Miksi eron jälkeen suola haavoihin?

Miksi eroa halunnut haluaa usein eron jälkeen kaataa suolaa exän haavoihin? Esimerkiksi kehutaan eron jälkeen exälle uutta miestä tai haukutaan ja satutetaan exää ilkeillä sanoilla. Tai sitten jos nähdään exää baarissa, tehdään tuhmia tuntemattomien miesten kanssa exän nähden.

Miehenä en ymmärrä tällaista käytöstä, varsinkaan jos välit ovat hyvät, eikä syytä vihaan ole. Kostosta ei siis ole kyse. Miehenä en koskaan satuttaisi toista, en varsinkaan exää, joka on joskus ollut niinkin tärkeä ja läheinen ihminen. Mutta miksi naiset tuntuvat usein tällaista tekevän, mikä on motiivina? Jos motiivina on todistelu exälle että hän ei merkitse enää mitään, miksi toisen tunteista ei välitetä mitään?
8703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Turha näitä asioita on järjellä pähkäillä. Tunteet peliin vaan :)

Äänestä

Kai se on todistelua. Ilmeisesti siinä vielä jotain tunteita on mukana. Kun täytyy todistella, että vientiä olisi.

Nainen kokeilee jos sulla on enää mitään tunteita. Pahoitat mielesi, niitä selvästi on. Mistäs nainen sen muuten tietäisi kun kokeilemalla ja tekemällä. Sanat aina riitä. :)

Sehän on sitten kiva ja selvä asia jos ei tunteita enää ole. Voi unohtaa kaiken.

Äänestä
  • kyllä niitä tunteita varmaan on vielä jos erosta esim. pari kuukautta vasta ja on tosissaan rakastanut toista erotessaan. Mutta täytyy sanoa että pahoittaisin mieleni vaikkei olisikaan enää tunteita. Toisen tahallista satuttamista tuo on :(

    Äänestä

  • *Paavo* kirjoitti:

    kyllä niitä tunteita varmaan on vielä jos erosta esim. pari kuukautta vasta ja on tosissaan rakastanut toista erotessaan. Mutta täytyy sanoa että pahoittaisin mieleni vaikkei olisikaan enää tunteita. Toisen tahallista satuttamista tuo on :(

    Kaikenlainen kommunikointi ja huomion osoittaminen kannattaa lopettaa kuin seinään, mikäli nainen alkaa temppuilemaan tuolla tavalla. Se haluaa vain huomiota, saada jonkinlaisen reaktion aikaan. Koskee siis aivan kaikkea. Jos nainen tekstailee seuraavana päivänä, niin ei kannata vastata. Jos pakko niin vastaa viikon kuluttua tms. Jos naine soittaa, ei vastaa tai ainakin antaa puhelimen soida helvetin pitkään, tai soittaa itse joskus myöhemmin takaisin.

    Äänestä

Yläpuolella on ketju siitä voiko mies tuntea empatiaa, onko tämä sitten se empatian tuntemisen huonompi puoli.
Toimitaan tunteella ilman järjen valoa.....

Äänestä

"Miehenä en koskaan satuttaisi toista"

Kyllä mä sanoisin, että yksilönä et koskaan satuttaisi toista. Kyllä miehetkin osaavat tuon satuttamisen.

Tunteetonta touhua joka tapauksessa, en ymmärrä. Parempi varmaan käydä eri baareissa jne. ja yrittää kokonaan eroon exästä, jos tämä kerran haluaa satuttaa. Ja olla onnellinen että on jo exä.

Äänestä
  • kerjätään verta nenästä.

    ""Miehenä en koskaan satuttaisi toista"

    Kyllä mä sanoisin, että yksilönä et koskaan satuttaisi toista. Kyllä miehetkin osaavat tuon satuttamisen."

    Tossukkamaisuudella jäädään jyrän alle kerta kerran jälkeen. Kyllä miehessä pitää olla sen verran munaa, että tarvittaessa laittaa kovan kovaa vastaan eikä anna hyppiä silmille.

    Äänestä

  • asenne, jolla oikein kirjoitti:

    kerjätään verta nenästä.

    ""Miehenä en koskaan satuttaisi toista"

    Kyllä mä sanoisin, että yksilönä et koskaan satuttaisi toista. Kyllä miehetkin osaavat tuon satuttamisen."

    Tossukkamaisuudella jäädään jyrän alle kerta kerran jälkeen. Kyllä miehessä pitää olla sen verran munaa, että tarvittaessa laittaa kovan kovaa vastaan eikä anna hyppiä silmille.

    Itseasiassa, juuri niin tein. Siedin asiaa jonkin aikaa ja kerroin että se loukkaa, mutta kun ei tullut loppua, niin käytin aika voimakkaita sanoja ja kerroin että mitä hän tekee on julmaa.

    Olivatkohan sitten lian voimakkaat sanat (ei kiroilua kuitenkaan), mutta seurauksena on että nyt nainen vihaa mua ja levittelee muille kuinka minä satutin häntä ja leikkii viatonta (ja mielessään uskoo olevansa).

    Näin on perätti kahden exän kohdalla käynyt, ilmeisesti tällainen kiltin oloinen tyyppi helposti yritetään käyttää hyväkseen tai satuttaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Paavo* kirjoitti:

Miksi eroa halunnut haluaa usein eron jälkeen kaataa suolaa exän haavoihin? Esimerkiksi kehutaan eron jälkeen exälle uutta miestä tai haukutaan ja satutetaan exää ilkeillä sanoilla. Tai sitten jos nähdään exää baarissa, tehdään tuhmia tuntemattomien miesten kanssa exän nähden.

Miehenä en ymmärrä tällaista käytöstä, varsinkaan jos välit ovat hyvät, eikä syytä vihaan ole. Kostosta ei siis ole kyse. Miehenä en koskaan satuttaisi toista, en varsinkaan exää, joka on joskus ollut niinkin tärkeä ja läheinen ihminen. Mutta miksi naiset tuntuvat usein tällaista tekevän, mikä on motiivina? Jos motiivina on todistelu exälle että hän ei merkitse enää mitään, miksi toisen tunteista ei välitetä mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu