Kaipaan teidän fiksuja neuvojanne siitä, miten voisin selvitä todella epämiellyttävästä tilanteesta.
Olen naimisissa eronneen miehen kanssa. Hänellä on edellisestä liitostaan kolme aikuista lasta, joista yksi on naimisissa, yksi kihloissa ja yksi vaihtaa tyttöystävää useammin kuin paitaa.
Tämä naimisissa oleva on pappi ja hänen miehensä kiihkouskovainen. Heillä on kaksi lasta kolmivuotias tyttö ja parikuukautinen poika. Koska kyseinen pariskunta ei kiinnosta minua pätkääkään, olen sopinut mieheni kanssa että hän saa tavata heitä niin paljon kuin haluaa, mutta minua ei siihen sotketa. Ei siksikään, että en pidä lapsista ollenkaan. Kuitenkin minua on painostettu jo ensimmäisen lapsen syntymästä asti siihen, että minun pitäisi alkaa käymään heidän luonaan - siihen menee ajomatkoineen aina koko päivä ja heitä pitäisi kutsua meille. Lapsivieraat kodissamme, joka on sisustettu vain aikuisia varten, on ajatuksenakin puistattava. Kissamme ei pidä hirveästä kiljunnasta, eli sekin kärsisi. Entä minne laitettaisiin sisäkissa, jos tämä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle allerginen tenava olisi allerginen kissallekin. Ja taas menisi pilalle yksi kallisarvoinen viikonloppu, jonka tarvitsen lepoon. Nyt tämän toisen pojan synnyttyä on painostus kiihtynyt, minun pitäisi mennä ristiäisiin, ei kiinnosta ja alkaa seurustelemaan näiden perkuleen uskiksien kanssa. Ja siitähän ei tulisi yhtään mitään, en usko, olen siis ateisti ja mielestäni pappi on maailman turhin ammatti.
Miten siis pääsen kiemurtelemaan ulos tästä painostuksesta niin, että mieheni ja hänen tyttärensä viimeinkin uskovat ettei minua kannata painostaa.
Olen naimisissa eronneen miehen kanssa. Hänellä on edellisestä liitostaan kolme aikuista lasta, joista yksi on naimisissa, yksi kihloissa ja yksi vaihtaa tyttöystävää useammin kuin paitaa.
Tämä naimisissa oleva on pappi ja hänen miehensä kiihkouskovainen. Heillä on kaksi lasta kolmivuotias tyttö ja parikuukautinen poika. Koska kyseinen pariskunta ei kiinnosta minua pätkääkään, olen sopinut mieheni kanssa että hän saa tavata heitä niin paljon kuin haluaa, mutta minua ei siihen sotketa. Ei siksikään, että en pidä lapsista ollenkaan. Kuitenkin minua on painostettu jo ensimmäisen lapsen syntymästä asti siihen, että minun pitäisi alkaa käymään heidän luonaan - siihen menee ajomatkoineen aina koko päivä ja heitä pitäisi kutsua meille. Lapsivieraat kodissamme, joka on sisustettu vain aikuisia varten, on ajatuksenakin puistattava. Kissamme ei pidä hirveästä kiljunnasta, eli sekin kärsisi. Entä minne laitettaisiin sisäkissa, jos tämä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle allerginen tenava olisi allerginen kissallekin. Ja taas menisi pilalle yksi kallisarvoinen viikonloppu, jonka tarvitsen lepoon. Nyt tämän toisen pojan synnyttyä on painostus kiihtynyt, minun pitäisi mennä ristiäisiin, ei kiinnosta ja alkaa seurustelemaan näiden perkuleen uskiksien kanssa. Ja siitähän ei tulisi yhtään mitään, en usko, olen siis ateisti ja mielestäni pappi on maailman turhin ammatti.
Miten siis pääsen kiemurtelemaan ulos tästä painostuksesta niin, että mieheni ja hänen tyttärensä viimeinkin uskovat ettei minua kannata painostaa.
Vastaukset 126
Vanhimmat
:-----) älä nipota.
olet valinnut mennä heidän elämään. Jos aattelisin että minulla oisi tuollainen äitipuoli niin olisi kauheaa... anteeksi vaan mutta kuulostat juuri sellaiselta joka välittää vaan itsestään! "sisustettu aikuisille" ei teidän yhteistä kotia voi sisustaa kuin aikuisille koska miehesi on pappa. Hirveää ettet ymmärrä että lapset ja lapsenlapset haluavat myös kaydä pappaa katsomassa ja jopa ehkä sinuakin. Ja mitä siihen kissaan tulee jos lapset allergisia niin kyllä se eläin sillon lähtee niin se vaan menee.. Et voi enää ainoastaan miettiä että mitä sinä haluat. Opi ajattelemaan myös muita! Sinä olet siinä roolissa jonka pitäisi sopeutua aikuisena.. ja jos et pappia arvosta se on ok mutta älä sano sitä ääneen eikä se myös saisi vaikuttaa mihinkää teidän väleihin. Kuulostat siltä että olet miehen lapsista ja lapsenlapsista myös kateellinen. Jos et pysty tätä asiaa hyväksymään että hekin ehkä haluavat sinut elämään suosittelen avioliittosi miettimistä uudelleen koska miehesi ei tule koskaan jättämään luultavasti lapsiaan ja tuo ongelma kasvaa varmasti enemmän ellei sinussa ole pokkaa sanoa miten asiat on!!!!
