Olen tosiaan aika varovainen fyysisen lähentymisen suhteen. En juuri koskaan halaile ihmisiä, vaikka joskus tekisi mieli. Oikeastaan aina halaileminen on tullu toisten aloitteista omalla kohdallani, jos ei nyt lasketa sukulaisia mukaan. Kerran uskaltauduin halaamaan naista eikä se tuntunut miltään, vaikka pidin hänestä ja olin hänen luonaan yötä. Poikuus on vielä tallella, vaikka ikävuosia on jo kertynyt. Ei tuo välttämättä enää suuri ongelma ole sinänsä. Mietin silti että onko ongelmana läheisyydenpelko jossain mittakaavassa. Silloin tällöin tekisi mieli halata naispuolista ystävääni kun itsekseni asiaa mietin, mutta hänen seurassaan se ei tunnu koskaan sopivalta eikä hyvältä idealta. Niin, me ollaan vaan ystäviä ja olen tyytyväinen siihen. ystävää olisi silti mukava halata ilman mitään seksuaalista taka-ajatusta.
Miksi ystävän halaaminen ei tunnu hyvältä ? Onko se vaan sen takia että me molemmat ollaan arkoja jossain määrin ?
Haluaisin päästä joskus seurustelemaan naisen kanssa, mutta vaikeata löytää oikeaa. Jokunen kerta olen ollut tapaillut yhtä naista monia kertoja enkä koskaan ole tehnyt mitään elettäkään fyysiseen lähentymiseen. Pelkään että olen kuin robotti jossain mielessä. Olen ehkä tällä "kylmällä tyylilläni" ajanut jonkun tosi hyvän naisen pois. Ehkä joku heistä piti minusta todella, mutta koska en heitä koskaan lähestynyt, edes yrittänyt, he kyllästyivät ja ajattelivat että he eivät minua viehätä seksuaalisesti. Ehkä myös itse kyllästyin kun tapailu jäi vain jutteluasteelle. Mutta tätä asiaa en edes aiemmin ymmärtänyt !
Joskus tapailin yhtä naista ties kuinka monia kertoja, varmaan yli 10. Hän oli juuri eronnut miehestään. Silti hän tapaili minua, ehkä hän piti minusta seksuaalisessa mielessä. Koskaan, koskaan, en noiden lukuisin kertojen aikana osannut enkä edes ymmärtänyt ottaa toisen kädestä kiinni. Joskus vasta monien tapailujen jälkeen kysyin voinko halata illalla. Hän ei halunnut. Tuosta käytiin keskustelu jossa hän kertoi että hän ei halua seurustella kanssani. Arvostin sitä että hän kertoi asiat hyvin tosi paljon enkä ottanut nokkiini ollenkaan. Harmittaa eniten asia että ehkä olisin hänelle kelvannu jos olisin toiminut aiemmin (?)
Joitain muitakin kiinnostavia naisia olen tavannut, nähnyt monta kertaa, mutta en koskaan ole tehnyt mitään fyysistä lähestymisyritystä.
Eniten näissä asioissa pelottaa se että en opi koskaan tärkeätä elämän asiaa, miten lähestyä naista fyysisesti ? Se fyysinen etäisyys on niin tuttu asia minulle etten edes ajattele asiaa kun naisten kanssa olen treffeillä ! Ensiksi istutaan kuppilassa saman pöydän äärellä erillään ja sitten jos kävellään niin mennään erillään.
En osaa niin vain alkaa koskettelemaan ! Ensimmäisten treffien tai kolmansien aikana siis. Odotan jotain tunnetta tai suurempaa tarvetta, mutta aina on mukavempaa jättää koskettamatta.
Voihan tietenkin olla että en ole vain tavannut sopivaa naista. On vaan ikääkin jo kertynyt ja kohta ikäluku alkaa jo 3:lla.
Miksi kaikki on niin vaikeata :(
Miksi ystävän halaaminen ei tunnu hyvältä ? Onko se vaan sen takia että me molemmat ollaan arkoja jossain määrin ?
