Mitä minun pitäisi tehdä, kun nykyinen puolisoni, jonka kanssa asun, ei halua tehdä mitään kanssani? Puolisoni katsoo minuun usein vihaisesti, äksyilee, ärsyttää, yrittää tehdä mustasukkaiseksi, leikkii vaikeasti tavoiteltavaa ja häviää usein kun olemme esim. kauppareissulla (saan sitten etsiä häntä parhaimmillaan puolikin tuntia kaupasta). Hän sanoo minulle usein että rakastaa minua ja kehuu ulkonäköäni. Luonnettani hän ei ole koskaan kehunut. Hän on tottunut siihen, että hänen äitinsä on tehnyt kaiken hänelle valmiiksi; siivonnut, silittänyt, laittanut ruoat. Joten puolisoni inhoaa kun pyydän häntä siivoamaan. Minusta tuntuu kuin olisin yksin tässä suhteessa. Pelkään sitä, että jos jään suhteeseen, en olekaan onnellinen. Pelkään, että sitten 20 vuoden jälkeen tapaan sattumalta sen unelmieni miehen, joka todella tahtoo olla minun kanssani, mutta en voi olla hänen kanssaan, sillä olen valinnut jo nykyiseni. Mutta toisaalta taas, pelottaa hirveästi, etten tulisi koskaan löytämään parempaa miestä kuin nykyiseni. Pidän monista asioista hänessä. Tuntuu vain ettei hän taida pitää kovinkaan monista asioista minussa.
Seksielämämme sujuu melko hyvin. Hän haluaa minua ja meillä on ihanaa seksiä. Mutta silti tämä haluttomuus olla minun kanssani muulloin kuin sängyssä on alkanut vaikuttaa ajatuksiini seksin aikana ja on vaikeuttanut nauttimista.
Tuntuu, että puolisoni pelaa jotain tyhmää peliä kanssani. Ollako vaiko eikö olla? Kun kysyn häneltä, että mikä on, hän painaa päänsä alas ja näyttää uhri-marttyyriltä (tiedättekö sellainen ilme, että olen tässä vaikka kärsisin mitä vain). Ällöttävää. Sitten hän vielä teeskentelee kaikenlaista. Olenkin ehdottanut hänelle näyttelijän uraa. Hän muuttaa välittömästi käytöstään, kun astumme asunnosta ulos. Siellä hän yrittää kaikille näyttää, että yritän määräillä häntä. Hän näyttää todella aivan sellaiselle, että jopa minäkin ulkopuolisena säälisin häntä. Hän on saanut sukulaisensa ja ystävänsä uskomaan, että minä olen aktiivinen osapuoli meidän suhteessa, olen pakottanut hänet muuttamaaan kanssani yhteen ja seurustelemaan. Ihmettelenpä, että miten kukaan täysjärkinen edes lähtisi tuollaiseen mukaan, siis että toisen painostuksen vuoksi muuttaisi yhteen. Hän sanoi minulle haluavansa muuttaa ja ehdotti sitä itse. Muille hän taas on antanut sen kuvan, että ei olisi halunnut, mutta ei tahtonut loukata minun tunteitani. Lisäksi jos jokin sukulaisille tai ystäville meno peruuntuu, niin hän vierittää aina syyn minun niskoilleni (vaikka hän itse ei vaikka vain haluaisi/jaksaisi lähteä). Ihmettelen tällaista kaksinaamaisuutta. Tuntuu, että toinen puoli poikaystävästäni on se kenen kanssa tahtoisin viettää vaikka koko loppuelämäni, mutta tämä kaksinaamaisuus saa minut miettimään asiaa.... Nyt hän on pyytänyt minua kihloihin, mutta pelkään, että asia menee taas sellaiseksi sukulaisten ym. edessä, että minä olen häntä kosinut ja hänet pakottanut. Vituttaa ihan ajatellakin, että näkisin taas kuinka viattoman näköisenä hän teeskentelee sukulaisilleen. Onkohan hän jotenkin sairas? Hänellä on vaikea tausta ja katkenneet välit osaan lähisukulaisista. Lapsena hän on saanut kokea perheväkivaltaa, kulissien ylläpitoa ja äidin tekemää hipelöintiä. En tiedä aivan varmaksi miksi hän tekee näin. Hän on todella mustasukkainen minusta, mutta näyttää sen piikittelynä ja ärsyttämisenä. Hän on tunnustanut, ettei uskalla olla riippuvainen minusta. Tuntuu, että hän tahallaan kiduttaa minua tässä tietämättömyydessä. Juuri kun tuntuu, että meillä menee hyvin, hän keksii jonkin uuden keinon horjuttaa luottamustani.
