Olen ajautunut ikävään tilanteeseen. Sellaiseen, johon en koskaan ajatellut joutuvani... joka sotii kaikkia aiempia periaatteitani vastaan... joka on tehnyt minusta äärettömän surullisen ja onnettoman.
Mutta, mutta... vähän taustaa...
Olen pari kolmekymppinen nainen. Elän avoliitossa. Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta. Suhteemme on periaatteessa ollut aina hyvä, lämmin ja hellä, mutta minusta on aina tuntunut, että siitä puuttuu jotain. Olen ollut houkutuksessa monesti pettää, mutta kyennyt kuitenkin kahlitsemaan haluni ja pysynyt uskollisena. Olen luonteeltani hieman keimailun- ja flirtinhaluinen ja koko suhteemme ajan olen kokenut valtavaa syyllisyyttä "kevytkenkäisen" luonteeni vuoksi. En vain voi sille mitään, että nautin flirttailevista katseista, hymyistä ja sanoista.
Jokin aika sitten harrastukseni parissa tapasin todella mukavan miehen. Tulimme alusta alkaen hyvin juttuun ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Mies osoitti jatkuvasti minulle huomiotaa, hakeutui toistuvasti seuraani ja "piiritti" kepeällä flirttailullaan. Se todella upposi minuun... eipä aikaakaan, kun huomasin olevani korviani myöten ihastunut. Alusta asti olin tiennyt, että miehellä on vaimo ja lapsi. Mies kuitenkin puhui heistä hyvin vähän ja antoi ymmärtää, ettei perhe ollut hänelle kovinkaan tärkeä... Eräänä iltana sitten päädyimme saman peiton alle... Koin ihanimman ja kiihottavimman rakastelun koko elämässäni. Tapailimme jonkin aikaa ja tunteeni syvenivät. Odotin todella kovasti näitä tapaamisiamme ja ajatukseni pyörivät koko ajan hänessä. Ehkä vähän rakastuinkin... Tilanne oli kuitenkin toisaalta ahdistava. Petin avopuolSilti kehittelin mielessäni pilvilinnoja siitä, että mies jättäisi perheensä ja aloittaisimme yhdessä elämän jossain toisella puolella Suomea... Vähitellen miehen kanssa keskustelumme alkoivat ajautua tunteisiin ja hänen perheeseensä. Paljastuikin, että mies rakastaa perhettään eikä aio sitä jättää. Lopulta asia kääntyi niin, että mies halusi lopettaa tapailun, koska oli niin syyllisyydentuntoinen petoksestaan...
Tapaamme edelleen harrastuksen parissa säännöllisesti, mutta mies tuskin enää tervehtii minua. Suorastaan välttelee. Ilmeisesti on niin syyllisyydentuntoinen pettämisestään ja haluaa välttää joutumasta uudellene kiusaukseen.
Minulla puolestani on nyt todella paha olla. En pysty keskittymään mihinkään, koska ajattelen jatkuvasti tätä toista miestä. Kaipaan häntä valtavasti. Eromme tapahtui niin kovin yllättäen. Lisäksi sydänsuruni keskellä koen valtavaa syyllisyyttä siitä, että olen oman mieheni pettänyt. En pysty katsomaan häntä silmiin ilman, että alkaisi itkettää. Miehenikin ihmettelee itkuista mielialaani. Olen syyttänyt työpaineita.
Ongelma on lähinnä se, että en pysty unohtamaan toista miestä. Hän pyörii mielessäni koko ajan. Niin kauan kun toinen mies on ajatuksissani, en pysty keskittymään omaan parisuhteeseeni.
Minulla ei ole ketään kenen kanssa jakaa näitä asioita. En voi puhua kenellekään. Olen täysin yksin. Haluaisin niin kovasti kertoa miehelleni kaiken, mutta hän luultavasti haluaisi erota...
Huokaus... tässä sitä siis ollaan. Jätetty toinen nainen ja pettäjä... Sydämessä syyllisyys, suru ja kaipuu.
Mutta, mutta... vähän taustaa...
Olen pari kolmekymppinen nainen. Elän avoliitossa. Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta. Suhteemme on periaatteessa ollut aina hyvä, lämmin ja hellä, mutta minusta on aina tuntunut, että siitä puuttuu jotain. Olen ollut houkutuksessa monesti pettää, mutta kyennyt kuitenkin kahlitsemaan haluni ja pysynyt uskollisena. Olen luonteeltani hieman keimailun- ja flirtinhaluinen ja koko suhteemme ajan olen kokenut valtavaa syyllisyyttä "kevytkenkäisen" luonteeni vuoksi. En vain voi sille mitään, että nautin flirttailevista katseista, hymyistä ja sanoista.
