poliisi lukee näitä palstoja pohjolan sanomien mukaan, ja tarkkailee ettei kirjoitukset sisällä kiihoitusta.
missään nimessä ei saa kirjoittaa kiihoitukseksi tulkittavaa.
kaikki mitä kirjoitetaan"afro-ameriikkalaisista" pakolaisista pitää olla epä kiihoittavaa ja mielellään sisältää vähintään kehumista.
jos joku on joutunut kaltoin kohdelluksi ulkomaalaistaustaisten takia tai heidän toimestaan niin ei ole suotavaa sitä sanoa, rangaistguksen uhalla tai sensuroinnin.
mielummin pitää valehdella ja kehua pakolaisia että kukaan ei kiihoitu, tämä on nykyään virallinen linja.
toisinajattelijoille voidaan mätkäistä eka´rapsut ja jos ei usko niin linnaakin jopa pari vuotta.
tämä linja palvelee pakolaisten asiaa.
pakolaiset tarvitsevat rahaa ja asuntoja että voivat kotoutua ja oppia suomenkieltä.
tulevaisuudessa jos luoja suo niin kaikki ovat töissä ja kovia veronmaksajia.
ruotsissa tämä ei ole onnistunut, eikä missään muuallkaan, mutta suomi voisi olla mailman ensimmäinen maa missä tämä onnistuu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
monissa viestiketjuissa. ei niistä oo mitään kohua noussut tai saati poliisi ois puuttunut kummaa hommaa?????????
tällähetkellä kemiläinen poliisi. Käsittääkseni tuossa ryhmässä afro-ameriikkalaisten ystävät ovat keskimäärin harvemassa kuin väestössä keskimäärin.
kohta on mamuja myös poliisissa niin miten sitten suu pannaan?
Ja mikäs noista pakolaisista tekee afro-amerikkalaisia? Ei kait nyt Kemiin ole tullut mustia amerikasta? Urpot!
kuin yllyttää porukkaa hakkaamaan ulkomaalaisia, ja kehuskeleen et hyvä vaan ku saivat turpaan jne.. on täysin eri asia kertoa tpahtumien kulku ja olla siitä jotain mieltä, kuin se että huudellaan ja haukutaan kaikki ulkomaalaiset riippumatta siitä onko ne mihinkään syyllisiä.
"Rasistiset ilmaisut
Mielipidevapaus ja sananvapaus ovat perusoikeuksia. Suomen lainsäädännössä ja erilaisissa kansainvälisissä sopimuksissa sananvapauden käyttöä kuitenkin rajoitetaan siten, että sananvapauden turvin ei sallita muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista.
Perusoikeuksia loukataan esimerkiksi, jos luodaan vihamielinen ja halveksiva ilmapiiri tiettyä etnistä vähemmistöä tai kansanryhmää kohtaan esittämällä loukkaavia ja totuutta vääristäviä väittämiä tämän oletetuista ominaisuuksista, tavoista ja uskomuksista.
Rasistisen aineiston levittäminen on haitallista ja kiellettyä, koska se loukkaa viestin kohteena olevia ihmisiä, syventää ennakkoluuloja ja pahimmillaan levittää vihaa. Tällä on yhteys myös etnisen syrjinnän määrään ja esiintymismuotoihin sekä epäsuorasti rasistisiin ilmiöihin, pahimmillaan väkivaltaan.
Toisaalta jokaisella on sananvapaus, mikä tarkoittaa oikeutta pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta. Sananvapauden suojan piiriin ei kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaiset, jotka koetaan häiritsevinä ja epämiellyttävinä. Näin ollen esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan ja kotouttamispolitiikan kritisoiminen kärkevälläkin tavalla on sallittua.
Koska sananvapauden käyttöön liittyy myös vastuuta, lakiin on asetettu ehtoja ja rajoituksia, joita tarvitaan henkilöiden maineen ja oikeuksien suojaamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa. Vapausoikeuksien kuten sananvapauden käyttö ei oikeuta rajoittamaan muiden henkilöiden vastaavia oikeuksia. Jokaisella on oikeus olla joutumatta tarkoitushakuisesti vihamielisen viestinnän kohteeksi.
Lisätietoa sananvapauden ehdoista ja rajoituksista sekä niiden soveltamisesta saa kohdista kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä kunnianloukkaus ja laiton uhkaus.
Alla olevasta linkistä löytyy vähemmistövaltuutetun kannanotto internetissä esiintyvään rasistiseen kirjoitteluun ja siihen puuttumiseen."
Siitä, jos maahanmuuttolaki on löysä ja ei tutki tulijoiden todellista taustaa jne. joka on mahdotontakin. Niitä vain otetaan ja tietoja heidän historiasta ei ole epäilen mä. Eli kannattaa katsoa ketä äänestää jatkossa.