Meillä mennään niin, että lemmikit ovat olleet elämässäni aina ja myös miehelleni kissamme on silmäterä. En ole itsekään halunnut omia lapsia, miksi minun pitäisi nyt hyväskyä mieheni lapsen lapset? Asiaan vaikutta myös se, että en ole missään yhteyksissä oman sukuni nuoriin, joilla on omia pieniä lapsia. Syynä ovat juuri lapset. En käy missään sukujuhlissa jne. Ja nyt pitäisi sitten hyväksyä miehen puolelta???
että aiomme muutaman vuoden kuluttua jäätyämme eläkkeelle muuttaa pois Suomesta. Eli siinä vaiheessa joka tapauksessa miehenikään ei enää tule tapaamaan lapsenlapsiaan kovin ahkerasti. Aiomme hommata sellaisen asunnon, että se on meille kahdelle mukavan kokoinen, mutta ei tule toimimaan hotellina mahdollisesti vieraileville sukulaisille.
Onneksi tuo lapsiperhe asuu nyt 250 kilometrin päässä meiltä!!! Kenenkään ei ole pakko hyväksyä lapsia elämäänsä ellei halua, mieheni entinen vaimo ei ole käynyt katsomassa koskaan kumpaakaan lapsenlastaan. Ei kiinnosta!! Nyt minusta haluttaisiin varamummo, ei kiitos. Myös omaisuutemme on järjestetty niin, että kaikki on minun nimissäni, koska olen rahoittanutkin mm. asunnon. Paperit on tehty niin, että mieheni lapset eivät tule saamaan mitään. Kuten ei oma sukunikaan.
"En ole itsekään halunnut omia lapsia, miksi minun pitäisi nyt hyväskyä mieheni lapsen lapset?"
Olet kyllä tehnyt 100%sti oikean päätöksen, senkin kaamea vanha harppu.
Ja minä sentään olen lapseton kolmikymppinen miehenköriläs enkä mikään suurperheen äiti, enkä itsekään välitä paskan vertaa toisten lapsista. Silti olet mielestäni ajatusmaailmaltasi hirvittävä riivinrauta!
Kannattaisiko joskus vilkaista jonnekin muualle kuin omaan napaan? Tuolla tyylillä kuolet yksinäisenä ja hylättynä vainhainkodissa samalla tavalla kuin äitini isän äiti. Ja se olisi sulle kyllä aivan oikein!
että vaadit vierasta ihmistä luopumaan kissastaan, perheenjäsenestään jonkin vieraan kakaran takia jos tämä sattuisi olemaan tälle allerginen??? Uskomatonta itsekkyyttä tuollainen?!
Itselläni kolme lasta ja jos kukaan heistä ei tykkää en sen vuoksi hermojani menetä enkä vaadi kissaa taikka koiraa lopettamaan sen takia etten siellä saa kyläillä kauhujeni kanssa.
Rajansa kyllä kaikella, vaatimuksillakin.
Olen ap:n kanssa samaa mieltä ettei hänen ole PAKKO olla missään tekemisissä ihmisten kanssa joitten ei halua ja se olkoon hänen valintansa. Ja hänellä on siihen OIKEUS. Miehensä tietää tämän asian ja miehensäkin on se hyväksyttävä, taikka sitten hakekoon sellaisen naaraan itselleen jota pompotella mielensä mukaan.
Minusta on kyllä tyhmää asettaa ne omat kakaransa jollekin jalustalle ja niitä sitten olisi palvottava ja niiden vuoksi uhrattava jopa itsensä ja perheenjäsenensä, jo ollaan aikoja eletty. Tosi härskiä vaatia tuollaista, vaikka olisi kuinka itsekäs torakka kuten tämä jolle vastaus on kirjoitettu. Oikea minäminäminäminäittevaaneimuita.
mulle kirjoittanutkaan. Mitä se sulle kuuluu? Jokaisen oma valinta se on tykkääkö kakaroista vai ei ja siihen ei ole sullakaan mitään nokankoputtamista vaikka oletkin luonteeltasi sellainen että joka asiaan haluat sitä lusikkaasi taikka nokkaasi työntää, huomaamme.
Ja jokaisen omassa valinnassa on sekin onko vanhuksena yksinäinen tai ei, siihenkään et pysty sinä mielipiteinesi vaikuttamaan, et täällä olevien kirjoitusten perusteella voi tehdä syvälle luotaavia luonneanalyysejä joten pidä ne mölyt siellä mahassasi ja mieti uudelleen asioita muidenkin kannalta äläkä tuijota sitä omaa napaasi kuten teet nyt. Kaameaan käsitykseen tässä pääsee vain sinusta ja ajatusmaailmastasi ei muuta. Toivottavasti et kakaroita teekään ellei maailman kuvasi muutu, ja siinä vaiheessa sitten viimeistään jos niitä tulee. Muuten ei hyvää seuraa sille lapsellesi meinaan. Äläkä yleistä ihmisiä sen äitisi isän äidin kautta!
