Tätänykyä olen jo onneksi päässyt eroon ex-anopista.
Hänellä kun tuntui olevan enemmänkin asiaa kotiini.
Kävi tai oikeammin oleili ja touhusi meillä kaiket päivät, olin sitten töissä tai kotona.
No, töistä tullessani saattoi matot olla ulkona tuulettumassa ja sisään mennessäni anoppi siellä hääri ja tokaisi, että jatkappa sinä tästä kun kerran tulit.
Lasten syntymäpäivillä anoppi "hävisi" kuinkas muuten kuin mankeloimaan pyykkiä. No tätä sitten kuiskutellen ihmeteltiin muiden vieraiden taholta.
Lähes jokapäivä kassitolkulla ruokaa ja mitä kaikkea kaupasta vain voi ostaa.
Ja ohjeita, ohjeita....
Aivan kuin olisin ollut avuttomin ja tyhmin ja kai köyhinkin tuntemansa.
Pyykkiä pesi kuin kotonaan. Lapset valittivat sitten minulle kun vaatteet menivät anopin taholta vääriin komeroihin.
Ja hänen poikansa!!!
Äidin kulta!
Voi ressukkaa kun ei osannut/eikä osaa vieläkään tehdä mitään mitä ei äidille kerrota ensin.
"mun on soitettava äidille" tutut sanat.
Joku ajattelee nyt että olenpa miniä kun ei apu kelpaa. Ja hyväähän se anoppi vaan ajattelee.
Sanoin muutaman kerran anopille, että tämä sattuu olemaan minun ja mieheni koti ja perhe. Täällä päätämme asioista minä ja mieheni, et sinä.
Tästä anoppi otti herneet ja oli aina n. puoli vuotta käymättä. Ja sitten se pikkuhiljaa taas alkoi. Ja aina vaan paheni.
Lapsetkin jo alkoivat piruilemaan isälleen kuinka äidin kulta isä onkaan.
Nyt eron jälkeen monet sukulaiset ja tuttavat ovat sanoneet kuinka ihmeellisen ymmärtäväinen olenkaan ollut noin tunkeilevan anopin suhteen.
Yritän omalta osaltani ainakin katkaista napanuoran omista lapsistani.
Jokainen perhe eläköön omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan.
Kyllä minäkin neuvoja annan jos niitä tarvitaan, mutta olen oppinut kantapään kautta että niiden tuputtaminen ja lasten asioihin puuttuminen on tunkeilevaa ja alhaista.
Kunhan vaan kirjoitin millainen anoppi/miniä suhde minulla oli.
Ja onnekseni sanonkin että OLI.
Huh, kylläpä helpotti =)
Terveisiä kaikille anopeille ja miniöille
Ps. Suhteemme kesti 27 vuotta
Hänellä kun tuntui olevan enemmänkin asiaa kotiini.
Kävi tai oikeammin oleili ja touhusi meillä kaiket päivät, olin sitten töissä tai kotona.
No, töistä tullessani saattoi matot olla ulkona tuulettumassa ja sisään mennessäni anoppi siellä hääri ja tokaisi, että jatkappa sinä tästä kun kerran tulit.
Lasten syntymäpäivillä anoppi "hävisi" kuinkas muuten kuin mankeloimaan pyykkiä. No tätä sitten kuiskutellen ihmeteltiin muiden vieraiden taholta.
Lähes jokapäivä kassitolkulla ruokaa ja mitä kaikkea kaupasta vain voi ostaa.
Ja ohjeita, ohjeita....
Aivan kuin olisin ollut avuttomin ja tyhmin ja kai köyhinkin tuntemansa.
Pyykkiä pesi kuin kotonaan. Lapset valittivat sitten minulle kun vaatteet menivät anopin taholta vääriin komeroihin.
Ja hänen poikansa!!!
Äidin kulta!
Voi ressukkaa kun ei osannut/eikä osaa vieläkään tehdä mitään mitä ei äidille kerrota ensin.
"mun on soitettava äidille" tutut sanat.
Joku ajattelee nyt että olenpa miniä kun ei apu kelpaa. Ja hyväähän se anoppi vaan ajattelee.
Sanoin muutaman kerran anopille, että tämä sattuu olemaan minun ja mieheni koti ja perhe. Täällä päätämme asioista minä ja mieheni, et sinä.
Tästä anoppi otti herneet ja oli aina n. puoli vuotta käymättä. Ja sitten se pikkuhiljaa taas alkoi. Ja aina vaan paheni.