Itse olen lämpöä ja rakkautta toiselle antava sekä seksuaalisesti avoin ja seksiä kaipaava. Tahdon hyvän parisuhteen, lapsia, kodin ja työn. Eli siis olen melko perinteisellä linjalla oleva naishenkilö. Pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta, mutta olen kasvanut perheessä, jossa miehet (isä ja veli) auttoivat siivoamisessa ja me naiset teimme myös miesten hommia (puunhakkaamiset ja metsänistutukset). Joten siinä mielessä odotan mieheltäni jotain osallistumista kotitöihin. Ulkotöitä ei ole ollenkan, sillä asumme kerrostalossa. Siksi ärsyttääkin aivan suunnattomasti, kun toinen vain istuu sohvalla, kun pyykkään hänen pyykkejään ja siivoan. Lisäksi minua inhottaa se, että hänen sukulaisensa vähättelevät ja haukkuvat minua sekä syyttävät mitä oudoimmista asoista sekä lähettävät vihjailevia joululahjoja (siis sellaisia joista ei voi erehtyä mitä ne tarkoittavat, puuttuu vain enää teksti: olet tehnyt sitä ja tätä...). Puolisoni myös usein arvioi minua sen perusteella mitä muut minusta sanovat, kuten sukulaiset. Hänen suvussaan on vaikeita ongelmia, jotka paljastuivat meidän seurustelumme aikana; perheväkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö todella useassa polvessa ja molemmilta puolilta sukua. Niinpä sukulaiset arvostelevat minua, kun kehotin puolisoani pitämään puoliaan, eikä suostumaan molemmille noista kahdesta (äidin hyväilyille ja isän pieksemiselle). Puolisoni toki kertoo usein rakastavansa, mutta sanat ovat ristiriidassa tekoihin. Mitä ihmettä teen? Onko joko ollut vastaavassa tilanteessa? Kiitän jo etukäteen kaikkia lukijoita ja vastaajia :)
Seksielämämme sujuu melko hyvin. Hän haluaa minua ja meillä on ihanaa seksiä. Mutta silti tämä haluttomuus olla minun kanssani muulloin kuin sängyssä on alkanut vaikuttaa ajatuksiini seksin aikana ja on vaikeuttanut nauttimista.