Kerta sinulla on noin vahvat mielipiteet asiasta niin sitten sinulla on oltava munaa sanoa miehesi lapsille mitä mieltä asiasta olet täysin eikä täällä märistä. kerta mielipiteitä ei saa sanoa ääneen miksi täällä kysyt. vastaus kysymykseesi ja ongelmaasi on että kerro heille totuus ettet pidä että he pyytävät sinut juhliin et tykkää käydä juhlissa ja sitten että et halua ola heidän kanssa tekemisisä ja se vain sopii sinulle että miehesi siellä käy!! Voi luoja mitä ihmisiä täällä oikeen on. ei siihen oo kultatietä totuus on aina totuus ja helpottaa varmasti niin sinuakin kuin myös miehesi lapsia. eläkä laita miestäsi välikäteen kerran hän ei ole varmasti ymmärtänyt ettet TODELLA halua olla missään tekemisissä ja tuskin ne lapsetkaan haluavat sellaista lähelle joka ei niiden lähellä halua olla!!! thats it!!! :D
Jonkin vieraan kakaran takia!!!! se on hänen aviomiehensä lapsi ja hänen lapsenlapset. Niitä ei lueta vieraan kakaroiksi!! :)
Varmasti tarkoitettu että kissan voi kyläilyn ajaksi laittaa pois! vai? niin meillä tehdään aikankin... kissan tilalla ainoastaan koira :)
että vieraita ovat ja ilmeisesti pysyvätkin sellaisina kun alkuperäinen EI HALUA näitä katsella. Oletko pöljä vai muuten vaan älytön ihminen? Vieras on vieras ennenkun siihen tutustuu, ei mikään sukulaisuus-suhde tee vierasta tunnetuksi, on se aviokumppanikin loppujenlopuksi tällä ap:llä VIERAS ihminen. Kuka edes noita tuntee vaikka asuu niiden kanssa?
Ja osui arkaan paikkaan!
"Mitä se sulle kuuluu? Jokaisen oma valinta se on tykkääkö kakaroista vai ei"
No mitä helvettiä menee sitten kirjoittamaan yleiselle keskustelupalstalle?
Ja toisaalta mitä ihmettä minun mielipiteet sitten kuuluu sinulle? Puhuttiinko tässä sun asioista tai mun mielipiteistä? Ei tosiaankaan, joten ole sinä hiljaa, jos et osaa tuoda keskusteluun mitään muuta uutta kuin keskustelua keskustelusta.
Ei muuta kuin pidä pääsi. Jos olette miehesi kanssa sopineet, ettei sinun tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä, niin sehän on selvä homma.
Miehesi lapset ovat jo aikuisia ihmisiä, joten ei sinun tarvitse heitä minään äitipuolena alkaa paapomaan.
Jatka rauhassa omaa elämääsi ja anna piut paut kaikelle painostukselle. Tärkeintä on, että sinä ja miehesi yhdessä sovitte, miten toimitte ja valitut vaihtoehdot sopivat teille molemmille. Miehesi aikuisten lasten mielipiteillä ei ole siihen mitään merkitystä.
Miksi helvetissä aikuiset ihmiset eivät saisi elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat, kissoineen ja aikuisten sisustuksineen! Ei elämän tarvitse olla mitään lapsille uhrattua kärsimysnäytelmää!
Lopettakaa tuollainen paskanjauhanta. Miehen lapset on jo aikuisia ihmisiä. Ei ne mitään holhousta enää tarvitse.
Totta hemmetissä yhteisen kodin voi sisustaa aikuisille, jos pariskunta yhdessä sitä haluaa! Jos ei halua lasten ja lastenlasten häiritsevän elämää, niin sitten ei. Unohtakaa ne kaikki närkästynyt moraalinen paskanjauhanta. Itsekukin saakoot elää elämäänsä niin kuin haluaa.
En muuten sitten ole se kirjoittaja, jolle "vastasit", mutta ihmettelen vain luuletko olevasi joku mielipidepoliisi tai semmoinen.
Kerrot vaan suoraan, että kersoja ei teille tuoda, et halua olla missään tekemisissä jne. Ei kukaan täysjärkinen kauan viitsi kiukutteluasi katsella.
Oletko nyt ihan varma, että miehesi on 100% samaa mieltä? Ettei käy niin, että muualle muutettuanne hän alkaakin haikailla isovanhemmuutensa perään ja katkeroituu, kun sinä olit niin vihamielinen? Saa olla parisuhde aika vankalla pohjalla tuon kestääkseen.
Muista, että jos nyt poltat nuo sillat takanasi, niin paluuta ei ole. Epäsosiaalisen ihmisen elämä on aika karua.
Puolet avioliitoista päättyy joka tapauksessa eroon. Monet nuoret eivät vuotta-paria kauempaa viihdy yhdessä.
Luulisin, että vanhempana yhteen menneillä on paljon suurempi mahdollisuus pysyä parisuhteessaan.
Kenelle tahansa voi käydä miten tahansa. Oma siskonikin oli satavarma, ettei HÄNELLE koskaan käy huonosti avioliitossaan. Niin vain kävi että mies kasasi pussukan ja häipyi. Olivat siinä kolmikymppisiä.
Tuosta siltojen poltosta: tokihan sekin on totta, mutta montako vuotta ketjun aloittajan pitäisi elää miehen aikuisen lapsen lapsiperheen ehdoilla, vaikka sellainen hänestä olisi kuinka epäviihtyisää?
Hmph. Minusta ei edes kuukautta, saati vuotta. Sitähän voi kuolla kupsahtaa koska vain, eikä sitten ole saanutkaan elää semmoista elämää kuin itse on tahtonut ja toivonut. Meillähän kullakin on vain yksi elämä.
