Olen seurustellut puoli vuotta miehen kanssa, jolla on 13-vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Olen alusta lähtien sanonut että haluan vielä saada lapsia ja näin mieskin on ajatellut jos vain oikea nainen osuu kohdalle. Hän ei kuitenkaan ole eron jälkeen asunut kenenkään kanssa, ja tuntuu että tästä puhuminen on vaikeaa. Siis siitä ajatuksesta, että koskas me mahdollisesti voitaisiin miettiä tällaista yhteenmuuttoa. Kuitenkin ollaan oltu hyvin tiiviisti tekemisissä päivittäin.
Hän ei halua tehdä tietenkään lapsensa takia hätäisiä päätöksiä, mutta lapsi kuitenkin asuu äidillään. Hän sanoo samalla rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani, mutta kuitenkaan hän ei oikein tunnu tietävän mitä haluaa. Tai on liian varovainen. Olen sanonut, etten jaksa sellaisia ihmisiä jotka eivät tiedä mitä haluavat. Olin itse sellainen vuosikausien suhteessa, ja kyse oli tietenkin itsensä kieltämisestä, siitä etten halunnut niitä asioita SEN ihmisen kanssa. Niin tietenkin mietin, että olenko kuitenkin vain jotain muuta. Vaikka kaikki muu puhuu sitä vastaan.
Mielestäni asioita tehdään turhan monimutkaisiksi. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa samoja asioita (ainakin sanojen mukaan!?) niin miksi tulevaisuudesta ei voi puhua konkreettisemmin? Tuhlasin jo vuosia siihen "aika näyttää"-paskaan, enää en halua sitä tehdä. Miten tämän pukisi sanoiksi miehelle ilman että hän pitää tätä epätoivoisena, koska sitä en mielestäni kuitenkaan ole.
Niin ja tulen lapsen kanssa hyvin toimeen ja tiedän että sitten saa koko paketin eikä vain sitä miestä. Etten ole vaatimassa itselleni jotain sellaista mitä ei voi saada, toivon mukaan. Onko muilla ollut samanlaisia "ongelmia"?
Hän ei halua tehdä tietenkään lapsensa takia hätäisiä päätöksiä, mutta lapsi kuitenkin asuu äidillään. Hän sanoo samalla rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani, mutta kuitenkaan hän ei oikein tunnu tietävän mitä haluaa. Tai on liian varovainen. Olen sanonut, etten jaksa sellaisia ihmisiä jotka eivät tiedä mitä haluavat. Olin itse sellainen vuosikausien suhteessa, ja kyse oli tietenkin itsensä kieltämisestä, siitä etten halunnut niitä asioita SEN ihmisen kanssa. Niin tietenkin mietin, että olenko kuitenkin vain jotain muuta. Vaikka kaikki muu puhuu sitä vastaan.
Mielestäni asioita tehdään turhan monimutkaisiksi. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa samoja asioita (ainakin sanojen mukaan!?) niin miksi tulevaisuudesta ei voi puhua konkreettisemmin? Tuhlasin jo vuosia siihen "aika näyttää"-paskaan, enää en halua sitä tehdä. Miten tämän pukisi sanoiksi miehelle ilman että hän pitää tätä epätoivoisena, koska sitä en mielestäni kuitenkaan ole.
Niin ja tulen lapsen kanssa hyvin toimeen ja tiedän että sitten saa koko paketin eikä vain sitä miestä. Etten ole vaatimassa itselleni jotain sellaista mitä ei voi saada, toivon mukaan. Onko muilla ollut samanlaisia "ongelmia"?
Vastaukset 6
Vanhimmat
että itse ajattelin menneessä suhteessa niin että aika näyttää...ja oikeasti se olikin niin etten halunnut niitä asioita tarpeeksi sen miehen kanssa. Sen takia mietin että onko tässä nyt kyse jostain samasta toisin päin. Että olen vain ihana lapseton nuori nainen joka piristää elämää mutta mutta mutta...ehkä mietin vaan liikaa, mutta enää en vain halua sitä ajantuhlausta mitä oli edellisessä suhteessa. Kai sitä puolessa vuodessa ihminen jo toisesta tietää mitä haluaa???
"puolessa vuodessa...mitä haluaa"? Ihmiset ovat niin erilaisia, toiset nopeita, toiset hitaita. Olen samassa tilanteessa, mutta ajattelen toisin. Pelkään, että koskakohan mies haluaa tiivistää tahtia: lapseen tutustuminen, yhteen asumaan...
Meitä on moneksi :)
ei toimi tää netti taaskaan
Ikä ei rajoita miehellä lapsen saantia, joten hänen ei tarvitse pitää kiirettä.
on ihan hemmetin lyhyt aika parisuhteen alussa alkaa lyödä asioita loppuun! Kun mies jo kertaalleen on eronnut lapsensa äidistä, olisi mielestäni turhaa hosumista, jos hän heti saman tien olisi sinun kanssasi lasta hankkimassa. Tuskin hän haluaa tuleville lapsilleen samaa erolapsien kohtaloa? Korostan edelleen, että puoli vuotta on lyhyt aika..!!! No, josset voi antaa miehelle aikaa ja alat naputtaa asiasta jatkuvasti, älä sitten ihmettele, jos hän etääntyy. Se, mikä sinun mielestäsi on "liian" hidasta ja "liian" varovaista vaan sattuu olemaan hänelle se oikea tahti. Ota tai jätä.
Vastauksena lopun kysymykseeni: ei, en ole ollut vastaavassa tilanteessa. Olen nyt ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka ensimmäisen liiton lapset olivat kouluikäisiä tavatessamme. Vaikka itsellä oli takana eipäs-juupas-liitto, ei tullut mieleenikään ihmetellä, vaikkei mies halunnut yhteisistä lapsista puhua puolen vuoden seurustelun jälkeen. Tosin siinä kohtaa muutimme saman katon alle, ja seuraavana kesänä naimisiin. Yhteiseen lapseen hän oli kypsä, kun olimme tunteneet reilun 1½ vuotta - päätin heti alkuun, että vaikka itse lapseton olinkin, en tehnyt siitä mitään kynnyskysymystä. Mies sai kypsytellä asiaa ja kertoa, kun aika hänelle oli kypsä.