Suomalaisbändien keikkanauhoitukset

Nauhoittaako kukaan suomalaisten bändien keikkoja? Olen vuosien ajan keräillyt erinäisten ulkomaisten bändien epävirallisia keikkanauhoituksia, ja olisi kova halu vaihdella ja keräillä myös suomalaisten suosikkibändieni keikkoja, mutta en ole koskaan löytänyt netistä suomalaisten bändien "treidaussivuja". Eikö tässä 5 miljoonan ihmisen ja suhteellisen hyvän musiikin maassa ole ketään ketä kiinnostaa treidata suomalaista musiikkia? Voiko tosiaan olla niin että kukaan suomalainen ei ole koskaan nauhoittanut yhtään CMX:n, Mokoman, Kotiteollisuuden, Stam1nan, Sielun Veljien, Kauko Röyhkän ym. keikkaa? Tiedän tietenkin että Suomi on totaalisen paska maa ja että tämä maa on aina ollut noin 500 vuotta muuta Eurooppaa kaikesta kehityksestä jäljessä, mutta silti minua ihmetyttää ja paljon.
19462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

et ole sitten varmaan tietoinen siitä että moinen touhu on rikollista ja siitä seuraa rangaistus (tekijänoikeuslaki § 2 ja 45).

Äänestä
  • Keikkanauhoituksien puuttuminen taitaakin tarkoittaa sitä, että Suomessa ollaan muuta Eurooppaa edellä kehityksessä. Täällä lakeja ja pykäliä osataan noudattaa, kun etelän villit elävät vielä viidakon lakien mukaan.

    Äänestä

  • allan1 kirjoitti:

    Keikkanauhoituksien puuttuminen taitaakin tarkoittaa sitä, että Suomessa ollaan muuta Eurooppaa edellä kehityksessä. Täällä lakeja ja pykäliä osataan noudattaa, kun etelän villit elävät vielä viidakon lakien mukaan.

    Ai lakeja ja pykäliä osataan noudattaa? Herrat voivatkin sitten varmaan mainita edes yhden Länsi-Euroopan maan jossa tapetaan enemmän ihmisiä kuin Suomessa? Ai niin, yhtään sellaista maata ei ole, joten se siitä suomalaisten lainkuuliaisuudesta...

    Hieman erikoista muuten, että musiikkifoorumilla vastailee ihmisiä jotka eivät tiedä musiikkikulttuurista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Musiikkikeräilijä kirjoitti:

    musiikkivarkaaksi koska sitähän sä haluat edistää.

    Äänestä

  • nimimerkkisi kirjoitti:

    musiikkivarkaaksi koska sitähän sä haluat edistää.

    opetella jotain edes musiikkikeräilyn alkeista, jos kerran aiot vastailla täällä foorumissa? Ihmisten ei yleensä pitäisi kommentoida asioita joista he eivät tiedä mitään, ja sinulla ei selvästikään ole harmainta aavistustakaan siitä asiasta mistä yrität nyt niin kovasti esittää mielipidettä.

    Äänestä

  • Musiikkikeräilijä kirjoitti:

    opetella jotain edes musiikkikeräilyn alkeista, jos kerran aiot vastailla täällä foorumissa? Ihmisten ei yleensä pitäisi kommentoida asioita joista he eivät tiedä mitään, ja sinulla ei selvästikään ole harmainta aavistustakaan siitä asiasta mistä yrität nyt niin kovasti esittää mielipidettä.

    miten selität tuon toiminnan muuksi kuin teoksen luvattomaksi taltioinniksi.

    Äänestä

  • perustella kirjoitti:

    miten selität tuon toiminnan muuksi kuin teoksen luvattomaksi taltioinniksi.

    No voi herraisä sun kanssa. Eihän se luvallista olekaan, ei kai niitä mikkejä muuten takin alla piiloteltaisi. En ole väittänyt että se olisi luvallista, mutta en ole elämäni aikana koskaan kuullut ihmisestä joka on joskus kitissyt ja vinkunut että keikkojen nauhoittaminen ei ole luvallista, tai että se on peräti "rikollista" ja "varastamista". Että sä olet nyt sitten ensimmäinen. Laillisesti keikkojen nauhoittaminen on siinä harmaalla alueella, moraalisesti siinä on vaikea nähdä mitään väärää (puhumattakaan pelkästä keräilystä, jos ei itse nauhoita mitään), ja käytännössä monet isot bändit ja artistit (mm. David Bowie, R.E.M., Bon Jovi ja ties miten monet muut) ihan avoimesti hyväksyvät sen että heidän faninsa nauhoittavat ja vaihtelevat keikkoja. Bootlegien tuottaminen on epäilemättä tuomittavampaa kuin RoIO:jen, mutta en ole tähän mennessä kuullut bändistä joka olisi yrittänyt saada omat bootleginsa pois markkinoilta, RoIO:ista nyt puhumattakaan. Älä itse nauhoita tai keräile keikkoja jos et halua, mutta sitä et pysty muuttamaan että se on vanha, tavallinen ja suosittu harrastus musiikkia kuuntelevien ihmisten keskuudessa. Musiikkifanit ovat keräilleet keikkoja viimeiset 40 vuotta ja tulevat aina tekemään niin.