Tiesihän se aloittajan mieskin jo etukäteen, ettei hänen tuleva kumppaninsa pidä lapsista. Miehen olisi sitten jo silloin täytynyt valita, vai mitä?
Minä ainakin olen tuhat kertaa mieluummin yksin kuin seurassa, jossa en kumminkaan viihdy. Siitä ei nyt ainakaan mitään kirkkaampaa kruunua saa päähänsä jossain tuonpuoleisessa.
tai elä yksin omassa kurjuudessas
Eiköhän sovita, että kaikilla on oikeus elää omaa elämäänsä ilman tuommoisia pahoja toivotuksia.
Kamalalta naakalta
Minä ymmärrän hyvin tuota aloittajaa.
Meillä on kyllä miehen veljen pojalla omia lapsia, näkee miten väsyneitä ja SAIRAITA veli vaimoinen on koko ajan, kun jatkuvasti täytyy hypätä siellä pikkulasten bakteereita hakemassa. Veljellä on vielä krooninen sairauskin joka ei yhtään parane lasten bekteereista.
Onneksi meitä ei ole painostettu tapaamaan lapsiperhettä kuin aivan alussa. Ovat kyllä sitten ymmärtäneet, ettei meitä kiinnosta. Emmehän ole hankkineet omiakaan lapsia, miksi jonkun vieraaksi jääneen veljenpojan lapset yhtäkkiä meitä kiinnostaisivat?
Lapsia näkee muutenkin ihan lähiympäristössä ja ihan tarpeeksi.
että joku tahtoo lapsillaan olevan isovanhemmat!
Miten kehtaa! Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, että isovanhempia ei voisi pikkulapset kiinnostaa yhtään vähempää?
Ajattele, pitäisi muka RISTIÄISIIN mennä! Voi jumalauta, sellaisethan pidetään KERRAN JOKAISTA LASTA KOHDEN! Ja kun ristiäaisistä pääsee niin pitää melkein HETI PERÄÄN mennä saman penskan RIPPIJUHLIIN!
Kaikenmaailman kissanristiäisissä pitää rampata! Varmasti odottavat että me tullaan vielä lapsen häihinkin kun ollaan kerran ristiäisissä ja rippijuhlissakin käyty ! Lakkiaiset onnistuttiin onneksi luistamaan sairauden tekosyyllä.
Mmh... ap viesti kuulostaa tutulta... olen semmoisen miehen kans naimisissä, hänella ei ole lapsia (ollaan päälle 50) minulla on aikuinen tytär. Mies on moneen kertaan sanonut, että meni minun kans naimisiin ja asunto hankitu vaan meitä varteen. Kylässä lapset saa käydä, mutta jos yöksi jää, niin miehellä mene hermot, muuttu ilkeäksi. Minulle lapsi on aina lapsi, olkoot oma tai vieras ja vaikka aikuinen, mutta mies ei ymmärrä,eikä tule koskaan ymmärtämään.
Mitä olisitte tehneet Te???
jos mies heittä minun lapsen meidän yhteisestä kodista ulos? tuli puoleksi vuodeksi asumaan meille, kuin joutui myymään oman asunnon ja ei halunnut vielä vuokralle muutta, kuin oli paljon tulevaisuuden asioita auki.
No luin kirjan "naimisissa narsistin kans" multakin osin on silmät auennut...
Kyllä lapset ja lapsenlapset kuuluu elämään. uskallan väittä, että lapsetomat ihmiset ei oikein ymmärrä kaikkea mitä perheelämä tuo ja antaa!
joten miksi hänen siihen hommaan pitäisi ruveta jos ei kiinnosta?
ei ole pakko mutta täytyy myös sanoa suoraan ettei siihen halua kerta hänen ongelmansa on noin suuri olla lasten kanssa tekemisissä.
etten pidä lapsista. Mutta ei mene jakeluun, kuvittelevat vain että kunhan näen heidän ihanat kultamussukkansa, niin kyllä pehmenen. Käsittämätöntä jääräpäisyyttä. Miksi sitä on niin vaikeaa ymmärtää, kun olen tehnyt selväksi ettei kiinnosta pätkääkään. Ennemmin pelaan eläinten kanssa. Näin on ollut lapsesta saatta, eläimet ovat aina olleet tärkeämpiä minulle kuin suurin osa ihmisistä. Pelkkä lapsen itku saa minut pillastumaan täysin, voisin paiskata kiljukaulan seinään.
kuin vain juhlien yhteydessä. Mutta nää palstat nyt on tällaisia, erilaisia ihmisiä ei suvaita yhtään vaan heti haukutaan narsistiksi ja vaikka miksi.
siitä mitä tässä on viimeisten neljän vuoden aikana tapahtunut. Häihin en saanut kutsua, mutta nyt kelpaisin kyllä kakaroiden elämän rahoittajaksi. Siitähän tässä "varamummoilussa" on kyse. Kun ei kerran tyttären oma äiti ole kiinnostunut siitä roolista, yritetään sitä tunkea minulle. Voi kuinka toivonkaan, että kyseisen tyttären mies saisi hyvän työtarjouksen vaikka Oulusta, muuttaisivat tarpeeksi kauas.
