Tässä meidän kahden aikuisen ihmisen yhteinen salaisuus. Minä 48, hän 44. Molemmat naimisissa,
parisuhde viilentynyt, seksi tipotiessään, mutta lastemme vuoksi emme kumpikaan tahoillamme halua
erota. Tapaamme silloin tällöin, halaamme tulisesti, nautimme me kaksi ihmistä siitä, mitä luoja on meille miehelle ja naiselle antanut.
Olemme varovaisia, emme halua loukata puolisoitamme, pelin säännöt selvät. Elämä kotonakin helpompaa, nalkutustakin kestää, kun sydämmessä elää, oma, "ylimääräinen onni".
Sellainen on meidän kahden aikuisen salaisuus.
Onko tämä nyt niin kamalan väärin ?
T. Eero
parisuhde viilentynyt, seksi tipotiessään, mutta lastemme vuoksi emme kumpikaan tahoillamme halua
erota. Tapaamme silloin tällöin, halaamme tulisesti, nautimme me kaksi ihmistä siitä, mitä luoja on meille miehelle ja naiselle antanut.
Olemme varovaisia, emme halua loukata puolisoitamme, pelin säännöt selvät. Elämä kotonakin helpompaa, nalkutustakin kestää, kun sydämmessä elää, oma, "ylimääräinen onni".
Sellainen on meidän kahden aikuisen salaisuus.
Onko tämä nyt niin kamalan väärin ?
T. Eero
Vastaukset 49
Vanhimmat
Ei ole väärin vaikka useimmat varmaan niin väittävätkin. Moralisoijia löytyy aina.
Itse olen 40v ja salainen suhteeni 50v, kumpikin tahoillamme naimisissa ja aiomme myös pysyä. Tarinamme aivan samanlainen kuin teidänkin ja tunne on niin ihana että sitä on vaikea sanoin kuvailla.
Koittakaa jaksaa vaikka monet täällä varmasti tyrmäävät suhteenne.
Nautinnollisia syyshetkiä
Maarit
Haluan myös toivottaa jaksamista Teille.Kukaan meistä ei ole sellainen että ilman hellyyttä jaksaisi.
Niin onko tämä oikein? Sitä en tiedä mutta se on selvää että IHMINEN KAIPAA LÄHEISYYTTÄ ja VÄLITTÄMISTÄ. Jos sitä ei saa omalta puolisolta, kysymys kuuluu pitääkö sitten kärsiä yksinäisyydestä. Minusta ei!
Itse tein virheen ja sain maksaa siitä.. en "huomioinut" miestäni tarpeeksi ja hän "karkasi" toisen matkaan! :( se sattui.. mutta kun rupesin miettimään asioita niin ei ollu ihmekkään että hän lähti toisen syliin. Arki meillä sujui mutta hellyys/seksi puuttui lähes kokonaan.
Nyt olen itse rakastunut uudestaan ja nyt tajuan miten paljon kaipasin miehen syliä ja hellyyttä ja kaikkea muuta! ja ymmärrän myöskin exääni miksi hän teki sen..
Me joudumme nyt pitämään suhteemme vähän aikaa salassa.. muta ei siksi että jompikumpi olisi varattu! ja muutenkin tilanteemme on helpompi kun ei ole lapsiakaan ...
tsemmpiä ja nauttikaa elämästä!!!!
Kokemuksesta voin sanoa, että nyt kokemasi sivusuhteen nousuhumalavaihe on tosiaan taivaallisen ihana. Pääsi on sopivasti sekaisin, ja suhteen salaaminen puolisolta on toistaiseksi onnistunut, joten koet suurta riemua onnistumisen johdosta. Tarinanne on ihana täsmälleen niin kauan, kun se pysyy vain teidän kahden tiedossa. Jos tieto suhteesta menee jollekin kolmannelle osapuolelle, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä se menee lopulta myös puolisoidenne tietoon, ja silloin ihana suhteenne muuttuu halveksittavaksi ja iljettäväksi, jolle ymmärtäjiä ei enää löydykään.
En mitenkään halua pilata yhteisiä onnenhetkiä ystäväsi kanssa, mutta kehottaisin teitä molempia varautumaan siihen, että jonkun ihmeellisen sattuman kautta puolisonne tulevat lopulta saamaan salasuhteenne tietoonsa, ja silloin alkaa sivusuhteen mielenkiintoisin ja kasvattavin osa, se "ihana" loppuselvittely.
Tässä käryvaiheessa molempien teidän on uskallettava keskustella omien puolisoidenne kanssa omien virallisten parisuhteidenne todellisista ongelmista, ja silloin tämän ihana sivusuhde on jätettävä taka-alalle ( puolisoiden vaatimus). Näiden todellisten perheneuvottelujen jälkeen tätä ihanaa sivusuhdetta ei enää saada entiseen loistoonsa, joten sitä ei kannata enää uudelleen lämmittää. Sitten täytyy vaan elää reaalimaailman sääntöjen mukaisesti kurissa ja herran nuhteessa oman puolison ja lasten kanssa. Suurin osa suomalaisista miehistä tekee juuri näin.
Niin parisuhteella kuin rinnakkaissuhteella on oma "loistokautensa". Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että parisuhde on kuolemaan tuomittu jos rinnakkaissuhde paljastuu.
Itse elämää paljon nähneenä en viitsisi arvostella mieheni rinnakkaisuhdetta jos sellainen paljastuisi. Aavistaisin sen kyllä paljastumattakin, mutta tiliä mieheni ei siitä tarvitsi tehdä, loppuselvittelystä puhumattakaan. Ymmärrän täysin sen, että vaikka parisuhde on ihan jees, voi ihastumisrakastumisystävyyssuhteita siitä huolimatta olla. Kenellä nyt sattuu vastaan tulemaan.