Tuntuu, että puolisoni pelaa jotain tyhmää peliä kanssani. Ollako vaiko eikö olla? Kun kysyn häneltä, että mikä on, hän painaa päänsä alas ja näyttää uhri-marttyyriltä (tiedättekö sellainen ilme, että olen tässä vaikka kärsisin mitä vain). Ällöttävää. Sitten hän vielä teeskentelee kaikenlaista. Olenkin ehdottanut hänelle näyttelijän uraa. Hän muuttaa välittömästi käytöstään, kun astumme asunnosta ulos. Siellä hän yrittää kaikille näyttää, että yritän määräillä häntä. Hän näyttää todella aivan sellaiselle, että jopa minäkin ulkopuolisena säälisin häntä. Hän on saanut sukulaisensa ja ystävänsä uskomaan, että minä olen aktiivinen osapuoli meidän suhteessa, olen pakottanut hänet muuttamaaan kanssani yhteen ja seurustelemaan. Ihmettelenpä, että miten kukaan täysjärkinen edes lähtisi tuollaiseen mukaan, siis että toisen painostuksen vuoksi muuttaisi yhteen. Hän sanoi minulle haluavansa muuttaa ja ehdotti sitä itse. Muille hän taas on antanut sen kuvan, että ei olisi halunnut, mutta ei tahtonut loukata minun tunteitani. Lisäksi jos jokin sukulaisille tai ystäville meno peruuntuu, niin hän vierittää aina syyn minun niskoilleni (vaikka hän itse ei vaikka vain haluaisi/jaksaisi lähteä). Ihmettelen tällaista kaksinaamaisuutta. Tuntuu, että toinen puoli poikaystävästäni on se kenen kanssa tahtoisin viettää vaikka koko loppuelämäni, mutta tämä kaksinaamaisuus saa minut miettimään asiaa.... Nyt hän on pyytänyt minua kihloihin, mutta pelkään, että asia menee taas sellaiseksi sukulaisten ym. edessä, että minä olen häntä kosinut ja hänet pakottanut. Vituttaa ihan ajatellakin, että näkisin taas kuinka viattoman näköisenä hän teeskentelee sukulaisilleen. Onkohan hän jotenkin sairas? Hänellä on vaikea tausta ja katkenneet välit osaan lähisukulaisista. Lapsena hän on saanut kokea perheväkivaltaa, kulissien ylläpitoa ja äidin tekemää hipelöintiä. En tiedä aivan varmaksi miksi hän tekee näin. Hän on todella mustasukkainen minusta, mutta näyttää sen piikittelynä ja ärsyttämisenä. Hän on tunnustanut, ettei uskalla olla riippuvainen minusta. Tuntuu, että hän tahallaan kiduttaa minua tässä tietämättömyydessä. Juuri kun tuntuu, että meillä menee hyvin, hän keksii jonkin uuden keinon horjuttaa luottamustani.
Itse olen lämpöä ja rakkautta toiselle antava sekä seksuaalisesti avoin ja seksiä kaipaava. Tahdon hyvän parisuhteen, lapsia, kodin ja työn. Eli siis olen melko perinteisellä linjalla oleva naishenkilö. Pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta, mutta olen kasvanut perheessä, jossa miehet (isä ja veli) auttoivat siivoamisessa ja me naiset teimme myös miesten hommia (puunhakkaamiset ja metsänistutukset). Joten siinä mielessä odotan mieheltäni jotain osallistumista kotitöihin. Ulkotöitä ei ole ollenkan, sillä asumme kerrostalossa. Siksi ärsyttääkin aivan suunnattomasti, kun toinen vain istuu sohvalla, kun pyykkään hänen pyykkejään ja siivoan. Lisäksi minua inhottaa se, että hänen sukulaisensa vähättelevät ja haukkuvat minua sekä syyttävät mitä oudoimmista asoista sekä lähettävät vihjailevia joululahjoja (siis sellaisia joista ei voi erehtyä mitä ne tarkoittavat, puuttuu vain enää teksti: olet tehnyt sitä ja tätä...). Puolisoni myös usein arvioi minua sen perusteella mitä muut minusta sanovat, kuten sukulaiset. Hänen suvussaan on vaikeita ongelmia, jotka paljastuivat meidän seurustelumme aikana; perheväkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö todella useassa polvessa ja molemmilta puolilta sukua. Niinpä sukulaiset arvostelevat minua, kun kehotin puolisoani pitämään puoliaan, eikä suostumaan molemmille noista kahdesta (äidin hyväilyille ja isän pieksemiselle). Puolisoni toki kertoo usein rakastavansa, mutta sanat ovat ristiriidassa tekoihin. Mitä ihmettä teen? Onko joko ollut vastaavassa tilanteessa? Kiitän jo etukäteen kaikkia lukijoita ja vastaajia :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taitaa olla niin, että seurustelet ongelmavyyhdin kanssa. Poikaystäväsi ei ehkä ole sinut menneisyytensä kanssa...menneisyys vaikuttaa edelleen voimakkaasti.