Olen myös kauhulla ajatellut sitä, mitä tapahtuisi, jos nyt taipuisin menemään niihin pirun ristiäisiin. Seuraavaksi pitäisi sietää sitä porukkaa pääsiäisenä ja hyvästi rauhalliset joulut. Olen jo rivien välistä lukenut, kuinka he haluaisivat viettää "perhejouluja" meidän kanssamme. Ei onnistu. Eikä mieskään jaksa pieniä lapsia enää paria kolmea tuntia enempää kerrallaan. Sitten hänellä on jo kiire pois. Viimeksi kävi katsomassa tuoreinta tulokasta pari viikkoa sitten ja viihtyi perillä vajaat 2 tuntia, sitten lähti äkkiä takaisin. Eli ajoi 250 km oli perillä 2 tuntia ja ajoi takaisin 250 km.
monen pennun kanssa jos eivät vielä omaa mitään tapoja niin en niitä kertakaikkiaan silmissäni kestä. Omat lapset, niitä rakastan mutta monet vieraat kakarat ne on täysin sietämättömiä. Jo ohimennessä ulkona kuulee ja näkee monen räkänokan käytöksestä millainen koti niillä on ja millainen koti sellainen kakara, näin on näreet.
En soveltuisi lasten hoitajaksikaan kun en vaan niistä tykkää, en sitten millään.
Tätä ei monen lapsen vanhemmat vaan voi sulattaa ettei heidän lapsiaan kaikki voi sietää? Kummallista, luulisi niiden ymmärtävän parhaiten kun niiden kanssa joutuvat elämäänkin, vaan kun totuus on karvas niellä niin eivät tahdo sitä katsella.
Pidä vaan ap. pintasi et ole väärässä vaikka koettavat niin väittää jotkut kakarain vanhemmat ja muut.
Ite en tommosta naakkaa kattelis..
Alkuperäinen kirjoittaja vois kokeilla elää loppuelämänsä yksin omassa täydellisyydessään, niin maailma paranisi ihan kaikille ;)
Mutta huomaatko miten tällä palstalla ei monet yhtään ota huomioon sitä, ettei miehesikään jaksa moista rassausta? Panevat sinun syyksesi jos lapsiperhe ei saa tahtoaan läpi AINA.
Minusta tuo on kummallista. Miksi sen lapsiperheen tahdon pitäisi ajaa toisten tahdon yli koko ajan?
Vanha sanontahan pätee: KOTINI ON LINNANI. Mitähän se lapsiperhe sanoisi, jos joku jatkuvasti tunkisi heille aina KUN HEILLE EI SOVI. Varmaan menisi huuli mutruun!
Kun sulla on näköjään sana hallussa, niin sanopa miehellesi ja tämän lapsille samat sanat, jotka tänne kirjoitit.
Toisaalta olen sitä mieltä, että kun lapsekkaan miehen ottaa niin koko paketti on hyväksyttävä. Mutta kun et yritä mitenkään estää miestä tapaamasta lapsiaan ja lapsenlapsiaan, niin en ymmärrä miksi sinua samaan pitäisi pakottaa. Sano miehen tyttärelle, että mies saa tavata lapsenlapsiaan mutta että sinua ei kiinnosta. Jos asuntokin on sinun, niin ei sinun sinne ketään tarvitse kutsua, jos et halua.
Eivät kaikki lapsista piittaa, ei se minusta itsekästä ole. Ja saman tien totean, että minulla on lapsia. Jos joku ei halua tulla meille lasten takia, niin en nyt suurin surminkaan yrittäisi ketään siihen pakottaa. Kyllähän lapsetkin sen vaistoavat ja huomaavat, jos joku ei tykkää heistä.
Sano suorat sanat.
Mikset sano suoraan, että Sua ei kiljuvat lapset eikä muutkaan ihmisolennot kiinnostaa! Muuta vaan yksikseen asumaan kissojen kans ja anna miehellä olla lapsille isä!
hän sanoo, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan että mies tapaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Mutta miksi hänen pitäisi väkipakolla käydä vieraisilla jos ei kiinnosta? Eivät ne ole hänen lapsiaan. Must on parempi, että sanoo totuuden kuin että hurskastellaan vaan.
...uusperheistä 26.1-08, joissa oli aika fiksusti sanottu että ainakin pitäisi yrittää olla loukkaamatta toista toisen lapsista. A:n kirjoituksessa hipaistaan aika läheltä loukkaamisen rajaa, vaikkakin käsitän oikein hyvin etteivät miehen aikuiset lapset kiinnostaisi pätkääkään ja mieluusti pysyisi pois seurasta. Joten olisiko apua, jos ap pohtisi asiaa vielä kerran ja katselisi tilannetta myös uusperheen ongelmien näkökantilta kuin korostaisi omaa tahtoaan, mikä totta kai on oltava päätöksien tekemistä varten, mutta mikä toisaalta voi aiheuttaa parisuhdekriisiäkin. On vaikea kuvitella, että uusi puolisko ihan kaikkea tulee sulattamaan ja ajan kanssa ap:n asenne voi kääntyä häntä itseään vastaan.
Olkootkin lapset aikuisia, jo pois pesästä muuttaneita, niin he ovat ap:n uuden puolison lapsia ja vaikka ikää olisi jo sata mittarissa, niin uusperheen mummon roolista on todella vaikea paetakaan.