Samaa mieltä ollaan - ihanaahan se on silloin kun tällainen onni kohdalle sattuu. Kysymys oikeasta tai väärästä kyllä itse asiassa menettää merkityksensä jälkipelissä, kun suhde paljastuu - ja se tapahtuu varmasti ennemmin tai myöhemmin. Ihanuus on kyllä kaukana, kun joudutaan tekemään todellisia valintoja siitä että kuka jatkaa ja kenenkin kanssa - tuskan ja kärsimyksen määrällä ei ole siinä mittaa eikä määrää. Ei se paljoa tällöin lohduta pohtia kuka teki oikein ja kuka väärin. Jos tällaista jatkaa, niin on hyvä olla tietoinen myös seurauksista.
Nauttikaa niin kauan kuin voitte. Asia paljastuu vuoren varmasti enemmin tai myöhemmin ,mutta mitä väliä sillä oikeastaan edes on,koska valinta on tehty jo silloin kun olette pettäneet puolisoitanne ensimmäistä kertaa.Puolisohan ei merkitse teille enää mitään.Raukkamaista kun ei puhu asioista ensin puolison kanssa . monesti asioita voi korjata oman puolisonkin kanssa.Jos ei ole seksiä ,eikä mitään muutakaan yhteistä,niin kyllä se toinekin puoliso kärsii yhtä paljon asiasta.Sitten kun tämä ihana suhde paljastuu, niin kestäkää siinä sivussa puolison mahdolline masennus , elämänilon katoaminen,puoliso ei ehkä valitsekaan enää sinua,mutta sehän voi olla tarkoituskin.Oletteko miettinyt arjen elämistä tämän uuden suhteen kanssa.aika harvoin näin on. Ottakaa myös huomioon ,että toinen voi oikeasti myös rakastua.Silloin ei tietenkään haittaa jos molemmille käy näin.otatte eron puolisoistanne ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti.Voi myös käydä pidemmän päälle ,niin että rakastaja/rakastajar voi alkaa myös kiristämään sinua.Leikki on likaista ja rumaa.Mutta mitäpä sellaisia miettimään ,molempiinhan voi luottaa 100%.Hyvää jatkoa vaan molemmille.
Ei kamalan väärin mutta tiedätte itsekin että onhan se väärin. Riippuu miten sen ottaa. Itselläni on myös syksystä ystävä joka pikkuhiljaa muuttuu enemmän kuin pelkkä ystävä joka kuuntelee. Näemme viikolla muutamankin kerran ja viestitellään sekä soitellaan. Tulista halaamista meiläkin on tavatessa ja ihania suudelman vaihtoja, Mutta sitten stop! Pidemmälle ei tässäasiassa vielä mennä. Omat suhteet pitää tarkistaa ensin paremmin. Puoli vuotta on rajana. Itse pistin rajan itselleni. Mies kyllä olisi valmis heti.
Vaan on tää ihanaa. Tosiaan kotonakaan ei hermostuta enää kun on joku jota ajattelee.
Hyvää jatkoa vaan.
Salarakkaus se vasta ihanalle tuntuukin.
...on nämä salasuhteet. ja ehdottomasti ei väärin, Eero! ole onnellinen että olet löytänyt ystävän joka ymmärtää sinua ja haluaa olla kanssasi. itselläni on sivusuhde jatkunut toista vuotta ja sanon vaan ettei oma liittokaan ole aikoihin ollut parempi ennen tätä. kuten joku jo aiemmin totesi, yksi virkkaa pitsiä ja toisella on suhde...ja kaikki ovat tyytyväisiä. ja kuka lopunperin määrittelee mikä on oikein ja mikä väärin?
Entäpä sitten kun puolisosi saa tietää? Miten hän mahtaa tuon oikein väärin -asian kokea? Millaista tuskaa hänelle tuottaa kuulla, että hän on jo noinkin kauan tullut petetyksi? Ehkä hänkin olisi halunnut jotakuta muuta kuin sinua jo ajat sitten, mutta on halunnut kunnioittaa keskinäisiä lupauksianne? Kyllä häntä mahtaa sitten kaduttaa, että oli itse sinulle uskollinen ja "hukkasi" ehkä montakin vuotta, joiden aikana olisi voinut etsiä itselleen onnea. Mahtaa hän vihata ja halveksia sinua, kun saa tietää suhteestasi.
voi suhtautua asiaan oikein. Eli ymmärtää eikä tehdä siitä liian suurta numeroa.
Onko se liian suuri numero,jos suuttuu on sydämeen asti loukkaantunut,kun kuulee tulleensa petetyksi!?!
Ai saatana,hyvässä lykyssä itse on työntänyt mahdolliset tilaisuudet edestään-vain siksi,ettei ole halunnut olla kiero ja petollinen puolisolleen!
Ai että täällä petturointia puolustellaan kympillä ja kuitenkin kukaan ei halua tietoisesti omaa puolisoaan jakaa!
täällä petturuutta ja pettäjiä haukutaan, moititaan ja moralisoidaan kuin pulustetaan.
Olen pitkän elämäni aikana tuttavapiirissäni nähnyt monta sellaista sivusuhdetta, joissa käry on käynyt, ja kaikissa niissä käry on aiheuttanut useiden vuosien jälkineuvottelut. Osa parisuhteista on pysynyt koossa, mutta onnea niissäkään ei ole enää tavoitettu. Yhteisen omaisuuden ja hyvän tuttavapiirin vuoksi suhdetta pidetään kasassa ja jatketaan hammasta purren päivästä toiseen yhteisellä taipaleella. Tämäkö sitä ymmärtämistä on?
Olen itsekin kokenut sen, että sivusuhteen nousuhumalavaiheessa kaikki näyttää olevan mahdollista. Kun touhu on kuumimmillaan, niin silloin voi jopa tuntua siltä, että oma vaimo ja salainen rakastajatar voisivat jopa olla kavereita keskenään! Koska mies on niin hullaantunut tähän toiseen naiseen, niin hän täysin lapsellisesti kuvittelee, että tietysti hänen vanha vaimonsakin pitäisi tästä uudesta ihanasta naisystävästä. Mies saattaa kuvitella, että kärynkin käydessä vaimo kyllä ymmärtää miestään, sillä onhan mies ihastunut todella fiksuun ja ihanaan naiseen. Siinä hypnoosivaiheessa kaikki myös kuvittelevat, että eihän se käry voi meille käydä, koska ollaan niin huolellisia ja varovaisia.
Totuus näissä asioissa on kuitenkin se, että pitkään jatkuneet ( yli vuoden) sivusuhteet tulevat aina puolison tietoon, eikä yksikään puoliso ymmärrä kumppaninsa sivusuhdetta, vaikka kyseessä olisi kuinka ihana rakastaja / rakastajatar hyvänsä. Aina siinä joudutaan koviin neuvotteluihin, jotka useimmiten päättyvät eroon. Kaikkein viisaimmat ja sitkeimmät ihmiset saavat vanhan suhteensa pidettyä kasassa ja pystyvät jatkamaan elämäänsä suuren tahdonvoiman avulla. Onnellisuus on useimmissa tapauksissa kuitenkin tuhottu lopullisesti. Käryn jälkeen puolisot elävät vain päivän kerallaan. Petetty puoliso epäilee aina uutta pettämistä, ja pettänyt osapuoli saa jokaisena päivänä koko loppuelämänsä ajan kuulla pahoista töistään. Todella suurta onnea!
Monissa sivusuhdetta ylistävissä puheenvuoroissa on mainostettu sen omaa parisuhdetta piristävästä vaikutuksesta. Omasta kokemuksesta tiedän, että puheessa on hieman perääkin. Vaikka se ihana sivusuhde antaakin parhaassa vaiheessa lisää energiaa ihmiselle, niin käryn jälkeen tuleva lasku on niin mahdottoman suuri, että kyllä sille pienelle lisäenergialle tulee täysin kohtuuton hinta. Vaikka maksuaika onkin pitkä (koko loppuelämä), niin sittenkin pitäisi hyvin tarkkaan miettiä, kannattaako sivusuhde aloittaa vai ei.
Täällä jo 15 vuotta pidetään salasuhdetta. Eikä ole muuttunut miksikään.
Kun tämän ihmisen kanssa se tuntuu niin hyvältä, ja vain parhaalta mahdolliselta. Rytmi, kosketus, kaikki natsaa.
Kummallakin on puolisot.
On aivan ihanaa kun saa hellyyttä -
myös sitä, että miksi sitten käryn käytyä yhä jatketaan liittoa? Usein kuulee väitteen, että pakko jaksaa lasten "edun" nimissä. Tämä tosin vaatii hieman tarkennusta asiaan, sillä lapset kuitenkin huomaavat että vanhempien välillä ei ole mitään yhteistä, välittäminen puuttuu ja mitä he mahdollisesti ovat joskus aiemmin vanhempiensa välillä nähneet, on jäänyt pois. Lapset vaistoo vaikkeivät osaakaan pukea tätä ihmetystään sanoiksi, mutta jäljet se jättää myöhempään elämään - jotenkin kuva perheestä jää hailakalle tasolle, "vai tällaista perhe-elon pitää olla". Lapset tarvitsevat turvallisen, elävän ja luonnollisen perheen kasvaakseen, yksi tärkeä osa-alue niiaa pahasti kun vanhemmat eivät enää rakasta toisiaan. Sanovat ehkä rakastavansa mutteivät teoissaan näytä sitä. Sopii siis miettiä kandeeko jäädä liittoon tämän takia...
..niin kuka määrittelee? "ratkesin" suhteeseeni vuosia jatkuneen ajoittaisen henkisen alistamisen jälkeen. sanon ajoittaisen, koska se on sitä. ajoittain oma mies on taas todella kultainen ja ihana huonon kauden mentyä. ennen kärsin huonot kaudet surien itsekseni, mutta sitten eteeni astui yllättäen tämä toinen ja kemiat natsasi heti. myös hän on varattu, kai minä autan häntä siinä mikä hänellä on huonosti kotonaan. en ole lähtenyt liitostani koska meillä kuitenkin pääosin menee hyvin, ja onhan minussakin huonot puoleni joita mies joutuu myös sietämään. enkä oikein usko että mieheni muita haluisi, olen joskus vihjaissut asiasta ja hän ei suostu edes kuuntelemaan moisia puheita.
no eipä tämä selitykseni taida tekoani oikeuttaa, ja niinhän se on ettäjos tämä suhteeni tulisi julki minähän se ainoa syyllinen olisin. se osapuoli joka vuosia alisti olisi syytön. näinhän seon. kiinni en aio jäädä mut jos jään kannan kyllä tekojeni seuraukset.
Kukaan ei välttämättä halua jakaa puolisoaan, mutta on hyvä muistaa, ettei kenenkään, edes puolisonsa sydäntä voi omistaa.
eikä haukkumisesta, moralisoinnista ja moittimisesta ole kenellekään mitään hyötyä!
"eikä yksikään puoliso ymmärrä kumppaninsa sivusuhdetta, vaikka kyseessä olisi kuinka ihana rakastaja / rakastajatar hyvänsä."
Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää se, ettei toisen tunteita voi kukaan kieltää. Kukaan ei voi estää sinuakaan rakastumasta, et edes sinä itse! Miten sellaista voisi sitten vaatia ja odottaa kumppanilta? Elämää vähän enemmän kokeneet tajuavat, ettei ymmärrys ole toiveajattelua.
sanoa tähän jotain. Minen ymmärrä kuinka se sydän tähän asiaan liittyi. Suoraan sanoen sivusuhde, tai miksikä sitä kukakin haluaa sanoa on pelkkää naintia 99% tapauksista. On se sitten hellä tai rajua. Ja sytämmellä ei asian kanssa ole mitään tekemistä. Turha siinä on ainakaan enää väittää puolisoaankaan rakastavansa kun näin on mennyt tekemään.
Tekstistäsi huomaan, että olet paljon mietiskellyt näitä asioita, mutta et kuitenkaan ymmärtänyt, mitä minä oikein tarkoitin. Olen itse ollut parisuhteessa se pettänyt osapuoli, joten minulle on täysin selvää, että tunteiden syttymistä ja sammumista ihminen ei tahdonvoimallaan hallitse. Vaikka tämä tosiasia on hyvin molempien puolisoiden tiedossa, niin siitäkään huolimatta petetty osapuoli ei ymmärrä pettämistä. Sekin on tunneasia.
Kun ihminen kohtaa tällaisen ihanan toisen miehen / naisen, niin se tunnepalo saattaa roihahtaa hetkessä täyteen voimaansa. Ihminen katsoo olevansa silloin voimaton korkeampien voimien edessä, ja silloin hän keksii itselleen tuhat ja sata selitystä perusteluiksi siihen, että tämä ihana mies / nainen on kohtalon suoma mahdollisuus saavuttaa uusi ihana elämä tämän tavallisen arjen keskellä. Siinä tilanteessa pettäminen ei tunnu ollenkaan pettämiseltä, vaan paremminkin oman avioliiton toimimattomien osa-alueiden korjaustoimenpiteeltä. Vieras mies / nainen onkin siis suuri hyväntekijä, joka toimillaan pyrkii vaan pettäjän oman parisuhteen lujittamiseen. Pettäjällä on tässä vaiheessa erittäin hyvä olla. Koska puolisokaan ei suhteesta mitään tiedä, niin pettäjän mielestä tilanne saisi jatkua loputtomiin.
Hyvin monesti tämän nousuhumalavaiheen katkaisee se, että tämä "perheonnea parantava suhde" tulee puolison tietoon, ja silloin aletaan taas elää pelkkää arkipäivää. Tuttavapiirissäni ei ole ollut sellaista miestä tai naista, joka ihan rauhallisesti ja kannustavasti olisi suhtautunut vaimoonsa / mieheensä käryn käytyä. Helpottavasti tässä tukalassa tilanteessa ei missään tuntemassani tapauksessa ole vaikuttanut pettäneen kumppanin vakuutus siitä, että sivusuhde oli todellisuudessa oman perheonnen parantamiseksi suoritettu korjaustoimenpide ( pettäjästä monesti tuntuu siltä). En ole eläessäni nähnyt niin suurpiirteistä miestä / naista, jolle pitkäaikaisen kumppanin sivusuhteen julkitulo olisi ollut mukava ja mieluisa asia. Useimmissa tapauksissa parisuhteet ovat päättyneet eroon ja ne loputkin ( riittävästi varallisuutta) ovat melkoisen onnettomia koko loppuelämänsä.
Puolison pettäminen osuu ihmisen sielussa niin aralle alueelle, että siitä iskusta toipuminen ei tahdo ollenkaan onnistua. Nykyajan kiireinen arkielämä ja naistenlehtien täydellistä onnellisuutta ihannoivat satuartikkelit takaavat sen, että pettämisen avulla täydellistä onnea tavoittelevia riittää jatkossakin. Nämä naistenlehdet unohtavat vaan kertoa sen, että käryn jälkeen yksikään petetty puoliso ei ymmärrä kumppaninsa toimenpidettä, vaikka pettäminen olisikin sitten tehty pelkästään oman parisuhteen parantamiseksi.
PS. Olenhan minäkin jo hieman elämää kokenut, sillä ikääkin on melkein 60 vuotta.
ja kannustavasti suhtautuminen on ihan eri asia. Harva varmasti kannustaa kumppaniaan toiseen suhteeseen, mutta rauhallisesti siihen pystyy suhtautumaan - siis ne jotka siihen kykenee!
Jos ihminen on edes joskus ajatellut jotain toista kuin puolisoaan "siinä mielessä" niin on aika uskomatonta, että ymmärrystä kumppanille ei löydy silloin, kun sitä todella tarvitaan. "Rakasta minua eniten silloin kun ansaitsen sitä vähiten" on sopiva ohje juuri tällaisiin tilanteisiin, mutta tietysti se vaatii ihmiseltä paljon!
Näissä pettämisasioissa ja varsinkin käryn käytyä rauhallisuutta todella tarvitaankin keskusteluissa. Vaikka useimmat parisuhteessa elävät ihmiset ovat jossain elämänsä vaiheessa ajatelleet muistakin vastakkaisen sukupuolen edustajista kuin puolisostaan "vähän sillä tavalla" , niin tosipaikan tullen (puoliso on kärynnyt) sitä ymmärtämystä ei kuitenkaan tahdo löytyä riittävästi. Vaikea ainakin minun on kuvitella sitä, että oman törttöilyni jälkeen vaimoni tulisi lohduttamaan minua sanomalla, että olihan se mahdottoman kurjaa, että käry kävi ja jouduit luopumaan hyvästä sivusuhteestasi. Taitaisi olla vähän liikaa vaadittu petetyltä puolisolta.
Jos taas ajatellaan todellista rakkautta sinänsä, niin korkeimmalla tasolla ollessaan se voisi johtaa ihmisen käyttäytymään hairahtunutta puolisoaan kohtaan juuri näin lempeällä tavalla. En kuitenkaan elämässäni ole vielä tavannut sellaista naista enkä miestä, joka olisi saavuttanut tämän rakkauden korkeimman tason näin täydellisesti. Ajatusleikkinä juttu on ihan mukava, mutta me ihmiset olemme henkisiltä ominaisuuksiltamme hieman vajavaisia. Ylöspäin tietenkin aina kannattaa pyrkiä tässä henkisessä kasvussa, mutta tätä täydellisen rakkauden tasoa tuskin pystymme saavuttamaan.
Tiedossani on montakin "rakkauden lempeää tasoa"- omaavia ihmisiä. Heillä ei tosin "käry käy" vaan sivusuhde/-suhteet saavat loppua luonnollisella tavalla. Aika haavat parantaa ja lopettaa sivusuhteet :).
Puoliso tietää/vaistoaa sivusuhteet, mutta silloin on vaikeneminen kultaa.
Ei puoliso aina voi aavistaa tai tietää sivusuhteesta yhtään mitään. Jos toinen on aina ollut ns. "menevä mies", niin silloin sivusuhdetta on täysin mahdotonta huomata käyttäytymisestä. Monesti tällaisilla menevillä henkilöillä on niin suuri kokemus esiintymisessä ja sen lisäksi hyvä pokerinaama, joten mistään ulkoisesta seikasta sivusuhde ei tule ilmi. Ainoastaan onneton sattuma paljastaa suhteen, ja silloinhan niihin neuvotteluihin juuri joudutaankin. Kun sivusuhde on julkinen, niin peräti harva puoliso pystyy silloin suhtautumaan asiaan tyynesti ja rauhallisesti.
toiset pystyy suhtautumaan rauhallisesti asiaan, vaikka kumppanin sivusuhteesta tietäisi useampikin ulkopuolinen.
