mä en tiiä kauanko kestää pää enää ajatuksia tapahtuneesta ja ajatuksia millanen mun ENTINEN mies oikeesti oli/on.
seurustelin miehen kanssa liki 4 vuotta oltiin kihloissa,saatiin lapsikin samaan vyyhtiin,oli ihannne mies ja ihana koti,lapsi ,onni...ja yht äkkiä mies muuttu,petti ja jäi kiinni..muuttui täysin muutenkin,käytös ja ajttelutapa,,jotka kaikki yhteen johti eroon,menin erosta palasiksi ja tuntui eten selviä yksin,olin vasta 21 vuotias pienen hieman yli 2 vuotiaan tytön äiti,yksin,lapsen isä huitenli ties missä,tuskin tapasin tytön kanssa häntä,peuhas kaikkien kanssa,ihmisten joita itsekin pidin kavereina,luulin miestä aivan erilaiseksi,oli antanut itsestään yhdessä olomme aikaan eri kuvan kokonaan.kaiken kuuleman jakokeman jälkeen sydän särky niin että masennuin ja jatkaminen oli vaikeampaa.päätin muuttaa kaupungista pois ja sitten vasta tämämies puuttui asiaan,rupesi lepertelemään kuinka lapsi ja minä oltiin rakkaita ja ettei voisi elää jos muutettaisiin pois,no me jäätiin.mutta käytös sillä eimuuttunut,paheni!jopa kaveruus suhteeni ovat kärsineet ja sukulaissuhteeni miehen takia,mies kävi kavereitani lävitse ja jopa isosiskoni...kaikki olen antanut kummasti anteeksi,taitaa itellä olla päässä vikaa,tai liikaaa tunteita ja toivoa yhteen paluusta,siskon kanssa meni välit poikki,koska en voinut käsittää miten oma rakas sisko voisi loukata sillä tavalla mua,miehen kans kävi niin kun asiasta kertoi sain keskenmenon koska järkytys oli suuri.mies vahtii tekemisiiäni,urkkii elämääni,ja kun lastaan tulee katsomaan,utelee puhelut textarit jaa jääkin kummasti olemaan meille jopa viikoksi,ja on kuin mitään eiolisi tapahtunut.itse kärsin tämän aiheuttamsta pahasta olosta masennuksesta paljon...eikö se itse sitä tajua?vai tajuaa,mutta ei koe tehneensä väärin...mulla ainakin pyhyys meidän muistoista ja pyhyys minun omasta perheestä meni tyystin siskoni hairahduksen jälkeen,en luota ihmisiin,en kykene jatkamaan eteenpäin.aloittamaan töitä,nukkumaan kunnolla ,aloittamaan uutta suhdetta,tutustumaan kehenkään...halu meni melkein kaikkeen,ajattelen vain lastani ja elän hänelle..mies on kyllä ainut hyöty lapsen kohdalla,kun leikkii ja hoitaa kun on täällä,silti sen paikalla olo ahdistaa mua.mä en todellakaan tiedä mitä mun täytys tehä,mikä helpottas ja mikä antas kadonneet voimavarat takasin!siskonikin on kuin mitään ei olisi tapahtunut,eiole edes pahoitellut asiaa,ei pyytänyt anteeksi kysynyt miten voin..kaikkea on helppo sanoa neuvoksi,mutta toteuttaminen on vaikeaa!mies sanoo edelleen tänä päivänä,että ei halua loukata tai satutaa minua ,ei halua et oon pahalla päällä tai ahdistunut ei halua tapella...??miksi ny??itse teki kaiken paskan minkä voi toiselle tehdä.ja nyt kummastelee koska olen niin rikki ja väsynyt kaikkeen..
sanoo että välittää etei halua päästää irti,sanoi kuitenkin myös ettei rakasta,ettei ole koskaan rakastanut,siksi varmasti kaikki ne teot.silti roikkuu minussa,joka päivä jotain kauttaa ottaa yhteyttä,urkkii tekemisisäni,tapaamisiani jopa ostoksiani,suuttuu jos kuulee että olen ollut miespuolisen ihmisen kanssa ulkona vaikka syömässä,enhän ole hänen enää,en siis petä enkä loukkaa häntä,vaan juuri toisten päin sekin meni,enpä ois koskaan uskonu et joutuisin elämässäni tällaseen hullunmyllyyn.olen sanonut miehelle että jos haluaa mut ni sit on vaaan mun ei kenenkää muun,ja ollaan perhe,ja aloitetaan puhtaalta pöydältä..koska on kuitenkin on kiinni minun elämässäni jatkuvatsi,mutta hänhaluaa olla vapaa asua yksin,silti se mustasukkaisuss ja dominointi...sekottaa mu pään!