    Se, että normaali RoIO-kulttuuri puuttuu Suomesta kertoo vain siitä miten jälkeenjäänyt ja säälittävä räkälä Suomi on myös musiikin saralla, eikä minun kai pitäisi ihmetellä sitä että vain suomalaisten parissa tätä harrastusta on pitänyt jotenkin puolustella.

    omistavasi laittomia nauhoituksia ja myönnät tietäväsi niitten laittomuuden niin lähetänpä tästä linkin teostoon, gramexiin ja rikospoliisiin, he saavat sitten hoitaa jatkon, sinun ip osoitteesi avulla henkilöllisyytesi varmaankin selviää.

    Äänestä

  • julkisesti. kirjoitti:

    omistavasi laittomia nauhoituksia ja myönnät tietäväsi niitten laittomuuden niin lähetänpä tästä linkin teostoon, gramexiin ja rikospoliisiin, he saavat sitten hoitaa jatkon, sinun ip osoitteesi avulla henkilöllisyytesi varmaankin selviää.

    ...jeesus kun nyt pelottaa. Luuletko tosiaan että Robert Smithiä kiinnostaa paskan vertaa jos joku suomalainen on imuroinut netistä Curen konsertin? Luuletko että David Byrne matkustaa Norjaan asti oikeudenkäyntiin sen takia koska joku norjalainen fani on treidannut Talking Headsiä? Luuletko että nyt syntyy monta oikeusjuttua? Niin, eihän Dimellakaan ole kuin vaivaiset päälle satatuhatta käyttäjää, että siitä vaan poliisi metsästämään kaikkia niitä epävirallisen kaman omistajia ympäri maailmaa... joita on yhteensä varmasti miljoonia. ehkä pitäisi takavarikoida kaikkien suomalaisten tietokoneet jotta kukaan ei voi enää imuroida Dimesta mitään? ei helvetti mun pää hajoo tällasen typeryyden kanssa. Toivotan sulle kovasti onnea tän sun oikeudellisen ristiretken kanssa.

    ja itsekkyys on vallalla.

    laki on siis sinun mielestäsi joko turha ja kaikilla pitäisi olla vapaus taltioida ja kopioida mielinmäärin kaikkia esityksiä tai sitten sinä katsot olevasi lain yläpuolella koska sinä nyt satut olemaan "harrastaja" jota tälläiset nipotukset eivät koske.

    käytkö samoin perustein näpistelemässä ärkkäriltä namuja koska tykkäät niistä niin kovasti.

    Äänestä

  • kun piittaamattomuus kirjoitti:

    Olet mielestäni pahasti hakoteillä. Kuulostaa siltä kuin olisit yhyttänyt jonkin pedofiiliringin ja haluaisit heti ilmoittaa poliisille, mutta asiahan ei nyt ole ihan näin. Yritän selittää.

    Keikkojen nauhoittaminen ja keräily ei ole yksiselitteisesti laitonta. Siinä ei levitetä mitään joskus oikeasti "julkaistua" musiikkia eikä siinä tehdä rahaa. Nauhoittaminen on yleensä kielletty keikkapaikoilla, mutta jos joku järjestyksenvalvoja sattuisi löytämään nauhoituslaitteet, ainoa asia mitä tapahtuisi on että ne laitteet takavarikoitaisiin ainakin väliaikaisesti - muita seuraamuksia ei olisi ja tämän pienen kiellon rikkominen on mielestäni moraalisesti hyväksyttävin "lain rikkominen" mitä voi olla. Muistahan myös että konsertin nauhoittaminen ei ole sama asia kuin se että salakuljettaisi videokameran elokuvateatteriin, kuvaisi elokuvan ja sitten julkaisisi sen leffan netissä tai DVD:nä: se vastaisi piraattijulkaisua, mutta keikan RoIO (= Recording of Independent Origin) ei ole piraatti (koska sitä keikkaa ei koskaan julkaista virallisia teitä kauppoihin, tämä on tärkeä ero).

