Erosimme pitkästä avioliitosta keväällä 08. Olen kulkenut riittävästi ravintoloissa ja tapaillut joitain naisia, mutta en ole kokenut oikeastaan mitään sellaista että voisin ajatella seurustelua heidän kanssaan? En nyt oikein osaa tätä ongelmaani kai tarpeeksi hyvin selvittää, mutta minusta tuntuu etten löydä enää koskaan ketään naista , sellaista naista jota voisi ajatella elämänkumppaniksi? Ravintolat ovat ihmeellisiä paikkoja? niin pinnallista turhauttavaa...tuntuu ettei siellä olla vakavasti liikkeellä ollenkaan vaan ainoa tarkoitus on pitää VAIN hauskaa ja bailata?? Jotenkin niin vaikea tilanne, yksin on niin kurja olla, en ole ruma ollenkaan, olen mielestäni hyvännäköinen mies ja siitä kuulenkin usein? mutta miksi minua ei onnista? en edes juo alkoholia paljon ja käyttäydyn aina ns fiksusti? Olen ajatellut mennä jonnekkin asiantuntijalle keskustelemaan tästä tilanteestani, on vaan nyt niin paha olo...ja sitten nämä kaikki treffi ja senssipalstat joissa etsin seuraa, sielläkään ei tapahdu oikeastaan mitään, naiset ovat jotenkin haluttomia edes vastailemaan saatika tapailemaan?? Olen kuitenkin aika onnellinen kun erosin kauheasta liitosta, mutta nyt olisin valmis vakavaankin suhteeseen jos sellaiseen saisin mahdollisuuden...
En löydä ketään?
Lopun alkuako?
211798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
mutta minusta tuntuu ihan samalta. olen kyllästynyt etsimään seuraa ravintoloista, joissa (anteeksi) miehet etsivät lähinnä yhdenillan pano kumppania. itse erosin viime kesänä. olen huomannut myös sen että kun tapaan jonkun mielenkiintoisen miehen, on hänkin hyvin vaisu vastailemaan viesteihin yms. yksin on todella kurjaa, samaa mieltä siitäkin, kaipaisin rinnalleni ihmistä jonka kanssa jakaa niin ilot kuin surutkin..
Olen pohtinut että jos on liian pitkään yksikseen niin silloin on kovin vaikeaa alkaa suhteeseen kun on jo niin tottunut yksinoloon ja omiin rutiineihin että kokee toisen olevan sitten rasitteena? en tiedä, mutta usein haluaisin lähteä kävelylle, elokuviin, syömään, ja usein haluaisin keskustella kaikenlaisista asioista rakkaani kanssa, pitää kädestä, suudella, hyväillä, sanoa helliä sanoja jne jne...näitä kaikkia kaipaan aivan sairaasti, kun oon nyt yksin niin tuntuu niin tyhjältä kaikki tää koko elämä...ja sitä paitsi jotenkin tunne että olen täysin elämässäni epäonnistunut ja että en saa koskaan toista tilaisuutta...kaikista eniten pelkään että minusta tulee joku outo yksineläjä jota kaikki karttavat...
ollaan. kaipaan juuri samoja asioita. vaikka omasta erostani ei olekaan kauempaa, kaipaan läheisyyttä, sitä että voisi käpertyä toisen kainaloon. liekö hellyyden kipeyttä rankan eron jälkeen... kaipaan myös niitä helliä sanoja yms. ehkei meistä outoja tule, mutta varmasti on vaikeampaa aloittaa suhdetta, mitä kauemmin yksin elellään. joskus tuntuu aika turhaltakin tulla töistä kotiin. täällä ei ole mitään... illat istuskelen yksin ja kaipaan sitä jotain.
arvaamaan mistä voisi johtua ,eipä elämä ole niin yksinkertaista ja päivän selvää ole,,että sen uuden kumppanin tuosta noin vaan löytäs.
Kuitenkin erostasi ei ole mitenkään pitkä aika..
vaikka eihän se tarkoita sitä ,,etteikö voisi jo olla parisuhteessa.
Itse olen eronut noin 6v sitten .ja nyt vasta alkaa tuntumaan että olisin valmis tutustumaan
taas ihmiseen ..siinä mielessä ..että se
johtaisi suhteeseen josta voisin olla onnellinen.
Minä en voi odotella ainakaan 6 vuotta, olen kuitenkin silloin hmmmm vanha ja etsiminen on kait silloin vieläkin vaikeampaa?
tarkoittanut että sun pitäsi odotella yhtä kauan:)
tärkeintä on kuitenkin että ,eron jälkeen tuntee olevansa valmis siihen..ja on tullut siivottuá kaikki luurankot kaapeista ja komeroista:)
ettei tarvitse myöhemmin kompastua siihen tunteeseen ..ettei ole pääsy viellä irti edellisestä.
