Mitä liikkuu miehen päässä, joka käyttäytyy kuin tuuliviiri? Onko se vaan kolmenkympin kriisiä, vai tuleeko koko elämä olemaan tällaista?
No, tarinahan on seuraavanlainen. Kaikki alkoi, kun olimme vielä edellisissä parisuhteissamme. Tapahtuihan siinä yhtä ja toista, kunnes tuli aika, että molemmat olivat suhteistaan eronneet, ja vapaita. En lähde tässä alkuaikaa kertaamaan, koska se oli aika sekavaa välillä, mutta kiteytyksenä voisin sanoa, että mies ei kuitenkaan ollut valmis heti seurustelemaan minun kanssani. Ymmärrän kyllä, koska ei ollut edellisestä suhteestaan kunnolla “toipunut”, mutta huvittavaa mielestäni vaan oli se, että minun suhteeni oli kestänyt PALJON pitempään kuin se hänen suhteensa, ja tuntui, että mies vaan vetkutteli asian kanssa, eli itse olisin ollut suhteeseen valmis paljon aiemmin kuin hän. Tapailimme kyllä, näimme useinkin. Asuimme eri paikkakunnilla.
Jonkin aikaa meni ihan ok, mutta välillä mies antoi ymmärtää, ettei pysty sitoutumaan, ja ettei varmaan osaa seurustellakaan. Kavereiden seura kiinnosti enemmän kuin minun, ja häntä ahdisti ajatus, että pitäisi suunnitella jotain eteenpäin minun kanssani, jopa seuraavaa viikonloppua. Minähän luonnollisesti olisin halunnut nähdä joka viikonloppu, koska meillä oli todella hauskaa yhdessä, eikä koskaan mitään erimielisyyksiä, mutta en sitten aina “pakottanut” häntä tähän, jos kerran niin kovasti ahdisti se, että kaikki olisikin yhtäkkiä vakavaa seurustelua.
Yllättäen kävi niin, että mies kännissä kertoi minulle, että ei sitten varmaan halua seurustella kanssani (tällä sanalla asiasta jo puhuttiin, koska tapailtiin kuitenkin kuukausitolkulla miltei joka viikonloppu) eikä nähtävästi sitten rakasta minua, koska haluaa mieluummin bilettää ja tehdä mitä huvittaa kavereiden kanssa. Olin tietysti ihan rikki. Mikä pahinta, näin tapahtui muutaman kerran vielä sen jälkeenkin, mutta aina palattiin kuitenkin yhteen. Tiedän, että olen hyväsydäminen… Mutta meillä vaan oli hauskaa yhdessä, ja rakastin miestä ihan hulluna. Sain tietysti raivokohtauksia (koska minusta on nähtävästi tullut tänä aikana mustasukkainen), kun sain tietää hänellä kuitenkin olleen jotain muita viritelmiä silloin, kun emme yhdessä olleet, ja ne asiat kyllä puitiin joka kerta, ennen kuin mitään uutta aloitettiinkaan…
Kunnes viime syksynä sain tarpeekseni, koska hän teki minulle samalla tavalla taas: yhtäkkiä saikin päähänsä, että ei pysty edelleenkään sitoutumaan ja ahdistaa. Rakastaa minua, haluaa minut ja tietää, että minun kanssani voisi hyvinkin kuvitella tulevaisuuden, mutta tällä hetkellä ahdistaa. Emme tavanneet moneen kuukauteen, ja virittelin jo muita verkkoja. Välillä pidimme yhteyttä vähäsen, mutta sanoin yleensä aika suorat sanat hänelle asioista, ja tein selväksi, että aivan turha haaveilla saavansa minua. Tiedän nyt, että tänä aikana hänellä oli pari eri hoitoa, joista toinen taisi mieheen hieman rakastuakin. Itsekin tutustuin toiseen mieheen, mutta tämä minun “exäni” yritti laittaa kapuloita rattaisiin eri tavoin, kun sai tietää, koska olikin taas älynnyt miten paljon minua ikävöi, ja haluaa tosissaan minut. Tästä taisteltiin viikkotolkulla, kunnes lopulta sitten ajattelin, että ihan sama, voinhan minä hänet tavatakin, jos nyt noin rakastunut muka on. Ehkä jäisin sitten aina miettimään, mitä olisi voinut tulla, jos en antaisi hänelle tätä viimeistä mahdollisuutta. Sen toisen miehen kanssa en päässyt vielä millekään asteelle, joten siitä ei mitään soppaa syntynyt.