    Artistilla on tekijänoikeus omaan materiaaliinsa, ja kuten sanoin, ylivoimaisesti suurin osa ison maailman artisteista hyväksyy sen että fanit keräävät keikkoja. Keikkojen kerääminen on harmitonta hupia faneille, eikä artisteilla ole mitään syytä vastustaa tätä asiaa. Kukaan artisti ei menetä penniäkään sen takia että heidän hardcore-faninsa (jotka jo omistavat artistin kaiken julkaistun materiaalin) keräävät keikkoja. Sitä paitsi artistit hyötyvät keikkojen nauhoittamisesta itsekin, koska ne dokumentoivat bändin uraa silloin kun bändi ei itse sitä dokumentoi. Olisiko meillä mitään varmaa tietoa esim. Queenin ensimmäisten vuosien keikoista, jos yleisön jäsenet eivät olisi nauhoittaneet keikkoja? Voin sanoa että sekä Queen Productions, joka omistaa yhtyeen tekijänoikeudet, että fanit ovat erittäin kiitollisia siitä että niitä alkuvuosien keikkoja nauhoitettiin. Joskus bändit ovat myös ottaneet bootleg-nauhoituksia ja julkaisseet niitä ihan virallisesti kauppoihin, missä tapauksessa he ovat hyötyneet myös rahallisesti siitä että yleisön jäsenet nauhoittivat keikkoja. Pitää varmaan taas muistuttaa että kun fanit keräävät keikkoja, siinä ei raha liiku. Äänityksiä vain vaihdetaan toisiin, ei myydä ollenkaan, joten kukaan tavallinen fani ei tee rahallista voittoa tällä harrastuksella, eikä myöskään kukaan artisti menetä rahaa.

    On täysin käsittämätön ajatus että vaikka Radiohead alkaisi metsästää omia fanejaan ja haastaa näitä oikeuteen sen takia että Radiohead-fanit keräävät Radioheadin keikkoja. Sellaista ei tule ikinä tapahtumaan, eikä minkään maan poliisivoimat tuhlaa aikaa siihen että he alkaisivat etsimään treidareita ja tekemään ratsioita ihmisten koteihin sen takia että näillä saattaisi olla joku AC/DC:n keikka kahdella CD-R:llä. Koko ajatus on täysin naurettava. Joten kyllä, mielestäni keikkojen nauhoituskielto on turha. Nauhoittaminen ei haittaa ketään eikä siitä koidu mitään pahaa jos herra A nauhoittaa vaikka Kotiteollisuuden keikan Oulussa ja kuuntelee itsekseen sitä nauhoitusta, tai treidaa sen turkulaiselle herra B:lle johonkin Stam1nan keikkaan. En näe tässä toiminnassa mitään moraalisesti väärää, eikä näe myöskään suurin osa maailman rockbändeistä. Keikkojen keräily ei ole mitenkään itsekästä tai piittaamatonta vaan se on ihan normaali ja hyväksytty osa musiikkikulttuuria, vaikka onkin tavallaan laillisuuden rajamailla.

    Ja sitten tiedoksesi vain, että minä en omista yhtään ainoata piraattijulkaisua mistään levystä tai elokuvasta, en ole koskaan omistanut enkä tule omistamaan. En ole koskaan imuroinut netistä mitään virallisesti julkaistua musiikkia enkä tule imuroimaan. Kannatan artisteja ja ostan aidosti julkaistut albumit ihan normaalisti kaupoista. Lienee sanomattakin selvää että en ole koskaan varastanut mitään muutakaan.

    henkilötietosi tänne palstalle niin avot.

    mitä muusikot ajattelevat ko. toiminnasta ja käytät samankaltaista argumentointia kuin narkomaanit jotka selittävät itselleen miksi kamanveto on ok.

    olen itse miksaillut bändejä kahdeksankymmentäluvulla ja tiedän kokemuksesta että valtaosa bändeistä ei digannut jos keikan otti kasetille ja nekin jotka sen salli halusi usein nauhan itselleen. monikin taiteilija on suorastaan yliherkkä sen suhteen että heidän mahdolliset mokansa jäisivät talteen arvioitaviksi.