Lapsetkin jo alkoivat piruilemaan isälleen kuinka äidin kulta isä onkaan.
Nyt eron jälkeen monet sukulaiset ja tuttavat ovat sanoneet kuinka ihmeellisen ymmärtäväinen olenkaan ollut noin tunkeilevan anopin suhteen.
Yritän omalta osaltani ainakin katkaista napanuoran omista lapsistani.
Jokainen perhe eläköön omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan.
Kyllä minäkin neuvoja annan jos niitä tarvitaan, mutta olen oppinut kantapään kautta että niiden tuputtaminen ja lasten asioihin puuttuminen on tunkeilevaa ja alhaista.
Kunhan vaan kirjoitin millainen anoppi/miniä suhde minulla oli.
Ja onnekseni sanonkin että OLI.
Huh, kylläpä helpotti =)
Terveisiä kaikille anopeille ja miniöille
Ps. Suhteemme kesti 27 vuotta
Vastaukset 22
Vanhimmat
Annoit yhteisille lapsillenne tärkeän perinnön tulevaisuutta varten:
"Lapsetkin jo alkoivat piruilemaan isälleen kuinka äidin kulta isä onkaan."
Ymmärrän, että teet surutyötä avioliiton purkauduttua. Olet kuitenkin aika kohtuuton, kuten useat muutkin elämässä koetun katastrofin jälkeen. Helpoin tie on muiden syyttäminen, muiden ikävien piirteiden kertaaminen.
Ehkä olet huolehtinut siitäkin, että lapsillasi on mahdollisuus muodostaa edes jonkinlainen oma mielipide isoäidistään ja isästään.
että aina löytyy näitä ns. puolustelijoita, kun oikeasti on olemassa todella inhottavia anoppeja. Itselläni on juuri tällainen anoppi. En jaksa enää edes välittää kyseisetä ihmisestä, onneksi välimatkaa on niin paljon, että harvoin näkee. Minua syytellään jos jonkinmoisista asioista, joista en ole koskaan edes kuullut. Joku mieheni äidilleen hoitamatta jäänyt tehtävä laitetaan minun syykseni ja kaikkea muuta ihan älytöntä.
Miksi ihmeessä olisin tekemisissä moisen ihmisen kanssa, kun en olisi sellaisten ihmisten kanssa muutenkaan tekemisissä, kyllä sinäkin varmaan välttelet ilkeitä ihmisiä, nyt se vain sattuu olemaan miehen äiti. Lapset käyvät isänsä kanssa mummulassa, mutta miehenikin on jo korva tarkkana, ettei nyt ihan älyttömiksi jutut mene.
Kyllä se anoppikin voi avioliiton kaataa vai koska olet kuullut liitosta, joka kestää kolme aikuista ihmistä! Jos toinen pyörii jatkuvasti nurkissa, niin kuka sitä jaksaa. Ehkä sinun anoppisi on mukava ihminen, niin on todellakin vaikea kuvitella, että näitä ilkeitäkin sattuu olemaan olemassa.
En muistaakseni sanonut että anoppi olisi ollut eromme syynä.
Kyllä ero on niin suuri asia ihmiselle, ettei sitä ihan pienin syin lähdetä hakemaan.
Olen kuitenkin tyytyväinen päästessäni vihdoin eroon niin narsisti miehestä kuin hänen äidistäänkin.
Ihminen kun kuvittelee kaiken korjaantuvan itsestään.
Ja voin kertoa, että vieraiden ihmisten mielestä minulla oli niin herttainen ja ihana ihminen anoppina.
Kaverina varmasti kiva, mutta anoppina ei.
Eikä kukaan voi/saa mennä toisen kotiin hääräilemään kuin omaansa. Voit miettiä asiaa siltä kantilta, että sinun lisäksesi taloudessanne häärii toinen "äiti" jolla on aivan eri tavat tehdä asioita kuin sinulla. Ja jos etsit jotain tavaraa kun se ei ole omassa paikassaan, joudut soittamaan tai kysymään tätä siltä toiselta "äidiltä"
No, olen sen jättänyt taakseni ja ilokseni voin kertoa etten todellakaan ole katkera.
Kukaan ei voisi olla iloisempi kuin minä tällähetkellä.
Nyt minulla on oma koti, jossa tavarat pysyvät juuri siinä mihin ne jätinkin. Ja komerot pysyvät järjestyksessä.
Pikkujuttuja joita olen kaivannut ja vihdoin saanut.
Tyytyväinen ex-miniä
Minä olin se joka haki eroa.