Jokin aika sitten harrastukseni parissa tapasin todella mukavan miehen. Tulimme alusta alkaen hyvin juttuun ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Mies osoitti jatkuvasti minulle huomiotaa, hakeutui toistuvasti seuraani ja "piiritti" kepeällä flirttailullaan. Se todella upposi minuun... eipä aikaakaan, kun huomasin olevani korviani myöten ihastunut. Alusta asti olin tiennyt, että miehellä on vaimo ja lapsi. Mies kuitenkin puhui heistä hyvin vähän ja antoi ymmärtää, ettei perhe ollut hänelle kovinkaan tärkeä... Eräänä iltana sitten päädyimme saman peiton alle... Koin ihanimman ja kiihottavimman rakastelun koko elämässäni. Tapailimme jonkin aikaa ja tunteeni syvenivät. Odotin todella kovasti näitä tapaamisiamme ja ajatukseni pyörivät koko ajan hänessä. Ehkä vähän rakastuinkin... Tilanne oli kuitenkin toisaalta ahdistava. Petin avopuolSilti kehittelin mielessäni pilvilinnoja siitä, että mies jättäisi perheensä ja aloittaisimme yhdessä elämän jossain toisella puolella Suomea... Vähitellen miehen kanssa keskustelumme alkoivat ajautua tunteisiin ja hänen perheeseensä. Paljastuikin, että mies rakastaa perhettään eikä aio sitä jättää. Lopulta asia kääntyi niin, että mies halusi lopettaa tapailun, koska oli niin syyllisyydentuntoinen petoksestaan...
Tapaamme edelleen harrastuksen parissa säännöllisesti, mutta mies tuskin enää tervehtii minua. Suorastaan välttelee. Ilmeisesti on niin syyllisyydentuntoinen pettämisestään ja haluaa välttää joutumasta uudellene kiusaukseen.
Minulla puolestani on nyt todella paha olla. En pysty keskittymään mihinkään, koska ajattelen jatkuvasti tätä toista miestä. Kaipaan häntä valtavasti. Eromme tapahtui niin kovin yllättäen. Lisäksi sydänsuruni keskellä koen valtavaa syyllisyyttä siitä, että olen oman mieheni pettänyt. En pysty katsomaan häntä silmiin ilman, että alkaisi itkettää. Miehenikin ihmettelee itkuista mielialaani. Olen syyttänyt työpaineita.
Ongelma on lähinnä se, että en pysty unohtamaan toista miestä. Hän pyörii mielessäni koko ajan. Niin kauan kun toinen mies on ajatuksissani, en pysty keskittymään omaan parisuhteeseeni.
Minulla ei ole ketään kenen kanssa jakaa näitä asioita. En voi puhua kenellekään. Olen täysin yksin. Haluaisin niin kovasti kertoa miehelleni kaiken, mutta hän luultavasti haluaisi erota...
Huokaus... tässä sitä siis ollaan. Jätetty toinen nainen ja pettäjä... Sydämessä syyllisyys, suru ja kaipuu.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mitä ihmettä vikiset ja muka-tunteilet? Olet tehnyt törkeän tempun ja jotenkin tuntuu, että etsit nyt sille ymmärtäjää. Kuules typykkä, kukaan ei ajaudu mihinkään suhteeseen ilman että itse tietoisesti toimii siihen suuntaan. Miehellesi kertominen olisi raukkamaisen elämänjaksosi typerä piste iin päälle.
Eroa nykyisestä miehestäsi ja anna hänelle vapautensa sillä hän ansaitsee arvoisensa naisen, ei tuollaista luuseria!!
tuota ensimmäistä neuvoa usko.
Aika kyllä parantaa haavat.
Jos löydät todella luotettavan ihmisen,
kerro , mutta ellet löydä vaikene.
ilon sekunnitkin,
ne surun tunnein maksetaan...
Voi minua raukkaa....
Itsesäälin määrä ei ole koskaan mitenkään ylikorostettu. Vai mitä?
Nythän on niin, että niin makaat kuin olet pedannutkin. Ja muita samantapaisia sananlaskuja.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa:
1. Lopetat suhteesi ja etsit uuden miehen ja otat opiksesi tästä.
2. Jatkat nykysuhteessasi, kärsit nahoissasi ja otat opiksi. Ennen kaikkea pidät sitten pääsi kiinni!
On itsekkyyden huippu purkaa "pahaa oloaan" menemällä tunnustamaan petoksen. Onko sitten hyvä olla, kun toisellakin on paha olla samasta asiasta?
Ratkaisu on sinun.
Pitäisit taukoa siitä harrastuksesta hetken.
Ja toisaalta se mies oli kyllä aika pässi kun oikein ajattelet taitaa kokeilla hiukan kaikkia tyttöjä sielä harrastuspaikalla.
Tuli vaan tällänen mieleen kun joskus nuorena tyttönä mua urheiluseuran valmentaja koitti puristella kesken opastustensa.