Mieluusti asialliset välit kuin lihava riita, joten ap:n kannattaisi harkita lyhyttä käyntiä ristiäisiin ja avata myös kodin ovet lapsille. Aina voi sopia järjestelyistä, eikä mikään mahti maailmassa estä ap kirjoittaa muodostamasta vierailumalleja, jolloin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Esim. lyhyt kahvitus ja kiitos, näkemiin.
tuossa kaikki mitä tarkoittanut olen ap:lle! :)
Mieheni on ollut aikaisemmin naimisissa, minä en. Minulle hän on siis ensimmäinen puoliso. Eikä se mummon rooli minulle kuulu vaan tyttären omalle äidille. Jos häntäkään ei kiinnosta, niin ei voi mitään. Lapsia en halua kotiini koskettelemaan ja hiplaamaan lapsuuteni esineitä. Niitä on hyvin vähän enää tallella, enkä halua yhdenkään tahmakäpälän koskevan niihin. Toisaalta olisi aina hirveä homma piilottaa kaikki sellaiset esineet, joihin ei saa koskettaa vaatehuoneeseen ja lukita vielä ovi. Vierailun jälkeen pitäisi taas kaikki laittaa takaisin paikoilleen. Eikä todellakaan kiinnosta kuskata taloyhtiön roskikseen niitä kakkavaippoja. Ajatuskin, että esim. sänkymme päällä vaihdettaisiin kakkavaippoja oksettaa.
...koska meilläkään ei ole lapsia, eikä tulekaan, mutta pakko kysyä mikä mahti maailmassa saa sinut ajattelemaan, että joku ylipäätään kuskaa kakkavaippoja makuuhuoneeseesi ja sinun tehtävä on ne vielä kaiken kukkuraksi kantaa roskiin? Se, mitä tahdot, ei ole väärin, vaan se miten ratkaiset asian omalta kantiltasi. Kysehän on sinun kodista ja sinun kotisi säännöistä, jonne saa tulla sinun ehdoillasi. Mutta kun elämässäsi on nyt mies, jonka kanssa haluat olla ja hänen tai hänen sukunsa taholta riittää painetta järjestää yhteisiä tapaamisia, niin kyllähän sinä voit selkokielisesti esittää odotukset mitä kakkavaipoille tehdään. Minusta tuntuu, että jännität miehesi sukulaisia ja torjut tunteen olemalla tiukkana asioista, jotka voi aikuisten kesken sopia sen suurempia ohjelmanumeroitakin.
Ja voih, kyllä monissa kodeissa on lapsille annettu tiukat ohjeet, mihin kosketaan ja mihin ei. Ostat pari satukirjaa kirpparilta ja jonkun nallen, näytät niitä lapsille ja sanot, että ne ovat teille ja lopppu irtaimisto vain aikuisten käyttöön. Joudut varmasti kieltämään montakin kertaa, mutta ajan kanssa sinusta voi kehittyä ihan arvostettu kurinpitäjä ja lapset oppivat käyttäytymään muuallakin.
Suosittelen yhä neuvottelemaan asiasta ja miettimään kompromisseja. Sinä olet, halusitpa tahi et, miehesi _uusi puoliso_ ja jonkin sortin _äitipuoli_ muiden silmissä.
Ihanne olisi, jos miehesi tukisi vain sinua ja sinun tahtoasi, mutta hänellä on yhtä lailla isoisän ylpeyttä ja onnea lapsenlapsistaan, eikä hän varmasti näe jälkipolveaan niin kriittisesti kuin sinä näet. Tilanne vaatii sinulta hienotunteisuutta ja onhan se tavallaan kivakin, jos voi jakaa erilaisia asioita keskenään. Tällä en tarkoita sinun olevan muuta kuin olet, mutta jos todellakin olette muuttamassa joskus ulkomaille voi sukulaisista tulla vieläkin suurempi ongelma eli saatte heidät kahdeksi viikoksi vieraiksenne. Silloin olet vielä enemmän hakoteillä, jos et nyt uskalla hieman muuttaa itseäsi ja asennettasi. Kun saat tilanteen hallintaan jo nyt, niin ajan kanssa sanallasi on enemmän valtaa. Harjoittele sopimalla kakkavaippojen kohtalosta. (TÄmä ei ole vitsailua asiasta, vaan helpoin haaste mitä kohdallasi vielä on.)
Lykkyä tykö. Itsensä muuttaminen itselleen edulliseen suuntaan ei ole vaikeata, vaan vapauttaa nimenomaan painostavista ja vihaisista tunteista. Tiedän sen nimittäin omaltakin kohdalta.
Enkä halua kodistani sirkusta. Koska työskentelen avokonttorissa, jossa on meidänkin kerroksessa liki 130 ihmistä, lienee ymmärrettävää, että en halua tavata vapaa-aikoina enää juuri ketään. Lapset ovat vihoviimeisiä, huutavat ja juoksevat eivätkä pysy paikoillaan sekuntiakaan. Voi kun saisi käyttää koivuniemen herraa, niin johan ottaisin niiltä luulot pois.
Sanohan, miksi minun pitäisi hyväksyä miehen lapsenlapset, jotka eivät ole minulle mitään sukua, kun en hyväksy oman sukunikaan jälkikasvua. Jos yleensä hyväksyisin lapset, pitäisi kai oman suvun jälkikasvun olla etusijalla.
Miksi ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää, etteivät kaikki naisetkaan pidä lapsista. Pakottaminen ja painostaminen vain pahentavat asiaa. Enkä ole nähnyt tässä vuosien varrella ainuttakaan hyvin kasvatettua suomalaista kakaraa. Ollaan kähmimästä parhaat palat ruoka/kahvipöydästä. Tahmeat sormet ovat lääppimässä kaikkialla, missä ei pitäisi. Ja sitten vain pitäisi hymyillä ja todeta, että lapset ovat lapsia, vaikka tekisi mieli kuristaa.