Ja jos yhtään lohduttaa, niin lapset ovat kovasti paljon tekemisissä tämän anopin eli heidän isoäitinsä kanssa.
Mummo höösää varmasti nyt vielä enemmän heidän isällä ollessaan kuin minun siellä asuessa, eli käytännössä katsoen melkein asuu siellä.
Hyvä lapsille, koska en missään tapauksessa tuomitse häntä isoäitinä.
Hän ei vaan osaa olla ilmeisesti anoppi.
Tekee tätä samaa myös toiselle miniälleen. Asuvat vain vähän kauempana toisistaan, joten mukavampi (jos näin voi sanoa) miniälle. Miniä sanoikin aina minulle että onneksi asumme vähän kauempana ja "se" kiusaa vain teitä.
Ja tällähetkellä se kuka tekee ja mitä ex-miehen huushollissa ei kuulu minulle.
Anoppi kyllä huolehtii siitä että kukaan ei muodosta omia mielipiteitään mistään asioista. Meilläkin saa puhua vain anoppi ja sen poika ja se poikakin vain silloin kun on samaa mieltä äitinsä kans. Muut olkoot hiljaa!
-Voi anopin aiheuttama häirintä olla, ja sit taas tälläiset tantat mitkä tuntuu ymmärtävän aina sitä toista osapuolta.. sä et tiedä todellisesta elämästä mitään..nim. tiimalasi
Otan osaa ja onnittelen eroon pääsystä. Anoppis ei varmaan koskaan havainnut poikansa kasvamista aikuiseksi. Minulta menee hermot paljon vähemmästä, tuollasta en olis kestänyt päivääkään. Onneks oma anoppi asuu satojen kilometrien päässä, hänessä kun on vähän samoja piirteitä kun sinun ex-anopissa.
uuden uhrisi äidittömien joukosta?
Tiedämmehän kaikki, että anoppeja on kaikenlaisia.
Tunnen monta anoppi-miniä suhdetta, joissa homma toimii kiitettävästi.
Jokainen kun muistaa pysyä omalla tontillaan.
Ei tässä uhreja etsitä eikä kaivatakkaan ihan heti.
Olisit aikoinaan sarjoittanut asuntonne lokot siten että anopilla ei olsi ollut avainta tai laitattanut koodilukon ja koodi olisi ollut vain perheesijasenillä.
Oma ex anoppi ei tullut koskaan "turhaan" kylään. Joskus ohimennessään piipahti jos sattui tarttemaan majapaikkaa tms.
Ei tarjoa apua tms. Ei toisaalta olla erimieltäkään mistään.. Ei oikein minkäänlaista suhdetta?
Ohhoh. Mitä ex-miehesi sanoi, kun käskit häntä olemaan kuuntelematta anoppiasi (oletan että käskit)?
Tietysti mukava ajatus auttaa, mutta menee kyllä jo tuollainen liian pitkälle! Ehkä anopillasi oli niin tylsää ja haki jotain sisältöä elämäänsä.. En tiedä. En olisi kyllä itsekään kestänyt tuota, ainakaan noin kauaa!
Ex sanoi välillä hermostuksissaan äidilleen suoraan kyllä asioista ja äiti lähti samantien ulos ovesta.
Kunnes omatunto ex:llä kuulemma alkoi soimaan ja piti soittaa äidilleen ja pyytää anteeksi.
Ja mummo kipitti taas seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Yleensä ex sanoi äidilleen suoria sanoja sen jälkeen kun olin häneltä taas kerran kysynyt onko hän naimisissa äitinsä vai minun kanssa ja pyysin häntä valitsemaan emännän talouteensa.
"no älähän nyt, hyvää se vaan tarkoittaa" ja vertasi aina minun äitiäni omaansa.
Äitini ei koskaan puutu, ei minun eikä muidenkaan sisarusteni perheiden taloudenhoitoon.
Meillä käydessään (ei niin kovin usein) kysyy voiko auttaa jotenkin jne.
Exällä ja äidillään on vielä tosi vankka napanuora ja he olivat lähes aina samaa mieltä asioista ja valitettavasti eri mieltä kuin minä.
Mutta mutta, onnekseni olen nyt päässyt itse päättämään asioistani.
Kyllä järkevän aikuisen tulee osata kysyä : "tarvitsetko apua" tai "voinko auttaa jotenkin" eikä rynnätä huushollaamaan parin kotia ja perhettä omin luvin tai omien siivouspuuskien sanelemana.
tarvinko apua, niin vakivastaus: kiitos, selviän kyllä itse :)
Joskushan voisi tietty ottaa apua vastaan, mutta olen tottunut selviämään asioista itse, niin kieltäydyn avusta. Onneksi oma anoppi ymmärtää kysyä, ennen kuin tuppautuu auttamaan.