Tapasimme, ja sen jälkeen olemme nyt sitten nähneet useasti ja ihan kutsummekin suhdettamme taas seurusteluksi. Vanhoja asioita on väännetty niin paljon, että en usko, että miehelle on jäänyt epäselväksi miten huonosti hän minua aikanaan kohteli, ja että miten homman pitäisi nyt mennä. Mies on vähätellyt tai jopa valehdellut näistä hoidoista, jotka hänellä syksyn aikana oli, mutta luulen, että nyt olen vihdoin saanut kaivettua hänestä kaiken tarvittavan, että voin unohtaa sen kaiken.
Nyt kuitenkin taas havaitsen vanhoja merkkejä ilmassa, ja mieskin on myöntänyt, että ei ehkä huvitakaan nähdä joka viikonloppu. Että hän on vain sen luonteinen, eikä se tarkoita sitä, etteikö haluaisi minun kanssani silti olla. Silti hän miettii sitten marttyyrina, olisinko onnellinen jonkun toisen kanssa… tosi hyvä spekuloida sitä sen jälkeen, kun olin jo tutustunut siihen toiseen, mutta joutunut perääntymään, koska hän itse halusikin minut… Ärsyttää suunnattomasti, koska kuvittelin, että tästä nyt jotain kehkeytyisi vihdoin ja viimein, koska mies sanoi silloin sellaisia asioita, joita ei ollut ennen sanonut, ja toisaalta miksi hän sitten edes alkaisi minun kanssani uudelleen yhtään mitään, jos aikomuksia ei olisi… Olen jo sen ikäinen, että väkisinkin pitää miettiä edes vähän eteenpäin elämässä, eikä kiinnosta olla kenenkään leikkikaluna. Mies tietää sen, ja hän haaveilee ihan samoista asioista kuin minä… Mutta kaikkihan tietävät, että miehillä on kauemmin aikaa pallotella asioita. Olen seurustellut ennenkin, eikä koskaan ole ollut tällaisia ongelmia, vaikka olemme olleet paljon nuorempia silloin. Mikä ongelma nyt oli muka siinä, että varaa matkan kesäksi?!? Nyt näyttäisi olevan ongelma varata edes ravintolaa seuraavalle viikonlopulle!
En oikein voi puhua asiasta kenenkään ystäväni kanssa, koska heiltä saan aina kuulla saman saarnan tyyliin “minähän sanoin, että hän tekee taas näin, eihän se mies muutu” yms. Kai nyt tajuan sen itsekin, että niin voi käydä. Voihan niin käydä kenelle tahansa, että suhde loppuu! Koko tarina kuulostaa hirveän negatiiviselta, mutta pakko oli tiivistää jotenkin… Hyviä puolia kuitenkin miehessä on älyttömästi, ja meillä on todella paljon yhteistä ihan joka elämän alueella, ja meillä sujuu niin tavallinen arki kuin juhlakin hyvin, ja seksikin on huikeaa.
Eli mitä miehen päässä teidän mielestänne liikkuu? Onko hän pelimies, joka tykkää saalistaa, mutta saaliin saatuaan kiinnostus häviää? Etsiikö hän aina vaan parempaa ja parempaa tyytyen väliajalla minuun? Vai pitääkö minun nyt vaan olla “ahdistamatta” häntä liikaa, ja katsoa, miten meillä alkaa sujua?