haluaisin jotain päätöksiä koska 2 vuotta kulunut jo kaikesta..en jaksa enää jankata samassa pisteessä..voin sanoa et nuppi on aika sekasinajatukien kanssa ja eioo helppo olla iloine ja hyvä äiti,kun ajatukset ties missä jatkuvasti ja pahat teot kalvavat kokoajan mieltä..välillä oikeen vituttaa että oon antanu jätkälle anteeksi,välillä se tuntuu oikeelt ratkasulta,että turhaahan kantaa kaunaa kun ei tehtyy tekemättömäksi saa....oon ristiriidassa ittenija tunteidenikanssa!;(
seurustelin miehen kanssa liki 4 vuotta oltiin kihloissa,saatiin lapsikin samaan vyyhtiin,oli ihannne mies ja ihana koti,lapsi ,onni...ja yht äkkiä mies muuttu,petti ja jäi kiinni..muuttui täysin muutenkin,käytös ja ajttelutapa,,jotka kaikki yhteen johti eroon,menin erosta palasiksi ja tuntui eten selviä yksin,olin vasta 21 vuotias pienen hieman yli 2 vuotiaan tytön äiti,yksin,lapsen isä huitenli ties missä,tuskin tapasin tytön kanssa häntä,peuhas kaikkien kanssa,ihmisten joita itsekin pidin kavereina,luulin miestä aivan erilaiseksi,oli antanut itsestään yhdessä olomme aikaan eri kuvan kokonaan.kaiken kuuleman jakokeman jälkeen sydän särky niin että masennuin ja jatkaminen oli vaikeampaa.päätin muuttaa kaupungista pois ja sitten vasta tämämies puuttui asiaan,rupesi lepertelemään kuinka lapsi ja minä oltiin rakkaita ja ettei voisi elää jos muutettaisiin pois,no me jäätiin.mutta käytös sillä eimuuttunut,paheni!jopa kaveruus suhteeni ovat kärsineet ja sukulaissuhteeni miehen takia,mies kävi kavereitani lävitse ja jopa isosiskoni...kaikki olen antanut kummasti anteeksi,taitaa itellä olla päässä vikaa,tai liikaaa tunteita ja toivoa yhteen paluusta,siskon kanssa meni välit poikki,koska en voinut käsittää miten oma rakas sisko voisi loukata sillä tavalla mua,miehen kans kävi niin kun asiasta kertoi sain keskenmenon koska järkytys oli suuri.mies vahtii tekemisiiäni,urkkii elämääni,ja kun lastaan tulee katsomaan,utelee puhelut textarit jaa jääkin kummasti olemaan meille jopa viikoksi,ja on kuin mitään eiolisi tapahtunut.itse kärsin tämän aiheuttamsta pahasta olosta masennuksesta paljon...eikö se itse sitä tajua?vai tajuaa,mutta ei koe tehneensä väärin...mulla ainakin pyhyys meidän muistoista ja pyhyys minun omasta perheestä meni tyystin siskoni hairahduksen jälkeen,en luota ihmisiin,en kykene jatkamaan eteenpäin.aloittamaan töitä,nukkumaan kunnolla ,aloittamaan uutta suhdetta,tutustumaan kehenkään...halu meni melkein kaikkeen,ajattelen vain lastani ja elän hänelle..mies on kyllä ainut hyöty lapsen kohdalla,kun leikkii ja hoitaa kun on täällä,silti sen paikalla olo ahdistaa mua.mä en todellakaan tiedä mitä mun täytys tehä,mikä helpottas ja mikä antas kadonneet voimavarat takasin!siskonikin on kuin mitään ei olisi tapahtunut,eiole edes pahoitellut asiaa,ei pyytänyt anteeksi kysynyt miten voin..kaikkea on helppo sanoa neuvoksi,mutta toteuttaminen on vaikeaa!mies sanoo edelleen tänä päivänä,että ei halua loukata tai satutaa minua ,ei halua et oon pahalla päällä tai ahdistunut ei halua tapella...??miksi ny??itse teki kaiken paskan minkä voi toiselle tehdä.ja nyt kummastelee koska olen niin rikki ja väsynyt kaikkeen..