Siskon anoppi oli oikea matroona: koko suku pelasi hänen pillinsä mukaan. En tiedä, millä "eväillä" hän oli valtansa hankkinut (röyhkeydellä?), mutta lopulta hänestäkin tuli ex-anoppi.
Oma anoppini on ihan mukiinmenevä, vaikka joskus pakkaa pistämään nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Siinä vaiheessa sanon, että se on perheen sisäinen juttu, antaas olla sorkkimatta. Hiukan anoppi ottaa nokkaansa, mutta unohtaa taas, kun olen niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Niitä on moneksi, anopppeja ja myös appeja.
myös anoppi. Olen kohta 2 vuotta asunut yhdessä avomieheni kanssa. Anoppi,sekä mieheni parikymppinen sisko ravaa meillä jatkuvasti. Parhaimmillaan 7 päivänä viikossa. He vain tulevat,ilmoittamatta. Meno vain tuntuu pahenevan kokoajan. Minulla alkaa olla hermot aivan loppu,koko ajan saa olla "varpaillaan",että milloinhan sieltä taas tullaan. Minusta jokaisen pitäisi voida olla kotonaan rennosti,ilman jatkuvaa kyttäystä että milloin sieltä taas joku pöllähtää. Useasti anoppi tulee koputtelemaan ovea 7 jälkeen aamulla,vaikka hyvin tietää minun olleen iltavuorossa töissä. Ymmärrän kyllä että kylässä käydään,mutta meidän suvulla on tapana soitella ensin,että sopiiko tulla. Kaikkein pahinta on silloin kun mieheni on töissä. Anoppi on mm tullut minulta töistä hakemaan avaimen kun on tarvinnut päästä sisään,ja kun olen rankan työpäivän jälkeen tullut kotiin niin täällä on ollut puoli sukua kahvilla!! (Mieheni ei siis ollut kotona) Ovat myös yrittäneet saada vara-avainta,mutta emme ole antaneet. Pelkään päivää jolloin he omineen nokkineen käyvät sellaisen teettämässä.. Pari kertaa ovat myös omineen olleet tulossa siivoamaan meille,silloin sanoin miehelleni,että se olen kyllä minä joka meillä siivoaa kun tarvetta,ja mieheni heille siitä sanoi,ja taisivat siitäkin suutahtaa. Olenko liian kiltti? Pitäisikö vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja sanoa,että nyt riittää?? En yleensäkään tykkää sanoa ihmisille pahasti,mutta tuntuu että hyvällä ei mene perille.. Mitä sitten kun/jos saamme lapsia mieheni kanssa? Pelkään,ettei meno ainakaan parane. Antakaa hyvät ihmiset vinkkejä,jolla voisin nätisti asiasta sanoa!
Minä ja kihlattuni olemme kuudetta vuotta yksissä. Itsellänikin olisi eräänluokan kauhutarina kerrottavana mutten jaksa vaivautua kertomaan, sillä luettuani täällä noita juttuja, huomasin olevani ihan yhtä tyypillinen tarinani kanssa kuin kaikki muutkin. Minun anoppitarinassani vain yhdistyy niin paljon noita kaikkia inhottavia piirteitä että siitä saisi totaalisen epäuskottavan saippuasarjan, niin antaa vain olla. Voin vain rohkaista sinua pitämään omanlainen linjasi ja käyttämään puhetta tarvittaessa. Sehän ei ole enää sinun ongelmasi jos kuulevassa päässä mennään ottamaan itseensä ... Jätä vain vastuu kuulijalle. Ei se maailma asiallisesta sanomisesta kaadu. Kenelläkään. Tai sitten on PAHANLUOKAN luonnevika. Näitä luonnevikaisia kun LÖYTYY. Vieläpä ihan etsimättä. Äiti-poikasuhdanteisissa anoppisuhteissa olen kuitenkin kuullut / ymmärtänyt enimmäkseen olleen juuri skismaa enempi kuin naisen puolen asetelmassa. Tähän melko selkeästi on syynä naurettavan luokan mustasukkaisuus. Äiti haluaa olla poikansa ykkösnainen ja sysätä vilpittömän vaimon nurkkaan mätänemään. Samalla voi näissä myrkynnielleissä ämmissä olla katkeruus ikääntymiskriisistä. Katsokaa vain! Tämä on useimmiten täyttä totta! Tässäkin yksi sellaisen kokenut kohtalo.