No, tarinahan on seuraavanlainen. Kaikki alkoi, kun olimme vielä edellisissä parisuhteissamme. Tapahtuihan siinä yhtä ja toista, kunnes tuli aika, että molemmat olivat suhteistaan eronneet, ja vapaita. En lähde tässä alkuaikaa kertaamaan, koska se oli aika sekavaa välillä, mutta kiteytyksenä voisin sanoa, että mies ei kuitenkaan ollut valmis heti seurustelemaan minun kanssani. Ymmärrän kyllä, koska ei ollut edellisestä suhteestaan kunnolla “toipunut”, mutta huvittavaa mielestäni vaan oli se, että minun suhteeni oli kestänyt PALJON pitempään kuin se hänen suhteensa, ja tuntui, että mies vaan vetkutteli asian kanssa, eli itse olisin ollut suhteeseen valmis paljon aiemmin kuin hän. Tapailimme kyllä, näimme useinkin. Asuimme eri paikkakunnilla.
Jonkin aikaa meni ihan ok, mutta välillä mies antoi ymmärtää, ettei pysty sitoutumaan, ja ettei varmaan osaa seurustellakaan. Kavereiden seura kiinnosti enemmän kuin minun, ja häntä ahdisti ajatus, että pitäisi suunnitella jotain eteenpäin minun kanssani, jopa seuraavaa viikonloppua. Minähän luonnollisesti olisin halunnut nähdä joka viikonloppu, koska meillä oli todella hauskaa yhdessä, eikä koskaan mitään erimielisyyksiä, mutta en sitten aina “pakottanut” häntä tähän, jos kerran niin kovasti ahdisti se, että kaikki olisikin yhtäkkiä vakavaa seurustelua.
Yllättäen kävi niin, että mies kännissä kertoi minulle, että ei sitten varmaan halua seurustella kanssani (tällä sanalla asiasta jo puhuttiin, koska tapailtiin kuitenkin kuukausitolkulla miltei joka viikonloppu) eikä nähtävästi sitten rakasta minua, koska haluaa mieluummin bilettää ja tehdä mitä huvittaa kavereiden kanssa. Olin tietysti ihan rikki. Mikä pahinta, näin tapahtui muutaman kerran vielä sen jälkeenkin, mutta aina palattiin kuitenkin yhteen. Tiedän, että olen hyväsydäminen… Mutta meillä vaan oli hauskaa yhdessä, ja rakastin miestä ihan hulluna. Sain tietysti raivokohtauksia (koska minusta on nähtävästi tullut tänä aikana mustasukkainen), kun sain tietää hänellä kuitenkin olleen jotain muita viritelmiä silloin, kun emme yhdessä olleet, ja ne asiat kyllä puitiin joka kerta, ennen kuin mitään uutta aloitettiinkaan…
Kunnes viime syksynä sain tarpeekseni, koska hän teki minulle samalla tavalla taas: yhtäkkiä saikin päähänsä, että ei pysty edelleenkään sitoutumaan ja ahdistaa. Rakastaa minua, haluaa minut ja tietää, että minun kanssani voisi hyvinkin kuvitella tulevaisuuden, mutta tällä hetkellä ahdistaa. Emme tavanneet moneen kuukauteen, ja virittelin jo muita verkkoja. Välillä pidimme yhteyttä vähäsen, mutta sanoin yleensä aika suorat sanat hänelle asioista, ja tein selväksi, että aivan turha haaveilla saavansa minua. Tiedän nyt, että tänä aikana hänellä oli pari eri hoitoa, joista toinen taisi mieheen hieman rakastuakin. Itsekin tutustuin toiseen mieheen, mutta tämä minun “exäni” yritti laittaa kapuloita rattaisiin eri tavoin, kun sai tietää, koska olikin taas älynnyt miten paljon minua ikävöi, ja haluaa tosissaan minut. Tästä taisteltiin viikkotolkulla, kunnes lopulta sitten ajattelin, että ihan sama, voinhan minä hänet tavatakin, jos nyt noin rakastunut muka on. Ehkä jäisin sitten aina miettimään, mitä olisi voinut tulla, jos en antaisi hänelle tätä viimeistä mahdollisuutta. Sen toisen miehen kanssa en päässyt vielä millekään asteelle, joten siitä ei mitään soppaa syntynyt.