    Äänestä

  • aivan kuin tietäisit kirjoitti:

    Yksittäisten artistien asenteet pystyy helposti tietämään. Mm. King Crimson, Metallica, Nirvana ja Prince eivät salli nauhoittamista/treidausta. Pearl Jam sallii audion nauhoittamisen mutta ei videota. Onneksi kuitenkin suurin osa bändeistä joita kuuntelen sallii koko roskan (tai ei ainakaan aktiivisesti vastusta sitä, useimmiten asenne on kai käytännössä välinpitämättömyys).

    mutta kuuntelet niitäkin jotka eivät salli, eli et tosiasiallisesti vain piittaa laista etkä lain hengestä vaan katsot olevasi sen yläpuolella. salanauhoitus- salakuvaus- sala sitä ja tätä, diggaisitko itse jos joku alkaisi keräämään ihmisten kotipuuhasteluja ja sunkin ikkunan takaa kuvattaisiin SALAA.

    eikä kysymys ole pelkästään siitä esityksestä vaan siinä taltioit myös biisejä jonka oikeudet joku omistaa, näiden biisien tekijöiden palkkaturvaksi on laadittu laki joka kulkee nimeltää tekijänoikeuslaki, jos et tunne tämän lain tarkoitusta niin kannattaisi ehkä tutustua niin ehkä sitten ymmärtäisit tuolla toiminnalla varastavasi heiltä kaikilta.

    vai katsotko tässäkin että TEKIJÄN OIKEUDELLA omiin hengentuotteisiinsa ja määräysvalta niitten käytöstä on niin vähäpätöinen pikkujuttu että siitä ei tarvitse piitata kun on kerran tälläinen mukava harrastus.

    Äänestä

  • suurin osa... kirjoitti:

    ...enää väitellä tästä aiheesta, olen saanut tarpeekseni. Ei ole mitään syytä miksi tätä asiaa pitäisi puolustella joten hanki elämä (ilmeisesti et lukenut mitään mitä kirjoitin jos vieläkin väität että varastan artisteilta). Tämä saa nyt riittää.

    Äänestä

  • Musiikkikeräilijä kirjoitti:

    ...enää väitellä tästä aiheesta, olen saanut tarpeekseni. Ei ole mitään syytä miksi tätä asiaa pitäisi puolustella joten hanki elämä (ilmeisesti et lukenut mitään mitä kirjoitin jos vieläkin väität että varastan artisteilta). Tämä saa nyt riittää.

    et saa mitenkään pestyä mustaa valkoiseksi etkä ole mikään oikea fani vaan varasteleva pikku nilkki.

    Äänestä

  • itse elämä kirjoitti:

    et saa mitenkään pestyä mustaa valkoiseksi etkä ole mikään oikea fani vaan varasteleva pikku nilkki.

    Ei hitto vie, pakko mun on vielä yhden viimeisen kerran kommentoida koska mua ärsyttää se että sun mielestä mun pitäisi tuntea jotain syyllisyyttä tän asian takia. Vaikka toisaalta musta tuntuu että sä yrität vain provosoida mua koska eihän tällaista pelleilyä voi ottaa tosissaan. Mutta oletetaan nyt että sä olet vakavissasi, ja haluan muutenkin selventää tän asian siltä varalta että joku suomalainen sattuisi olemaan kiinnostunut aiheesta.

    Yritä nyt viimeinkin painaa kalloosi se että se ei ole varastamista koska kukaan artisti ei menetä rahaa nauhoittamisen ja keräämisen takia. RoIO, bootleg ja piraatti ovat kaikki eri asioita, ja niiden "tuomittavuus" ja "rikollisuus" lisääntyy luetellussa järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen. Vain piraattikopioiden takia artistit menettävät rahaa ja viranomaiset ovat kiinnostuneita lähinnä ainoastaan niistä. Jos joku myy ahkerasti bootlegeja ja tekee siten kasoittain rahaa, artistia saattaa vituttaa se ja poliisi voi hyvinkin olla kiinnostunut tästä bisnesmiehestä. Mutta useimmiten artistit eivätkä poliisit ole kummatkaan millään tavalla kiinnostuneita RoIO:ista, eli siitä että fanit nauhoittavat konsertteja ja vaihtelevat nauhoituksia keskenään. Kukaan artisti ei kiellä ja tuomitse omien konserttiensa treidausta rahan takia, koska he eivät todellakaan menetä rahaa sen takia, vaan ne jotka eivät salli treidausta tekevät sen periaatteellisista syistä. Esim. Metallica ei hyväksy treidausta, mutta Metallicankin miehet tietävät aivan hyvin että ilmiö ei silti katoa mihinkään, se kielto on käytännössä vain toivomus jota he haluaisivat fanien kunnioittavan.

    Niistä bändeistä/artisteista joita minä kuuntelen vain kaksi kieltää treidauksen: King Crimson ja Beach Boys. Tosin King Crimsonin kohdalla se kielto on aika tekopyhä koska yhtye myy yleisönauhoituksia nettisivuillaan, eli vaikka he ovat muodollisesti nauhoittamista vastaan he silti hyötyvät siitä itse rahallisesti. Se että nämä kaksi yhtyettä kieltävät harrastuksen ei tarkoita etten omistaisi yhtään niiden keikkaa, mutta en myöskään ala kasaamaan itselleni mitään valtavaa Crimson & Beach Boys -varastoa kiellon takia. Kaikkien muiden bändien kanssa ei ole mitään ongelmaa.

