6-2,4-1 luov.
Mathieu vei
santoro
8548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiantuntijat tiesivät tämän jo hyvissä ajoin. Ei pää kestä. Se petti jo sydneyn finaalissa ja tänään oli vuorossa luonnollinen jatkumo. Kaiken päälle viime kaudelta oli puolustettava rutkasti pisteitä, mikä lisäsi painetta entisestään. Hermon pettämisen sijaan oli selityksenä kuulemma kipeä jalka..
Jarkko sattuu pelaamaan tuurilla aina silloin yhden hyvän turnauksen.
Mutta vielä ikinä ei hän ei ole pelannut kahta hyvää turnausta peräkkäin.
Eli ensimmäisen kierroksen tappio oli täysin odotettavissa viime viikon menestyksen jälkeen.
98% finalisteista tippuu seuraavalla viikolla alkukierroksilla. Del Potro on ainoa nykytenniksessä viimeisen 30 vuoden aikana joka pystynyt pelaamaan korkealla tasolla peräkkäisinä viikkoina.
Nadal viime vuonna Ranskan avoimet ja Queens club, voitot peräkkäisillä viikoilla massalla ja nurmella
Fereder on voittanut useammankin kerran kaksi turnausta putkeen, mm. Indian Wellsin ja Miamin masters turnaukset peräkkäisillä viikoilla.
peräkkäisillä viikoilla turnaukset on Ruotsin Thomas Johansson. Maaliskuussa 1997 peräkkäisillä viikoilla tuli voitot Kööpenhaminan ja Pietarin ATP-turnauksista sekä kesäkuussa 2001 peräkkäisillä viikoilla ATP-turnauksista Hallesta ja Nottinghamista.
vuonna 2007 syksyllä ollut useamman ison kisan voittoputki!
Nalbandianin lokakuu 2007
voitto Madridissa
tappio heti Baselissa
voitto Pariisissa
ei siis voittanut kahdessa viikossa kahta kisaa.
Adelaiden ja Aucklandin putkeen (Nadal finaalissa) ja meni sitten vielä Melbournessa kolmannelle kierrokselle!
Not Bad ?