Tapasimme, ja sen jälkeen olemme nyt sitten nähneet useasti ja ihan kutsummekin suhdettamme taas seurusteluksi. Vanhoja asioita on väännetty niin paljon, että en usko, että miehelle on jäänyt epäselväksi miten huonosti hän minua aikanaan kohteli, ja että miten homman pitäisi nyt mennä. Mies on vähätellyt tai jopa valehdellut näistä hoidoista, jotka hänellä syksyn aikana oli, mutta luulen, että nyt olen vihdoin saanut kaivettua hänestä kaiken tarvittavan, että voin unohtaa sen kaiken.
Nyt kuitenkin taas havaitsen vanhoja merkkejä ilmassa, ja mieskin on myöntänyt, että ei ehkä huvitakaan nähdä joka viikonloppu. Että hän on vain sen luonteinen, eikä se tarkoita sitä, etteikö haluaisi minun kanssani silti olla. Silti hän miettii sitten marttyyrina, olisinko onnellinen jonkun toisen kanssa… tosi hyvä spekuloida sitä sen jälkeen, kun olin jo tutustunut siihen toiseen, mutta joutunut perääntymään, koska hän itse halusikin minut… Ärsyttää suunnattomasti, koska kuvittelin, että tästä nyt jotain kehkeytyisi vihdoin ja viimein, koska mies sanoi silloin sellaisia asioita, joita ei ollut ennen sanonut, ja toisaalta miksi hän sitten edes alkaisi minun kanssani uudelleen yhtään mitään, jos aikomuksia ei olisi… Olen jo sen ikäinen, että väkisinkin pitää miettiä edes vähän eteenpäin elämässä, eikä kiinnosta olla kenenkään leikkikaluna. Mies tietää sen, ja hän haaveilee ihan samoista asioista kuin minä… Mutta kaikkihan tietävät, että miehillä on kauemmin aikaa pallotella asioita. Olen seurustellut ennenkin, eikä koskaan ole ollut tällaisia ongelmia, vaikka olemme olleet paljon nuorempia silloin. Mikä ongelma nyt oli muka siinä, että varaa matkan kesäksi?!? Nyt näyttäisi olevan ongelma varata edes ravintolaa seuraavalle viikonlopulle!
En oikein voi puhua asiasta kenenkään ystäväni kanssa, koska heiltä saan aina kuulla saman saarnan tyyliin “minähän sanoin, että hän tekee taas näin, eihän se mies muutu” yms. Kai nyt tajuan sen itsekin, että niin voi käydä. Voihan niin käydä kenelle tahansa, että suhde loppuu! Koko tarina kuulostaa hirveän negatiiviselta, mutta pakko oli tiivistää jotenkin… Hyviä puolia kuitenkin miehessä on älyttömästi, ja meillä on todella paljon yhteistä ihan joka elämän alueella, ja meillä sujuu niin tavallinen arki kuin juhlakin hyvin, ja seksikin on huikeaa.
Eli mitä miehen päässä teidän mielestänne liikkuu? Onko hän pelimies, joka tykkää saalistaa, mutta saaliin saatuaan kiinnostus häviää? Etsiikö hän aina vaan parempaa ja parempaa tyytyen väliajalla minuun? Vai pitääkö minun nyt vaan olla “ahdistamatta” häntä liikaa, ja katsoa, miten meillä alkaa sujua?
Vastaukset 17
Vanhimmat
että mies kyllä tykkää sinusta, mutta ei näe teitä yhdessä pidemmällä tähtäimellä. Luulen että hän haluaa lopulta jonkun toisen, sinusta hänen on vain vaikea irrottautua, koska kanssasi on helppo/hyvä olla ja parempaakaan ei ole tullut vastaan. Kun olette erossa, hän alkaa miettiä, että menettääkö hän nyt jotain suurta, kun olette yhdessä, hän haluaa jotain muuta.