Oikeastaan juuri siitä kumppanin (petetyn) suhtautumisesta riippuu parisuhteen koko tulevaisuus.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että käryn jälkeen petetty osapuoli määrää neuvottelujärjestyksen. On täysin hänen suhtautumisestaan kiinni, jatkuuko parisuhde (harvinaista) vai päättyykö se eroon ( yleisin ratkaisu). Pettäjän neuvotteluasemat ovat yleensä hyvin heikot tai oikeastaan täysin olemattomat.
Olen täysin samaa mieltä Kansanparantajan kanssa. On vaikea uskoa puolison kykenevän suhtautumaan kovin ymmärtäväisesti ja / tai rauhallisesti. Kenties näin voi käydä silloin, kun puolisolla itsellään on myös ehkä parhaillaan sivusuhde ja avioliitto vetelee viimeisiään.
Hyvä huomio myös tuolla jossain aikaisemmin se, että pettävästä osapuolesta voi alkaa vähitellen tuntua jopa siltä, kuin aviopuoliso ja sivusuhde voisivat peräti olla ystäviä keskenään.
Itselläni on tästä aika traumaattinen kokemus lapsuudesta. Olin alle kouluikäinen, joten kovin tarkasti en muista kaikkea kokemaani ja koko ruljanssia. Isäni toi joka tapauksessa rakastajattarensa kotiimme tutustumaan äitiini; oli ajatellut äidin tarvitsevan naisystävää! Sen jälkeinen aika oli melkoisen vaikeaa ja ahdistavaa lapsuudessani, kun asioiden oikeat laidat paljastuivat.
Samoin luulen varmaan usein käyvän niin, että pettävä osapuoli luo omaa, ehkä alitajuistakin, syyllisyyttään helpottamaan illuusion siitä, että puoliso "tietää" tai "aavistaa" suhteen olemassaolon, mutta ei vain sano mitään. Näin hän ikään kuin luo itselleen kuvittelemansa tilanteen, jossa puoliso sallii hänen toimintansa. Vaikka todellisuudessa näin ei olekaan.
Näiden "pokerinaamojen" keino on usein myös sellainen, että puolison epäillessä ääneen uskottomuutta suorastaan "loukkaannutaan" ja aletaan syyttää puolisoa liiallisesta mustasukkaisuudesta.
usein ajatellaan, että avioliitto vetelee viimeisiään jos toisella on sivusuhde? Elävä elämä on melko toisenlainen.
Ihmisillä on paljon "salaisiksi" jääneitä suhteita. Lainausmerkit tarkoittavat sitä, että käry ei käy, koska sen ei haluta käyvän eikä se edes tarkoita sitä, että hyväksyisi toisen sivusuhteen. Se tarkoittaa vain, että oma suhde uskottomaan osapuoleen on sen verran hyvä, ettei haluta pistää toista seinää vasten ja huonontaa oma-aloitteisesti suhdetta! Mitä järkeä sellaisessa olisikaan?
Tiedän myös useita suhteita, joissa puolisot tuntevat kumppaninsa sivusuhteen hyvin, ovat jopa ystäviä keskenään. Mitä siinä lopultakaan voi menettää? Jotkut (erityisesti miehet) jättävät sivuhteensa todella pian kun huomaavat vaimonsa tulevan liian hyvin toimeen rakastajattarensa kanssa.
Tiedän minäkin tapauksia, joissa julkisesti tiedossa ollut sivusuhde on jäänyt "salaiseksi". Tämä ei kuitenkaan ole merkki siitä, että petetty puoliso arvostaisi pettänyttä kumppaniaan niin paljon, että sen vuoksi ei viitsi häntä käräyttää. Useimmiten on kysymys petetyn puolison pelosta, sillä käryttäminen saattaisi viedä petetyn puolison vielä huonompaan asemaan parisuhteessa. Tästä syystä monesti rysän päältä kiinnijääminenkin säilyy "salaisena". Jos perheen taloudellinen asema on erittäin hyvä, niin se sallii matkan varrella useampiakin "salaisiksi" jääneitä sivusuhteita.
Tapauksissa, jotka tiedän ja arvelen, ettei ne ole ainoita samanlaisia maailmassa, suhteet jäävät "salaisiksi" sen tähden, ettei nimenomaan haluta huonontaa muuten hyvää suhdetta. Vaikka molemmat tietävät toisen tietävän niin asiasta vain ei puhuta. Sivusuhde ei ole kaikille maailmanloppu vaan ohimenevä vaihe.
On itsestäänselvää että pitkän parisuhteen aikana voi sattua kaikenlaista eikä se parisuhdetta kuitenkaan yhtään sen huonommaksi tee!
Toisen käräyttämisellä, arvostelulla yms. ei KUMPIKAAN voita mitään, miksi siis ylipäänsä pitäisi toinen käräyttää? Kysymys ei ole pelosta vaan rohkeudesta kohdata elämän tosiasiat sellaisena kuin ne ovat. Mitä huonompi parisuhde, sitä nopeammin se päättyy juuri sillä hetkellä, kun tietää toisen käyneen vieraissa.
Tuossa toisaalla puhuttiin rakastamisesta ja tahdosta rakastaa. Vieraissa käyminen on yksi vastoinkäyminen muiden joukossa ja ellei ole tahtoa rakastaa kumppaniaan pettämisestä huolimatta suhde ei kyllä käräyttämisellä parane!
Otan pari lainausta kirjoituksestasi:
" Tapauksissa, jotka tiedän ja arvelen, ettei ne ole ainoita samanlaisia maailmassa, suhteet jäävät "salaisiksi" sen tähden, ettei nimenomaan haluta huonontaa muuten hyvää suhdetta. Vaikka molemmat tietävät toisen tietävän niin asiasta vain ei puhuta. Sivusuhde ei ole kaikille maailmanloppu vaan ohimenevä vaihe."...
