Mitenkä olette selvinneet erosta? Onko elämää sen jälkeen?
Olen ollut vaimoni kanssa 6v suhteessa ja pari viimeistä naimisissa. Meillä on 2-vuotias tytär, talo ja kaikki mitä nyt nuorella parilla "pitää olla", Ongelma on vaimoni, Joka on viime aikoina ruvennut "etsimään" itseään eikä enää tiedä haluaako yhteistä tulevaisuutta kanssani...Ei ole kauaakaan kun kaikki oli vielä hyvin, muutamassa kuukaudessa kaikki on mennyt persiilleen! Vaimoni mukaan olen huomannut häntä liian vähän, Mikä kyllä pitää osaksi paikkansa kun olen yrittänyt olla hyvä isä tyttärelleni ja pitää talo pystyssä. Rakastan vaimoani yli kaiken ja en pysty ajattelemaan elämää ilman häntä, Eikä hänkään halua erota, Mutta mitä tehdä?? Pitäisikö vaan luovuttaa vai jatkaa yrittämistä vaikka turhalta tuntuu?? Vaimoni vannoo, Ettei toista miestä ole mutta mene ja tiedä...
Olen ollut vaimoni kanssa 6v suhteessa ja pari viimeistä naimisissa. Meillä on 2-vuotias tytär, talo ja kaikki mitä nyt nuorella parilla "pitää olla", Ongelma on vaimoni, Joka on viime aikoina ruvennut "etsimään" itseään eikä enää tiedä haluaako yhteistä tulevaisuutta kanssani...Ei ole kauaakaan kun kaikki oli vielä hyvin, muutamassa kuukaudessa kaikki on mennyt persiilleen! Vaimoni mukaan olen huomannut häntä liian vähän, Mikä kyllä pitää osaksi paikkansa kun olen yrittänyt olla hyvä isä tyttärelleni ja pitää talo pystyssä. Rakastan vaimoani yli kaiken ja en pysty ajattelemaan elämää ilman häntä, Eikä hänkään halua erota, Mutta mitä tehdä?? Pitäisikö vaan luovuttaa vai jatkaa yrittämistä vaikka turhalta tuntuu?? Vaimoni vannoo, Ettei toista miestä ole mutta mene ja tiedä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mustasukkaisuus tuhosi oman liittoni ja taatusti tekee sen teillekin ellette hae apua ensi kriisiinne. Avioliittoleirit on yksi vaihtoehto ja siirsi meidän eroamista. Se ero tulee ellei mitään tee. Rakastatte toisianne ja pieni taaperokin odottaa sitä molemmilta yhtäaikaa!! Siinä syy miksi suhdetta pitää hoitaa.
Me menetettiin kuolemalle tuon ikäinen ja se meinasi tappaa.. pitäkää te hänestä hyvää huolta yhdessä kun se on mahdollista!!
Kyllähän se ero koville otti ensivaiheissaan varsinkin. Mikä ei tapa vahvistaa.. jää nähtäväksi pitääkö paikkansa omalla kohdallani. Te 2 puhukaa! Teillä on asiaa toisillenne, pitäkää juhlat kahdenkesken tai kolmestaan ellette saa pikkuista hoitoon.
Vaalikaa toisianne vielä on toivoa rakkautenne elää yhä!
Synnytyksen jälkeinen masennus voi iskiä myöhäänkin.. Kokemusta on siitäkin!
että kuvioissa on toinen. Kamppailen juuri nyt saman asian kanssa tavallaan, vaikka olenkin nainen ja mun miehellä on se toinen. Yhden ihastumisen takia haluaa laittaa kaiken paskaks. Valehtelee vielä, että syyt ovat syvemmällä kuin tässä jutussa, mutta ennenkuin kohtasi tämän naisen kaikki oli hyvin. Voimia sinulle, multa on voimat jo loppuneet.
Itsellä kävi vähän sama. Olihan suhteessa ja minussa paljon puutteitakin. Voimat loppuivat muihin elämän kriiseihin, mitä tuli viime vuoden aikana. Syksyllä vaimo ilmoitti että on aika erota. Se tuli puun takaa ja sitten toisaalta jälkikäteen ajatellen ei tullut.
Valitettavasti tuo "itsensä etsiminen" kuulostaa minusta tosi vakavalta. Silloin nainen miettii perustuksia myöten, puntaroi, onko mitään järkeä jatkaa. Kysymyksessä ei ole välttämättä rakastaminen, vaan jaksaminen - henkiset voimavarat.
Oma vaimoni tuli vakaasti siihen tulokseen, että jatkamiseen ei ole mitään edellytyksiä. Se oli kristallin kirkas ja jäätävän hyytävä tilinpäätös. Toivottavasti teillä on vielä mahdollisuus - hakekaa järeintä mahdollista apua, avioliittoviikonloput yms. ovat hyödyllisiä, mutta minusta tähän tilanteeseen liian heppoista kamaa. Olette kriisipari - siis kriisiterapiaan yhdessä.
vaikka se tuntuu nöyryyttävältä ja vaikealta, ehkä itsekin ajan kanssa huomaat, mikä loppujen lopuksi oli vikana. Toki olisi hyvä selvittää, onko kuviossa kolmas - ei välttämättä. Eiköhän tuon asian ole jokainen puoliso velvollinen kertomaan jos on vastuullinen aikuinen.