Tsemppiä sinulle ja muillekin anopin potkimille sieluille! Vielä me noustaan jollei olla sitä vielä tehty. Minä olen. Vihdoin ja viimein, ennenkuin homma virui liian pitkälle.
Anoppi voi todella pilata suhteen, ei tietenkään yksin. Vain jos oma puoliso sallii sen!
Meillä jatkunut jo kahdeksan vuotta sama henkinen helvetti anopin suunnalta.
Seurusteluaikana sekä avioliittomme alussa, mieheni ns.salli tämän kaiken tapahtuvaksi. Itse olin liian sinisilmäinen/hyväuskoinen laittaakseni anopille vastaan..enhän jaksanut ottaa taas ryöppyä niskaan mieheltäni, että "mikset vastannut äitini puheluun? miksi sanoit äidilleni niin tai näin..??"
Vasta viime vuosina mieheni silmät ovat auenneet..että hänen äitinsä yksinkertaisesti haluaa pahaa sekä minulle, että perheelleni. Hänen suurin toiveensa on selkeästi, että hänen "rakas kullanmurunsa" pääsisi eroon vaimonsa ja lastensa "taakasta". Olen itse tätä monesti anopiltani suoraan tivannut..aina vastauksena -hiljaisuus. Mitä tuosta voi siis päätellä?! Luulisi kieltävän ja nopeasti jos ei paikkaansa pitäisi!!
Nyt tilanne mennyt jo niin pahaksi, että alan uupua tämän taakan alla. En tunne enää itseäni..monesti tiuskin lapsilleni aiheettomasti, jota muuten en tekisi, mutta anopin aiheuttamat sotkut kiristävät pinnani äärimmilleen. Monesti huomaan kavahtavani mieheni kosketusta, kun anopin kanssa ollut kärhämää, koska koen mieheni aina juosseen karkuun anoppini iskiessä..täten anoppi päässyt vahingoittamaan suhdettamme, ja pahasti, koska mies ei sitä mitenkään estänyt. Miehen olisi heti suhteemme alussa pitänyt laittaa rajat anopille: että hän on kyllä osa elämäämme, muttei voi määrittää sitä.
Meillä kaksi ihanaa lasta. Heidän takiaan olen tämän kaiken kestänyt. Haluan pitää heillä(onnellisen!!)perheen ympärillä. Mietin vain, että kuinka pitkään tätä "idylliä" voi pitää pystyssä..? Jos se on jo vahingoittanut minua, milloin se vahingoittaa lapsiani..? Toki lapset ovat saaneet jo osansa välillisesti minun kauttani, mutta pelkään heidän joutuvan itsekin tulilinjalle. Anoppini ns.mummous on täysin teeskenneltyä. Hän on itse suoraan kertonut, ettei pidä lapsista(siis yleisesti), milloin hän osoittaa sen suoraan lapsillemme. Kun hän "leikkii" lastemme kanssa, helposti kivahtaa asiasta jos toisesta. Kerran sai jopa vanhimman (4v) tyttömme itkemään puheillaan! En tajua, miten joku voi puhua niin kylmästi omille lapsenlapsilleen???
Nooh, tätä kaikkea sotkua siis pyöritelty vuosien ajan. Pidin suuni kiinni ensimmäiset viisi vuotta, sitten aloin sanoa suoraan, miten koin asiat, niin minut on kuulemma "kasvatettu huonosti" tai minä "huudan ja haukun hänet" ..eli hänen kanssaan mahdoton edes keskustella mistään, kaikki käännetään minun päälleni valheiksi yms.
Miehelläni ja minulla menee parisuhteessa aina hyvin silloin, kun olemme pidemmän aikaa ilman kontaktia hänen vanhempiinsa. Mutta alamäki alkaa heti, kun hänen äitinsä taas "keksii" jotakin.
Tässä olen siis todella kahden vaiheilla. Toisaalta tekisi mieli nostaa kytkintä, pakata laukut, napata lapset mukaan ja lähteä. Toisaalta, en halua elää ilman miestäni, mutta tuntuu silti, että tukehdun..hän kun vieläkään kasvattanut selkärankaa tarpeeksi ns.turvatakseen minulle ja lapsille "anoppi -vapaan" elämän.
Ja lapsilta en halua tietenkään mummoa kokonaan kieltää. Mutta kyllä saan olla varpaillani joka kerta, kun ovat tekemisissä..ahdistaa..
