Terve kaikki jotka siellä ruudun toisella puolella tätä luette!
Minulla oli n. 2v. kestänyt avosuhde. Asuimme suurimman osan erillämme johtuen työstä ja opiskeluista. Minä olin pitkälti se, joka matkusti hänen luokseen. Tai kävihän hän täällä 4 kertaa 2 vuoden aikana. Tosin kesät oltiin yhdessä.
Kyllähän meillä tappeluja oli paljon, syystä jos toisesta. Suurin osa johtui siitä, että olin vain kertakaikkiaan niin väsynyt n.6h matkasta hänen luokseen etten vain jaksanut aina keskittyä häneen tarpeeksi. Yritin olla mahdollisimman hyvä ja hellä, joskus vain sain tarpeekseni. En tietenkään kohdistanut niin kuin ei miesten koskaan pidäkään naistaan lyödä, toisinpäin kävi joskus.
No jokatapauksessa olin käynyt opiskelukaverin kanssa matkalla, hän ei tullutkaan vastaan, vaan meni tansseihin. Kävin siihen aikaan 3-vuorotöissä, joten en varmaan vain tajunnut tilannetta. Seuraavana päivänä hän jätti minut. Menin käymään ja pyysin, että asia keskusteltaisiin. Hän sanoi vain, ettei ollut onnellinen ja lopulta käski painua vittuun. Myöhemmin viikkojen kuluttua näin hänet baarissa, yritin silloinkin jutella. Kun hän ei reagoinut, sanoin ettet ole oikeasti noin kylmä, hän juoksi pois. Myöhemmin tekstasin, pyysin anteeksi. Vastauksena vain, että vihaan sinua ja lukuisia muita uhkauksia.
Nyt kuitenkin kuukausien päästä selvisi, että hänellä olikin ollut toinen. Hänellä oli lähes eromme jälkeen ollut heti toinen, tästä hän ei tietenkään minulle kertonut, vaan sain sen kaverin kautta tietää, kun oli heihin törmännyt. Ei vain ollut halunnut pahoittaa mieltäni aluksi.
Niin kysymys. EN tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaikki tuntuu edelleen niin vaikealta, vaikka erosta on kulunut jo vuosi. Sattuu vain edelleen ja pahinta on se, kun syytän itseäni tästä. Ehkä ansaitsen, mutta en usko. Yritin tehdä kaikkeni. Tiedän, että elämän pitäisi jatkua mutta miten minä sitä pystyn jatkamaan? Tämän jälkeen ei oikein mikään ole tuntunut miltään.
Minulla oli n. 2v. kestänyt avosuhde. Asuimme suurimman osan erillämme johtuen työstä ja opiskeluista. Minä olin pitkälti se, joka matkusti hänen luokseen. Tai kävihän hän täällä 4 kertaa 2 vuoden aikana. Tosin kesät oltiin yhdessä.
Kyllähän meillä tappeluja oli paljon, syystä jos toisesta. Suurin osa johtui siitä, että olin vain kertakaikkiaan niin väsynyt n.6h matkasta hänen luokseen etten vain jaksanut aina keskittyä häneen tarpeeksi. Yritin olla mahdollisimman hyvä ja hellä, joskus vain sain tarpeekseni. En tietenkään kohdistanut niin kuin ei miesten koskaan pidäkään naistaan lyödä, toisinpäin kävi joskus.
No jokatapauksessa olin käynyt opiskelukaverin kanssa matkalla, hän ei tullutkaan vastaan, vaan meni tansseihin. Kävin siihen aikaan 3-vuorotöissä, joten en varmaan vain tajunnut tilannetta. Seuraavana päivänä hän jätti minut. Menin käymään ja pyysin, että asia keskusteltaisiin. Hän sanoi vain, ettei ollut onnellinen ja lopulta käski painua vittuun. Myöhemmin viikkojen kuluttua näin hänet baarissa, yritin silloinkin jutella. Kun hän ei reagoinut, sanoin ettet ole oikeasti noin kylmä, hän juoksi pois. Myöhemmin tekstasin, pyysin anteeksi. Vastauksena vain, että vihaan sinua ja lukuisia muita uhkauksia.
