Elämäsi, ammattisi?

..Ei, ... Ei, ....Kyllä, tuskin. .... Huoh kun tietäis toiveet on kuin lapamadolla.

Kohta kaikki nähty.
Korskeasta Aluejohtajasta, hiljaiseen iltavahtimestariin...
Toki ei pidä unohtaa vuosia ilman mitään.

Minun pitää vastata jokaiseen kysymykseen, kyllä!

Onnentähtien alla oon saanut maailmaan putkahtaa.
En voi muuta sanoa. Menin nuorena töihin ja sitä samaa työtä oon tehnyt tähän päivään asti ja toivottavasti vielä vuosia on paljon jäljellä.
Oikea ammatti löytyi.
Ei ole maahan lyöty. Ainakaan vielä.
Ai, että pärjäänkö jäljellä olevan 25%...
Juup ja joo. Sisukas oon. Pärjään aina. Pohjamudan alla oon käynyt, suuren risukasan alla köllinyt.
Vaikeasti siirtelin risuja syrjään, yksitellen siirtelin. Aluksi risu painoi, kuin valtavan suuri puunrunko. Aika kevensi ja nyt patikoin kovalla tohinalla "etiäppäin".

Nimittäin nuorena mieleeni ei tullut, että olisin valitsemassa ammattia, josta jäisin eläkkeelle. Päinvastoin. Ajattelin haluavani kokeilla kaikenlaista. Eri aloja ja toisistaan hyvin poikkeavia. Suurinpiirtein niin se myös on mennyt. Tavoitteeni olivat pikemminkin laajat kuin korkeat :)
Voisikohan vielä opetella jonkin kivan uuden ammatin :) Taitaa olla viime hetket siihen. Nuorena uskoin vakaasti löytäväni aina paikkani ja löysinkin.

Ei tarvinnut valita. oli tehtävä mitä sai.

Ennen ammatillista koulutusta vaihdoin työtä ainakin parikymmentä kertaa ja toimialaakin usein.
Tiilitehtaasta hitsaukseen.
Autojen kokoonpanosta ravintolan portsariin.
Jäähdyttimien tinauksesta koneasennukseen.
Kuumabitumieristyksestä rautarakenteisiin.
Jne.

Varsinaista koulutustani vastaavaa työtä en ole tehnyt päivääkään.
Eri organisatiotasoilla ja eri toimialoilla useiden työnantajien palveluksessa.

Eniten olen viehättynyt nykyiseen ammattiini, työtön.
Luulen pärjääväni tällä lopunkin ajan, pienelle eläkkeelleni asti.

töihin vaan ja oli otettava mitä sattui vastaan tulemaan.

Suututtaa kun jätin iltaoppikoulunkin kesken, oisi tuota miehelään kerenny myöhemminkin, tähän riemuun..muka.

Kartanpiirtäjäksi/kartoittajaksi kävin aikuisena, mutta nyt teen tätä työtä, hoidan näitä onnellisisempia ihmisiä.
Pian kymmenen vuotta tätäkin, vielä viisi jälellä..tai kolme.

et se nuoruuden ammatti kantoi tänne aikaiseen eläkeikääni saakka. Ammatissani oli kanssa käymistä lapsien, nuorten ja viimeksi vanhusten parissa. Kovin olin tykästynyt työhöni, voisin vieläkin tehdä työtäni pienemmässä muodossa, ja ompa jopa kysyttykin tuuraamaan, mutta en ole päätöksiä viel tehnyt.
Mennään päivä kerrallaan, näin on hyvä.

miten sattui. Olin jo ekalla luokalla oppinut jotain laulusta "...nokipoika vaan, yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää..."

Siinä sitten yrittämään suoraan "yhteiskunnan huipulle" eli piipun nokkaan. Räystäälle asti pääsin, mutta sitten jokin ote lipsahti ja tipuin pari metriä äiskän kukkapenkkiin.

Iskä ryntäsi palauttamaan kurin koivuniemen herran kanssa. Tuomion perustelut jäivät epäselviksi, tuliko raipparangaistus laulelusta, kiipeilystä vai tippumisesta. Epäilen "sotatuomariksi" äiskää, kun taittui sen ruusupuskasta jotakin.

Kiinnitin tuohon sanaan huomioni.... mitä heti tarkoittaa sinulle?

Ja mistä nuo prosentit?

Aloitin elämäni ensimmäisen palkallisen työn lastenhoitajana neljätoista vuotiaana ja lapsissa olen pysynyt. Välillä kokeilin vanhuspuolta, mutta palasin kiireen vilkkaa lapsiin takaisin.

Minulla on hoitoalan kolme koulutusta ja kaikki ne liittyy lapsiin.

Ja pärjään hyvin jatkossa elämässäni, koska se loppu ei voi mennä mitenkään huonommin, kuin se miten se alkoi. Loppuni voi mennä ainostaan paremmin kuin alkuni.

että työtä, ammattia, koulutusta joutuu päivittämään tai vaihtamaan vähän väliä. Keskiajan staattinen säätytalous on kuollut jo aikoja sitten.

Itse alan olla niin vanha ettei minun enää tarvitse töitä vaihtaa vaan pärjään näillä nykyisillä sen elämänvaiheen loppuun. Toivottavasti jää sitten vielä joku vuosi vapaille harrastuksillekin, kun tämä maailmanaika joillekin sellaisenkin mahdollisuuden antaa.

Ja kuolemaani asti pärjään kyllä kuten mikä tahansa elävä olio tällä planeetalla. Tänäkin aamuna ehdin jo elossa herätä.

Jo yhdeksänvuotiaana, kun selailin Apu-lehteä, haaveilin ammatistani. Jouduin kuitenkin lähtemään Ruotsiin toteuttaakseni haaveeni. Hyvin olen pärjännyt enkä ole ollut työttömien kirjoilla kuin pari kuukautta 80-luvun alussa.
Aika hyvin olen viihtynytkin, vasta viime vuosina olen harmitellut etten valinnut jotain käsityöammattia.