Voi olla, että hän testailee sinua? Yrittää selvittää pysytkö hänen rinnallaan, vaikka kohtelisi sinua huonosti. Kuinka nuoria olette?
Pakko sanoa, että mieti tarkasti jaksatko poikaystäväsi ja hänen sukulaistensa käytöstä. Poikaystävä saattaa "kuntoutua" kanssasi ajan kanssa, mutta onko suhteellanne sitten tulevaisuutta? Jääkö asiat kaivelemaan sinua myöhemmin? Neuvoa en osaa antaa. Vaikea tilanne sinulla...
Onnea ja tsemiä tulevaan! :)
valitettavaa, että sinulla menee huonosti, mutta ei se ole miehilläkään helppoa. Olemme olleen 20 vuotta naimisissa. Kaikki hyvin OK-talo, auto 3 lasta... Mutta jotain puuttuu vaimoltani. Teen kotitöitä ja ns. perinteisiä miesten töitä, mutta mikään ei riitä. Silloin harvoin, kun rakastelemme lämmittelen häntä vaikka kuinka, mutta siltikin hän hakee jotain muuta. Uhkailee erolla ja on monia tunteja reissussa. En tiedä mitä tehdä?
Olen ollut myös samassa tilanteessa. En tiedä kuinka erilaiset tai samanlaiset tilanteemme todellisuudessa ovat, mutta tässä jotain ajatuksiani.
Nyt olemme saaneet asiat järjestymään vaikka helppoa se ei ollutkaan ja varmasti vielä satunnaiset kriisit tulevat muistuttamaan vanhasta, mutta tärkeintä että liitto on nyt terveellä pohjalla ja ollut jo useamman vuoden joten tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Sovimme myös todella hyvin yhteen joten olen onnellinen että selvisimme menneisyydestä yhdessä. En tiennytkään että oikea parisuhde voi olla näin mukavaa.
Samaa toivon teillekin jos se on mahdollista. Meillä ongelmat alkoivat purkautua valitettavasti vasta siinä vaiheessa kun sain tarpeekseni monen itkun jälkeen ja jätin hänet ajatuksella että näin minua ei kohdella. Ystävistäni oli kovasti apua tässä erossa. Onnekseni he eivät tuominneet miestäni ja kun merkit näyttivät hyviltä kannustivat meitä puhumaan. Kuinka ollakaan se tilanne pysäytti hänet ja tutkiskeltuaan itseään hän pystyi avoimesti puhumaan ongelmistaan ja menemään itseensä.
Eivät nuo johtuneet minusta vaan hänen vaikeasta olostaan. Minuun oli helppo purkaa itseään, olla etäinen ja murjottaa sekä halventaa muiden silmissä ja antaa muiden satuttaa minua. Muualla sitten esitti täydellistä paria. 100% kaikkea samaa mistä kirjoititkin. Kirjoituksesi luettuani se olisi voinut olla täysin omani aikaa sitten.
Uskon että miehesi rakastaa sinua pohjimmiltaan. Mikään tuossa ei viittaa siihen ettei. Paljastui että minun miehini ei rakastanut itseään ja siitä seurauksena kierolla logiikallaan yritti nähdä minut huonompana kuin itsensä ja tehdä myös muiden silmissä huonommaksi. Mitä enemmän satutti minua sen enemmän vihasi itseään koska olin kuitenkin se rakkain. Rakkaudessahan kumppani nähdään yli-ihannoituna, joten lapsuuden ja nuoruuden kärsimysten, häpeän ja huonon itsetunnon seurauksena koki sietämättömäksi alitajunnassaan sen tilanteen että olin hänen mielestään täydellinen.
