Lyhyesti oma tarina:
Tutustuttiin nuorena, rakastuttiin kuten lähes ensikertalaiset vaan voivat. Vuodet kasvatti yhteen ja intohimo laski pikkuhiljaa kuten suhteissa yleensä. Naimisiin mentiin silloin kun olisi ollut viimeinen hetki ottaa hatkat.
Kiireen ja työn keskelle syntyi kolme ihanaa lasta ja elämä oli kohtuu tasapainoista.
Jossain vaiheessa lastenhoitotaakkaa yllättäen aviopuolisot alkoivat etääntyä entisestään toisistaan. Läheisyy loppui eikä toisesta löytynyt mitään kiinnostavaa. Lapset olivat yhdistävä tekijä. Elämänasennettakaan ei aina jaettu. Toinen seurallisena olisi tutustunut uusiin ihmisiin ja hankkinut perhetuttuja yms. Toinen ei taas niistä välittänyt.
Läheisyys törmäsi seinään ja mies päätyy syrjähyppyyn. Kun luotettuna pidetty kumppani pettää katoaa toiselta usko ja luotto kumppaniin lopullisesti.
Yhteiseloa päätettiin kuitenkin jatkaa ja nyt vuosia tapahtuneesta elämä on väljähtynyt kaverisuhde ilman erotiikkaa. Kumpaakin varmaan haluttais mutta kuitenkaan ei kiinnosta. Petetty nainen ei voi antautua nauttimaan kun ajattelee että kaikki on valhetta. Pettäjä ei kykene rakastamaan ja palvomaan naista koska tietää, että suurempiakin tunteita voisi tuntea.
Oliko tämä miten tavallinen tarina ja mikä neuvoksi, että elämä olisi taas elämää?
Tutustuttiin nuorena, rakastuttiin kuten lähes ensikertalaiset vaan voivat. Vuodet kasvatti yhteen ja intohimo laski pikkuhiljaa kuten suhteissa yleensä. Naimisiin mentiin silloin kun olisi ollut viimeinen hetki ottaa hatkat.
Kiireen ja työn keskelle syntyi kolme ihanaa lasta ja elämä oli kohtuu tasapainoista.
Jossain vaiheessa lastenhoitotaakkaa yllättäen aviopuolisot alkoivat etääntyä entisestään toisistaan. Läheisyy loppui eikä toisesta löytynyt mitään kiinnostavaa. Lapset olivat yhdistävä tekijä. Elämänasennettakaan ei aina jaettu. Toinen seurallisena olisi tutustunut uusiin ihmisiin ja hankkinut perhetuttuja yms. Toinen ei taas niistä välittänyt.
Läheisyys törmäsi seinään ja mies päätyy syrjähyppyyn. Kun luotettuna pidetty kumppani pettää katoaa toiselta usko ja luotto kumppaniin lopullisesti.
Yhteiseloa päätettiin kuitenkin jatkaa ja nyt vuosia tapahtuneesta elämä on väljähtynyt kaverisuhde ilman erotiikkaa. Kumpaakin varmaan haluttais mutta kuitenkaan ei kiinnosta. Petetty nainen ei voi antautua nauttimaan kun ajattelee että kaikki on valhetta. Pettäjä ei kykene rakastamaan ja palvomaan naista koska tietää, että suurempiakin tunteita voisi tuntea.
Oliko tämä miten tavallinen tarina ja mikä neuvoksi, että elämä olisi taas elämää?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ette ole kumpikaan pystyneet antamaan toisillenne anteeksi. Petetty ei ole voinut unohtaa pettämistä, eikä pettäjä sitä miksi oli pakotettu pettämään. Tämä pettäjän versio voi kuulostaa oudolta, mutta näin se varmaan hänen mielestään on.
Välillänne on molemmin puolista vihaa ja seksi on vallankäytön väline. Eikä sitä vihamiehelleen/naiselleen halua osoittaa alistumisen merkkejä. Ratkaisu ongelmaanne on molemminpuolinen anteeksianto. Sitä en valitettavasti tiedä, onko anteeksianto mahdollista ja jos on niin miten.
