. Emäntää kun ei koskaan kiinnosta tehdä yhtään mitään muuta kuin katsoa jotain SubTV paskasarjoja tai katsoa jotain leffoja. Itse taas harrastan ulkoilua, lenkkeilyä ja paljoan muuta ja olen yrittänyt saada sitä mukaan mutta häntä paljoa kiinnosta sohvalta nousta. No on kyllä ainakin sitten sitä omaakin aikaa kun toista ei kiinnosta mikään...
En muista koska emäntä olisi tehnyt minulle edes ruokaa, itse teen aina safkani, pesen pyykit yms..
Kaupassa käyntikin on niin vaikeaa ja sen huolehtiminen että jääkaapissa olisi muutakin kuin valo, yksin kun elin niin mulla ei ollut koskaan kaappi tyhjänä.
Korjaan ja huollan kylläkin meidän kummankin autot ja teen nämä miesten jutut...
Nyt on tosisaan alkanut tuntua että voisi olla parasta alkaa etsiä omaa kämppää kun monella tapaa tuntuu että on jo kuin sinkku, onhan minussa itsessänikin virheitä, mutta jotenkin tuntuu että yhteistä tulevaisuutta ei oiken voi kuvitella. Onnistuisiko lasten hoito??? Mä ainakin haluan omillle lapsilleni parhaan mahdollisen äidin..
Ja sen kyllä tiedän ja olen nyt huomannut ihan itse että toista ei kyllä mieleisekseen voi muuttaa...On hänessä hyviäkin puolia mutta mutta...
Olisi kiva kuulla onko muilla ollut samanlaisia ongelmia, vai olenko liikaa vaativa kusipää??
Pari ekaa vuotta meni ihan mukavasti, mutta vika vuosi on kyllä ollut melko kypsää...
Emme tee koskaan yhdessä mitään. Emäntää kun ei koskaan kiinnosta tehdä yhtään mitään muuta kuin katsoa jotain SubTV paskasarjoja tai katsoa jotain leffoja. Itse taas harrastan ulkoilua, lenkkeilyä ja paljoan muuta ja olen yrittänyt saada sitä mukaan mutta häntä paljoa kiinnosta sohvalta nousta. No on kyllä ainakin sitten sitä omaakin aikaa kun toista ei kiinnosta mikään...
En muista koska emäntä olisi tehnyt minulle edes ruokaa, itse teen aina safkani, pesen pyykit yms..
Kaupassa käyntikin on niin vaikeaa ja sen huolehtiminen että jääkaapissa olisi muutakin kuin valo, yksin kun elin niin mulla ei ollut koskaan kaappi tyhjänä.
Korjaan ja huollan kylläkin meidän kummankin autot ja teen nämä miesten jutut...
Nyt on tosisaan alkanut tuntua että voisi olla parasta alkaa etsiä omaa kämppää kun monella tapaa tuntuu että on jo kuin sinkku, onhan minussa itsessänikin virheitä, mutta jotenkin tuntuu että yhteistä tulevaisuutta ei oiken voi kuvitella. Onnistuisiko lasten hoito??? Mä ainakin haluan omillle lapsilleni parhaan mahdollisen äidin..
Ja sen kyllä tiedän ja olen nyt huomannut ihan itse että toista ei kyllä mieleisekseen voi muuttaa...On hänessä hyviäkin puolia mutta mutta...
Olisi kiva kuulla onko muilla ollut samanlaisia ongelmia, vai olenko liikaa vaativa kusipää??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä on ihan samoja ongelmia, tosin mies ei halua tehdä mitään muuta kun pelata xboxia kaiket illat ja vähän välittää siitä mitä mä haluan. Olen monta kertaa koittanut ehdottaa että jos mentäis vaikka lenkille, mutta ei nii ei. Toki sillon voi mennä lenkille jos joku mu häntä pyytää. Ollaan oltu yhdessä kaksi ja puoli vuotta, ollaan kihloissa ja muutin miehen perässä tampereelle. Ei vaan aika jaksais olla toiselle niin mukava ja ihana avovaimo joka siivoo, tekee ruokaa, pesee pyykit ja käy kaupassa, ja yleensäkkin huolehtii, että kotona on siistiä ja kaikki asiat hyvin, ja toinen ei välitä mitään. Ei koskaan sano että onpas siistiä tms. Pitäiskö muuttaa pois, vai onko tämä vaan ohimenevää aikaa?
Hehheh, tommosta se on täälläkin. Meilläkin siis niin päin, että mies istuu koneella ja minä hoidan kotityöt. Lenkille olen mieheni saanut viimeksi n. vuosi sitten.
Nainenhan nalkuttaa jos valittaa tästä asiasta, joten kai sinäkin sitten olet se "liikaa vaativa kusipää".
Meillä taitaa olla toisin piän, olen nimittäin itse se, joka tekee vähemmän. En käy kaupassa, jätän tavaroitani välillä minne sattuu, mutta siivoan silloin kun siivoan, yleensä kerran parissa viikossa. Tiedän tämän kyllä johtuvan siitä, että näin tein silloinkin kun asuin yksin. Jos ei huvita mennä kauppaan, niin elän sillä mitä löytyy ja kaappini olikin jatkuvasti lähes tyhjä. Nykyisin lisäksi työni vaatii paljon aikaa, eikä vain voisi vähempää kiinostaa tehdä mitään muuta kuin katsoa niitä subin sarjoja aivot narikassa. Neuvoisin siis keskustelemaan sen toisen kanssa, loppujen lopuksi kotityöt tehdään niin kuin niitä pitää merkittävänä, joten lapsiin sitä ei voi mielestäni verrata. Itse ainakin asettaisin lapset etusijalle, tinkisin työajoista ja järjestäisin sitä muutakin aikaa kuin Subtv. Tärkeysjärjestys se ratkaisee...luultavasti lapsen kanssa jääkaapistani löytyisi valon lisäksi pilttiä=)
Onko todellakin niin vaikeaa saada keskustelu kontaktia naiseesi että tulet kysymään neuvoa elämäsi intiimeimpään suhteeseen suomi24stä? Vedä vaikka se telkun töpseli irti ja katso daamiasi silmiin, rauhallisella ja päättäväisellä asenteella kerro miltä sinusta tuntuu. Älä käytä syytöksiä vaan aidosti ilmaise OMIA tunteitasi. "Minusta tuntuu pahalle kun emme tee yhdessä..." Et näe miksi toinen toimii valitsemallaan tavalla joten älä tuomitse. Mutta ota vastuu omasta elämänlaadustasi parisuhteessanne ja koita saada tuntemuksesi ymmärretyiksi ja samalla ymmärtää miksi hän toimii valitsemallaan tavalla. Koita kuunnella yhtä aidosti kuin jakaa omaa sisintäsi. Ja ennenkaikkea ÄLÄ TULKITSE! Kuuntele. Kysy jos et ole varma. Muttä älä mene tulkitsemaan vanhojen kokemusten pohjalta. Hän on oma yksilönsä. Hänellä on ihan omat syynsä.. omat tarkoituksensa .. omat tavoitteensa. Ota niistä selvää. Ja pidä toki huolta että saat sen laatuista elämää kotiisi josta nautitte sekä sinä ja kumppanisi (olkoon se sitten tämä nykyinen tai se unelmanaisesi joka täydellisenä äitinä häärää keittiössä porisevien ruokapatojen ja vauvan kehdon välillä hellyttävä hymy huulillaan).
Mutta mitä jos oikeasti on yrittänyt asioista puhua mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta suhteen laatuun.. Olen yrittänyt itse kertoa kumppanilleni, että haluaisin tehdä enemmän yhdessä, koska tällä hetkellä asuminen tuntuu lähinnä kuin kimppakämpässä asustaisi kämppiksen kanssa. Tiedän itsestäni myös sen, että osaan olla joskus todella päällekäyvä tai suutun helposti, mutta olen TODELLAKIN yrittänyt keskustella asioista järkevästi. On todella vaikea olla loukkaantumatta,kun mies ei ole valmis edes yrittämään jotain uutta jotta minäkin viihtyisin paremmin. Tällaisista asioista on vaikea edes puhua omille ystävilleen, saatika sitten omalle kumppanilleen välillä, koska tuntuu siltä että sitten vain aina valitan kun yritän sanoa asiasta. Alan suoraan sanottuna olemaan kypsä siihen, että mies mieluummin pelaa änäriä pleikkarilla kuin viettää minun kanssani aikaa. Luulen eläväni sellaisessa suhteessa, jonka laatu tuskin tästä paranee, mutta mietin miten osaan asua yksin ja miten muut asiat hoituvat ja mitä jos teenkin väärän ratkaisun..
Mennään. Paitsi että mies ei halua ottaa mihinkään mukaan. Autojen laitosta en ymmärrä mitään, mutta kotityöt olen yksin saanut hoitaa pyykit pestä ja siivota. Se on kulma akkojen hommia sanoo mies. Missään ei käydä yhdessä ja jos jossain käydään nii se on kummankin vanhempien luona. Nykyisin ei enää sielläkään. Miestä ei näy kotona kuin nukkumassa ja kun jostain yrittää puhua niin vastausta ei saa suuntaan eikä toiseen. En tiedä mitään mitä hän ajattelee mistäkään asiasta, sen tiedän että kavereitani/tuttaviani hän ainakin osaa morkata. Millaista elämää se on? mistään ei voi puhua ja pitää suurinpiirtein itse itsensä kutsua mukaan johonkin tekemiseen.. Jääkaapistakaan ei löydy välillä kuin valo kun ei aina ole varaa kuin tähellisimpään ruokaan ja yleensä olen itse joutunut kauppareissutkin hoitamaan.