Yhteinen koti, yhteinen sänky, yhteinen.. Niin mikä, siihen se jääkin.
Olemme seurustelleet vasta hieman yli vuoden asuneet yhdessä pari kuukautta.. Suhteesemme on tullut arki. Kuvittelin mielessä arjen aivan toisenlaiseksi, en sitä, että mieheni katsoo televisiota päivät ja illat töitten jälkeen, seksistä on tullut rutiinia, ja sille ei tunnu ikinä järjestyvät aikaa, aina tulee TV ohjelmia. Oloni tuntuu yhdellä sanalla kuvaten: paskantärkeältä. Riidan yltyessä, minä aloitan riidat, koska hän useiden keskustelukertojan jälkeen ei edes ole vähääkään yrittänyt muuttaa ja huomioida minua paremmin. Riidellessä käy yleensä niin, että minä purskahdan itkuun hänen haukuttua minut maarakoon. "Sinä teet oman elämäsi itsellesi niin saatanan vaikeaksi", "Aina on kyse vaan sinusta!", nuo ovat yleisimmät lauseet mitä kuulen lähes joka kerta hänen suustaan riidellessä.
Kaikista hassuinta tässä on se, että minä yritän keksiä tekemistä ja olla hänelle hyvä, viekotella hänet, mutta mikään ei tunnu enää onnistuvan..
Toivotonta, ei kai arjen tällaista pitäisi olla että tunne itseni täysin epänaiselliseksi ja epäseksikkääksi..
Jotenki oli vaan pakko päästä purkaann oloani tänne, kotona tapellessa enä saa sanoa mitään, koska minä olen heti itsekäs..
Kiitos jo jaksoitte lukea.
Olemme seurustelleet vasta hieman yli vuoden asuneet yhdessä pari kuukautta.. Suhteesemme on tullut arki. Kuvittelin mielessä arjen aivan toisenlaiseksi, en sitä, että mieheni katsoo televisiota päivät ja illat töitten jälkeen, seksistä on tullut rutiinia, ja sille ei tunnu ikinä järjestyvät aikaa, aina tulee TV ohjelmia. Oloni tuntuu yhdellä sanalla kuvaten: paskantärkeältä. Riidan yltyessä, minä aloitan riidat, koska hän useiden keskustelukertojan jälkeen ei edes ole vähääkään yrittänyt muuttaa ja huomioida minua paremmin. Riidellessä käy yleensä niin, että minä purskahdan itkuun hänen haukuttua minut maarakoon. "Sinä teet oman elämäsi itsellesi niin saatanan vaikeaksi", "Aina on kyse vaan sinusta!", nuo ovat yleisimmät lauseet mitä kuulen lähes joka kerta hänen suustaan riidellessä.
Kaikista hassuinta tässä on se, että minä yritän keksiä tekemistä ja olla hänelle hyvä, viekotella hänet, mutta mikään ei tunnu enää onnistuvan..
Toivotonta, ei kai arjen tällaista pitäisi olla että tunne itseni täysin epänaiselliseksi ja epäseksikkääksi..
Jotenki oli vaan pakko päästä purkaann oloani tänne, kotona tapellessa enä saa sanoa mitään, koska minä olen heti itsekäs..
Kiitos jo jaksoitte lukea.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luin sun juttus ja tuntui että puhuit mun elämästä ainoana erona se, että emme asu yhdessä! Olemme olleet 2½ vuotta yhdessä ja suhteemme on arkea, ihan jokapäiväistä. Käymme kaupassa ja laitamme ruokaa, katsomme teeveetä, ja joskus on jopa aamuja ettei jaksa edes sanoa huomenta, vaikka heräämme yhdessä. En ole vielä keksinyt mitä tekisin ettei suhde tuntuisi arjelta. Halusin kirjoittaa tämän sulle, ja sanoa, ettet ole ainoa joka tuntee itsensä yksinäiseksi suhteessa. Aina kun yritän puhua asiasta, hän vain sanoo, ettei nyt jaksa keskustella! Mutta yritä jaksaa, mäkin yritän. Hyvää joulun odotus aikaa!
... viikko hiljaiseloa äläkä huomioi tai tee mitään muutakaan miehesi eteen. Syö yksin-mieluummin ulkona, ja tee asioita yksin. Ole välinpitämätön. Jos tämä ei tehoa, luultavasti miehesi on tyytyväinen, kun jätät hänet rauhaan. Silloin kannattaa harkita asumista eri osoitteessa.
Yhteen muutto ja varsinkin avioliitto on miehelle se tae ettei tarvitse esittää ja vaivautua sitä naista enää ajattelemaan. Muuttuu saavutetuksi eduksi. Sinun eteen ei tarvitse enää nähdä vaivaa sillä pysyt silti lähellä, olet siis varma nakki.
