Erosin lasteni isästä kohta 2vuotta sitten eivätkä tunteeni häntä kohtaan ole kuolleet vieläkään. Olemme hyvissä väleissä, olleet koko eron ajan ja välimme ovat jopa paremmat kuin yhdessä ollessamme -olemme kuitenkin niin erilaisia luonteiltamme ja haluamme elämältä/arjesta eri asioita. Olimme jo palata kesän aikana yhteen, mutta totesimme ettei yhteiselomme onnistu..
Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan; rakastan häntä ja hän on elämäni suuri rakkaus, mutta yhteiselomme ei yks.kert. onnistu=(
Muutaman kerran olen yrittänyt seurustella tms uuden miehen kanssa, mutta ei siitä mitään tule kun en ole itse täysillä mukana. Nämä miehet ovat, omien sanojensa mukaan, olleet minuun täysin rakastuneita ja suunnitelleet jo yhteistä tulevaisuutta, mutta minä en ole tälläiseen valmis ja olenkin lopettanut suhteet lyhyeen..
Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan; rakastan häntä ja hän on elämäni suuri rakkaus, mutta yhteiselomme ei yks.kert. onnistu=(
Muutaman kerran olen yrittänyt seurustella tms uuden miehen kanssa, mutta ei siitä mitään tule kun en ole itse täysillä mukana. Nämä miehet ovat, omien sanojensa mukaan, olleet minuun täysin rakastuneita ja suunnitelleet jo yhteistä tulevaisuutta, mutta minä en ole tälläiseen valmis ja olenkin lopettanut suhteet lyhyeen..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulla on ihan sama tilanne ex-miestäni kohtaan (lasteni isä). Olemme myös olleet erossa jo 2v.
persoonallisuuden kehitys ja aikuistuminen on kesken.Ette pysty käsitttelmään ongelmianne ja ne seuraavat teitä.JOs ystävät ei voi auttaa kannattaa käydä ammatti-ihmisen luona puhumassa.Elämänne seisoo paikoillaan jos ongelmat kulkevat rinnalla.
Miten personaallisuuden kehitys voi vaikuttaa tunnetilaan.Miten ystävät voivat auttaa tunnetilan laukaisemiseen.Ainoa keino on käsitellä asia itse ja silti siitä jää pysyvät muistot.Aika parantaa mutta näissä tapauksissa asia vie vuosia jopa viisikin vuotta unohtaa. Toiset jopa elävät asian kanssa uudessa suhteessa?
viedä aikaa jopa 10v jos lapsia on myös isältä joka lapsien kans asuu!!!
Eikö ne lapset ole sun, jos ne kerran ovat edelliset ?
En ole koskaan kuullut puhuttavan "edellisten lasten"
Missä kohtaa lukee "edellisten lasten isästä" yhtään mitään??? Käsittääkseni otsikossa on lyhenne ed.=edelleen.. Opettele lukemaan vitun vammanen, ennen ku kommentoit!!!!
Meillä miehellä on uusi "tyttöystävä", mutta olemme silti enemmän tekemisissä keskenämme, kuin he. Seksiinkin sorrumme silloin tällöin.
Minulle tilanne on nykyään ihanteellinen. En muista, milloin olisin ollut näin onnellinen.:)
Emme voi olla erossa, mutta emme yhdessäkään.
voi ei taas tälläinen ex ukkojen peräs juoksija...salli mun nauraa...hahaa!vai viel retostelee sillä et ny menee paremmi ja eksäl uus tyttöystävä,no mites hän asiaan suhtautuu vai onko mukana "kolmantena pyöränä" vai? ota ny herran tähden ukko takas jos hänen kans on niin hyvä olla vaikka hänellä on uus...mie en kyl tollasta kattelis...mietis miltä siit "uudesta tyttöystävästä" tuntuu ku ukkonsa juoksee entisen muijansa peräs...
Uskon että sitä oikeata rakkautta tosiaan on. Rakastuin 18 vuotiaana, saimme 3 lasta, olimme naimisissa yli 20 vuotta ja sitten tuli ero, avioliitto oli vaikea kyllä, ja oli varmaan oikea ratkaisu erota siinä tilanteessa kun oltiin, 90 luvun laman aikoihin.
Erosta on kulunut jo 15 vuotta ja rakastan häntä edelleen. Ja syvästi. En ole kertonut tätä hänelle koskaan, olen uusissa naimisissa mutta henkisesti uskoton koska oikeata rakkautta en nyt tunne.