Ehkä hän ei ole pelimies, mutta hänelle vaikuttaa olevan suloisen yhdentekevää vaikka hän satuttaa sinua, kunhan vain hän saa sitä mitä haluaa. Hän ei kenties tee sitä tahallaan, mutta tekee sen silti aina vain uudestaan. Sellaisen ihmisen kanssa ei kannata perustaa yhtään mitään. Mielestäni hän ei arvosta sinua, kohta et arvosta itsekään. Olet hänelle olemassa, kun hän sitä haluaa ja ehkä hän tietää, että sinä olet sellainen jonka hänen kannattaisi ottaa... mutta tunteet on usein toista mieltä. Jos hän välittäisi sinusta todella, hän ei tekisi sinulle noin.
Olen pahoillani, mutta tätä mieltä olen itsekin samalaisessa suhteessa olleena.
Tuli montakin asiaa mieleen. Tuli mieleen etta han tosiaan saattaa olla pelimies joka "saaliin" saatuaan menettaa mielenkiintonsa. Tai sitten han vain on sitoutumis kammoinen. Tai han pitaa siita etta naiset haluavat hanta, ja han voi vahan leikitella heilla eika ota mitaan suhdetta vakavasti. Kannattaa vain hanelle tehda selvaksi etta leikkimisen aika on ohi jos mielii olla sinun kanssa. Ja sanot etta jos nyt menee poikki niin takasin ei ole tulemista (ja sinun pitaa sitten pitaa paasi siina asiassa). Jos aina otat hanet takaisin, niin han kayttaa sita "valttikorttia" hyvakseen. Mutta tosiaan aika rasittavan olonen heppu on. En katselisi tuollaista jojo-miesta ollenkaan...
... olen kyllä miehelle sanonut, että en aio olla minkään pallottelun kohteena enää. Saisi hän varmaan seuraa ja tyttösiä muualtakin, jos sitä haluaisi. Olen myös sanonut, että minun kanssani on oltava nyt tosissaan, kun sitä itse niin toitotti minulle. Tosissaan olemiseen mielestäni kuuluu tulevaisuudenkin suunnittelu edes jollain tasolla. Ei kai voi olla väärin haaveilla tulevasta - väärin on mielestäni se, että ei "uskalla" mitään haaveitaan päästää suustaan, ettei toinen saman tien taas ahdistu!
Ei suhde siis koko ajan tällaista ole, mutta tietenkin pessimistinä ehkä vaan odotan, että milloin taas hän tekee samoin... Ehkä pitäisi ottaa rennommin. En siis todellakaan ole mikään nalkuttava ja kyttäävä akka, enkä painosta häntä, jos aiemmasta tekstistä sellaisen kuvan sain. Olen vain periaatteen ihminen, että kun ollaan niin ollaan, ja sillä hyvä.
han vain on sitoutumis kammoinen. Kuinka vakava hanen edellinen suhteensa oli? Ehka han ei yksinkertaisesti ole valmis henkisesti uuteen vakavaan suhteeseen...? Mutta ilman muuta jokaiseen vakaaseen suhteeseen kuuluu sitoutuminen, tulevaisuuden suunnitelmat yms.
... riippuu miten se vakava suhde nyt sitten määritellään... hän seurusteli sen edellisen kanssa alle vuoden. On seurustelut aiemminkin, ollut parikin kertaa monta vuotta kestäneessä suhteessa, ja muutenkin ihan normaali suomalainen mies, joka varmasti haluaa kuitenkin sen perheenkin jossain vaiheessa.
maarittelisin vakavan suhteen niin etta siina on ehka oltu yhdessa jo jonkin aikaa, ollaan kihloissa tms ja suunnitellaan yhteista tulevaisuutta. Mutta ajattelin etta jos mies ei siita edellisesta suhteesa edes halunnut pois, tai vitkutteli sen asian kanssa kauan, niin epailisin ettei han vain ole valmis suhteeseen. On yleensa virhe aloittaa uusi suhde liian nopeasti jos edellisen suhteen loppumisesta ei ole tarpeeksi kauan, tai ei ole henkisesti valmis uuteen suhteeseen. Voisit joskus kysya hanelta mita han haluaa elamaltaan.