Kuten jo aiemmin totesin, kun muutamme eläkepäiviksi muualle, emme hanki sellaista asuntoa, johon mahtuisi yöpymään vieraita. Ja mieluiten asetumme sellaiseen paikkaan, missä on vähän hotelleja. Mieluiten ei ollenkaan.
omalla tavallasi ja anna alkuperäiselle vapaa valinta hoitaa ne omat asiansa omalla tavallaan. Siinä taas joku kontrollifriikki jakelemassa "hyviä" neuvojaan. Pitää muita ihan kakaroina, täälläkin.
todella itsekäs ihminen.
yksinäsi siellä kämpässäsi.
miltä miehestäsi tuntuu? lapset ja lapsenlapset on varmasri hänelle rakkaita.
Antaisit sitten miehesi mennä ja olla tekemisissä lasten kanssa. Nyt varmaan sanot, ettei se halua.
Kirjoituksestasi päätellen olet ihminen jota täytyy aina miellyttää ja tehdä niinkuin sinä haluat ja miehesikin varmaan sanoo niinkuin haluat ja vain miellyttääksesi sinua.
Olet hirveä harppu. Siellä sinä vanhustenkodissa makaat paskat housuissa varmaan sitten onnellisena.
Olet hyvin katkera, toivottavasti löydät onnea elämääsi.
kun täällä huutelet puskista ja nimittelet ihmisiä ties miksi? Et taida olla ihan terve kun tuollaiseen sorrut, mene hakemaan jostain apua ja kiireesti sittenkin.
Minä pidän alkuperäisen puolta koska olen samaa mieltä ettei tarvitse tuntemattomien kakaroita sietää jollei halua.
Sanot että asuntonne on sinun nimissäsi. Kai sillä miehelläkin jonkinlainen laillinen oikeus on siellä olla?
Jos miehesikään ei halua lapsiaan ja lapsenlapsiaan tavata, niin se on sitten vaan voi voi. Mutta jos hän haluaisi, ja sinä et (kuten ilmeisesti asia on, kun painostuksesta puhut), niin mielestäni sinun asia ei ole sitä estää. Mielestäni sinun asiasi olisi hiisata itsesi hevon tuuttiin miehenkin elämästä, sittenhän saisit olla rauhassa yksin.
mutta aloittaja ei halua käydä lasten ja varsinkaan lastenlasten luona. eli aloittajalla ei ole mitään sitä vastaan että mies tapaa lapsiaan, jotka eivät siis ole aloittajan lapsia. haloo.
hän on naimisissa miehen kanssa mutta ei ole tämän ensimmäisen liiton lasten äiti. miksi hänen siis pitäisi alkaa esittää mummia, jos hän ei sitä halua?
hänen mummoa tarvitsekaan esittää. Mutta se ettei hän hyväksy että lapset tulevat kyläilemään ukin luona on mielestäni ihan kauheaa...... Hyi mikä katkera ämmä.
Kaikki ihmiset eivät tykkää lapsista, eikä ole mitään järkeä yrittää pakottaa heitä tykkäämään niistä.
Vaihda vaikka sana 'lapsi' johonkin, josta et satu tykkäämään. Esimerkiksi jos et tykkää kissoista. Silti sinua painostettaisiin vuosikaudet ottamaan oma kissa tai jopa monta kissaa, ja näyttelemään, että rakastat niitä, kun oikeasti inhoat.
Miksi ihmeessä et saisi vain sanoa, että OK jos joku tykkää kissoista mutta minä en, enkä halua niitä kotiini?
Mikä tässä on niin hirveää ja kauhean vaikeaa ymmärtää?
se silti on.
Ei mitään käsitystä suomalaisesta tapakulttuurista tms.
Jos täällä joku olis haukkumassa isänsä uutta vaimoa vanhaksi karmeaksi harpuksi, tuo harakka olisi ensimmäisenä puolustamassa omaa pesäänsä.
"sa mutta ei ole tämän ensimmäisen liiton lasten äiti. miksi hänen siis pitäisi alkaa esittää mummia"
Jos minä käyn kerran kaverin ristiäisissä, ei se kyllä minusta mitään kummia tee. On naurettavaa ihmetellä, miksi ihmiset pitävät idioottina jos suunnilleen vihaa ja inhoaa toisen sukua ilman syytä.
en tunne sinua. Olet varmaankin järjettömän kamala.
vanha katkera maho.Olisit halunnut lapsia nuorempana,mutta kun et saanut,niin nyt vihaat lapsia ja lapsiperheitä yli kaiken.Suvussani samanlainen katkera vanha ämmä,hyi helv...i puistattaa oikein.
En ole koskaan halunnut lapsia, en siis koskaan. Sisareni ovat ammatiltaan lastenhoitajia ja heistä toinen kiinnitti asiaan huomiota ollessani 17-18 vuotias. Hän oli kysynyt äidiltäni, että vihaanko lapsia, kun en kiinnittänyt mitään huomiota esim. hänen vauvaansa. Se oli vain huutava käärö, joka ei kiinnostanut pätkääkään. Äiti oli kiertäen ja kaartaen vastannut, että en vihaa niitä, mutta en välitäkään niistä. Äiti kertoi tämän minulle sitten myöhemmin. Samassakin perheessä voi siis olla sisaruksissa niin erilaisia, että hankkivat jopa ammatin, jossa saavat työskennellä lasten kanssa ja toisia ei asia voisi vähempää kiinnostaa.