Ei sitä löydy jos etsimällä etsii...se oikea tulee sitten kohdalle aikanaan,jos on tullakseen,itse olen ainakin tätä mieltä.Itse erosin pitkästä avioliitosta 3 vuotta sitten ja sen jälkeen on ollu tosi vaikeaa löytää uutta miestä,muutama pikaromanssi on ollut välillä ja kaikki nää miehet on löytyneet netistä,äskettäin vielä lopetin yhden suhteen muutaman kuukauden tiiviin seurustelun jälkeen,välimatkaa oli 200km ja sain valitettavasti huomata,että hänestä ei ollutkaan mulle elämänkumppaniksi,kehtas vielä väittää edelleen rakastavansa mua,haluavansa mut omakseen ja toivovansa,että yhdessä olomme olisi joskus jokapäiväistä,mutta se ei koskaan pysty irrottautumaan kotipaikkakunnaltaan.Ja varmaan on taas sillä uusi haku päällä netissä,mutta itse en enää netistä etsi!!
Te Ihmiset edes vaivaatte itseenne moisilla asioilla?? Mä ymmärrän kyllä et olisi kiva kun joku ois jne..Mut ottakaa ilo irti elämästä..kyl se sitten tulee sieltä ku tulee..teillä on tiedostamattanne jarrut päällää koko muuhun elämään jos jäätte liiaan pitkäks aikaa märehtimään moisia..se tulee sitten yllättäen kohdalle..jollei koskaan tule..sitten se on vaan niin et THAT WAS JUST YOUR LIFE..loppupeleis kuitenkaan kaikki ei oo omissa käsissä..nauttikaa kaikesta mitä teillä on nyt..ja haaveilkaa tulevasta..mut älkää eläkö tulevaa jotai ei vielä ole..T Mies 26v
Omasta erostani on 4 vuotta ja olen vihdoinkin onnellinen, ihan vaan itsekseni.
Huonon suhteen jälkeen on ihana ajatella että saa olla ihan oman itsensä herra.
Jos sitten joskus tapaan jonkun, niin kiva kiva, mutta mikään pakko se ei ole.
Kyllä ihminen pärjää ihan yksinkin, ei sitä tarvitse pelätä.
Jos ajattelee että puolet avioliitoista päätyy eroon ja nekin jotka ei päädy, eivät ole läheskään kaikki onnellisia liittoja..
Eli ehkä neljäsosa pareista on onnellisia.
Jos siis omalle kohdalle se osuu, saa olla tosi tyytyväinen. Se on kuitenkin sen verran harvinaista, ettei sitä kannata pitää itseisarvona elämässä että "kunhan olis parisuhteessa".
Olen tyytyväinen elämääni näin.
Jos joskus saan onnellisen suhteen, se on bonusta, ei muuta.
Hei! jos minä sattuisin olemaan sinun ikäiseni niin en täällä olisi kirjoittelemassa huoliani kumppanin etsinnässä, olen kuitenkin jo sen ikäinen että jos ei pian tapahdu mitään ratkaisevaa niin alan todella olla huolissani itsestäni ja voinnista...
Oot eronnut vajaa_vuosi sitten ja nyt jo ois pitänyt olla kauheesti yritystä uuteen suhteeseen?
Missä välissä sä oot käsitellyt mennyttä? Missä välissä sä oot tutustunut siihen itsees, joka susta on tullut?
Ja ennen kaikkea, selvästikään et ole opetellut viihtymään yksinäsi.
Pitäisi olla selvä fakta, ettei voi löytää suhdetta, jollei ensin ole tyytyväinen itsekseen. Ajatteletko tyypillisesti, että parisuhde on jotain, mikä parantaa kurjaa elämää? Mitä annettavaa sulla on parisuhteelle, jos et itsekään viihdy itsesi kanssa?
Jos sä olisit ollut ton eron jälkeen oikeesti suurimmaks osaks yksinäs, niin voisin uskoa ton viimisen lauseen, mut tekstistä mulle tulee käsitys, että ei sille omalle pääkopalle ole paljon aikaa uhrattu.
Onhan tässä ollut aikaa tutustua itseensä ja siihen mitä elämältä haluaa ja mitä ei. Olen toki ollut paljon yksistäni, oikeestaan koko tän eron jälkeisen ajan, luulis sen jo riittävän. Nyt haluan ja ehkä pystynkin uuteen suhteeseen ja en halua missään nimessä alkaa olemaan vuositolkulla yksin.