Ja huomasin että niinhän toi puristelee hiukan kaikkia tyttöjä.
Joten ota siihen ainakin hetkeks välimatkaa. Saat sen mielestäs ja keskity omaan puolisoos.
Ei kannata heti kertomaan alkaa. Kun vaan unohdat sen nyt.
naispettureita, ja aina väitetään että vain miehet pettävät. Tottakai hyväksyt sen että avopuolisosi nussii vastaavasti jotain hemaisevaa lyyliä ja antaa vehjettä joka koloon.
Mun asuinkumppani ja rakastettu on `hemaseva lyyli´ ja ei se pane ketävaan ja mitävaan koloo.
;-)))
En petä kun en viitsis ja en tajua miksi ton alottajan kannattais kertoa jos kerran on erehtyny. Jos on kestämätön tilanne, voi erota mut miks se pitäis kertoa sille puolisolle et on kokeillu ja pettyny??
Rakastava ihminen ei haluu toiselle pahaa mieltä tuottaa. Erehtyy voi jokanen kerran.Toivottavasti siitä oppii.
Kenellekään en soisi vastaavaa, olenhan itse samassa jamassa. Meillä avioliittoa takana PALJON, ja rakastan kumpaakin miestä. Toinen ei ole halukas lopettamaan, en minä myöskään, mutta raastavaa on elämä, eikä itsellä ole kanttia lakata välittämästä. Voin vähän neuvoa...älä kerro miehellesi, jos kuitenkin haluat hänen kanssaan elää. Koeta päästä luvattomista tunteistasi irti. Keksi mielessäsi kaikkea negatiivista siitä toisesta miehestä, pikkujuttuja, mitkä kenties sinua edes vähän ärsyttivät. Ajattele, että mies ei ole mitään, koska halusi vain kokeilla uuden naisen kanssa. Aivopesua pitää päässäsi rakentua, että irti pääsee. Kokeile, jos vaikka auttaisi.
" koko suhteemme ajan olen kokenut valtavaa syyllisyyttä "kevytkenkäisen" luonteeni vuoksi"
Voit kyllä ihan hyvin jättää nuo hipsut kevytkenkäisestä pois. Sinä _olet_ kevytkenkäinen ja haarat leviää kun sopiva tulee vastaan.
Haarat leviää???
Voi elämä et ole keksiny muuta asento ja tapaa viel??
Suihinotto on muuten kans ihana tapa, suuseksi ah ihanaa ja saat pitää haaras ihan niin tiukasti kiinni kun haluat:-)))
Jos mies teki sinulle hyvää ja ei ole tapahtunut mitään pahaa, niin älä lopeta.
Ei se sinua karkuun mene. Odota että sen ukon päässä itsekidutus ja pettämisen aiheuttama tuska ja epävarmuus häipyy... Kyllä se ukko siitä toipuu.
Pysäytä mies, tervehdi ja vasta sen jälkeen hymyile koko sielullassi. Kerro että sinusta vaan tuntuu että teidän vehkeet sopii yhteen.
Kerro että harvatkin kerrat käy jos onnistuu. Ei niitä perheellisillä usein ole. Ja ilmoita vapaaehtoisuudesta....
Ukko painii sielunsa ja kiinnijäämisen pelon kanssa. Anna sille aikaa. Kyllä se vielä lämpenee.
Hauskaa kevättä. Ja anna sekopäiden jeesustella omia sotkujaan, ajat muuttuu avoimempaan suuntaan.
lainaus"Alusta asti olin tiennyt, että miehellä on vaimo ja lapsi. Mies kuitenkin puhui heistä hyvin vähän ja antoi ymmärtää, ettei perhe ollut hänelle kovinkaan tärkeä.."Oletko vähän tyhmä!Tulkintasi on lapsellinen.Mies ei varmaan siksi puhunut perheestään,koska mitä siitä panolle puhumaan.Sait juuri sen mitä ansaiset.Ja itsekkin avoliitossa.Voi kun AJAUDUIT ikävään tilanteeseen.Voi sua raukkaa.
Juuri sun kaltaisten takia miehet ei enää luota naisiin.
Hei
Luin tarinasi ja olen itsekin kirjoitellut tänne, koska olen tällä hetkellä se toinen nainen... Jos kaipaat juttukaveria, niin voin vaikka luoda uuden sähköpostiosoitteen ja voidaan kirjoitella.
Ymmärrän tuskaasi ja syyllisyyttä. En itsekään uskonut ajautuvani toiseksi... En tiedä kuinka kauan tämä jatkuu ja epäilen, että tuo sama polku on meillä edessämme... =(
Voimia sinulle!
saman missä sinä olet nyt....
