Kaikki suhteessamme on muuttunut..se alkoi vaan pikku hiljaa. Ennen mies huomioi minua vaikka ei nyt mikään romantikko juuri olekaan, mutta tiedättehän tunteen, kun itse kokee tulevansa rakastetuksi. Nyt minusta tuntuu, että olen välttämätön paha ja vain kotiapulainen. Koskaan hän ei sano oma-aloitteisesti rakastavansa tai edes välittävänsä, ei kosketa, ei halaa. Kaikki on loppunut. Olen puhunut asiasta ja kysynytkin onko hänellä toista? Sanoo ettei ole, mutta niinhän ne miehet aina siihen saakka, kunnes jäävät kiinni. Hän seurustelee netissä, välillä ei näytä edes huomaavan, että tulen töistä kotiin. Ei sanota iltaisin hyvää yötä ja monta muuta pikku juttua on loppunut, jotka aikaisemmin tuntuivat hyvälle. Olen miettinyt pitäisikö jättää hänet.Väkisinkin tässä omat tunteet hiipuvat. En halua tehdä liian hätäisiä päätöksiä ja keskustelu välillämme olisi paikallaan, mutta mies ei puhu, ei halua puhua, yleensä vain mököttää. Tuntuu, että elämä menee hukkaan tällä tavalla. Pitäisikö alkaa etsimään asuntoa??Elämän onnellisuus merkitsee minulle enemmän, kuin materiaali ja raha.
Kannattaako jatkaa?
Surusilmä
82511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
miehellesi kirje tai vaikka sähköpostiin ajatuksiasi laittaa, luulisi sen ainakin lukevan. Jos muutosta ei vieläkään tapahdu, niin kehottaisinpa sinua suhteesta lähtemään, ainakin vähäksi aikaa, jotta miehesi saa asioihin etäisyyttä ja tietää sitten mitä haluaa. Ei tuollaista käytöstä kenenkään pidä sietää. Muista, että voit olla arvokas jollekin toiselle miehelle.
Voimia sulle.
Halaava ja pussaava MIES :-)
Kiitos empaattisuudestasi. Kirjoittamista kokeiltu..vastausta ei saatu. Oisko syynä luetun ymmärtämisen vaikeus vai yleinen välinpitämättömyys. Vakaassa harkinnassa on eroaminen itsensä ja myös toisen parhaaksi.
Osaan kuvitella tilanteesi, olen suht' samanlaisessa suhteessa itsekin. Mita olen huomannut itsessani on sen, etta tietoisesti etsin muita virikkeita (harrastuksia, opiskelua, nettailua kuten tama), jossa voi purkaa itseaan tai jutella "jonkun" kanssa. Miehesta ei siihen enaa ole. "Alkuhuuma" on siis haihtunut ajat sitten. Ongelmana meidan suhteessa on ollut se, etta mieheni viihdyttaa itseaan nettinaisten seurassa. Elaa jonkinlaisessa "haavemaailmassa". Todellisuus nahtavasti ei kohtaa. Eika siina kaikki...hanen alitajuntansa tekee tepposia myos arkielamassa, kokeillaan viehatysvoimaa ja flirttaillaan perhetuttavanaisten kanssa. Katson sivusta ja mietin itsekseni, etta P..sti havettaa. Monesti keksin jonkun tekosyyn olla menematta hanen kanssaan kylaan ko. syysta. En edes ole mustasukkainen, painvastoin olisin onnellinen, jos han tajuaisi lahtea jonkun matkaan. Annan siihen hanelle 100% mahdollisuuden. Kaikki kiva havinnyt, jos sita on koskaan ollutkaan. Ajatus yhteisista lomistakin on alkanut tuntumaan vastenmieliselta.
Sun jutussa oli aika paljon samaa kuin mitä munkin parisuhde-elämä on nykyään. Tai ainakin hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan. Ajoissa tietenkin kannattaisi tehdä jotain eli puhua yhdessä asioista.
Mutta olen niin pitkään niitä asioita itsekseni miettinyt, että epäkohtia alkaa olla melkoinen kasa. Liian paljon. Ehkä. Toisekseen jostain asiasta oon joskus sanonut, eikä se silti ole muuttunut. Tosin ihmisen luonnehan ei koskaan muutu, mutta ne pikkujutut. Kai tässä jotain toivoa on.
Mutta miten saada mies uskomaan että oon tosissani? Sehän kuulostaa uhkailulta, jos sanon että tämä loppuu tähän ellei nämä asiat muutu. Jos sanon vähemmän painokkaammin niin mietteitäni ei oteta varmaankaan tosissaan. Tosissani kuitenkin oon, ja kauaa en enää tälläistä jaksa. Kuolehaan tässä tunteetkin häntä kohtaan jos tämä tällaisena jatkuu. Alan vaan olla pessimistinen asian suhteen, että mikään koskaan muuttuisi. Mutta täytyy kai yrittää, sittenpähän tietää tehneensä kaikkensa.