Tuossa tulehtuneessa tilanteessa saattaa mennä sekaisin ihan normaaleitakin pariskunnan kädenväännön ongelmatilanteita syvenpien ongelmien kanssa, mutta kyllä tuollaisilla muillakin arjen ongelmilla on syvenpi pohja. Kuten tuo siivous. Hän saattaa esim. kokea sen painostuksena tms. Siitä ei niin kannata välittää, vaikka joskus varmasti hermonstuttaakin yksin ahertaa. Joillekin miehille siivoaminen tuntuu olevan joskus tapa osoittaa rakkautta auttamalla toista kuin sanoilla mitkä ovat vaikeampia kuten kehua persoonallisuutta jne., joten jos suhteessa on ongelmaa niin voihan olla mahdollista, että tämä vastaanpaneminen johtuu siitä. Uskon että tämä saattaa muuttua jos saatte asiat kuntoon ja kun tilanne on asettunut. Jos ei muutu sittenkään niin sitten kerro mitä odotat häneltäkin yhteisen kodin eteen.
Miestäni ei ole kasvatettu keskustelemaan tunteistaan ja on opetettu alistumaan vanhemmilleen, joten ongelmia alkoi kasaantua lisää suhteessamme jo tämän erilaisen kommunikaation vuoksi koska hän ei pystynyt puhumaan. Ei osoittamaan ärtymystään minullekaan jos joku vaikka käytöksessäni tai sanoissani jäi vaivaamaan häntä ja tietysti pahimmillaan provosoiduin vain tästä lisää. Pienestäkin asiasta saatoin joutua kärsimään kuukausia tietämättäni että hän olikin loukkaantunut minulle. Olin kykenemätön pyytämään anteeksi. Kohtuutonta joutua kärsimään sellaista käytöstä pitkiä aikoja vain siksi kun olin vaikka sanonut jonkin arkipäivän tiuskaisun kuten "Veisit jo nuo sukat...!" mistä suuriosa ihmisistä ei edes pahoittaisi mieltänsä. On hyvä jos ihminen pystyy tarvittaessa kun pahoittaa mielensä osoittamaan tunteitaan. Tietty kun rakkaalta kuulee negatiivista se tuntuukin kovemmalta. Olisinhan toki pyytänyt anteeksi jos olisin tiennyt kuinka herkkä hän on. Ollut varmasti raskasta ja masentavaa aikaa hänelle ja minä luulin että esittää vain marttyyriä. Puhuminen ja keskustelu on tärkeintä ja sitä tuskin voi koskaan osata suhteessa liian hyvin.
Kun saimme suhteen karikot kuntoon hänellä alkoi vasta silloin tämä luonnollinen perheestään irtaantumisprosessi ja minuun sitoutumiseni, mikä onkin terveellistä hänelle perheen kohtelu häntä kohtaan huomioituna ja muutenkin parisuhteen toimivuuden kannalta. Hän kosi sinua! Ihanaa! En tiedä mitä kihlautumis pyynnössänne on oikeasti takana sen enempää asiaa tietämättä, joten jätän kommentoimatta kuin vain sen, että ehkä hän pelkää menettäväsi sinut? Varmaan tajuaa kuinka kohtelee sinua ja menetyksen pelko voisi aihettaa nämä mustasukkaisuudet ja myös hänen omansa. Jos hän haluaakin suojella itseään sillä että ottaa välimatkaa ja sillä että yrittää tehdä sinua mustasukkaiseksi että saisi sidottua sinut itseensä enempi. Veikkaisin näitä tosin te tiedätte itse totuuden.
Olisi hyvä jos voisitte jakaa tietonne toistenne kanssa liikoja loukkaamatta toisianne. Tuntuu kauhealta sanoa, mutta sinun pitäisi pystyä olemaan nyt se ymmärtävämpi ja vahvempi osapuoli etenkin kun uskon että tätä juuri olet tehnyt. Jotenkin sinun pitäisi saada hänet nyt pysähtymään ja kohtaamaan ongelmanne. Minä en onnistunut siinä omassa suhteessani monista yrityksistä huolimatta, mutta onneksi erokriisi teki sen. Kauheaa että jouduimme hylätä toisemme, mutta en olisi halunnut jatkaa sellaista elämää yhdessä. Onneksi löysimme silti toisemme uudelleen. On tosiaan teilläkin aika selvittää asioita. Olet varmaan itsekin jo saanut tarpeeksesi koska tänne kirjoitat. Ehkä voisit kirjoittaa hänelle kirjeen ja pyytää kirjoittamaan takaisin niin saa sulatella asioita. Ja muista olla hellävarainen ettei hän koe sitä syyttelynä tms., sillä epäilen että miehesi on myös herkkä sen suhteen mitä kuulee sinulta ja siinä olisikin taas uusi kriisi helposti edessä. Toivon teille kaikkea hyvää, mitä tahansa teettekin. Älkää hajottako toisianne.