Jos olisi mahdollista, minä varmaan tuossa tilanteessa pyrkisin eroamaan mahdollisimman pienin vaurioin, jos nyt ei mitään uskontoon tms. liittyvää suurta ahdistusta ero aiheuta. Eli koittaisin erota ystävinä, järjestää arjen niin, että lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän. Vastuuta lapsista pyrittäisiin siis jakamaan, molemmat vanhemmat olisivat läsnä mahdollisimman paljon. Puolisoonkin yrittäisin pitää niin hyvät välit kuin mahdollista.
Mutta eroaisin. Mitään uusia vakavia kumppanivirityksiä en hankkisi pitkään aikaan.
Tämä siis sellaisessa utopiassa kuin JOS.
Mikset lähtisi korjaamaan nykyisen liiton vaurioita. Tuollaistahan se yhteiselo on välillä tulee viileämpiä vuosia ja sitten taas parempia. Sitähän sitoutuminen on, että on valmis yrittämään elää yhteiseloa rakkaansa kanssa, eikä heti samantien hylkää tätä.
Jokainen meistä lukee tietysti aloitusviestin omasta näkövinkkelistään. Minun silmissäni se vaikuttaa tilanteelta, jossa minä todennäköisesti en haluaisi jatkaa avioliittoa. Mikään neuvo tämä kirjoitus ei ap:lle ollut.
Te teitte sen virheen, että oletitte kaiken menevän omalla painollaan.
Avioliittoa on hoidettava. Ei puutarha kukoista, jos kukkia ei hoida!!
Pettämisestä on pitkä tie takaisin luottamukseen. Lapset eivät saa tulla liian tärkeiksi.
Vastoin yleistä luuloa LAPSET EIVÄT OLE TÄRKEIN ASIA AVIOLIITOSSA! Ne ovat tärkeitä, mutta ne eivät saa tulla miehen ja vaimon väliin estämään sitä, että yhteistäkin aikaa on. Tämän todistaa jo sekin, että jos avioliittoa ei kerkeä lapsilta hoitamaan, niin sitten lopulta lapsetkin kärsivät. Tavallaan siis vaimon ja miehen suhteen edelle paneminen palvelee myös lapsien parasta!
Läheisyys ja rakastelu pysyvät suhteessa parhaiten, kun molemmat muistavat arvostaa ja kunnioittaa toisen erilaisuutta. Teidän tapauksessanne se olisi tarkoittanut sitä, että seurallisempi jää välillä kotiin, ja kotihiiri lähtee vaikka hampaat irvessä mukaan seuraelämään puolisonsa kanssa. Tinkimättömyys ei tee hyvää! Omaa tilaa on oltava, mutta uhrauksiakin tehtävä.
Tätä on avioliitto - välittämistä, rakastamista teoilla ja samalla myös tilan antamista.
Nuorena rakastumista ja päätöksen tekemistä ei voi pitää perusteluna erolle tai edes syynä avioliiton nykyiseen ankeuteen. Vanhempana rakastuminen ei näet olisi sen kummempaa. Rakastuminen päin vastoin palvelee sitä tarkoitusta, että mennän naimisiin ja aletaan kasvaa.
Te voitte edelleen löytää hyvän avioelämän ja romantiikan liekin. Molempien on vaan löydettävä eväät siihen. Te molemmat tiedätte syvällä sisimmässänne, että toivotte olemassa olevan jonkin keinon päästä takaisin siihen ensirakkauteenne nimenomaan sen nyt valitun puolison kanssa.
Hakekaa apua ammattiauttajilta. Avioliittoterapia ja avioliittoleirit ovat tärkeitä apuvälineitä, ja ne ovat antaneet avun monille kamppaileville pareille tässä maassa. Suosittelen eritoten kristillisiä tahoja. Ei pidä pelästyä kristillisyyttä sillä niitä palveluja käyttävät ihmiset uskontokunnasta riippumatta, eikä uskontoa tuputeta vaikka periaatteet ovatkin usein läsnä esim seminaareissa.
Onnea avioliittoonne!