Näin siis meillä.
Älä avaa ovea jos siltä tuntuu ja puhelimen voi laittaa pois päältä. Jos anoppi utelee myöhemmin, niin sano suoraan, että nukut aamuisin myöhään. Miksi ihmeessä annat avaimen anopillesi??? Onko hänellä joku muukin syy päästä teille kuin keittää kahvit suvulle?
Seuraavan kerran kun anoppi tulee ilmoittamatta käymään, laita päällesi miehesi paita, sekoita tukka ja pistä mies makkariin peiton alle. Ja kun tätä toistaa tarpeeksi usein, niin anoppi saattaa jopa alkaa ilmoittamaan tulostaan.
jos ja kun saatte lapsia, niin muistat vaan, että juuri sinä olet äiti ja siihen ei ole kellään puuttumista. Minulta tuli anoppi aikoinaan vauvaa nostamaan syliinsä kun oli rinnalla syömässä, ärähdin aika pahastikin, mutta selvisi anopille ettei minun yli hypitä!
No minkä ihmeen takia sinä suostut ollenkaan kuuntelemaan tuollaista luonnehäiriöistä vittuilijaa? Pane välit poikki kokonaan. Anna miehesi käyttää lapsia mummolassa jos nämä haluavat mummoa tavata. Mutta haluavatko he? Kerroithan että mummo heitäkin itkettää puheillaan eikä pidä yleensäkään lapsista, joten kenelle on ylipäänsä mitään iloa siitä että olette tekemisissä? Älä sinä mene sinne mukaan. Äläkä koskaan päästä anoppia teille kylään, ellei käytös muutu inhimilliseksi. Ei "lasten takia" ei minkään muunkaan takia tarvitse sietää tahallista ilkeilyä. Ja miehellesi sanot suoraan, että hänen äitinsä käytös ei kertakaikkiaan sovi. Ei tuon nyt noin vaikeaa pitäisi olla.
Ihan ensiksi sanon että on varmaan hyvä että olet päässyt päsmäri anopsta eroon.
ehkä se anoppi ei tosiaan millään pahalla...mutta minusta kyllä vaikuttaa siltä ettei anoppikaan ollut valmis katkaisemaan napanuoraa poikaansa vaan halusi edelleen huolehtia poikansa ruoasta ja kodin siisteydestä.
Itse en varmaan olisi jaksanut moista anoppia. kyllä minun koti on minun ja perheeni ja anopilla varmaankin ihan oma koti olemassa. Kummallista ettei poikakaan saanut äidilleen sanottua mitään. JOs minä menisin poikani perheen kotiin huseraamaan pyytämättä niin varmaan tulis lähtö, ja se olisi vaan oikein. Ei ole anopilla oikeutta huseerata lastensa kodeissa niinkuin tykkää. Kummaa miten jotkut ei saa sitä napanuoraa poikki sitten millään.
Toivottavasti en ikinä sekoa niin paljon että alan häiritä lasteni elämää. Mä olen sitämieltä että kun lapset on kotoa pois muuttaneet niin sen jälkeen noin niinkuin pääasiallisessti pitävät itse huolta omista asioistaan ja huushollistaan
Apua voi pyytää ja sitä annetaan jos pystytään. Kyllä mulla onneksi ainakin vielä on riittänyt sen verran puuhaa omassakin kodissani ettei ole tarvinnut lähtee miniöitä häiriköimään siivoomisella...vaikka luulen että yksi miniäni olisi ihan tyytyväinen jos kävisin sielläkin siivoomassa, mutta jokainen saa minun puolestani hoitaa oman huushollinsa ja jos sen pahaan kuntoon päästää, niin mä en ole se joka ne sotkut siivoo. Soittakoon siivouspartion paikalle :) Olen myös sitä mieltä että kun on valmis perustamaan perheen ja kodin niin täytyy siinä vaiheessa olla valmis myös pitämään ITSE huolta sitä kodistaan ja perheensä kaikenkattavasta hyvinvoinnista, se ei ole anopin/mummin tehtävä.
Tsemppiä vaan kaikille miniöille ja anopeille :)
kaikkia valitusvirsiä. Mut ite olen erittäin hyvin toimeentuleva ja en sietäis äidin/isän neuvoa. Olen tottunu elää itestään ilman vanhempia tukenani. Niin myös kaikki tututkin kaverit on tottunu elää. Täällä on varmaan jotai pohjasakkaa vaan esiteltävissä, vai?