Riitauduin pahasti äitini kanssa loppuvuodesta, eivätkä välimme ole aina olleet muutoinkaan kovin helpot johtuen hänen mielenterveysongelmistaan. Hän on silti aina ollut hyvä isoäiti, ja etenkin neljävuotiaalle tyttärellemme hyvin rakas ihminen.
Nyt sukset ovat kuitenkin ristissä niin pahasti, ettei keskusteluyhteyttä edes vaarin välityksellä ole saatu pitkään aikaan monista yrityksistä huolimatta.
Tänään tyttö sanoi että hänellä on kova ikävä mummua, ja että haluaa jutella hänen kanssaan. Esitin pyynnön keskustellessani vaarin kanssa, mutta taustalta kuului vain, ettei "minulla ole mitään sanottavaa niille pennuille". Tyttäremme oli puhelimen vieressä kuullen tämän, ja hän pahoitti mielensä todella pahasti. Koko lopun päivän hän oli surullinen ja itkuinen, eikä voi ymmärtää mummua lainkaan. Itse en tätä yhtään ihmettele ja koitamme vaimoni kanssa lohduttaa häntä kaikin mahdollisin keinoin.
Mielestäni on julmaa ja typerää sotkea pienen lapsen herkkää mieltä asioilla, joita hän ei ymmärrä. Anteeksipyyntöä on lienee turha odottaa kun omatkaan sovinnonhaut eivät ole tuottaneet tulosta.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Nyt sukset ovat kuitenkin ristissä niin pahasti, ettei keskusteluyhteyttä edes vaarin välityksellä ole saatu pitkään aikaan monista yrityksistä huolimatta.
Tänään tyttö sanoi että hänellä on kova ikävä mummua, ja että haluaa jutella hänen kanssaan. Esitin pyynnön keskustellessani vaarin kanssa, mutta taustalta kuului vain, ettei "minulla ole mitään sanottavaa niille pennuille". Tyttäremme oli puhelimen vieressä kuullen tämän, ja hän pahoitti mielensä todella pahasti. Koko lopun päivän hän oli surullinen ja itkuinen, eikä voi ymmärtää mummua lainkaan. Itse en tätä yhtään ihmettele ja koitamme vaimoni kanssa lohduttaa häntä kaikin mahdollisin keinoin.
Mielestäni on julmaa ja typerää sotkea pienen lapsen herkkää mieltä asioilla, joita hän ei ymmärrä. Anteeksipyyntöä on lienee turha odottaa kun omatkaan sovinnonhaut eivät ole tuottaneet tulosta.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsia pitää suojella juopoilta hulluilta narkkareilta pedofiileiltä..... Sinulla on sekopää vanha paska sukulaisena ja se kostautuu pikkulapsille jos et älyä olla poissa noista piireistä. Joskus uskovaiset sukulaiset katsovat oikeudekseen yrittää aivopestä toisten lapsia ja aiheuttavat kärsimystä pienille mutta vanhempien täytyy osata suojata lapsiaan hyökkäyksiltä.
No ei sinullakaan järki hirveästi pakottanut, jos käytät lapsesi läsnäoloa hyväksesi ja alat hänen kuultensa pyytelemään mummia puhelimeen. Itse saat lapsesi itkut kärsiä, koska jos tilanne on niinkin tukossa äitisi taholta ei missään nimessä ryhdytä selvittelemään lasten kuulten ongelmia. Joten jatkossa vältä vastaavia tilanteita, koska lapsesi ei todellakaan ymmärrä mitä te aikuiset touhuatte.Vai aiotko manipuloida lapsesi suhdetta äitiisi ja selittää, että "mummi on ihan pimee ja hirmu tuhma, eikä se tykkää susta, eikä isistä ja kyllä me nyt käydään sille näyttämässä heti kieltä".
Jos äitisi on mitä on, niin anna olla. Jätä hänet sulattelemaan tilannetta ja sinun on vaan hyväksyttävä hänet sellaisena kuin hän on. Joskus riitatilanteissa voi mennä pitkään ennen kuin pölyt laskeutuvat. On myös hienoa, että voit pitää yhteyttä isääsi. Kyllä sekin tähän hätään riittää ja kun osaat olla rauhassa äitisikin varmasti kampeaa itsensä pikku hiljaa esille.
Läheisten riidat voivat olla tosi verisiä ja anteeksi antaminen vaikeaa, mutta silloin voi aina miettiä kannattaisiko itse koettaa päästä asian yli ja unohtaa.Etenkin kun näytät tuntevan äitisi käytöksen.