Haluaisin päästä joskus seurustelemaan naisen kanssa, mutta vaikeata löytää oikeaa. Jokunen kerta olen ollut tapaillut yhtä naista monia kertoja enkä koskaan ole tehnyt mitään elettäkään fyysiseen lähentymiseen. Pelkään että olen kuin robotti jossain mielessä. Olen ehkä tällä "kylmällä tyylilläni" ajanut jonkun tosi hyvän naisen pois. Ehkä joku heistä piti minusta todella, mutta koska en heitä koskaan lähestynyt, edes yrittänyt, he kyllästyivät ja ajattelivat että he eivät minua viehätä seksuaalisesti. Ehkä myös itse kyllästyin kun tapailu jäi vain jutteluasteelle. Mutta tätä asiaa en edes aiemmin ymmärtänyt !
Joskus tapailin yhtä naista ties kuinka monia kertoja, varmaan yli 10. Hän oli juuri eronnut miehestään. Silti hän tapaili minua, ehkä hän piti minusta seksuaalisessa mielessä. Koskaan, koskaan, en noiden lukuisin kertojen aikana osannut enkä edes ymmärtänyt ottaa toisen kädestä kiinni. Joskus vasta monien tapailujen jälkeen kysyin voinko halata illalla. Hän ei halunnut. Tuosta käytiin keskustelu jossa hän kertoi että hän ei halua seurustella kanssani. Arvostin sitä että hän kertoi asiat hyvin tosi paljon enkä ottanut nokkiini ollenkaan. Harmittaa eniten asia että ehkä olisin hänelle kelvannu jos olisin toiminut aiemmin (?)
Joitain muitakin kiinnostavia naisia olen tavannut, nähnyt monta kertaa, mutta en koskaan ole tehnyt mitään fyysistä lähestymisyritystä.
Eniten näissä asioissa pelottaa se että en opi koskaan tärkeätä elämän asiaa, miten lähestyä naista fyysisesti ? Se fyysinen etäisyys on niin tuttu asia minulle etten edes ajattele asiaa kun naisten kanssa olen treffeillä ! Ensiksi istutaan kuppilassa saman pöydän äärellä erillään ja sitten jos kävellään niin mennään erillään.
En osaa niin vain alkaa koskettelemaan ! Ensimmäisten treffien tai kolmansien aikana siis. Odotan jotain tunnetta tai suurempaa tarvetta, mutta aina on mukavempaa jättää koskettamatta.
Voihan tietenkin olla että en ole vain tavannut sopivaa naista. On vaan ikääkin jo kertynyt ja kohta ikäluku alkaa jo 3:lla.
Miksi kaikki on niin vaikeata :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
pidä kosketuksista ja läheisyydestä. Ei siihen mitään lääkettä ole. Paras olisi varmaan, jos löytäisit samanlaisen naisen, koska 'tavalliselle' naiselle tuo olisi aika suuri juttu.
Siellä treffeillä voisit sanoa ihan suoraan, että olet hieman ujo, etkä ole ihan varma milloin naista sopii lähestyä fyysisesti, koska et halua olla liian tunkeileva. Kädestä ainakin voi ottaa ihan turvallisesti kiinni, siitä se sitten lähtee, jos on lähteäkseen.
Koti, koulu ja kirkkoväärtit ovat lapsesta saakka onnistuneet painamaan kalloosi, että toisen ihmisen läheisyys on syntiä. Varsinkin panomielessä.
Koeta antaa tunteillesi valtaa ja anna tunnelmien kuljettaa itseäsi.
Ei se paneminen ole mikään hopealuoti.
Ja sen huomaa.
-Laritsa-
Hah, aivan sama juttu kuin minulla - kostettaminen lähettää samanlaisen signaalin vetäytyä pois kuin kuuma keittolevykin ja on sanomattakin selvää että naisilla palaa tähän käämi alta aikayksikön. Jopa näen ne "vihreät valot" ynnä muut tilanteet mutta ei siitä mitään tule.