Mäkin lisään tähän vielä ett kuulostaa narsistilta tai vastaavalta luonnehäiriöiltä. Onko ihmekään noilla taustoilla. Mies on silti ehkä vielä niin nuori ett voi kasvaa "terveeksi" terveessä suhteessa. Mutta jaksatko sitä tai tarviiko sun jaksaakaan kuten joku toinenki kirjoitti. Harkitse rauhassa sitä mitä haluut. Ne on sun omia päätöksiä mitä teet. Mukava nähä ett joku on pystyny muuttuun. Eikä oo antanu vain tyhjii lupauksia loputtomiin. Tsemppiä!!!
Mäkin lisään vielä tähän kun kysyit ett onko sairas ett kuulostaa narsistilta tai vastaavalta luonnehäiriöiltä. Onko ihmekään noilla taustoilla. Mies on silti ehkä vielä niin nuori ett voi kasvaa "terveeksi" terveessä suhteessa. Onko käyny koskaan terapias? Mutta jaksatko sitä tai tarviiko sun jaksaakaan kuten joku toinenki kirjoitti. Harkitse rauhassa sitä mitä haluut. Ne on sun omia päätöksiä mitä teet. Mukava nähä ett joku on pystyny muuttuun lopulta. Tsemppiä!!!!
Kyseessä on persoonallisuushäiriö, joka ei parane itsestään. Lue kirjallisuutta aiheesta ja tee sitten päätöksesi haluatko oikeasti käyttää ainutlaatuisen elämäsi hänen kanssaan.
Sinun aloittaja sekä silmäänpistäjän viestit ovat mielenkiintoisia. Kuulosti tutulle, ja sain hyviä vinkkejä vaikka en varsinaisessa parisuhteessa olekaan. Itsekin olen kaikenlaista spekuloinut eri piirteistä miehessä ja toimintatavoista. Ja se jatkuu.
Kun on hevoskuiskaajia, niin tässä on saanut olla /saa olla ihan "mieskuiskaaja". Huoh. :)
Kiitoksia erittäin paljon kaikille, jotka vastasivat. Sain paljon vinkkejä ja mietittävää teiltä kaikilta. Lisäisin tekstiini vielä pari karmeaa asiaa. En ymmärrä miten saatoin juuri ne unohtaa, kun niistä lähdinkin tänne kirjoittamaan. Taidan olla hiukan hajamielinen =)
Eli siis puolisollani on tapana vielä aivan yllättäen, sanoa jotain todella loukkaavaa minulle. Ja varsinkin jos hän ei saa tahtoaan läpi hän käyttää aseinaan toisen ihmisen kaikkein heikointa kohtaa. Kerran hän esim. sanoi, että kun olin lähdössä uuteen kouluuun kurssille, että varo vain ettei sinua raiskata matkalla. Minua on lapsena käyttänyt seksuaalisesti hyväksi lapsuudenystäväni isä (onneksi vanhempani huomasivat jotain outoa käytöksessäni, vaikken sanonut mitään, eivätkä suostuneet enää viemään minua heille leikkimään). Sen vuoksi pelkään raiskaustapauksia ja kulkea yksin pimeillä kaduilla. Minusta on suorastaan ala-arvoista sanoa tuollaista ja hän tietää erittäin hyvin taustani. Puolisoni yrittää nykyään urkkia, että mitä muistan hyväksikäytöstäni, mutta hänelle en enää siitä kerro, sillä hän käyttää tietoja minua vastaan. Olen kyllä selvinnyt onneksi lapsuuden tapahtumista, mutta eniten minua vaivaa se, että puolisoni "uhkailee" tai mainitsee siitä ivallisesti. Hän "leikkii" myös muilla minulle kipeillä/rakkailla asioilla. En vain ymmärrä. Ja sitten hän hymyili oudosti, kun kerroin hänelle esim. hyväksikäytöstä. Tuntuu, että hän haluaa puhua vain ongelmista ja kun hän puhuu omista lapsuuden ongelmistaan, niin