Esim. minua ei oikeastaan koskettaisi nykyisen mieheni sairastuminen tai kuolema, mutta jos lasteni isälle tapahtuisi jotakin, kuolisin!
Että tämmöistä salarakkauttakin voi olla... Ihmettelet miksi en ole kertonut hänelle, no kato se suhde ei toiminut, hän ei pystynyt elämään minun kanssani, ei rakastanut minua sittenkään. Sattuuhan se, mutta jotenkin tässä eletään.
olen eronnut 4-vuotta sitten lapseni isästä.Oltiin yhdessä 8-vuotta.Väleistä en voi sanoa ett olisivat hyvät,exäni käyttäytyy minua kohtaan aivan kuin vihaisi ja ei olisi koskaan minua rakastanutkaan.Itse en pääse yli,muistot jne. ja se ett mietin millaista meillä olisi nytten kaivavat mieltä.Välillä on helpompia jaksoja jne. mutta sitten taas tulee muistot jne. millon mistäkin mieleen.
Hänellä on uusi tyttöystävä,jota en ole kun ohi mennen nähnyt,ovat olleet noin 3,5vuotta yhdessä.Ehkä hän on sitten exälle se oikea,mutta jotenkin minusta taas aika nopeasti pitkän suhteen jälkeen löysi uuden.Minuun sattuu.
Olen aika kylmäkin,koska haaveissani toivon heille eroa=(!
En vaan itse pääse elämässä eteenpäin ollenkaan..haluaisin palata entiseen..näin jälkikäteen syyt eroonkin olivat aika mitättömiä.Vaikka tosin riitoja olikin..jne. Tuntuu vaan niin pahalta.
mulla on p.kaveri itselläkin tai miesystävä ennemminkin=D.Mutta sama mulla,että oikeastaan niin rakastan vain exääni.Tuntuu aika vääärältä,rakastan nykyistäni mutt kuitenkin exäni on minulle paljon paljon rakkaampi!Hullua=/!Ja tekisin mitä vain,kun voisin palata ajassa taaksepäin.Se vaan ei onnistu..välillä tuntuu etten enää pysty elämään näin siis ilman lapseni isää,mulla ei ole mitään.
En kai koskaan ole enää onnellinen!
Mutta itse olen neutraalista kertonu ikävöiväni siis jne.,mutta mitään vastausta en saa enkä vastakaikua...jonka tosin jo aavistin tai tiesinkin.
Tuntuu aika riutumiselta tää elämä näin=(!
Tuolla ylempänä joku kaipasi miestä, josta oli eronnut 10 vuotta sitten. Mun erosta on n. 9 vuotta ja kaipaan /rakastan edelleen exääni ja lapseni isää. Olen tajunnut sen vasta n. 2 vuotta sitten, että hän oli sittenkin se elämäni rakkaus. En taida koskaan rakastaa ketään kuten häntä. En rakasta nykyistä kumppaniani, jättäisin hänet heti, jos saisin exäni, mutta tiedän etten saa. Pilasin vielä kaiken lisäksi itse suhteeni exään, eli voin tosiaan syyttää vaan itseäni meidän erosta. En myöskään usko että voin olla onnellinen ilman häntä. Tekisin myös mitä vaan, jos voisin kääntää ajan takaisin ja toimia toisin. Mä kerroin miehelle silloin asiasta,kun sen itse tajusin. Hän kuunteli, sanoi itsekin joskus ajatelleensa asiaa, mutta ei voi jättää nykyistään. Eikä jätä. Minäkin toivon salaa, että he eroaisivat, mutta uskon että se on turhaa. Ja häpeän tuota toivettani. Tästä tunteesta pitäisi päästä yli! Ei voi jäädä henkisesti roikkumaan ihmiseen, jota ei koskaan enää saa. Pitäisi päästä eteenpäin jo. Löytää onni ja rakkaus jostain itsellekin. =(
tekisin kaikkeni saadessani lapseni isän takaisin.Ja olen sen verta kamala etten voi sietää hänen uutta (3v seurustelleet) naista ja toivon heille eroa!=/
Rakastan vaan exääni niin kovasti!
mulle pitää maksaa sataviisimijoonaa euroa, että suostuisin edes tapaamaan sitä hakkaavaa mulkkua...sittenkin vielä kaapinkokoiset vartijat mukana. Mies on inhottava paskakasa. Ruma, turpea kaljupää, joka valehtelee aikuisille lapsilleen mink' ehtii...
miksi sitten eroatte, jos yhä jäätte kaipaamaan????
kysyy yks vaan