Olen harkinnut aupairiksi lähtöä jo vuoden verran ja nyt sitten olisin hakemassa. Silti epäilyttää, että miten pärjää, jos/kun johonkin pääsee?
Mitä se vaatii henkisesti ja käytännössä että on edes pieni mahdollisuus pärjätä ja nauttia olostaan. Olen kuullut että kaksi ensimmäistä kuukautta ovat vaikeimmat ja uskon sen. Itse kun muutin opiskelija asuntolaan niin kaksi ensimmäistä kuukautta todella olivat vaikeita, vaikka sieltä pääsi toki aina viikonloppuisin kotiin jos tarve iski. Mutta nyt vanhempana ja kypsempänä kuin noista ajoista.
Miten te jotka vielä harkitsette maailmalle lähtöä koette pärjäävänne ja mitä haluaisitte, että tuntisitte olonne varmaksi lähtiessänne? Ketään muita, joita lähteminen epäilyttää?
Mitä se vaatii henkisesti ja käytännössä että on edes pieni mahdollisuus pärjätä ja nauttia olostaan. Olen kuullut että kaksi ensimmäistä kuukautta ovat vaikeimmat ja uskon sen. Itse kun muutin opiskelija asuntolaan niin kaksi ensimmäistä kuukautta todella olivat vaikeita, vaikka sieltä pääsi toki aina viikonloppuisin kotiin jos tarve iski. Mutta nyt vanhempana ja kypsempänä kuin noista ajoista.
Miten te jotka vielä harkitsette maailmalle lähtöä koette pärjäävänne ja mitä haluaisitte, että tuntisitte olonne varmaksi lähtiessänne? Ketään muita, joita lähteminen epäilyttää?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et varmaan ole ainoa jota lähtö on kammottanut. Minunkin mahassani vain nipisteli, kun ajatteli elämää paikassa, jossa ei ole ikinä käynyt, ihmisten kanssa,joita ei ole ikinä tavannut.
Se, milloin on kaikkein raskainta, on paljon kiinni yksilöstä. Itsekin odotin että ekat viikot olisivat pelkkää ahdustusta, mutta yllätyksekseni en ole potenut todellista koti-ikävää vielä kertaakaan:) No, ehkä joskus tietysti jos kaikki on mennyt pieleen ja lapset ovat pahalla tuulella, mutta huonoja päiviä on myös Suomessa. Joillekin saattaa käydä niin, että ekat kuukaudet ovat kaikessa uutuudessaan pelkkää hauskanpitoa, sen jälkeen se ikävä vasta iskee. Minä vielä odottelen sitä pahinta aikaa, vaikka olen ollut jo melkein puolet ajasta.
Ehkäpä sinäkin reagoit asioihin eri tavalla, kuin asuntolaan muuttaessasi, sillä et todellakaan pääse kotiin ihan heti. Pakko vaan sopeutua.
Tuolla aiemmin vinkkasinkin, että au pairina viihtyy, kun tietää mihin on ryhtymässä. Sen lisäksi, että on tutustunut perheeseen ja tietää työtehtävänsä, kannattaa oikeasti myös asennoitua siihen että lasten kanssa arki ei ole mitään jatkuvaa juhlaa. Älä siis odota liikoja vaan varaudu myös siihen että saatat jopa joutua pyykkäämään ja kuuntelemaan kiukuttelua:D Älä säikähdä kauhutarinoita mutta älä myöskään alistus perheen heittopussiksi, jos siltä näyttää. Hyvä au pair sinusta vielä tulee!Järki vaan mukana ja asenne kohdillaan.
Kiitos lohdullisista sanoista.:)
Mutta nuo huonot päivät a pyykin pesu, ovat asioita joita vähiten jännitän, kun tulen suuresta perheestä niin niihin ehtinyt tottua ja vanhimpana lapsena tietää mitä ne pienimmät saa päähänsä kun sellainen päivä koittaa:)
Mutta kiitos.