hän hymyilee (tai ei varsinaisesti hymyile, vaan lievästi hymyilee). Joka tapauksessa hän sanoo, että hänestä on ihanaa, kun hän saa huomiota. Hän inhoaakin sitä, jos minä saan huomiota esim.vierailulla ollessa (esim.minulta kysytään jotain normaalijuttuja, mitä kuuluu, miten koulussa/töissä menee). Hänellä ei ole enää kuin yksi ystävä. Muut ovat kaikonneet hänen ympäriltään, luultavasti hänen törkeän käytöksensä vuoksi. Minulle hän ei kerro mitään entisestä suhteestaan, joka kesti 4 vuotta. Itse olen kertonut aiemmista suhteistani edes jotain. Edellisessä suhteessa hänen entinen tyttöystävänsä oli lopulta yrittänyt itsemurhaa ja otettuaan kourallisen pillereitä, hän oli soittanut puolisolleni ja sanonut, ettei enää kestänyt tätä ja sen vuoksi tekee niin. Puolisoni oli laittanut luurin kiinni, eikä ollut mennyt edes katsomaan (välimatkaa oli pari kilometriä), tai soittanut ambulanssia, vaikka toinen oli anellut, että puolisoni auttaisi. Tämän viimeisimmän jutun sain kokonaisuudessaan tietää vasta pari päivää sitten. Järkyttävää! Kysyin puolisoltani, että olisiko hän ollut pahoillaan, jos ex-tyttöystävä olisi kuollut. Puolisoni sanoi, että varmaankin! En tiedä esittääkö puolisoni hullua. Hän kertoi minulle, että vihaa ihmisiä ja vanhempiensa takia hänestä on tullut tuollainen, että hän on vain sattunut mallioppimaan asioita. Hänen äitinsä on samalla tavoin ottanut aina kipeimmät asiat esille ja esittänyt välinpitämätöntä. Puolisoni näyttää kuvittelevan, että kaikki on jotain leikkiä. Voin kokemuksesta (tunnen hänen vanhempiaan jonkin verran) valitettavasti sanoa, että hänen vanhempansa ovat samanlaisia, he leikkivät ihmisillä ja he ovat pelinappuloita heidän hienossa pelissään. Puolisoni ei vain tunnu tajuavan, että jotain kamalaa voi sattua hänen tekojensa seurauksena.
Selitin hänelle pari iltaa sitten, mitä se olisi merkinnyt, jos hänen exänsä olisi kuollut; hautajaiset, ruumiinavaus ja sen raportti lähiomaisille, surevat vanhemmat, sisarukset sekä sukulaiset, hautajaisjärjestelyt, vainajan sijoittaminen arkkuun ja hautajaisissa arkun laskeminen maahan. Selitin, että hän on tuntenut exänsä muutaman vuoden, mutta sukulaiset ovat hänet tunteneet sen miltei 20 vuotta ja heille tämä ihminen on varmasti rakas. Vaikka minulle joku ihminen olisikin vittuillut muutaman vuoden ajan, niin en hänelle kuitenkaan toivoisi arkun pohjalle. Sellainen olisi täysin sairasta! Hän tuntui kyllä tajuavan mitä sanoin, mutta en voi sanoa, että hän olisi siltikään näyttänyt katuvalta. Voihan toki olla että exällä oli omiakin ongelmia, mutta itse olisin samassa tilanteessa kyllä tehnyt jotain aivan muuta kuin sulkenut luurin. Puolisoni myöntää, että hän suorastaan kidutti exäänsä henkisesti ja sitä samaa hän yrittää tehdä minullekin. Puolisoni hakee huomiota lähes päivittäin sillä, että hän tahtoo puhua ongelmista. Olen monesti vain vaihtanut aihetta, mutta hän jotenkin niin oudosti saa aina vaihdettua aiheen takaisin. Monesti