Mitenhän sitä nyt kuvailisi... esimerkiksi halaaminen juuri, ihan kaveripohjalta joidenkin tuttujen naisten kanssa on helvetin vaikeaa ja koitan välttää sitä kaikin keinoin, se tuntuu aivan siltä kuin olisi tekemässä jotain helvetin vaarallista ("kohta sattuu") ja helvetin kiellettyä ("hyi sua, häpeä!").
Kädestä pitäminenkin on aivan yhtä saatanasta - pidän siitä toki mutta ei siihenkään pysty, kännissä toki kaikki estot unohtuvat tältäosin, mutta on aika heikkoa seurustella tai iskeä ketään jos koko ajan pitäisi olla vähintään 2 promillen humalassa.
En sitten tiedä mistä tällainen käytös on peräisin, jotain lapsuuden trendikkäitä traumoja vai mitä?
Miten sitten näiden kiinnostuneiden tapausten kohdalla, perästä päin mutkan kautta kuuluu vain etten muka ollut kiinnostunut (en voi syyttää tietäen miten käyttäydyin, kerran olin yhden tytön kanssa yhteisen tutun bileissä ja ajauduimme kahdestaan olohuoneen puolelle ja hän joutui suoraan käskemään minua istumaan viereensä, jopa se on vaikeaa).
Arvatkaako vituttaako tämä kuinka lujaa? Aivan kuin tahtoisi pelata futista mutta sattuu olemaan neliraaja-amputoitu.
Muutkin haluaisivat pelata kanssasi mutta kyllästyvät hyvin pian kun olet niin paskaa seuraa.
Täällä on yksi nainen, jolle liika kiehnääminen on aina ollut kauhistus. Inhoan ihmisiä jotka puhuessaan kanssani koskettelevat alituiseen tai kavereita jotka haluavat halailla tavatessa. Pitkä avioliittonikin lopulta kariutui siihen, että mies ei saanut tarpeeksi hellyyttä. Seksi kyllä sujuu, vaikka en sitäkään niin kaipaa nyt yksin ollessani. Pari mukavasti alkanutta suhdettakin olen saanut kiville kun miestä olisi pitänyt paijata kuin koiranpentua alituiseen. Minulla on kolme vielä pientä lasta joita kyllä halaan ja suukottelen, usein aivan tarkoituksellisesti koska tiedän miten tärkeää lapsille on tuntea läheisyyttä ja koskettelua mutta se sitten täyttää hellyyskiintiöni äärimmilleen niin että ei siitä riitä enää miehille. Kumppanuutta ja toveruutta kyllä kaipaan toisinaan mutta onneksi minua on siunattu suurella määrällä ihania, uskollisia ystäviä joille kelpaan halailemattakin!
Mistä tämä sitten mahtaa johtua? Äitini kyllä halaili ja piti minua sylissä kun olin pieni, niin akuan kuin halusin mutta en enää aikuisena osaa mennä häntäkään koskettelemaan. Hän ei itsekään siitä pitäisi, on samanlainen etäinen tyyppi kuin minäkin. Lieneekö geeneissä?
Siis, läheisyyttä voi harjoitella tuntemattomien kanssa turvallisessa ympäristössä. Tarkoitan tällä tanssilattiaa.
Menet illan pimeinä tunteina hakemaan tyttöä tanssimaan (ei tarvitse edes osata tanssia, sehän on sellasta keinumista vaan) ja otat kädestä kiinni ja pidät tyttöä lähellä. Sulje vaikka silmäsi ja anna askeleiden viedä.
Moni hakee ravintolatanssista läheisyyttä, se on oikein hyvä paikka harjoitella.
Valitettavasti on vaan niin että melkeinpä vihaan baareja. Lavatansseissakin vois tuota mun mielestäni harjoitella myös, vaikka ei ihmiset ookaan humalassa. En vaan pidä tanssimisestakaan. Tutun tytön takia tykkäsin tanssia muutaman kerran lähinnä sen läheisyyden takia :)