Sullekin ap. suositan vielä samaa. Ehkä se sitten kuulostaa uhkailulta, jos uhkaa erolla. Mutta siihenhän sitä loppukädessä päädyttäisiin. Sehän on vain totuus.
ei todellakaan kannata jatkaa, vaan erota ja etsi itselle uus asunto ja uus uskollinen ja rakstava mies, kun tiedän kun mulle on tehty samaa, ja tekijänä on kyl ollut nainen, millä oli muiden kans kivempaa kun mun kanssa, siis jopa ex poikaystäivien kanssa
on aikalailla samatilanne. Nainen kyllä sanoo välillä rakastavansa, ja tietysti vastaan siihen, mutta oma-aloitteisesti en saa juurikaan sanottua sitä, se vaan tuntuu jotenki "väärältä" sanoa se. Toki minä halaan ja pussaan aina välillä.
Suhteen alussa (noin 6,5v sitten) olimme kuin paita ja peppu, tehtiin kaikkea kivaa yhdessä ja kaikki oli oikein mukavaa, pussailtiin ja oltiin vain lähekkäin. Viimeiset pari vuotta on ollu aikalailla paikallaan tallaamista, ei mitään uutta, mitään kipinää ei tunnu olevan enää. Toki me ollaan molemmat muututtu kun ikään on tullut. Nykyään me ei juuri harrasteta mitään kahdestaan. Joskus otetaan olutta tai katsotaan jotain hyvää sarjaa telkkarista, siinä se.
Nykyään on pyörinyt paljonkin päässä, että mitä jos ottais vaan asian puheeksi, ettei tämä suhde enää oikee toimi. Lapsista ja kämpän ostostakin on ollut puhetta, mutta en ole enää varma haluanko nuita enää naiseni kanssa.
Meilläkin on aika sama tilanne menossa, alussa n.kolmisen vuotta sitten kaikki oli uutta ja ihanaa. Naiseni kyllä välittää jossain määrin, mutta nykyään tuntuu vain useammin ja useammin siltä, että hän on itsekäs eikä huomioi minua tarpeeksi. Suhteemme on nykyään aika kylmä, ainut aika kun ollaan lähekkäin on silloin kun menen halaamaan häntä sänkyyn iltaisin kunnes hän nukahtaa. Sitäkään en aina mielelläni tee, kun se tuntuu jotenkin vaikealta pakkopullalta. Hän asuu luonani ilmaiseksi ja teen suurimman osan kotitöistä ( sisältäen ruoanlaiton jne ), lisäksi hän suunnittelee aina kaiken valmiiksi mitä tehdään vapaalla-ajalla ilman, että kysyy mielipidettäni. Asiat, joita ollaan tehty vapaa-ajalla on ollut minulle usein vastenmielistä, mutta en ole silti kehdannut sanoa, koska tiedän sen pahoittavan hänen mieltään. Nainen tilittää usein huonosta palkastaan, vaikka on suurempi tuloinen kuin minä ja itse maksan meidän taloudessa suurimman osan kuluista. Lisäksi valittaa siitä, että miten rankkaa on käydä töissä kun ei ole tarpeeksi vapaa-aikaa / lomaa, vaikka hän tietää itsekin siitä, että en ole itse pitänyt yhtään lomaa tai ei vain ollut mahdollisuutta pitää lomaa viimisen kahdenksan vuoden aikana. Asunto, jossa asumme on omistuksessani, mutta silti minulla on vain n. 25% tilasta käytössä. Hän puhuu usein myös naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisesta ja olen toki itsekin miettinyt samoja asioita, mutta en tiedä uskallanko / haluanko mennä juuri tämän naisen kanssa naimisiin. Hänen tekonsa ja käytöksensä eivät anna varmuutta minulle siitä, että hän olisi tarpeeksi hyvä äidiksi. Olen miettinyt eroamista, mutta minusta tuntuisi törkeältä potkia toista pihalle noin vaan. Heikkouteni on se, etten osaa ajatella itseäni tarpeeksi vaan asetan muiden tunteet omieni edelle. Olen väsynyt tähän suhteeseen.
ei asuta yhdessä ja välimatkaakin on. Ensin mies soitteli monta kertaa päivässä ja iltaisin puhuttiin jopa tuntien puheluita. Nykyään ollaan eron partaalla, saattaa mennä päiviä että hänestä ei kuulu mitään.