Pahimpaan mahdolliseen aikaan sitä huomaa, ettei olekaan enää kavereita jäljellä kuin kaksi. Todella vaikeaa nyt ollut.
Sentään perhe muisti minua, mikä tietty tuntuu hyvältä.
Vanhemmat kaverit kun unohtaa, niin kyllä se koskee, vaikka kuinka yrittäisi olla välinpitämätön. Olo on typerä ja naurettava, kun toivoisi vähän enemmän huomiota heiltä.
Sitä ihminen voi elää erakkona ja onnellisena, kunhan välillä saa sitä ihmiskontaktia. Mutta nyt on tullut todettua, että taidanpa vaan sittenkin olla yksi siitä joukosta, jonka kanssa lievitetään tylsyyttä tai jotain muuta.
Eipä tähän mitään lohdutusta kyllä löydy. Pitää vaan kestää, ja toivoa että ehkä ne tajuaa etteivät arvosta minua kuten kaveria voisi arvostaa, tai että minä en enää vaan välittäisi.
Sentään perhe muisti minua, mikä tietty tuntuu hyvältä.
Vanhemmat kaverit kun unohtaa, niin kyllä se koskee, vaikka kuinka yrittäisi olla välinpitämätön. Olo on typerä ja naurettava, kun toivoisi vähän enemmän huomiota heiltä.
Sitä ihminen voi elää erakkona ja onnellisena, kunhan välillä saa sitä ihmiskontaktia. Mutta nyt on tullut todettua, että taidanpa vaan sittenkin olla yksi siitä joukosta, jonka kanssa lievitetään tylsyyttä tai jotain muuta.
Eipä tähän mitään lohdutusta kyllä löydy. Pitää vaan kestää, ja toivoa että ehkä ne tajuaa etteivät arvosta minua kuten kaveria voisi arvostaa, tai että minä en enää vaan välittäisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
unohtuu syntymäpäivät, ei vaan voi mitään. Pitää itse ottaa asia esiin ja kutsua vaikka synttäreille, niin se menee. Ei mullakaan ole kavereiden synttäreitä missään ylhäällä. Nykyisin feisbuukissa kylläkin monien synttärit näen jotta voi onnitella - mut senkin teen siellä feisbuukissa.