Minulle jäi muuten sama olo. Muutama kuukausi tuhosi elämästäni uskomattoman paljon. Itselläni on kaksi lasta, ymmärrän tilanteen raastavuuden. Voimia sinulle.
Jos saan neuvoa oman 4 kk kokemuksella:
Yritä saada aikaa ja voimavaroja myös itsesi kuuntelemiseen. Kohtaa tilanne suoraan, älä väistä - kävi miten kävi. Nojaa rohkeasti ystäviisi äläkä yritä olla liian urhea talvisodan sankari, joka pärjää yksin kaikessa.
kaikkea hyvää!
Lopettakaa jo jatkuva kiirehtiminen asioiden edelle! Itse sain kaksi ihanaa lasta puolentoista vuoden välein, ja ennen sitä ehdimme elää parisuhteessa ex-mieheni kanssa alle kaksi vuotta. Viimeistelimme opintojamme suhteemme alussa, remontoimme uutta yhteistä kotia, ja siis olimme ennen lasten syntymää jo hirmu väsyneitä jatkuvaan suorittamiseen!
Molemmilla itsetuntemuksen, ammatti-identiteetin ja oman taustan sisäistäminen ja ymmärtäminen oli siis hyvin, hyvin keskeneräistä. Ihmekös, että tuli jättisuuri kriisi. Mies toteutti itseään kodin ulkopuolella, itse käännyin sisäänpäin, lapsiin ja omaan jaksamiseeni.
Kummallakin oli omat keinonsa yrittää selviytyä, kun oli kahmaistu yhdessä liikaa elämää liian lyhyessä ajassa. Sulkeuduin lopulta hyvin tiiviisti omaan maailmaani, mutta todellakaan kyseessä ei ollut toinen mies, ei edes toivetta sellaisesta.
Mies suuntautui yhä enemmän kodin ulkopuolisiin asioihin, molemmilla oli ajoittain liiallista alkoholinkäyttöäkin.
Lopulta ehdotin epätoivoisena eroa tai parisuhdeterapiaa. Kumpikaan ei sopinut miehelle. Kului vuosi, ja aloin saada voimia takaisin, mielialaa kohoamaan, ja normaali toimintakykyni palasi.
Ajattelin, että elämä alkaa taas tuntua hyvältä kaikin puolin, ja aloin yhä enemmän suuntautua parisuhteeseenkin.
Mies halusi avioeron, ja pani toimeksi saman tien. Mitä tästä opimme; älä etsi itseäsi, sillä voit menettää kaiken.
...että elämässä tulee vastaan paljon ja kaikenlaista. Tämä päivä ja muutama kuukausi, jopa muutama vuosi elämässä ei tunnu missään kun ajatellaan todellista kumppanuutta, joka pitäisi syntyä pitkän aikavälin yhteisiä kokemuksia jakamalla.
Koittakaa nyt hyvänen aika käsittää, että välillä elämä voi tuntua pitkäänkin siltä kuin emme olisi elossa ollenkaan, tai että kaikki on yhtä helvettiä! Ja siitä taas noustaan, kokemusta rikkaampina, yhä tiiviimmin yhteen kuuluvina, sinä ja minä!
Kyllähän sitä malttaisi jos voisi. yli 10 v. liittoa ja paljon yritettiin. Parisuhdekurssejakin käytiin. Se kuitenkin vain kuoli ja lopulta loppui, kun vaimo halusi. En ollut tarpeeksi hyvä, hänen mielestään olin kamala p*ska.
Mitäs siihen voi enää sanoa? Elämä oli pitkään helvettiä. En vain tiennyt, että helvetinkin takana on vielä uusi ulottuvuus.
No joo, itsesäälit sikseen, elämä jatkuu. Mutta yhdessä en voi hänen kanssaan tästä nousta.
Mutta ymmärrän ketjun aloittajaa. Ei ole helppoa, takki on tyhjä. Olo ymmällään. Ja varmasti parastaan on yritetty. Voimia. Toivottavasti teillä kääntyy kaikki vielä hyväksi.
Minulla ja ex:llä samanlainen tarina 10v seurusteltu 2v naimisissa ja kaksi lasta.Kaikki oli hyvin kunnes vaimo alkoi puhumaan erosta ja mitä vikaa minussa oli.No nämä minun viat oli vähän kaukaa haettu.Yritin kaikin keinoin pitää avioliiton kasassa mutta mikään ei auttanut ero tuli.Eron todelliset syyt oli toinen mies ja kolmenkympinkriisi.Näitä eri ikävaiheiden kriisiä ei oikein oteta vakavasti mutta ne ovat vakavia ja jopa vaarallisia asioita.Henkilö jolla on ikäkriisi ei itse sitä tajua ja siksi tekee mitä tekee.