    Tiesitkö että on olemassa yleinen sivusto jolta kuka tahansa voi imuroida ilmaiseksi ihan niin monta luvattomasti nauhoitettua Queen-konserttia kuin vain haluaa? U2:lla ja monella muulla bändillä on vastaavanlaisia sivustoja. Queen Productions, joka omistaa yhtyeen tekijänoikeudet, tietää tasan tarkkaan sivuston olemassaolosta, mutta he eivät tee mitään sivustolle koska heillä ei ole mitään sitä vastaan. Se on jännää että sä takerrut niin kovasti siihen "laittoman" äänityksen vaarallisuuteen kun todellisuus on täysin päinvastainen: jos sivustolle ilmestyisi edes yksi biisi joka on joskus virallisesti julkaistu Queen Productions puuttuisi siihen heti. Se julkaistu materiaali pitäisi heti poistaa tai pahimmassa tapauksessa koko sivusto sulkea. Ja sama homma on lähes kaikilla artisteilla: niin kauan kuin LUVATTOMASTI/"LAITTOMASTI" nauhoitettua musiikkia jaetaan ja levitetään ja kerätään, se on täysin sallittua, mutta laillisesti julkaistua musiikkia EI saa levittää. Eikö olekin hassua että se menee näinpäin?

    En jaksa enää hokea tän asian todellisuutta kun sä et tunnu siitä kuitenkaan välittävän, mutta koitahan nyt pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Sun mielestä konsertin nauhoittaminen on selvästi pahin ja julmin rikos minkä maailmassa voi tehdä, mutta maissa joissa keikkojen nauhoittaminen ja keräily on arkipäivää, kuten vaikkapa Iso-Britanniassa, kukaan ei silmäänsä räpäytä tälle asialle. Mua häiritsee paljon enemmän esimerkiksi se että suomalaiset kusevat ympäriinsä keskellä kaupunkia ja kaikkien mielestä se on ihan OK, ja se että Suomi johtaa Eurooppaa kaikissa mahdollisissa väkivaltarikostilastoissa. Tällaisten asioiden valossa on *hiukan* älytöntä että suomalaiset hurskastelevat jostain keikkojen keräilystä ja haluavat lynkata musiikkifaneja.

    Joten tumputa.

    puolustella asiaa joka on pakko tehdä salaa, polkee taiteilijan oikeusturvaa ja on vastoin lakia. sitten sä yrität esittää jotain tietäjää joka on perillä mitä kukin artisti on asiasta mieltä.

    sähän lähdit liikkeelle siitä että kinusit jotain jeesaamaan sua saamaan suomalaisten bändien livekamaa (mulla on muuten paljon ihan luvalla äänitettyä), mitäpä jos lähettäisit rockmuusikot ry'lle, muusikkojen liitolle ja yksityisten bändien sivuille kyselyn mitä mieltä ne on asiasta.

    toi on okei silloin jos kysyy reilusti luvan mutta sähän lähdet liikkeelle siitä että mikkejä piilotellaan rotsin sisällä ja lymyillään piilossa. siinä taitaa olla sulle jotain perverssiä kun saa tehdä salaa kiellettyä.

    että tumputa ite niitten nauhojes kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Musiikkikeräilijä kirjoitti:

Nauhoittaako kukaan suomalaisten bändien keikkoja? Olen vuosien ajan keräillyt erinäisten ulkomaisten bändien epävirallisia keikkanauhoituksia, ja olisi kova halu vaihdella ja keräillä myös suomalaisten suosikkibändieni keikkoja, mutta en ole koskaan löytänyt netistä suomalaisten bändien "treidaussivuja". Eikö tässä 5 miljoonan ihmisen ja suhteellisen hyvän musiikin maassa ole ketään ketä kiinnostaa treidata suomalaista musiikkia? Voiko tosiaan olla niin että kukaan suomalainen ei ole koskaan nauhoittanut yhtään CMX:n, Mokoman, Kotiteollisuuden, Stam1nan, Sielun Veljien, Kauko Röyhkän ym. keikkaa? Tiedän tietenkin että Suomi on totaalisen paska maa ja että tämä maa on aina ollut noin 500 vuotta muuta Eurooppaa kaikesta kehityksestä jäljessä, mutta silti minua ihmetyttää ja paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu