Taivaantulia kuvataan mahdollisesti vielä kolmaskin tuotantokausi, kertoo sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Väänänen. Suositun televisiosarjan toisen tuotantokauden kuvaukset jatkuvat Kemijärvellä jälleen keskiviikkona.
Toista tuotantokautta kuvattiin viime syksy ja kuvaukset jäivät tauolle lokakuussa. Väänänen kertoo, että kolmannesta tuotantokaudesta ei ole vielä varmuutta, mutta hän pitää se tuottamista tärkeänä.
- Kolmas kausi, jos tehdään niin sarjan tuoma kantavuus ja hyvä julkisuus kuva Itä-Lapille jatkuu. Tarinoita kyllä piisaa, joten miksi sitä ei tekisi, Väänänen pohtii.
Väänäsen mukaan nyt ollaan toisen tuotantokauden kuvauksissa puolessa välissä. Kamera käynnistyy keskiviikkona puolilta päivin ja ja kuvaukset jatkuvat kesäkuuhun saakka
Väänäsen mukaan kesäkuun jälkeen on suunnitelmissa myös suurempi elokuva, joka sijoittuisi Lappiin.
Nyt kuvattavat Taivaantulien uudet jaksot esitetään YLE:n TV2:ssa vuonna 2010. Väänänen ei paljasta uusien jaksojen juonikäänteitä, mutta lupaa että mukaan on tulossa joitakin uusia pitkiä rooleja.
Taivaantulien kuvaukset alkoivat alunperin Kemijärvellä syksyllä 2005.
Toista tuotantokautta kuvattiin viime syksy ja kuvaukset jäivät tauolle lokakuussa. Väänänen kertoo, että kolmannesta tuotantokaudesta ei ole vielä varmuutta, mutta hän pitää se tuottamista tärkeänä.
- Kolmas kausi, jos tehdään niin sarjan tuoma kantavuus ja hyvä julkisuus kuva Itä-Lapille jatkuu. Tarinoita kyllä piisaa, joten miksi sitä ei tekisi, Väänänen pohtii.
Väänäsen mukaan nyt ollaan toisen tuotantokauden kuvauksissa puolessa välissä. Kamera käynnistyy keskiviikkona puolilta päivin ja ja kuvaukset jatkuvat kesäkuuhun saakka
Väänäsen mukaan kesäkuun jälkeen on suunnitelmissa myös suurempi elokuva, joka sijoittuisi Lappiin.
Nyt kuvattavat Taivaantulien uudet jaksot esitetään YLE:n TV2:ssa vuonna 2010. Väänänen ei paljasta uusien jaksojen juonikäänteitä, mutta lupaa että mukaan on tulossa joitakin uusia pitkiä rooleja.
Taivaantulien kuvaukset alkoivat alunperin Kemijärvellä syksyllä 2005.
Vastaukset 30
Vanhimmat
höpöhommaa jonninjoutavaa tyhyjänpäivästä vouhotusta! täälä mitähän höpöjä tarvita!
Siinä taas yksi yrittää vedättää. Höpsistä heijaa. Ei mene läpi. Ime äitin tissiä pentu.
Mukavahan se on että kuvaavat. Ihmeen vähän on mielestäni näkynyt tämä toisen kauden kuvaaminen katukuvassa. Silloin ekaa kautta kuvatessa tuntui että kuvausporukoita oli joka kulmalla.
mersolat tv-sarjassa on muuten vesa kietäväinen nuorena miehenä, esiintyy sarjassa lääkärinä..noin niinku muuten vaan tuli tos mieleen..
Parempi kun kuvaisivat vaikka sallaa mielummin kuin meidän kaupunkia.
oikea kuvaus ryyppyporukoineen ja kylähulluineen!
Näkeepähän muutkin minkälaisia urpoja siellä oleilee!
paljon parempi!
yhteiskunnalla on varaa elättää kaltaisiasi aaseja?
Tarinan henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä. Kaikkhan sen ymmärtää, paitsi aasit ja idiootit.
ole mikään pentu, lue selvästi rivien välistä, että kehtaakin aikuinen ihminen olla tuollainen vastarannan kiiski, tuommoisia mielipiteitä löytyy aikuisväestöstä Kemijärveltä!!
