vai mitenseoli?
Lääninpoliisijohtaja Pentti Saira ei pidä rikostutkija Veikko Perälää jäävinä massaliikkeen rahankeräystutkinnassa. Saira kuitenkin myöntää, että taustat huomioonottaen hän olisi jäävännyt Perälän pyydettäessä.
Lääninpoliisijohtaja Pentti Sairan mukaan Perälä ei ollut jäävi tutkimaan Massaliikkeen rahoitusta vaikka onkin ollut tunnetusti massaliikkeen johtajan Heikki Nivalan, ja nyt syytetyn tiedottajan Juha Pikkaraisen poliittinen vastustaja. Saira tosin sanoo, että taustat tuntien olisi ehdottomasti hyväksynyt pyynnön, jos Perälä olis halunnut jäävätä itsensä.
Nyt syytteen saanut Pikkarainen ajoi voimakkasti Perälän syrjäyttämistä kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä noin kuusi vuotta sitten. Sittemin massaliikkeen johtaja Heikki Nivala (kesk.) syrjäyttikin Perälän kaupunginhallituksen johdosta.
- Jos asia olisi esitetty näin ja Perälä olisi halunnut jäävätä itsensä, niin olisin sen esimiehenä hyväksynyt ehdottomasti, Saira sanoo.
Sairan mukaan Perälä olisi voinut jäävätä itsensä hallintolain 28. pykälän seitsemännen kohdan mukaan.
- Kyseisessä kohdasta jääviyden perusteeksi voidaan ajatella toimintaa siltä kannalta, että miltä toiminta vaikuttaa tai näyttää ulospäin, Saira tarkentaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja mistä kaikki alkoi? Kuka laittoi alulle koko homman? Kummasti on muistikatkoksia polliiseilla...heh!
tässä massaliikkeen jutussa? Voiko esimiesviraston virkamies päättää sellaisen asian joka kuuluu tutkinnanjohtajalle? Siitä voi saada sakkoja