" Kysymys ei ole pelosta vaan rohkeudesta kohdata elämän tosiasiat sellaisena kuin ne ovat. "...
Tosiasia on se, että suhde ei ole muutenkaan hyvä, jos toinen puoliso menee pettämään. Suhde voi kuitenkin olla niin järkevä, että yhden pettämisen vuoksi sitä ei kannata purkaakaan.
Sanoit sen olevan rohkeutta, jos molemmat puolisot tietävät pettämisestä, mutta asiasta ei kuitenkaan puhuta. Minun mielestäni tämä juuri on suurinta mahdollista pelkuruutta. Jos sivusuhde on molempien tiedossa, niin kyllä rohkeat ja toisilleen rehelliset puolisot uskaltavat ottaa asian puheeksi silläkin uhalla, että parisuhde loppuu siihen. Jos näin ratkaisevaa laatua oleva ongelma pyritään lakaisemaan maton alle, niin eivät tällaiset puolisot ole muissakaan asioissa kykeneviä toistensa kanssa avoimesti neuvottelemaan. Heillä ei ole uskoa parisuhteensa lujuuteen, koska vaikeimmista asioista pitää vaieta.
Parisuhteen lujuus on hyvä testata juuri tällaisessa pettämistapauksessa. Jos parisuhde pysyy koossa käryn jälkeisten vaikeiden neuvottelujen jälkeenkin, niin siinä on varmasti hyviäkin aineksia. Täyteen loistoon parisuhdetta ei pettämisen jälkeen kuitenkaan saa, mutta ihan kelvollista yhteiselo kuitenkin voi olla, sillä suhteen purkaminen toisi monesti paljon suurempia ongelmia.
että meitä moneksi ja samat asiat saattavat merkitä toiselle aivan päinvastaista kuin itselle.
Ja sitten niinkin, että itse pitkään ajattelee asiasta tavalla, jota pitää ainoana ja ehdottomasti oikeana vaihtoehtona aina siihen asti kunnes huomaa ajattelevansa hullusti.
Mielestäni ei ole mitään sen hölmömpää kuin ajatella, että oma moraali, käsitykset ja teot ovat aina oikein ja muiden on pyrittävä samanlaiseen!
En ole koskaan väittänyt, että parisuhteessa on vaikeista asioista vaiettava. En sinnepäinkään. Mutta on asioita, kuten tämä uskottomuuskin, jolloin on VIISAAMPAA vaieta kuin puhua, koska sitä ei puhumalla voi mitenkään ratkaista. Kumppanille ei voi sanoa "saat rakastaa vain minua" ja jos voi niin kysymys on melko itsekkäästä rakkaudesta. Sellaisesta on pettäväkin osapuoli valmis luopumaan?
Ilmeisesti käsityksemme hyvästä suhteesta on täysin erilainen. Mielestäni hyvä suhde on sellainen joka kestää myös kolhuja ja rohkeutta kohdata se tosiasia, ettei kumppanin tunteisiin ja tekoihin voi vaikuttaa, ainakaan käskemällä. Jos katsoo PARHAAKSI olla puuttumatta toisen toimintaan, se ei ole ongelmien maton alle lakaisua vaan loogista toimintaa, jolla päästään parhaimpaan lopputulokseen. Pettämisen jälkeen, vaikkei siitä edes puhuttaisi, voi suhteesta kehittyä paljon parempi kuin se oli ennen pettämistä.
Olen samaa mieltä kanssasi, että hyvä suhde kestää myös kolhuja. Jos ajatellaan esiintynyttä uskottomuutta pienenä kolhuna, niin hyvässä suhteessa on uskallettava puhua avoimesti siitäkin, mikä sen kolhun aiheutti. Vasta avoimien keskustelujen jälkeen tiedetään se, miten näitä kolhuja jatkossa voidaan parhaiten välttää.
Kyllä minullekin on täysin selvää se, että toista ihmistä ei voi pakottaa rakastamaan itseään eikä ketään muitakaan. Oikea rakkaus syttyy kahden ihmisen välille silloin, kun ihmiset alkavat ymmärtää riittävän hyvin toistensa kieltä ja ajatuksia. Juuri tästä syystä se rakkaus syttyy joskus suhteen ulkopuoliseen kumppaniinkin. Kanssakäyminen tällaisen mieluisan kumppanin kanssa onkin sitten jo pettämistä.
Omasta mielestäni keskustelemalla kumppanin kanssa ei voi mitenkään vaikuttaa siihen miten kolhuja voitaisiin välttää. Ja miksi kolhuja ylipäänsä pitäisi välttää? Sehän on sama kuin jättää elämä elämättä ja siitäkös vasta niitä kolhuja syntyy, välillisesti, mutta kumminkin.
En edes toivoisi, että mieheni jättäisi toisen rakkauden väliin pelkästään minun takia. En kehoita häntä tietenkään syöksymään oikopäätä vieraaseen suhteeseen, mutta ei hän niin tekisikään vaan käyttäisi harkintaa puoleen ja toiseen, vieläpä hyvin hyvin pitkään. Jos hän suhteen aloittaisi tiukan harkinnan jälkeen niin en voisi kuvitella arvostelevani hänen päätöstään enkä "kääntää hänen päätään". Olen nimittäin varma, että ennemmin tai myöhemmin suhde loppuisi tai muuttuisi "vain" ystävyydeksi.
Ei kai mielestäsi kaikenlainen mukava kanssakäyminen muiden kanssa ole pettämistä?
Tämä vastaus on kirjoitukseesi:
Hmhmhm
Kirjoittanut: Nainen-69, 26.11.2003 klo 15.59
Koska keskustelun hierarkia oli mennyt liian pitkäksi, niin kone ei hyväksynyt vastaustani oikeaan paikkaan. Toivottavasti ymmärrettävyys ei liikaa kärsi, vaikka vastaukseni onkin väärässä paikassa.
Ja sitten se vastaus:
Vaikea uskoa todeksi sitä, että et toivoisi miehesi jättävän väliin toista rakkautta itsesi vuoksi. Minä en ole koskaan pitkän elämäni aikana kohdannut sellaista naista, joka olisi ajatellut näin inhimillisesti. Yleensä naiset ( sekä oma että vieraat) huomioivat erittäin tarkasti senkin, jos mies sattuu kadulla tai ravintolassa "vahingossa" katsomaan sellaista simpsakkaa mimmiä hieman liian pitkään. On hyvä tietää, että vapaamielisempiäkin naisia on olemassa.
Jos miehesi pitkän harkinnan jälkeen alkaa seurustella jonkun ihanan naisen kanssa, niin miten voit olla varma siitä, että suhde loppuu ja muuttuu lopulta pelkäksi ystävyydeksi? Voihan olla niinkin, että miehesi tulee rakastajattarensa kanssa paremmin toimeen kuin Sinun kanssasi, jolloin Sinä jäätkin hopealle. En millään voi uskoa sitä, että närkästymättä katselisit tätä touhua, jossa miehesi ilmoittaa toisen naisen olevan Sinua parempi ja ihanampi. Kyllä Sinä varmasti kyselisit mieheltäsi ainakin perusteluja, vaikka et mitään suurempaa sotaa nostaisikaan. Kyllä itsetuntosi ainakin pienen kolhun saisi. Jos ei näin ole, niin olet todella yli-ihminen.
Ihminen on sosiaalinen olento, joten hän kaipaa muidenkin kuin oman kumppaninsa seuraa. Työpaikoilla ja harrastuksissa esiintyy hyvinkin hyviä ystävyyssuhteita eri sukupuolta olevien ihmisten välillä, ja ne on katsottava vaan rikkaudeksi. Pettämiseksi minä luokittelen sellaisen touhun, että mennään kahdestaan iltaa istumaan tämän ihanan ystävän kanssa, ja tunnelman noustua riittäväsi, satutaan siinä eksymään vielä samaan sänkyynkin "keskustelemaan". Kyllä silloin suhteessa on kysymys muustakin kuin pelkästä ystävyydestä.
Oikein sisimpääni sattui, kun luin Eero tarinasi. On kuin olisit kertonut oman tarinani.
Toivotan teille onnea suhteeseenne. Minulla, ja miesystävälläni, on pitkä välimatka mutta onneksi puhelimet on keksitty. Soittelemme päivittäin ja sähköposti kulkee. Nautimme tästä yhteisestä "meidän jutustamme". Tämä on jotain niin suurta ja ihmeellistä, ettei tätä voi tuomita. Olemme tärkeimpiä ihmisiä toisillemme mutta kunnioitamme samalla puolisoitamme. Kotona kummallakin asiat ihan ok, mutta mikä saa tällaisen tapahtumaan sitä emme kumpikaan ymmärrä. Emme ole kumpikaan tietoisesti hakeneet ulkopuolista suhdetta, mutta kun näimme toisemme tiesimme, että nyt meidän kahden välillä on tapahtumassa jotain. Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä - siltä tämä meidän juttu vaikuttaa. Olen onnellinen puolestasi Eero.
Eero, ymmärrän tilanteesi ja hyväksyn sen. Itse elän samanlaisessa tilanteessa, elämäni parasta aikaa. Suhteemme vain on monimutkainen; mies on naimisissa (3 lasta), oma yritys ja pieni paikkakunta. Pakko pitää kaikki tapaamiset ja yhteydet salassa, mutta viestit kulkevat. Ikäeroakin jonkin verran ja nämä kaikki mutkistavat asioita. Kesäkuusta lähtien ollut tämä tilanne päällä eikä loppua näy. Pikkujoulut vielä tuloillaan... valehtelua ja järjestelyitä vaatii, mutta yhteiset hetket ja kosketukset ovat kaiken sen arvoisia. Sitä jaksaa kun on toinen koko ajan sydämessä ja mielessä!! Onnea jatkossakin suhteellenne, toivottavasti saatte siitä vielä paljon iloa!!!
Eiköhän totuus löydy vaimosi suuusta eikä täältä palstalta, koska olet naimisissa hänen kanssa. Mielipiteitähän asiasta voi kaikilla olla kaikilla.
olen itse aivan samanlaisessa tilanteessa.
En eroamassa, mutta henkinen yhteys on kaikonnut.
Jos minä arjessa jaksaakseni käyn maailmalla,
jossa minua ymmärretään ja teen sen niin, ettei
sitä muut tiedä ja vielä olen siitä asiasta itse-
ni kanssa sinut, niin so what.
Ketä minä siinä loukkkaan kun ystäväni tietää
tilanteen ja en hänellekään ole muuta kuin rehel-
linen, eli en lupaa mitään, enkä vaadikaan hänen
omalta ajaltaan mitään.
Eniten minun mielestäni tästä kärsii tämä ystäväni joka tietää, ettei mitään jatkuvaa yhteiselämää tule olemaan, mutta jos se hänenkin
elämäänsä sopii niin, minusta asia on ok.
Ellei koti ole ihmiselle, henkireikä, niin jossainhan senkin paikan pitää olla
Joo,mutta oletteko te miehet ajatelleet,miksipä se vaimo ei välttämättä ole teitä kohtaan sellainen kuin toivotte!Voisikohan syy näkyä peilistä,ette te miehetkään aina ole sellaisia kurkoja kuin näköjään luulette!!!
Helppo se on toitottaa vieraan ymmärtäväisyyttä,eihän hän jaa arkeanne;rahahuolet,lapsien hoito,talous,ym.ym...
Tämä vieras on pyörryksissä uutuuden huumassa ja kai touhu sen mukaista,tuskinpa samanlaista olisi jos olisitte eläneet arkea ja pyörittäneet samaa taloutta iät ajat.