Mikä se risoo, ootko masentunut? siihen on nykyisin lääkitys..mene lääkäriin.
Karkea pyyhkeily ja seksistä kieltäytyminen voivat auttaa. Vaikka et liene koskaan seksiä kokeillut, joten siitä kieltäytyminen on vähän omituinen juttu.
kaikki henkilöt ja varsinkin hullut ovat tuiki todellisia, silkkaa faktaa....mukava niitä on sohvanpohjalta nauraa...HAHHAAA!!!
miten se meni?.....pahus tuo dementia?????
puskutraktorilla koko paikka!
Ei tarvi monta minuuttia vietiketjun aloittamisesta kun alkaa vittuilu. Eli kaikki jotka vittuilette tällä aiheella MENKÄÄ VITTUUN JA HIRTTÄKÄÄ ITSENNE. Tällä tavalla itekin pääsette vähemmällä...tapettavat.
jäikö väliin? senkin työtöntyhjäntoimittajariepu!
Onko tällä sivulla vittuilu suotavaa? Jos on mene hyvä mies hoitoon pikaisesti.
sinä jojoon, "joojoomies".
Saat hampaas kurkkuun ja sekunnissa.
kerkeantilla on talikot valmiina ja kintaat ettei pyllynpehmeisiin kätösiin tule rakkuloita. Sitten vaan navetan kulmalle jonoa eikä etuilla, paskaa riittää, eikä vaan puheissa.
massaköpien sekoilut,huudahdukset"vellihousut" ym..yhdistetty ryyppy/Helssinginseikkailu..heh heh..
Saapi taas nauraa koko sivistynyt muu Suomi:)
Taivaan tulet on taiteellisesti pelkkää roskaa. Lähes ala-arvoista saastaa! Siinä kuvataan juoppolalleja ja alamaailmaa. Suurin osa näyttelijöistä ja filminryhmien jäsenistä on oikeastikin kaljaa kittaavia tyhjäntoimittajia. Kapakkaelämä, siellä soopan puhuminen ja pubivisailut kaljankittaamisen täydentämänä on näille oikeaa elämää. Raittiit ja kapakassa käymättömät ovat puolestaan näille lähes saastaa. Mutta sellainen myy. Valitettavasti kunnon ihmisistä ei tehdä näytelmiä eikä heidän elämänsä kiinnosta. Renttuja kuvataan ja osa ei-rentuista tirkistelee että tuollainen se on naapurin Arska ja Tiinakin, mutta ei meiän perheessä onneksi ole renttuja.
mielenkiintoista tehdä filmiä kukkahattutätien sukkienkudonnasta, miten mikäkin kudelma etenee! Järisyttävänä loppuhuipentumana, kliimaksina lopussa kuinka valmis sukka lopultakin laitetaan jalkaan. Filmin kesto n.2,5h....Jee kylälähtee!
nauraa jo nyt kaikki sivistyneet katketakseen. Vaikka eihän se ole naurun asia, kun napanuora on kiristänyt vilppua kaulanympärillä.
vaan sitä vartiotornin uutta numeroa valtakunnansalilla.
Mitä se kaappijuoppo oikein sauhuaa. Vituttaako kun et ole roolissa. Olisi jätkä osaan kuin nyrkki silmään. Tuota se teettää kun ei pääse pätemään ja pitää täällä turpaa soittaa. Ota viinaa. Se helpottaa mutta älä hakkaa akkaas jos sellainen sattuu olemaan.
Mutta uskon ettei siitä tule lasta ei paskaakaan. Varsinainen sukka-spielbergi.
en tiedä mitään koko sarjan sisällöstä, sillä en ole sitä seurannut. Tuo pubivisa homma kans kuulostaa kiinnostavalta. Harmi kun on mennyt ohi. Ei ole tullut käytyä kapakoissa, niin siitäkään en tiedä mitään.
Minusta ei kyllä saisi mitään näytelmää, sillä esim. tämän päivän jännittävin hetki koettiin tuossa aamulla, kun smörgare putosi voipuoli edellä mattoon.
Tulee.Wauitsi.
mies yritti iskeä jälleen,mutta ehdin painaa jarrua,varokaa !!1