Nyt kuitenkin kuukausien päästä selvisi, että hänellä olikin ollut toinen. Hänellä oli lähes eromme jälkeen ollut heti toinen, tästä hän ei tietenkään minulle kertonut, vaan sain sen kaverin kautta tietää, kun oli heihin törmännyt. Ei vain ollut halunnut pahoittaa mieltäni aluksi.
Niin kysymys. EN tiedä mitä pitäisi tehdä. Kaikki tuntuu edelleen niin vaikealta, vaikka erosta on kulunut jo vuosi. Sattuu vain edelleen ja pahinta on se, kun syytän itseäni tästä. Ehkä ansaitsen, mutta en usko. Yritin tehdä kaikkeni. Tiedän, että elämän pitäisi jatkua mutta miten minä sitä pystyn jatkamaan? Tämän jälkeen ei oikein mikään ole tuntunut miltään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni kävi melkein samalla tavalla tuo ero...Oltiin yhdessä 2,5 vuotta. Ja avosuhde oli ja asuimme eri osoitteissa n.100km:n päästä toisistamme. tapasimme noin 2-3 kertaa viikossa. Sitten nyt kesän lopussa exäni muutti turkuun ja viikon asuttuaan mimmi jätti minut yhtäkkiä. Epäilin juuri toista miestä. Ja luulen että hänellä olikin toinen mies, koska niin kylmää kohtelua sain häneltä. Hän ei eron jälkeen ollut tuntevinaankaan minua kun satuin törmäämään häneen kaupungilla. Hän ei halunnut ikinä puhua erosta ja todellisista syistä. Hän vain jätti minut, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja kun kysyin asiasta hän ei ikinä myöntänyt että olisi toinen mies tai että edes seurustelisi uuden kanssa. Mutta sain selville että hän tapailee toista miestä. Ja muutenkin kun juttelin exäni kanssa niin hän sanoi asioita tyyliin "olen tehnyt tosi paskoja juttuja..." ja niin edelleen. Joten olenkin alkanut epäilemään että exäni jätti minut suojellakseen minua. Hän oli jo tavannut tai ihastunut tähän uuteen mieheen ja sitten jätti minut...osasin jotenkin kyllä epäilläkin sitä kun viimeisen kuukauden aikana hän ei halunnut edes suudella minua enää, kun taas minä tunsin samanlaista vetoa häneen kuin alussakin. Mutta enää en jaksa olla vihainen hänelle, aluksi syytin itseäni, olin kiukkuinen, katkera ja halusin kostaa. Välillä vieläkin ajettelen että olisi vain ihanaa survoa exäni uusi mies asvalttiin. Mutta mitä se auttaisi? Olen parempi kuin paska exäni joka vaihtoi minut toiseen. Miksi haluaisin edes sellaisen takaisin. Jos pettää kerran pettää toisenkin. Nyt 4kk eron jälkeen olen vihdoin alkanut unohtamaan hänet. TOki sydämeni meinaa räjähtää vieläkin kun näen hänet, ja varsinkin jos näen hänet uuden miehensä kanssa niin näen punaista. Sille en voi mitään. En tykkää edes liikkua kaupungilla koska en halua nähdä exääni sen uuden gigolon seurassa. Naiset osaavat olla kyllä julmia joskus...jättää toisen ilman mitään selitystä, yhtäkkiä kuin nallin kalliolle, ei halua puhua ongelmista, ei selvittää niitä...en voi ymmärtää miksi joku voi tehdä toiselle niin.
miehetkin olla julmia. Exä sulki puhelimen kahdeksi viikoksi, sanoi vaan että parempi että ei pidetä nyt yhteyttä kun aiheutamme vain toisillemme pahaa. Mitä hittoa kukaan mulle pahaa ollut aiheuttanut...me riideltiin aika usein mut mä olin onnellinen. Kahden viikon hiljaisuuden jälkeen laittoi vain sähköpostin että parempi ettei enää nähdä ja sanoi että olen ihana ihminen mutta hän ei vain oikea minulle. Ei mitään mahdollisuutta keskustella.