Olen tapaillut/seurustellut nykyisen kumppanini kanssa nyt n. 5 kk. Tyttökaverini on muuttanut opiskelupaikkakunnalleen, minun kotipaikalleni, noin 500 km:n päästä eikä tunne tätä paikkaa kodikseen. Hänellä ahdistaa koko ajan ja on aikonutkin hakea siirtoa lähemmäs kotipaikkakuntaansa. Tämä nykyinen paikka on niin ahdistava yms. hänen mielestään.
Hän sanookin, että asia ei johdu minusta ja olisinkin ainoa syy jäädä tänne. Itse olen todella ihastunut, mutta en voi lähteä täältä minnekkään johtuen omista opinnoistani. Eikä muutenkaan yhteen muuttaminen tulisi mielestäni vielä kysymykseenkään.
Mietinkin, mitä mieltä muut ovat, pitäisikö minun tukea tyttöystävääni siirtoaikaissa, niin kuin haluisinkin. Ajatus vaan tuntuu minusta niin pahalta etten siihen pysty. Itselläni nyt vahvimpana ajatuksena on suhteen lopettaminen, sillä en näe siinä tulevaisuutta enää kevään jälkeen johtuen mahdollisesta muutosta. Hankalaksi tilanteen tekee vielä se, että olemme samassa työpaikassa töissä parina iltana viikossa. Itse en vaan pysty siihen, että olisin hänen seuranaan tämän kevään, sillä tunteiden todennäköisesti yhä voimistuessa todennäköinen ero keväällä olisi todella kipeä.
Hän sanookin, että asia ei johdu minusta ja olisinkin ainoa syy jäädä tänne. Itse olen todella ihastunut, mutta en voi lähteä täältä minnekkään johtuen omista opinnoistani. Eikä muutenkaan yhteen muuttaminen tulisi mielestäni vielä kysymykseenkään.
Mietinkin, mitä mieltä muut ovat, pitäisikö minun tukea tyttöystävääni siirtoaikaissa, niin kuin haluisinkin. Ajatus vaan tuntuu minusta niin pahalta etten siihen pysty. Itselläni nyt vahvimpana ajatuksena on suhteen lopettaminen, sillä en näe siinä tulevaisuutta enää kevään jälkeen johtuen mahdollisesta muutosta. Hankalaksi tilanteen tekee vielä se, että olemme samassa työpaikassa töissä parina iltana viikossa. Itse en vaan pysty siihen, että olisin hänen seuranaan tämän kevään, sillä tunteiden todennäköisesti yhä voimistuessa todennäköinen ero keväällä olisi todella kipeä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämä on kompromisseja.
Itse tapasin nykyisen avomieheni reilut puoli vuotta ennen kuin lähdin ulkomaille. Se lähtö kun oli päätetty jo ennen kuin edes tutustuimme, joten niin ankealta kuin se silloin tuntuikin, en enää perunut. Lisäksi tuosta puolesta vuodesta mies oli osan aikaa töissä toisella paikkakunnalla, joten ensimmäisen kesän jälkeen nähtiin käytännössä vain viikonloppuisin, ulkomailla ollessani noin kerran kuussa.
Sanot, että olet todella ihastunut, mutta et kuitenkaan niin ihastunut, että olisit valmis jatkamaan suhdetta muuton jälkeen? Myönnettäköön, ennen kuin lähdin, kävi meilläkin mielessä, että mitä tästä nyt tulee. Varsinkin, kun mies oli saamassa (ja sittemmin saikin) vakituisen työpaikan jälleen kerran toiselta puolelta Suomea.
Nyt pian kolmatta vuotta yhdessä ja jo yhteisessä kodissa, en kadu päivääkään. En sitä ulkomaankomennustani, enkä todellakaan sitä, että päätimme vaikeuksista huolimatta antaa elämän viedä. Niin, ja nykyäänkin mies on puolet viikosta työpaikkakunnallaan. Ehkä muutan jossain vaiheessa hänen perässään, ehkä en, aika näyttää.
Näin tiivistettynä, ei se ole mahdotonta, jos kumpikin osapuoli haluaa tosissaan yrittää ja panostaa suhteeseen. Siitä ikävästä huolimatta.