Ei ollut kihloissa, mutta vitkuttelua oli yhteisen asunnon vuoksi. Nainen siinä takaisin olisi useasti ollut tulossa, mutta tilanne on nyt kuitenkin se, että eivät ole olleet juurikaan tekemisissäkään enää melkein vuoteen.
Minähän annoin hänelle useaan otteeseen sitä yksinoloaikaa - vain huomatakseni, että minä, joka olin valmis suhteeseen, olin ollut yksin ja miettinyt asioita ja elämääni, ja hän bongaillut jo saman tien uusia tuttavuuksia.
Oma kertomukseni on suunnilleen kertomasi mukainen, minä kuitenkin olen mies. Tilanteenne vaikuttaa olen ns. herkässä tilassa. Olen aivan varma miehesi haluavan olla kanssasi, mutta hänellä voi olla kuitenkin epävarmuus tunteistasi,ja siksi tilanne elää kuvailemallasi tavalla.
Puhutteko asiasta? Puhumattomuuus/kommunikaation vajavaisuus johtaa usein väärinkäsityksiin ja toinen joutuu turvautumaan ainoastaan omaan mielikuvitukseensa miettiessään toisen ajatuksia. Ihminen yleensä alkaakin pelätä pahinta, eikä suinkaan uskoa parhaaseen. Tästä seuraa tuollainen kuvailemasi tilanne. Mies pelkää ettet välitäkään ja toimii noin.
Asutte eripaikkakunnilla, tapaamisia niukasti, vielä vähemmän keskustelua...
Hankkikaa yhteistä aikaa, keskustelette yhteisistä toiveista, omista toiveistanne, ja mitä suhteeltanne haluatte ja mitä ette halua. Oletko tehnyt miehellesi selväksi, miten paljon hänestä välität?
Eivät miehetkään ajatustenlukijoita ole!
Asiasta on kyllä puhuttu, siis nyt kun tällaisia merkkejä alkoi taas esiintyä. Minä naisena vatvoisin enemmänkin ja jäsentelen asiaa vaikka tekstiviestissä, mutta mies tuntuu vaan jotenkin yrittävän sivuuttaa asiaa sanomalla "pitäisi olla vaan hiljaa, kun tällaisia tuntemuksia tulee, koska onhan se nähty jo, millaista ilman sinua on", mutta ilmeisesti se on miesten tyyli yleensäkin, ettei jotain asiaa jauheta. En sitten itse viitsi aina vain ottaa asiaa uudestaan esille, koska ei kai mieskään sitä jaksa, eikä varmaan ymmärtäisi miksi edelleen puhuisin asiasta, jos hän on jo noin sanonut ja todennut, että haluaa kuitenkin olla kanssani.
Yhteistä aikaa olisivat juuri nuo viikonloput, ja luulen, että mieskin tajuaa, että varsinkin tällaisessa tilanteessa ei heti kannata todeta, että eipä nähdäkään... Mutta toivottavasti hänestä ei tunnu, että pakko nyt sitten aina tavata, ettei akka luule, ettei kiinnostakaan.
Mies tietää kyllä, että rakastan häntä ja olisin valmis melkein mihin vaan hänen kanssaan.
Painottaisin edelleen avoimen keskustelun merkitystä parisuhteen kaikissa vaiheissa, alusta siihen arkun vierellä lausuttuihin kauniisiin sanoihin saakka. Miehenä en olisi aivan yhtä pessimistinen edellä kirjoittaneiden naishenkilöiden kanssa.
Tuossakin kirjoituksessasi "arvailet" asioita: mies tuntuu.., ei kai mieskään..., ilmeisesti..,ja luulen, että..., toivottavasti hänestä....
Kysy ja kerro, älä luule ja mieti.
