pelkääväni poikaystävääni.
Sai äsken raivarin koska a) en kuullut yhtä lausetta kokonaan, jonka hän sanoi, b)unohdin tehdä proteiini muu sälä -juoman hänelle valmiiksi kun tulee treeneistä.
Raivo oli tällä kertaa suht lievä, löi nyrkillä seinään (ei lujaa), muutama kirosana ja mykkäkoulu. Mutta tää jäätävä hiljaisuus on kammottavaa.
En voi sille mitään, että minulta jää joskus huomiotta hänen lauseensa, koska hän puhuu PALJON! Ja minä vieläpä olin netissä lukemassa jotain juttua ja siksi en saanut keskityttyä johonkin hänen asiaansa! Siitä vielä syy raivota vähän enemmän (KUKAAN ei KOSKAAN kuuntele mitä hän puhuu). Yleensä pyrin kuuntelemaan vaikka minua ei hirveästi kiinnostakaan, koska saarnaa milloin mistäkin. Todellakin saarnaa, ja kovaan ääneen.
Ei se aina ole tuollainen ollut. Vaikka suhteen alussa jo oireilin. Olisikohan silloin pitänyt tajuta jotain...kunnes tuli tasaisempi aika.
Huh, sydämessä on inhottava olo.
(olen kohta 27v. Emme ole kihloissa tai asu virallisesti yhdessä, vaikka käytännössä vietämmekin kaiken ajan yhdessä)
Sai äsken raivarin koska a) en kuullut yhtä lausetta kokonaan, jonka hän sanoi, b)unohdin tehdä proteiini muu sälä -juoman hänelle valmiiksi kun tulee treeneistä.
Raivo oli tällä kertaa suht lievä, löi nyrkillä seinään (ei lujaa), muutama kirosana ja mykkäkoulu. Mutta tää jäätävä hiljaisuus on kammottavaa.
En voi sille mitään, että minulta jää joskus huomiotta hänen lauseensa, koska hän puhuu PALJON! Ja minä vieläpä olin netissä lukemassa jotain juttua ja siksi en saanut keskityttyä johonkin hänen asiaansa! Siitä vielä syy raivota vähän enemmän (KUKAAN ei KOSKAAN kuuntele mitä hän puhuu). Yleensä pyrin kuuntelemaan vaikka minua ei hirveästi kiinnostakaan, koska saarnaa milloin mistäkin. Todellakin saarnaa, ja kovaan ääneen.
Ei se aina ole tuollainen ollut. Vaikka suhteen alussa jo oireilin. Olisikohan silloin pitänyt tajuta jotain...kunnes tuli tasaisempi aika.
Huh, sydämessä on inhottava olo.
(olen kohta 27v. Emme ole kihloissa tai asu virallisesti yhdessä, vaikka käytännössä vietämmekin kaiken ajan yhdessä)
Vastaukset 20
Vanhimmat
puhunut hanelle noista raivareista mitaan? Kuulostaa silta etta hanella on jotain patoutumia ja purkaa niita raivonpuuskiin.
aikoja sitten kysynyt, että onko sillä jotain patoutumia (virhe!). "Ei ole mitään v**un patoutumia!" kuului vastaus.
Meninpä sanomaan joskus, että olenkohan väärä nainen hänelle, mutta hän kyllä vannoo rakastavansa minua. Enpä tiedä. Hän on tosi huomaavainen YLEENSÄ minua kohtaan. Tuleehan sitä sanailtua puolin ja toisin, tai oikeastaan ei enää. Olen huomannut, että puhun nykyään hiljaa ja en enää puhu (poikaystävänikin on huomauttanut siitä), ellei ole tarpeen, koska pelkään suututtavani hänet. Hän ottaa usein kaikki sanomani vittuiluna, siis jos olen eri mieltä jostain tai haluan tarkennusta johonkin asiaan. Kuulostaa varmaan omituiselta.
kuulostaa oudolta, aivan kuin han olisi joku teini-ikainen...
että käyttäytyy lähinnä kuten uhmaikäinen.
haluatko varmasti viettää hänen kanssaan tulevat vuotesikin?! Tuskin hän nimittäin tuosta parempaan suuntaan muuttuu...
