"Lievästi" harmittaa puheet Elisan potkuista, kuinka ne ovat "epäoikeudenmukaisia". Mielestäni on epäoikeudenmukaista, että nettiyhteyteni ei ole toiminut 07.11 lähtien ja aina kun ilmoitan Saunalahteen, että saisiko asialle jo jotain tehtyä, tulee vastaukseksi, että "Elisa on nostanut sen ensimmäiseksi korjattavien joukkoon.
Olen kiroillut yhteyttä kohta kaksi viikkoa eikä Elisa saa mitään aikaan. Kävin eilen kysymässä uutta liittymää Elisalta ja kysyin asennusnopeutta, niin kertoivat sen olevan 5 päivää, jos ei tarvitse tulla paikalle ja 2 viikkoa, jos tarvitsee.
M iten ihmeessä multa pitäisi löytyä jotain myötätuntoa, jos kerta he eivät yksinkertaisesti halua tehdä mitään?
Mielestäni kaikki elisalaiset saisi ruoskia kerran päivässä, koska ne kuitenkin miettii jotain kieroa työnantajansa selän takana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
luuletkos tilanteen paranevan kun porukaan vielä vähenee .. ei takuulla vaan vasteajat tulevat pitemään joten kannattasko äänstää jaloillaan ja ottaa liittymät muualta ?