Kirjoitan tänne nyt pirullisen lajin yksinäisyydestä, henkisestä sellaisesta. Minulla on ympärilläni ihmisiä ja puhumme paljon. Puhumme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä: rakentamisesta, lapsista, matkustamisesta, työasioista, auton hankinnasta, ihmisistä ja niin edelleen. Mutta silti tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Minä haluaisin ystävyydeltä tietenkin myös noita asioita, mutta haluaisin enemmän. Haluaisin jakaa tunteita. Haluaisin kertoa itse omista tunteistani ja kuulla myös toisen tunteita. Niin, että keskustelu olisi tasavertaista, nöyrää ja toista kunnioittavaa. Haluaisin puhua toiveistani, tulevaisuuden suunnitelmista, seksuaalisuudesta, peloista, iloista ja sellaisista asioista. Mutta ei, minulla ei ole ketään, jonka kanssa voisin puhua tuollaisista asioista.
Koskaan en pysty kokemaan tunteiden jakamisen riemua. Vaikka niin, että: "Ai, tuollaisiako tunteita tuo elokuva sinussa herätti?". Siinä keskustelussa löytäisi itsestään uutta ja oppisi samalla tuntemaan toista paremmin. "Minulla se sairastuminen nosti pintaan yksinäisyyden pelon, hyljätyksi tulemisen tunteen".
Kuinka paljon arvostaisinkaan ystävyyttä, jossa kumpikin osapuoli olisi aidoimmillaan ja rehellisimmillään oma itsensä! Uskaltaisi paljastaa oman itsensä juuri sellaisena kuin on. Sellaista ystävää minulla ei ole, ja sellaisen ystävän hankkiminen (olen mies) taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi. Onko kellään samanlaisia ongelmia?
Tiedättekö jotain keskustelupiiriä tai jotain... ihan mitä vain, että pääsisin pois tästä vankilasta.
Minä haluaisin ystävyydeltä tietenkin myös noita asioita, mutta haluaisin enemmän. Haluaisin jakaa tunteita. Haluaisin kertoa itse omista tunteistani ja kuulla myös toisen tunteita. Niin, että keskustelu olisi tasavertaista, nöyrää ja toista kunnioittavaa. Haluaisin puhua toiveistani, tulevaisuuden suunnitelmista, seksuaalisuudesta, peloista, iloista ja sellaisista asioista. Mutta ei, minulla ei ole ketään, jonka kanssa voisin puhua tuollaisista asioista.
Koskaan en pysty kokemaan tunteiden jakamisen riemua. Vaikka niin, että: "Ai, tuollaisiako tunteita tuo elokuva sinussa herätti?". Siinä keskustelussa löytäisi itsestään uutta ja oppisi samalla tuntemaan toista paremmin. "Minulla se sairastuminen nosti pintaan yksinäisyyden pelon, hyljätyksi tulemisen tunteen".
Kuinka paljon arvostaisinkaan ystävyyttä, jossa kumpikin osapuoli olisi aidoimmillaan ja rehellisimmillään oma itsensä! Uskaltaisi paljastaa oman itsensä juuri sellaisena kuin on. Sellaista ystävää minulla ei ole, ja sellaisen ystävän hankkiminen (olen mies) taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi. Onko kellään samanlaisia ongelmia?
Tiedättekö jotain keskustelupiiriä tai jotain... ihan mitä vain, että pääsisin pois tästä vankilasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tiedän mitä tarkoitat. tuo on varmaan todella yleistä - on paljon ihmisiä, jotka eivät voi kertoa kenellekään, miltä todella tuntuu. eikä kaikille tosiaan voi kertoa - pitäis voida luottaa siihen kuuntelijaan.
tietenkin on jotain ammatti-auttajia, mutta parhainta sulle varmaan olis, jos löytäisit jonkun ihmisen, ystävän joka kuuntelee, keskustelee, välittää ja on luotettava. tää voi olla huonokin neuvo, mutta ehdottaisin että ainakin kokeilet, jos täältä netistä vaikka jostain sopivasta chatista löytyis ihminen jonka kanssa on mukava jutella - mutta aina pitää alottaa ihan tavallisesta jutelusta, ei saa heti kaataa kenenkään niskaan kaikkia murheita, moni säikkyy ja saa väärän kuvan.
mutta tunnustele - huomaat kyllä itse, kun sellanen ihminen tulee vastaan - sitähän voi keskustella anonyyminäkin - joskus se toimii jopa paremmin niin. ja tietenkin kannattaa pitää kiinni rajoistaan, jos itse seurustelee ettei loukkaa kumppaniaan.
onnea matkaan!
mies myös
Kiitos, tuo oli aiheellinen varoitus. Se, että pitää aloittaa ihan tavallisesta juttelusta etten säikäytä ja karkoita ketään pois.
Puhuit myös riskistä, että toinen saa väärän kuvan. Että olisin jotenkin ahdistunut tai masentunut ja haluaisin vain kaataa kaiken toisen syliin. Sellaisesta ei minun kohdallani ole kysymys, mutta tuo riski on aivan todellinen ja siitä varoittamisesta haluan kiittää sinua.
Tämä vain joskus tuntuu melkoiselta vankilalta, niin kuin eilen illalla kun kirjoitin alkuperäistä viestiä...
ihan hyvä vastaus