Ei ole olemassa patenttiratkaisuja, mutta juuri avioliitto-oppaissa ja avioliittoleireillä käydään läpi monia kipukohtia, jotka useimmiten aiheuttavat noita ongelmia. Teidän avioliittonne ei tälleen ensivaikutelmana näytä olevan siinä mielessä kovin poikkeuksellinen. Suosittelen lukaisemaan Tapani Sopanen : Toinen Toisellemme. Löytynee kirjakaupasta tai kristillisestä kirjakaupasta. Kirja sisältää muun muassa selviytymistarinoita -pahemmistakin lähtökohdista kuin teidän. Lisäksi käydään läpi miehen ja naisen erilaisuutta sekä niitä elementtejä, jotka muodostavat avioliiton kulmakivet sekä käytönnäön vinkkejä avioliiton hoitamiseen.
samaa mieltä. Pelkkä väljähtyminen ei minustakaan ole eron syy.
Koittakaa kunnioittaa toisianne. ..montako pitkää onnellista suhdetta tunnette...
Oon sekä samaa että eri mieltä. Tottakai jaetut kortit on katsottava loppuun asti ja kaikki voitava tehdä, mutta jossain kohtaa pitäis myös osata viheltää peli poikki jos näyttää siltä, että kaikki eväät on jo syöty. Tyhjästä kun on tunnetusti paha nyhjästä..
Kun MOLEMMAT ovat parhaansa tehneet asioiden korjaamiseksi ja jos tilanne ei ole parantunut, silloin on viisainta laittaa kantapäät vastakkain. Kun päätöksen osaa ajoissa tehdä, kenties suhteesta jää kauniimmat muistot kuin vuosikausien väkinäisestä vääntämisestä.. ja ehkä se erokin silloin on mahdollista hoitaa "siistimmin" (josta tietysti eniten hyötyvät lapset).
Elämäsi liippaa läheltä minunkin elämää ja luin vastauksia kiinnostuksella, koska sain niistä itsekin ajattelemisen aihetta.
Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että avioliiton kukoistus vaatisi aina kahden työtä. Joskus on helpompaa lähteä muuttamaan itseään ja elämäänsä. Pienin askelin arjen keskellä.
Ja jos jaksaa muuttaa itseään se väkisinkin muuttaa läheisiä. Ajan kanssa!
Muuttumisella tarkoitan oman tahdon kuuntelemista ja sitä, ettei tee mitään vastoin omaa tahtoa. Joten joskus ongelmat saattavatkin olla aivan muualla kuin avioliitossa. On tylsä työ tai on työtön työstä, jota ei halua edes tehdä ja ikään kuin elää kaiken aikaa sellaisessa väärien tekemisten/toimintojen valheessa, joihon ei saa otetta.
Kirjoituksesi perusteella sinäkin olet elänyt enimmäkseen muita varten ja tunne avioliitostanne voi olla vain oma vankilasi, jonka saisi rikottua ryhtymällä ottamaan oman elämän haltuusi. Ei sen ero tarvitse olla tai muuta näyttävää, vaan tutustumista itseesi ja oman ajan ottamista omissa oloissasi.
Kun sinä voit hyvin ja ammennat elämisen rikkautta omien tekojesi kautta säteilet väkisinkin hyvää myös ympäristöösi. Puoliso voi kokea sen hyväksi tai huonoksi ja meillä se jonkun verran aiheutti kriisin poikasiakin, mutta kuitenkin lopputulokset ovat olleet yhteistä hyvää ajatellen ihan hyviä.
Minusta pitkään kestänyt avioliitto muutenkin muuttaa muotoaan, eikä alun into voi mitenkään enää toistua myöhemmin samassa muodossaan (aidosti siis). Ei sellaisen pitäisi olla tavoitekaan, vaan jännintähän on muuttuminen ja kehittyminen ihmisenä. Kyllä se puoliso täytyy ajan kanssa löytyä ihan muita reittejä pitkin kuin nuorena löytyi.
Hyvää jatkoa sinulle!
... ikäasiat ei kertomuksesta selviä mutta kun lapsia jo on niin riittävän aikuisia.
Jos läheisyyttä, lämpöä, syliä, lempeä, 'rakkautta' (onx se jotain syömistä?) ei löydy kotoa niin sitä löytyy jostain muualta. Ei kuin etsimään. Se, miten asian handlaatte riippuu aikuisuusasteesta.
Toinen tie on tietysti sitten se, että alatte opetella uudestaan asioita 'oman' kanssa. Jos ei onnaa keskenään niin nykyään löytyy joka aiheeseen ammattiauttajia ... :-)