Tulee mieleen oma ex-mieheni ; seurustelun alussa ok, sitten alkoi huomautella esim siitä, miten puhun omalle isälleni, ja siitä, etten "oikeasti kuuntele" häntä itseään. Ei mitään varsinaisia raivareita saanut, mutta tuota "kurinpalautusta" seurasi aina muutaman päivän tai viikon mykkäkoulu - välillä se alkoi jopa yks kaks yllättäen, ja sain miettiä, että mitä nyt taas olin tehnyt. Yritin käyttäytyä miehen mieliksi, mutta eipä se lopulta auttanut - ja esim äitini huomasi, että olin miehen seurassa aina jotain muuta kuin oma itseni, ei hyvä... Ahdistus kasvoi niin kovaksi, että aloin epäillä omaa järkeäni. Onneksi jostain sain voimia niin, että jätin miehen.
Sellainenkin juttu vielä tuli mieleen, että mieheni huomauttelee minun jostain "jutuista" ja vähän häpeääkin niitä. Etenkin kun satun elehtimään joskus käsilläni kun selitän jotain. En sentään viuhdo käsilläni niin kuin vaikka italialaiset :) Hänen mielestään se on tosi noloa! Julkisilla paikoillakin saattaa napata kädestä kiinni (ed. mainitussa tilanteessa) ja sanoa, että "Lopeta nyt!" Olen monesti miettinyt, että mitäköhän joku tilanteen nähnyt/kuullut mahtaa ajatella (esim. äitini).
Tuolla alempana jo totesinkin, että olen miettinyt usein eroa...
hankalalta tapaukselta kuulostaa. Ei kai pitäisi sanoa "mahdottomalta", mutta...
Tuo kertomasi kuulosti niin samanlaiselta kuin mitä itse koin ; jos nauroin "liian" kovaa julkisella paikalla, siitä tuli noottia. Aivan kuin mies olisi yrittänyt tunkea minua johonkin itse tekemäänsä ihannenaisen muottiin..?
Äidit ovat tarkkoja pakkauksia - oma äitini sanoi eron jälkeen, että onpa taas mukava nähdä "vanha" minä. Oli jo pelännyt, että mies nujertaa minut henkisesti kokonaan.
Voimia sinulle, päädyit sitten tekemään mitä hyvänsä. Muista: sinä olet oman elämäsi tärkein ihminen eikä sinun tehtäväsi ole miellyttää toista ja tukahduttaa oma persoonasi!
on myös huomauttanut, että oletko nyt ihan varma, että haluat tuon kanssa loppuelämäsi olla. Toisaalta äitini pitää poikaystävästäni, ainakin näennäisesti...Mies kun osaa olla tosi huomaavainen ja hellä. Olenkin miettinyt, että jos hänet jättäisin niin en varmana löytäisi yhtä rakastavaa miestä koskaan!
Tässä kirjoittaessani muuten tajusin, mikä poikaystäväni on: ääripäiden ihminen. Hän on on/off. Suhtautuu kaikkeen paatoksella ja täysillä (eli tunteet sen mukaan).
Kiitos sinulle sanoistasi!
yhtään epäile, ettetkö voisi löytää yhtä rakastavaa miestä. Aivan varmasti voit. Ei maailmassa ole meille vain yhtä ainoaa oikeaa - minäkin muuta luulin, mutta toisin kävi: nyt viidettä vuotta naimisissa unelmamiehen kanssa, vaikka vaikeaa oli tuon vanhan suhteen jälkeen uudelleen aloittaa... Pelkäsin, että taas tulee vastaan joku mahdoton tapaus.
Heh, poikaystävät ovat muuten yleensä aika "hyviä" äitien kanssa... Oma exänikin kävi vielä nimipäivillä kukkapuskan kanssa, kun oltiin erottu - mistä äitini oli lähinnä kiusaantunut kylläkin...
Onnea, mitä sitten valitsetkin.
Voimailuaharrastajat käyttävät hormooneja tai muita lihasten kasvua edistäviä aineita, joiden sivuvaikutukset ovat juuri tuollaisia kuin kerrot.
Turvallisuutesi vuoksi miehen on lopetettava kamojen vetäminen tai sinun on lopetettava seurustelu.