Parasta ennen päiväyksen voi tarkistaa miehen vaseman nimettömän rinkulan päivämäärästä.
Mitä ihmettä te luulette arjen olevan? Hyvät ihmiset ottakaa järki käteen!!! Pitäiskö koko ajan häärätä jotain niin sit olis hyvä arki??? Mä ainaki nautin suuresti kun tullaan töistä kotiin, saa vaan mennä rakkaan viereen kattomaan töllöä tai puuhailla muuta kevyttä. Mä en ainakaan elä mielyttääkseni häntä, enkä odota toiseltakaan sellaista. Tottakai välillä haluaa olla rauhassa. Pitäiskö sen toisen kokoajan olla hyysäämässä sua??? Sellasta se arki on, yhdessä yksin. Meidän elämä on mukavaa, seurusteltu 5 vuotta ja asuttu yhdessä kaksi. Mä ainakin osaan nauttia toisen läsnäolosta eikä ole pakkomiellettä olla kokoajan huomion keskipisteenä... Mutta ehkä muutitte hieman liian aikaisin yhteen...Voipi johtua siitäkin! Anna miehelles tilaa olla vaan. Kyllä se siitä alkaa toimimaan kun ei oo koko ajan vaatimassa toiselta jotain. Miehet kun vaan ahdistuu sellaisesta. Tai jos ei yhteiselo maistu, voithan aina muuttaa pois. Mutta älä yritä muuttaa toista. Kun se ei kumminkaan muutu miksikään siitä. Rakkaus on toisen huomioon ottamista. Rakkautta saa, kun sitä antaa. Sitä ei saa pakottamalla.
kukaan varmasti oleta arjen olevan mitää satua, ikuista rakkauden osoitusta. En minäkään! Arjen pitäisi olla yhdessä rentoutumista ja oleskelua, täysin niinkuin sinä sanoit. Tottakai jokainen ihminen nauttii arjesta omalla tavallaan, mutta väitätkö sinä, että ette naureskele miehesi kanssa? Me emme edes keskustele, harrastamme seksiä ehkä noin kerran kahdessa viikossa, koska tulee hyviä TV-ohjelmia. Eikö se ole sinun mielestäkin hieman halventavaa, TV menee minun edelle. En väitä, ettenkö nauttisi viikonloppuisin sohvalla istumisesta sipsiastia kädessä, mutta mieheni tekee sitä päivittäin. Istuu sohvalla ja syö jotain.
Minä sentään haluan hieman kunnioitusta, en mitään kokohetkistä paijausta, mutta pienikin ele parantaisi kummasti päivää, ehkä pieni hymy, minun tullessa töistä, tai hellyys seksissä. Siitäkin on tullut todella teknistä ja mies runkuttaa nopeaa, ihan kuin haluaisi tulle äkkiä.
Toki molemmissa on vikaa, en syytä miestäni täysin, mutta eipä hän koskaan tule vastaan keskusteluissamme, miten saada arki kukoistamaan. "Pitäiskö sen koko ajan olla hyysäämässä sua???" Koko ajan on hyvin valtava käsite. Toivoisi edes joskus vastauksen, kun sanon minä rakastan sua. usein miten hän ei edes kuule ja kysyy jälkeen päin mitä sä sanoit.
ehkä sinulla on todellakin asiat paremmin, koska minä en todellakaan nauti tällaisesta arjesta.
Mitä ihmettä te luulette arjen olevan? Hyvät ihmiset ottakaa järki käteen!!! Pitäiskö koko ajan häärätä jotain niin sit olis hyvä arki??? Mä ainaki nautin suuresti kun tullaan töistä kotiin, saa vaan mennä rakkaan viereen kattomaan töllöä tai puuhailla muuta kevyttä. Mä en ainakaan elä mielyttääkseni häntä, enkä odota toiseltakaan sellaista. Tottakai välillä haluaa olla rauhassa. Pitäiskö sen toisen kokoajan olla hyysäämässä sua??? Sellasta se arki on, yhdessä yksin. Meidän elämä on mukavaa, seurusteltu 5 vuotta ja asuttu yhdessä kaksi. Mä ainakin osaan nauttia toisen läsnäolosta eikä ole pakkomiellettä olla kokoajan huomion keskipisteenä... Mutta ehkä muutitte hieman liian aikaisin yhteen...Voipi johtua siitäkin! Anna miehelles tilaa olla vaan. Kyllä se siitä alkaa toimimaan kun ei oo koko ajan vaatimassa toiselta jotain. Miehet kun vaan ahdistuu sellaisesta. Tai jos ei yhteiselo maistu, voithan aina muuttaa pois. Mutta älä yritä muuttaa toista. Kun se ei kumminkaan muutu miksikään siitä. Rakkaus on toisen huomioon ottamista. Rakkautta saa, kun sitä antaa. Sitä ei saa pakottamalla.