Kiitos kommenteista! En aikonutkaan luovuttaa... Kunhan vain halusin kysellä, mitä mieltä muut ovat ja olenko itse aivan pässi, kun edelleen miehen kanssa olen ja haaveilen vaikka mitä.
... tuo, eli siis ihan selvä tuuliviiri tai ei niin selvä juttu, eli ei... Taitaa olla vähän pelimiestäkin. Analyyseja voisi tehdä sillain, että mies on eronnut, ei ole osannut vielä käsitellä sitä loppuun... Haluaa mennä ja tehdä, ei tiedä oikeasti mitä haluaa. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että mies on oikeasti selvä pelimies. Nauttii siitä kun on naisia, ei kuitenkaan halua luopua. Itse olen ollut vastaavassa ja se on tosi kuluttavaa... ja väsyttävää... Yhtäneä päivä olen hänen elämänsä nainen, toisena en, kolmantena eletään loppuelämä yhdessä, neljäntenä tulevaisuus on usvan peitossa ja sitä rataa. Pieniä valkoisia valheita, kivoja tuttavuuksia muiden naisten kanssa, mutta "ei mitään vakavaa"... Sitä rataa
Ei se mies nyt enää niitä vanhoja suhteitaan mieti, on niistä jo sen verran aikaa. Mutta en nyt ihan täytenä pelurinakaan pitäisi, vaikka onhan mies hyvännäköinen, mukava ja tykkää flirttaillakin. Kuten minä itsekin. :) Eikö pelurit just halua sitä, että "tapaillaan" vaan, jotta tarpeen tullen voi sitten todeta naiselle, että eihän tässä edes olla seurusteltu. Kyllä me ainakin ihan julkisesti liikumme, ja kavereille/sukulaisille toisiamme olemme esitelleet.
Mutta... Saisin kyllä selville, jos jotain epämääräistä olisi meneillään, koska olen aina saanut kaikki pienetkin valheet kaivettua.
Tuo kuulostaa kyllä aivan siltä, että jossakin vaiheessa teillä menee aina vaan poikki. Ja sitten vuosien "jauhamisen" jälkeen tulet katumaan kun olet tuhlannut häneen niin paljon aikaa ja energiaa ;D
Näin veikkaan tuon kirjoittamasi tekstin perusteella.
... tuotahan ne mun kaveritkin jaksavat hokea, enkä sen takia kerro heille yhtään mitään. Tämä on kyllä viimeinen kerta, joten ei meillä mitenkään "aina vaan poikki" voi mennä... Jäänee nähtäväksi!
Kun noin kauan olet noinkin epävarmassa suhteessa ollut, niin mitä jos käytte syvällisen keskustelun teistä, rakkaudesta, molempien toiveista, tulevaisuudesta ym? Varmaan olette jutelleet, mutta jutelkaa vielä lisää.
Itse olin ennen huono puhumaan tunteistani ja toiveistani (olen nainen). Nykyisessä suhteessa ollaan tietoisesti puhuttu puolin ja toisin kaikesta paljon enemmän. Mieheni oli aluksi huono puhumaan, mutta kun painostamatta keskusteltiin asioista ja luottamus siihen, että huonommistakin fiiliksistä voi puhua, syntyi, niin suhde syveni paljon. Hänellä oli myös aluksi sitoutumiskammoa, mutta koska tunteita on, niin pääsi niistä yli ajan kanssa.
Voit kertoa miehellesi, että sinulle olisi tärkeää olla täysin varma, että olette molemmat vakavilla mielin suhteessa. Jankkaamisesta miehet eivät pidä, mutta pitää asiat kuitenkin puhua halki. Kokemasi epävarmuus kun kuitenkin syö sitä tärkeää luottamusta.
Tsemppiä. Kyllä asiat järjestyvät. Jos eivät, niin ehkä hän ei kuitenkaan ole elämäsi mies.
kuulostaa tutulta tarinalta.Sinä olet se kiva nainen jonka kanssa voisi olla kiva olla ja elää,mutta se kuuluisa "jokin" miehen puolelta puuttuu.Pitää sinua varalla jos parempaakaan ei löydy.