huomaan aloittavani puhumaan jostain itselleni tärkeästä ja iloisesta aiheesta ja muutaman minuutin kuluttua olemmekin taas puhumassa vain hänen asioistaan. Itse tunnen kuitenkin olevani niin vahva ihminen, etten aivan vähästä lyttyyn mene, mutta hänen käytöksensä on alkanut häiritä minua erittäin paljon. Ja se on vain pahentunut ajan myötä. Tuntuu kuin hänellä olisi monta roolia, joita hän saattaa aivan muutamassa sekunnissa vaihtaa. Marttyyri ja uhri, uhkailija, kiltti ja normaali, sekä äksyilevä ja murjottava. Hän saa jotain sairasta nautintoa siitä, että minä yritän auttaa häntä hänen ongelmiensa kanssa. Tuntuu, että kun hän "pääsee" yhdestä ongelmastaan eroon, tulee heti toinen ongelma esille. Hän on myöntänyt menevänsä aina tuollaisiin rooleihin. Hän saattaa sanoa minulle nyt, ettei tee sellaista enää ja muutaman sekunnin kuluttua hän vääntää naamansa taas sellaiseen outoon hymyyn ja alkaa taas esittämään jotain. Silloin minusta tuntuu, etten kestä häntä ja usein sanonkin hänelle tuossa vaiheessa, että hän on sietämätön/kusipää/inhottava tms. Sitten hän vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä nähdessään, että olen ärsyyntynyt.
Antakaa vinkkejä mitä minun kannattaisi tehdä? Olen miettinyt sitä, että en suostuisi yksinkertaisesti kuuntelemaan yhtäkään hänen "ongelmaansa" enkä keskustelisi vähään aikaan kuin positiivisista asioista. Puolisoni on käynyt terapiassa, joten en usko, että hän voi täysin pimahtanut olla, vaikka eihän ne psykologitkaan näe tai tunnista heti kaikkea. Uskon vakaasti, ettei hän tiedä mitään muuta keinoa olla toisten ihmisten lähellä kuin vittuilu ja pelien pelaaminen. Hän myönsi, että luuli exänsä vain leikkineen, kun hän oli syönyt lääkkeitä. Puolisollani on niin vääristynyt kuva ihmissuhteista ja kaikesta, että sen korjaamiseen menee aikaa ja välttämättä sekään ei edes auta. Kaikki kommentit ovat edelleenkin tervetulleita =)
Niin ja vielä jatkoa tähän, että jos puolisoni on todella luonnehäiriöinen tai henkisesti todella sairas, niin miten hänet saisi kunnolliseen hoitoon. En nimittäin halua, että hän aloittaisi samanlaista rumbaa muiden ihmisten kanssa ja satuttaisi heitä. Jos hänellä on jotain vikana, niin minusta hänet pitäisi sitten saada jonnekin hoitoon. Mutta miten jonkun voi saada hoitoon, jos hän on jo käynyt aiemmin terapiassa. Kannattaisiko minun lähteä hänen mukaansa terapeutille ja kertoa oma näkemykseni. Voihan olla ettei hän ole edes sanonut totuutta asioista, vaan valehtelee sielläkin ja hakee vain huomiota terapeutiltakin. Jos minä kertoisin terapeutille millainen hän on kotona ja mitä kaikkea hän oikeasti puuhailee (jos puolisoni ei ole kertonut totuutta), niin sittenhän terapautilla olisi paljon paremmat mahdollisuudet tehdä oikea diagnoosi.
narsistien tukiryhmän sivuja. En muista tarkkaa linkkiä, mutta googleta. Sieltä saat takuulla kaipaamaasi infoa.
Luen huomenna paremmin jutun. Kuulosti ikävälle ex juttu ettei auttanut häntä... :(