Mulla on ihan sama juttu kuin sulla...
Ollaan seurusteltu 5 vuotta, niistä 5 kk kihloissa. Yhdessä ei vielä asuta, mutta tarkoitus olis ihan lähiaikoina muuttaa yhteen.
Mutta... me nähdään vain viikonloppuisin ja meillä on ihan samanlaista kuin teillä...
Ei jaksais enää...
Itse en olisi muuttanut noin äkkiä yhteen, siitä ei aina hyvää seuraa. Meillä on myös sama ongelma, tosin poikaystäväni on hulluna tietokoneeseen. Sille on aina aikaa ja jos satun soittamaan, tänäänkin itkuisena ja ahdistuneena, hän saattaa lopettaa puhelun koska tietokoneella on jokin tärkeä homma menossa... Muutenkin hän laiminlyö minua erittäin pahasti ja kaikki on suoraan sanottuna päin prinkkeliä. En ala tässä kuitenkaan sitä itkemään. Tämä tuo suoraa tuskaa elämääni ja itken illat. Mahdotonta kuitenkin erota kun on olemassa asia RAKKAUS...
Meidän oli ikään kuin pakko muuttaa yhteen, poikaystäväni asui eri paikkakunnalla ja koulun loputtua sai täältä töitä, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa aluksi minun luokseni.
sä voit tuollaista ihmistä sitten rakastaa. Naisilla on se vika, että ne nielevät kaiken mahdollisen mieheltä kun tämä on loppujen lopuksi NIIN ihana blaa blaa blaa, kun kerran kuussa halii ja pussaa.
Mulla on/oli ihana mies. Hellä, intohimoinen, älykäs jne, mutta en ole kuullut hänestä vähään aikaan mitään. Hän on alkanut kohdella minua kuin ilmaa. Minä olen jo tarpeeksi monta kertaa ottanut yhteyttä ja nyt riittää. Mitäs minä teen? En todellakaan ruikuta perässä. Elän omaa elämääni ja unohdan tuollaisen dorkan, jollaiseksi hän loppujen lopuksi osoittautui. On minulla sentään ylpeys, enkä koskaan alennu kenenkään, varsinkaan miehen, sylkykupiksi ja kynnysmatoksi.
Jotain ylpeyttä naiset!! Ei se mikään kumma ole, että miehet noin käyttäytyvät kun naiset kuitenkin paijaavat ja pitävät hyvänä. En yhtään ihmettele, vaikka naisia pidetään idiootteina.
Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Moi!tästäkin palstan luvusta tuli kinaa.Kumppanini juuri manasi sitä miten koko ajan roikun siinä.Totta on kyllä se et kaipaan välillä halailua ja toisen kanssa oloa mutta kumppanini haluaa tosi paljon olla omissa oloissaan.Sen ainakin tiedän että rumasti miehet osaavat asiasta kommentoida kuten juuri kuultuani miehen sanovan minulle että "pyydän anteeksi että olen sekaantunut idioottiin".Kaikkea tosiaan olen saanut kuulla ja pattitilanne on melkoinen.Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä.Vaikeaa lopettaakaan suhdetta kun on kumminki tuo rakkaus!neuvokaa miten menettelen?
meillä on aika ajoin samanlaista. lohduttavaa tietää ettei ole yksin saman ongelman edessä. sitä se parisuhde on.
Älkää ihmeessä heitelkö niitä helmiä sioille kuten sanotaan. Jos ei mies osaa arvostaa sinua, eikä vielä ole tapahtunut mitään "vakavampaa" (ts. teillä ei ole lapsia, ette ole naimisissa jne.), niin jätä se! Parempiakin löytyy..(vai?) Nyt varmaan mietit että helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Niinhän se onkin, mutta lopulta on parempi olla yksin kuin kärsiä.. jos todella siis kärsit? Kysy siltä mieheltäsi, että mitä se sinusta haluaa vai haluaako enää mitään. Ei tv saa olla tärkeämpi kuin toinen ihminen. Jos niin kuitenkin on, niin joku siinä mättää.. Yksinolon pelkoakon se on kun ei pysty luopumaan toisesta?
Ongelmia tuntuu olevan vähän jokaisella. Itse elän nähtävästi tunnevammaisen miehen kanssa. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes tulee jokin ongelma elämässä ja olisi tarvetta vakavampaan keskusteluun. Koskaan en saa aikaiseksi kunnollista keskustelua, mies menee lukkoon totaalisesti. Myös silloin, kun eniten tarvitsen lohdutusta, niin en sitä saa. Vastassa on kylmä muuri ja ei auta muu, kuin surra yksin. Silloin elämä tuntuu todella raskaalle. Enpä ole kuullut niitä maagisia sanojakaan "rakastan sinua" näiden monien vuosien aikana. Että näin meillä.