vaan elämällä. Minun erosta on melkein 2 vuotta ja eipä ole uutta onnea elämääni ilmestynyt. Muutama ohimenevä laastarisuhde on koettu ja siinä se. Toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta kaipaan mutta ehkä nyt olisin valmis jonkinlaiseen suhteeseen. Mutta en parisuhteeseen niin, että asuttaisiin yhdessä. Minulle on ollut tärkeää eron jälkeen selvittää oma pääkoppa ja sen ansiosta minä tiedän nyt mitä minä elämältä haluan ja mitä en halua. Silmät ja mieli avoimena elän arkeani lasten kanssa ja jos "se oikea" joskus vastaan tulee niin ilomielin toivotan hänet elämääni. Sitä, mitä kautta hän tulee jos on tullakseen, en tiedä. Hän voi tulla netin kautta, ravintolasta, kirjastosta, koulun vanhempainillasta, lomamatkalta jne. Elämä on täynnä yllätyksiä, niin ikäviä kuin mukaviakin. Koskaan emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Noh, kyllähän tässä tavallaan täytyy etsiä, täytyy olla jotenkin kokoajan sillä asenteella liikkeellä että jospa kirjastosta tai kaupasta se oike tulisi kohdalle ja että olisin valmis vastaanottamaan kontaktia ja antamaan oikeaa singaalia...helposti tulee vain käveltyä tilanteiden ohi ja kiireellä töistä kauppaan, kaupasta kotiin,keittämään ja hups ilta tuli ja mitään ei taaskaan tapahtunut...ja jotenkin olen aika arka ja huono heittämään läppää vieraan ihmisen kanssa, puhumattakaan friltailusta esim kassan jonossa tai kirjastossa...Ravintolassa on siinämielin helpompaa kun siellä kaikki voi olla sallittua ja mahdollista ja kun siinä on sitten se alkoholikin vapauttamassa tunnelmaa...
Kyllähän sitä kotoa pitää lähteä sillä ei meitä yksinäisiä välttämättä kotoa löydetä. Ja kun kotoa poistuu niin voi liikkua "aistit avoimena". Minä aloitan keskustelun helposti ventovieraidenkin kanssa mutta asun niin pienellä paikkakunnalla ettei täällä ole uusiin suhteisiin mahdollisuuksia.
Ravintolasta voi toki löytää uuden suhteen mutta voi löytää vain niitä yhdenyön juttujakin. Joskus nekin helpottaa pahinta toisen ihmisen ja kosketuksen ikävää. Minä uskon edelleen että jos mulle joku on tarkoitettu niin hän kyllä elämääni ilmestyy. Ja hän tulee silloin kun on hänen aika tulla, kenties ehkä vasta vanhainkodissa kun rollaattorit käytävällä vastakkain kolahtaa. Toivoani en menetä vaikka kieltämättä joskus tuntuu että elämä on liian yksinäistä.
Hosuen menee aina kaikki pieleen.
Ei kannata hätäillä.
Kyllä se oikeanlainen tulee kohdalle aikanaan.
Ei sitä tarvitse pakonomaisesti etsiä.
Se menee sitten sellaiseksi, että kaikkia melkein
katsellaan sillä silmällä ja aletaan liian hätäisesti suhteisiin,
jotka menee pieleen yksi toisensa jälkeen.
Vain siksi, koska yksin on muka niin kamalaa.
moi
Hei!
Erot eivät ole koskaan helppoja, oli syy mikä tahansa. Ilmeisesti olet ollut kyseisessä suhteessa melko kauan, koska olette naimisiinkin asti kerenneet, joten jos erostasi on kulunut vasta vajaa vuosi niin eihän se ole pitkä aika. Oletko sittenkään valmis vielä uuteen suhteeseen?
Itse olen eronnut puolitoista vuotta sitten. Vaikeaa on ollut, välillä niin yksin ja kaipaa vierelleen toista ihmistä, jota saisi rakastaa, jonka kanssa jakaa niin ilot kuin surutkin.
Mutta...suru vaatii aikansa, johtuipa se sitten mistä vaan. Eron alussa minua ärsytti, kun kaikki (ystävät) toitottivat vain, että aika tekee tehtävänsä, mutta pakko myöntää, että niin se vaan on.
Nyt olen puolentoista vuoden aikana "käsitellyt" asioita itsekseni ja kyllä nyt tuntuu siltä, että ehkä elämä kuitenkin voittaa. Välillä vielä se vanha siellä kummittelee, mutta ei lainkaan niin kuin ennen eli paremmalla puolella ollaan. Mutta ne asiat pitää vain jollakin tapaa kohdata, käydä ne läpi tai edestään ne löytää.
Nähtäväksi jää, mitä elämä tuo tuollessaa, mutta en todellakaan halua ajatella, ettenkö vielä kohtaisi uutta ihanaa ihmistä.
Toivottavasti sinullakin (ap) alkaa helpottamaan ja löydät rakkaan vierellesi. Älä ota uuden rakkaan löytämisestä mitään paineita, ei uusi rakkaus ikää katso. Muista, väkisin ei mitään saa. Anna itsellesi aikaa.
Kiitos! :) Kirjoituksessasi on paljon viisautta...Tuli aika kiva olo tuosta:)
Mukava kuulla, että sinulle tuli kiva olo kirjoituksestani! Ei muuta kuin elämässä eteenpäin. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty :) Kaikkea hyvää sulle!!
Suomalaiset naiset nyt on aika vatipäitä. Ilmankos monet miehet on alkaneet kokeilemaan onneaan ruotsalaisten, venäläisten, aasialaisten...ym naisten kanssa.