Käsi sydämelle,ettekö kohtele paljon kauniimmin ja huomaavammin vierasta kuin omaa vaimoa??!!Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
et vois enempää totta haastaa.kaveri ei viitti nähdä enää vaivaa suhteensa eteen ja uus huuma on kuin huume minkäs tekee jos äo on sama kuin saappaan numero
Tuota lukiessani tuli mieleen,´niin kauan homma pelaa kun se kaikille sopii. itse elän sen toisen naisen roolissa jo toista vuotta. turhauttaa ja väliin epäilen hänen välittämistään ja mietin onko järkeä.toinen naimisissa yli 15 vuotta,kolme lasta,jatkuvaa tappelua mutta ei erota.ollaan kiinni joko lapsissa tai materiassa. väliin kritisoin lujaakin ja aiheesta keskustellaan. väliin ei puhuta vain rakastetaan. onko menty siihen että enää ei olla valmiita sitoutumaan, kaikki haluaa vain että itsellä olis hyvä. halutaan perhe ja sen tuomat jutut,ja lisäksi rakastaja ja sen luoma jännitys. huijaamistahan se on ,itsensä huijaamista eniten. välillä ottaa päähän,että aitous on kadonnut. ollaan yhdessä, eletään, harrastetaan seksiä,hoidetaan lapsia,ollaan ystävien kanssa eikä kumminkaan rakasteta...
jostakin me jokainen haemme sen henkireiän,läheisyyden,hyväksynnän.
minäkin kärsin välillä kun minulle ei luvata mitään-kuulun elämään vain osittain ja niin kauan kun se minulle sopii,homma ok. välillä olen kyllä mietinyt että olen paremman kohtelun arvoinen, mutta nyt mennään näin
Mun mielestä tollanen on ehdottomasti väärin. Vaikka se olisikin salaisuus, se on silti pahinta luottamuksen väärinkäyttöä ja toisen pettämistä mitä vaan voi tehdä. Jos suhteesta on rakkaus kadonnut niin ei sitä pidä kulissin vuoksi jatkaa, on lapsiakin kohtaan väärin pitää "onnellinen perhe"-kuvaa yllä kun taustalla huorataan vieraissa. Menet kotiin, nostat kissan pöydälle ja kestät kuin mies sen mikä seuraa tuosta, tai lopetat tähän paikkaan. Luultavasti avioero, mutta se onkin oikein kun olet yhden liiton tärkeimmistä lupauksista rikkonut.
mutta kun ei näillä puskassa hiippareilla ole selkärankaa kantaa vastuutaa onnettomat poloiset HELVETIN ESIKARTANOON JOUTAISITTA SYNTISET
suunnaton elämänkokemus puhuu tuossa viestissä. Jos on 20-vuotias maailma on kovin mustavalkoinen paikka. Sitten myöhemmin kun ikää lisääntyy ja tulee elämänkokemusta mustan ja valkosen rajat hämärtyvät ja usein sitten yli 40-vuotiaana kun on yli 20 vuotta avioliittoa takana, rakkaustta ei ole vaan pysytään vaan yhdessä tottumuksen voimasta. Näin se on ollut ja näin se on oleva. Kyllä se sinullekkin vielä, m83, valkenee tämä elämän raadollisuus. Ihmisiä me vain olemme.
niin minäkin ajattelin 30 vuotta sitten, mutta ihminen näet vanhenee ja muuttuu iän myötä. Ei avioliiton silti tarvitse huono olla, itselläni on rakastava mies, viihdyn hänen kanssaan sekä sängyssä että arkisissa asioissa, harrastuksissa yms. En vaihtaisi häntä eli en aio erota hänestä. Lapset ovat jo lentäneet pesästä mutta silti meillä menee hyvin. Mutta silti - tällä hetkellä minulla on ihana miesystävä, ei tosin samalla paikkakunnalla. Olemme tosi läheisiä. Soittelemme päivittäin ja elämä tuntuu tosi hienolta. En vaihtaisi osaani kenenkään kanssa. Tässä on elämäni suola, joka antaa lisäenergiaa. Olen tosi onnellinen.
Samoin nainen49, me olemme olleet aviossa 30v myös!
Tuskin kukaan meistä silloin nuorina ja vastarakastuneina olisi tätä tiennyt, mitä tänään? Uskollisuus oli kunnia-asia ja sitä kesti meilläkin jopa 25v. liitossamme..
Tällä hetkellä on tilanne se, että vaikka olemme toisillemme tärkeimmät ihmiset ja kunnoitamme, sekä arvostamme toisiamme, niin emme makaa yhdessä. Emme edes nuku samassa huoneessa! Silti meillä on aina mukavaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta! Seksiä olemme viimeksi harrastaneet 6v. sitten, eikä sen loppumiseen vaikuttaneet uskottomuudet yms. Siksipä suhde on edelleenkin kunnioittava!
Emme koskaan keskustele tästä aiheesta enää, koska se aiheuttaa vain turhaa skismaa. Minulla on suhde ulkopuolella, jonka olen aina hoitanut hienotunteisesti. Hänestä en tiedä, enkä halua tietääkään eli onko suhteita vai ei?
Oikeus hänellä on siihen, siinä missä minullakin vaikkakin minä olin se seksuaalisempi osapuoli aina liitossamme.
m83:lle sanoisin, että " niin maailma muuttuu eskoseni"!
Katsantokantasi ja kokemuspohjasi on todella suppea näihin asioihin vielä.
Jo 10v:kin jälkeen olet todennäköisesti muuttanut selkeästi ajatustapaasi.
Uskollisuus on kaunista ja kuuluisi avioliittoonkin meillä jokaisella, vaan kaikki ei elämässä suju niin, kuin se on kirjoissa kirjoitettu.
Enemmän, kuin sivusuhteita näissä pitkissä liitoissa ihmettelen tänäpäivänä näitä seurustelusuhteita, joissa mennään heti avoliittoon. Miksi?
Näilläkin forumeilla on vaikka kuinka paljon kirjoituksia, kuinka muutaman vuoden avoliitoissa jo petetään, seurustelusuhteista puhumattakaan..
Miksi olla liitossa, joka heti paljastuu huonoksi?
Niistä on kyllä paljon helpompi lähteä ja etsiä uusi ja parempi suhde, kuin näistä pitkistä avioliitoista keski-ikäisinä. Silloin ovat elämänarvotkin jo toisenlaiset meillä jokaisella!!