KATSOS KUN SE KUULUISA HERMO PETTÄÄ!
Oma äitini on varsin kimpaantunut kun en käy hänen sisarellaan tarpeeksi usein.
Tästä hänen sisarestaan on tullut varsinainen virtahepo keskuudessamme.
Syitä miksi näin on, olisi pitkä tarina, mutta äitini joka on 68v käyttää sisartaan jonkilaisena lyömäaseena.
Yrittää nyt periä vanhoista automatkoista hintaa.
Tyttäreni ollessa pieni tätini vei mökille joskus, vaan olen tarjonnut rahaa, mutta ei se silloin kelvannut.
Nyt äitini haukkuu lastani "panoksi" jota on tarvinnut ympäriinsä kuskata.
Onneksi lapsi on nyt aikuinen ja saa ihan omin voimin miettiä tapaako isoäitiään vai ei.
Siis äiti on aina olllut tuollainen ja kai pahentuu koko ajan.
Nuorena tuollainen käytös on kai temperamenttia, vanhana kauheaa raivohulluutta.
Tiedän sellaisen vaarin joka herttaisesti köpötteli ja jutusteli, vaan hermot ei kestäneet lapsenlapsia.
Eräänä viikonloppuna hermo meni poikki lastenlapsien kanssa:
-" kun noi perkeetkin tuosta lähtis pois!"
En tiedä miten mummi paikkasi tilanteen.
Lapset olivat noin 6 ja 8 v.
Kiitokset rakentavasta kommentista.
Vihoviimeinen asia, minkä tahdon tässä tapauksessa tehdä, on käyttää lasta aikuisten riidan pelinappulana ja alkaa haukkumaan lapselle rakasta ihmistä hänen kuullensa!
Tyttäreni oli vieressäni, kun keskustelin hänen vaarinsa kanssa, ja hän pyysi mummua puhelimeen. Tämän pyynnön välitin eteenpäin, enkä ikimaailmassa osannut kuvitella että vastaus pyyntöön olisi se mikä oli, enkä todellakaan olisi halunnut sitä lapsen kuultavaksi. Olisin odottanut että kaikesta huolimatta äitini osaisi pitää riitamme omassa keskuudessamme, vaikka kuten mainitsit, tunnen hänen käytöksensä. Tosin hänkään ei ilmeisesti tiennyt sanojensa kuuluvan muille, kuin isälleni ja minulle.
Se, että tyttäreni kuuli mummun kommentin niin oli vahinko. Oma moka; kenties, ok.
Oppia ikä kaikki.
Koska tunnet äitisi tavat, oli tosi typerää antaa lapsen olla paikalla, kun puhelimessa setvit välejänne mummiin. Aivan kuin olisit käyttänyt lasta kiristyskeinona.
että äitisi on sairas ja käyttäytyy sen takia huonosti muita ihmisiä kohtaan. Pieni lapsikin ymmärtää tämän asian. Kerro hänelle myös, että sitten kun mummo voi paremmin ja paranee, niin sitten hän jaksaa taas olla myös lasten kanssa. Sano lapselle, että siihen voi mennä aikaa.
Lopeta jo tuo säksätys. Näkeehän tuon jo sokea Reettakin, ettei ap tarkoituksella laittanut lasta kuuntelemaan solvauksia.
Minulla ei ole koskaan ollut oikeastaan minkäänlaisia kunnollista suhdetta isovanhempiin lukuunottamatta äidinpulen mummoa. Toisesta mummosta en koskaan edes pitänyt, siellä käytiin niin harvoin ja silloinkin vanhempien piti pakottaa minut mukaan.
Aikuisiällä en tainnut kertaakaan nähdä mummoa. Heitti veivinsä pari vuotta sitten, en vaivautunut edes hautajaisiin. Ei voinut vähempää kiinnostaa.
Ei isovanhempien puuttuminen ole mikään järkytys lapselle, kuin ehkä aluksi.
Etenkin jos toisen puolen isovanhemmat kuuluvat elämään niin anna mennä vain. Itselleenpä hallaa tekee, kuolkoot yksin vanhainkodissa ja hyljättynä.
Kerro lapselle, että mummi on kipeä, siksi on mikä on ja tärkeintä on se, että lapselle kerrotaan, että ei ole hänen vikansa, jos ei mummia näe.