Elämässä ei voi saada kaikkea, mikä tuntuu hyvältä. Aikuisten täytyy joskus hieman ponnistella onnensa eteen. Vaikutat tosi lapselliselta selitellessäni tekojasi. Ihminen voi valita omat tekonsa, aina ei voi valita elämänsä reunaehtoja.
Haet täältä myötätuntoa teoille, joita joudut näköjään selittelemään jopa itsellesi. Kyllä tältä palstalta myötätuntoa ja kaltaisiasi löytyy. Ainakin kisu jo ilmottautuu jo tukijoukkoihisi. Onhan se jotenkin lohdullista, että mitä tyhmimmille "harrastuksille" löytyy tukiverkosto.
En kehota sinua ajattelemaan miehen vaimoa tai lapsia. Mutta ajattelisit hyvä ihminen omaa tulevaisuuttasi. Tuollaiset jutut päättyvät usein joko raastavaan triangeliriitaan tai uusperhekuvioon. Mutta joillekin nekin vaihtoehdot ovat nähtävästi hyviä. Ole onnellinen, jos pääsit miehestä nimenomaan hänen aloitteestaan ja hän haluaa pitää päätöksestään kiinni. Voit vielä kiitellä miestä muutaman vuoden päästä tuosta päätöksestä.
Minä en hyväksy omia tekojani, en hyväksy sitä, että olen rakastunut varattuun mieheen. En hyysää ketään, joka on astunut harhapolulle elämässään MUTTA tiedän jotain siitä surusta ja tuskasta, mitä se sisälle synnyttää. Miksi siitä ei voisi yksityisemmin keskustella saman kokeneen kanssa?
Minä tiedän kyllä tehneeni väärin ja usko pois, kärsin siitä vielä pitkään... Mutta meillä saman kokeneilla voi olla edes sitä vertaistukea siihen, että on pettänyt ennen kaikkea itsensä ja omat arvonsa. Ehkä et osaa kuvitella olevasi yksi meistä joille näin on käynyt?
MInä olin muutama vuosi sitten yksi näistä ihmisistä, yksi jyrkistä tuomitsijoista. Elämä vain on opettanut nöyrtymään ja lyönyt vasten kasvoja niin kovaa, että monet asiat näen nyt eri tavalla. En koe olevani oikeassa asemassa tuomitsemassa muita, tekoja kyllä tuomitsen - MUKAAN LUKIEN OMAT TEKONI.
Olen myöntänyt jo olevani itsekäs, kun haluan vielä hetken olla tämän miehen sylissä, joka ei minulle kuulu... Heikko olen hänen läheisyydelleen. Mutta minkäs teet... Ehkä jonain päivänä koet jotain vastaavaa - siinä sitä huomaa olevansa pääpyörällä tilanteessa, josta ei koskaan olisi itseään kuvitellut löytävänsä.
Itse myös aikanani tuomitsin kaikki varattuihin miehiin sotkeutuvat naiset. Mutta mitäs elämä toi eteen? Ukkomiehen, joka vei kirjaimellisesti minulta, aikuiselta ja ah niin järkevältä naiselta jalat totaalisesti alta. Parisuhteeni päättyi eroon vähän sen jälkeen, kuin olin tämän miehen tavannut. (Ei ollut eron syy). Ymmärrän sinua täysin. Olen edelleen hyvä ystävä tuon miehen kanssa, tapaillaan muutaman kerran vuodessa ja kyllä, seksiäkin harrastetaan. Toivon, että ystävyytemme säilyy jossain muodossa loppuelämämme. Nyt tilanne on se, että olen tavannut mukavan miehen, joka ei kertonut olevansa avoliitossa ennenkuin oli liian myöhäistä. Ja taas on pää sekaisin...
Kiitos kaikista vastauksista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Hain ja sain täältä neutraaleja ja puolueettomia ajatuksia ja erilaisia näkökulmia, jotka vievät taas yhden askeleen eteenpäin.
Oloni on jo paljon parempi. Annan asioiden nyt selkiintyä kaikessa rauhassa.
Kiitos teille kaikille ja oikein hyvää kevään (ja kuuman kesän...) odotusta!
tammikuu! Kuuman kesän odotusta? Horo olet. Ja tyhmä sellainen.
niin kaunis jottei sinun ja pettäjätoverisi kaltaisia käärmeitä olisi. Säästyisimme monilta murheilta ja voisimme suunnata energiamme vaikkapa orastavan laman torjuntaan. Liikaa toivottu, mutta haaveita on oltava.
Mahtaa olla hunajainen olo elää parisuhteessa missä kaikki on Periaatteessa ok, mutta , mutta jotain uupuu. Huoraat ja valehtelet, teet itsellesi pahan olon. Sitten tulet tänne saitille hakemaan ymmärrystä ja vinkkejä missä mennään.
Mitä annettavaa sinulla on kenellekkään kun et edes itseäsi ja tarpeitasi tunnista?