sanoo että välittää etei halua päästää irti,sanoi kuitenkin myös ettei rakasta,ettei ole koskaan rakastanut,siksi varmasti kaikki ne teot.silti roikkuu minussa,joka päivä jotain kauttaa ottaa yhteyttä,urkkii tekemisisäni,tapaamisiani jopa ostoksiani,suuttuu jos kuulee että olen ollut miespuolisen ihmisen kanssa ulkona vaikka syömässä,enhän ole hänen enää,en siis petä enkä loukkaa häntä,vaan juuri toisten päin sekin meni,enpä ois koskaan uskonu et joutuisin elämässäni tällaseen hullunmyllyyn.olen sanonut miehelle että jos haluaa mut ni sit on vaaan mun ei kenenkää muun,ja ollaan perhe,ja aloitetaan puhtaalta pöydältä..koska on kuitenkin on kiinni minun elämässäni jatkuvatsi,mutta hänhaluaa olla vapaa asua yksin,silti se mustasukkaisuss ja dominointi...sekottaa mu pään!
haluaisin jotain päätöksiä koska 2 vuotta kulunut jo kaikesta..en jaksa enää jankata samassa pisteessä..voin sanoa et nuppi on aika sekasinajatukien kanssa ja eioo helppo olla iloine ja hyvä äiti,kun ajatukset ties missä jatkuvasti ja pahat teot kalvavat kokoajan mieltä..välillä oikeen vituttaa että oon antanu jätkälle anteeksi,välillä se tuntuu oikeelt ratkasulta,että turhaahan kantaa kaunaa kun ei tehtyy tekemättömäksi saa....oon ristiriidassa ittenija tunteidenikanssa!;(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Otat luurin käteen ja soitat terveyskeskukseen ja menet keskustelemaan turvallisen ja aikuisen psykologin kanssa tilantesta. Itse en näe sinulle muuta vaihtoehtoa kuin että teet täydellisen eroon mieheen. Vain sillä voit hiljalleen parantaa omaa oloasi, sillä hyvä olo ei sinulle ole tullut siitä, että mies on elämässäsi, siis puolittain. Uskalla pyytä apua, sillä sitä kyllä saa. Myös lapsellesi olisi tärkeää saada äiti joka rakastaa lastaan ja voi hyvin. Tilanne joka teillä on, ei tue hänen kehitystään.
Ole rohkea ja arvosta itseäsi. Mies ei sitä tee.
Tsemppiä!! Hyvin kaikki menee mutta se tarvitsee ensin päätöksen jossa pysyt. :)
ihan kaikkea teidän suhteesta,en voi täysin varma sanoistani olla,mutta minusta tuntuu,että oot löytänyt itsellesi sen surullisen kuuluisan narsistin.
Hänella saa olla kaikki ja sulla ei mitään.
Hän tavallaan nauttii,kun näkee,että sinä kärsit.
Jos te palaatte yhteen,niin mulle tuli ainakin sellainen tunne,että saat siitä äijästä itsellesi ongelmia,mustasukkaisuutta ym.Se varmasti ahdistaa sut eron partaalle uudestaan.
Unohtaisit mokoman!
Mistä näitä narsistisia miehiä oikeasti sikiää.
Tuo mies ei tule ikinä muuttumaan...jätä se kusiainen lopullisesti, ennen oma kuin mielenterveytesi romahtaa. Helppoa se ei varmasti ole. Muista, että sinussa ei ole vikaa, etkä ole millään tavalla syyllinen saamasi kohteluun. Ei tuollaista kukaan ansaitse.
Voimia sinulle.
Mene juttelemaan psykologille tai vaikkapa diakonille. Tarvitset turvallisen aikuisen apua!
Mies roikkuu sinussa, koska olet hänelle kuin äiti, joka huolehtii ja ottaa siipiensä alle aina kun ei jaksa luuhata maailmalla. Hän ei rakasta sinua. Hän käyttää sinua hyväkseen ja lastanne sen välineenä.
Sinun on saatava oma elämäsi järjestykseen. Sinulla on lapsi hoidettavana. Lapsi tarvitsee turvallisen ja tasapainoisen kodin. Tuo mies ei sitä tarjoa. Hän estää sinua tervehtymästä.
Katkaise välit mieheen ja hae apua!!