Kaikille ei tule oireita hormoonikuureista. Mutta siis tietysti saattaa tulla.
ole voimailuharrastus. Ja tunnen hänet sen verran hyvin, että hormooneja ei lihasmassan kasvattamiseksi käyttäisi (halveksii fuskausta fyysisen kunnon parantamismielessä)...
Kyllä minä ainkain teen itse omat tankkaus- ja palkkarijuomat ja otan ne treenipaikalle mukaan.
Jätä se "mies" ennen kuin hän tekee elämästäsi helvettiä. Vielä ei ole myöhäistä..
kuin tehty. Kun kuitenkin on rakkautta. Tai oikeastaan se taitaa olla kiintymystä enemmänkin (onko niillä loppujen lopuks paljoakaan eroa).
Mietin tuota eroamista hälyttävän usein, ei kai sellainen ole normaalia hyvässä suhteessa!?
miettiväsi eroa usein, ei tosiaan ole merkki hyvästä parisuhteesta!
Älä vatvo päätöksen kanssa liian kauan, sillä kohta huomaat että on kulunut viisi vuotta ja olet edelleen samassa suhteessa kiinni, yhä enemmän alistuneena ja hiljaisempana, ettet vain ärsyttäisi miestä. Tuollaisesta miehestä tulee joskus melko suurella varmuudella väkivaltainen, tilanteessa joissa kokee että henkinen painostus ei enää riitä sinun "rankaisemiseen". Uskallatkohan sitten lähteä suhteesta? Niin moni nainen ei uskalla sittenkään.
Itse viivyin tuollasessa suhteessa ihan liian kauan, muutuin luonteeltani myöntyväksi ja hiljaiseksi, kun ennen olin räiskyvä, pirteä ja iloinen. Mies oli juur tuollainen kuin kuvaat ja se vaan paheni vuosien myötä, kun en osannut lähteä ja tajunnut omaa parastani. Lopulta onneksi järki tuli kehiin ja erottiin - taustalla oli monen vuoden ongelmat. Nyt olen taas oma iloinen itseni, kuin silloin ennen vanhaan. Ja rinnallani on ihana uusi mies, joka on rakastava, hellä, huomioonottava eikä tippaakaan alistava eikä väkivaltainen! :)
Tee hyvä nainen nyt nopeasti asia itsellesi selväksi äläkä anna ajan vaan kulua. Ansaitset ja löydätkin varmasti paljon parempaa. Pitäkää vaikka ensin "tauko", niin huomaat miten mies siihen suhtautuu. Naisen vaistoon kannattaa aina luottaa, jos vaisto ja sydän sanoo että et ole oikeassa suhteessa, luota siihen ja luota itseesi. Kyllä sä pärjäät.
olen ajatellut, että tänä keväänä mun on tehtävä ratkaisu. Tiedän kyllä, että asian lykkääminen ja vatvominen vain pahentaa asioita. Mietin vaan, että jos jätän hänet, niin mitä jos se on sittenkin väärä ratkaisu? Mitä jos olen sen jälkeen surkea ja yksinäinen ja kadun päätöstä...
Enkä varsinkaan osaa kuvitella arkea jonkun muun miehen kanssa, en varmaankaan enää haluaisi parisuhdetta. Siltä tuntuu.
Tee kuinka susta itsestäsi tuntuu.
Itsellä (suhteessa -> poikaystävässä) oli vähän samantyyppistä ongelmaa viime vuonna. Mietiskelin jatkuvasti eroa, mutta sitten tajusin (miehet ei puhu) että ongelma on hänen työpaikallaan. Noin Kuukauden päästä ei enää tuommoista käyttäytymistä ollu. Sen jälkeen sivuutin hänen komennokset enkä ottanut niitä niin henk.kohtaisesti ja annoin palautetta takaisin, jos tuli liikaa :) Ei mies karkaa, jos sanoo rakentavasti takaisin. Hanttia!
Jos tuo on ollut alusta lähtien, niin kyse on miehen persoonasta itsestään.
Kyllähän se ero kirvelee aikansa, mutta se ei ole niin paha asia kuin että olisit huonossa suhteessa jossa joudut pelkäämään yms.. Ei todellakaan ole normaalia miettiä eroa jatkuvasti.
Nyt kerää vain voimia ja tee se! :) Sori kun kuulostan näin käskevältä, mutta yritän vain kannustaa..