Vanhempi sisareni on hankkinut monta lasta, ja niitä katsellessani oma käsitykseni lapsiperheen elämästä kiteytyi varmaksi: ei koskaan yhtään lasta minulle!
Hän oli jo pienenä suuntautunut sillä tavoin ja valmistuikin lastentarhanopettajaksi. Olisi luullut, että omat lapset riittävät, mutta ei.
Toisaalta hän on kohdellut aivan hirvittävällä tavalla nykyisen miehensä lapsia edellisestä avioliitosta.
Tiedä sitten, mikä tyyli olisi "paras"...
ole epänormaalia käyttäytymistä naiselta? Onhan pikkutytöt aina leikkineet nukkeleikkejä jolloin alkaa kehittyä hoivavietti.Pikkutyttö kasvaa naiseksi ja äidiksi.Normaali nainen haluaa lapsia ja perustaa perheen miehen kanssa,se on normaalia.
ei se näin vain ole. Monet tytöt leikkivät mieluiten autoilla ja poikien leikkejä. Näin oli myös minun ollessani pieni. Luokallani koulussa oli parikin tyttöä, jotka olivat mieluummin Batmaneja kuin jotain "tyhmiä" prinsessoja. Heitä ei kiinnostanut nukkeleikit lainkaan, mieluisampia olivat puissa kiipeilyt poikien kanssa jne. Matokin meni ongenkoukkuun sutjakkaasti.
Minä taas luin mieluummin kuin lykkäsin nukenvaunuja.
Noista luokkatovereista toinen on nyt Norjassa jollain telakalla inssinä, ei lapsia. Toinen on Australiassa myös jossain melko miehisessä ammatissa, ei lapsia. Kumpikin on naimisissa, mutta eivät tunne mitään hoivaviettiä.
Nykyisin on paljon nuoria naisia, jotka ilmoittavat suoraan, etteivät halua lapsia ja sekin on aivan normaalia. Ennen piti haluta, kska ei voinut poiketa "normaalista". Perheeni tuttavapiiriin kuului parikin sellaista perhettä, joissa vaimo synnytti kiltisti lapset, toinen kaksi ja toinen kolme, mutta miltei synnytyksestä asti miehen äiti hoiti lapset. Naiset ilmoittivat hoitaneensa oman osuutensa.
Nyt voi onneksi valita, myös naiset, haluavatko lapsia vai eivät. Mielestäni on väärin laittaa normaaliksi se, että nainen ilman muuta haluaa lapsia. Nainen voi elää normaalia täyttä elämää myös ilman lasta.
näistäkin viesteistä huokuu suorastaan laps; viha.Puhutaan "kakaroista" "pennuista" "kiljukauloista"rääpäleistä" ym.ym.Onkohan se normaalia? Monet sellaiset naiset joilla ei ole lapsia käyttävät em.sanoja.Mistä moinen katkeruus? Muuten,pieni poika joka leikkii nukkeleikkejä ja prinsessaleikkejä on sitten kai ja "normaalia"? Voi jösses sentään.
En nyt varmaan kellekään vanhemmalle tai lapselle suoraan käyttäisi noita nimityksiä, mutta palstallahan voi rauhassa purkaa tuollaisiakin "epänormaaleja" tuntoja.
Luulisin muuten, että ennenkin on ollut aivan yhtä monta naista, jotka eivät OIKEASTI ole halunneet lapsia, mutta ympäristö on painostanut ja sitä on pidetty ainoana "normaalina" elämäntapana.
Nykyään myös naiset ymmärtävät olevansa yksilöitä, joilla on ihan sama vapaus valita hankkiako perhettä kuin miehillä on.
Ja enemmistöllä ei tässä asiassa ole oikeutta määritellä, mikä on "normaalia".
On ihan yhtä normaalia olla pitämättä lapsista kuin olla pitämättä kissoista tai koirista. Siinä ei ole yhtään mitään eroa. Tai on se, ettei kukaan syyllistä vaikka koirista pitämättömiä ihmisiä ja pidä heitä epänormaaleina.
Et silleen.
jättää sinut.
Miksi yleensä sotkeuduit kenenkään elämään? Miten voi olla muka sivistynyttä ja mahdollista kategorisesti syrjiä ja puhua noin halventavasti ihmisistä, jotka ovat pieniä, kun kerran on rasistista haukkua ja solvata toisenvärisiä/vammaisia/toista sukupuolta olevia/vanhuksia? Mielestäni ap:n kirjoitukset todella hipovat jo hyvän maun rajoja, uhkauksineen jotka sisältävät väkivaltaa ns kiljukauloja kohtaan. Kuka ilmoittaa seriffille? Vai pitäisikö tehdä tutkintapyyntö kansanosaan kohdistuneesta uhkailusta?
Mutta ehkä tarkoitit sen satiiriksi.
Lue kaikki ap:n viestit. Todella sadistisia ja väkivaltaisia mielikuvia - en minä käsitä miksi lapsista saa tuollaista puhua, kun ei kissoista ja koiristakaan saa. Ja jos puhut samaan tyyliin ulkomaalaisista ja vammaisista, niin löydät itsesi taatusti selvittämästä mitä olet tarkoittanut ja oletko uhannut vai ei.
Ehkä ongelma onkin se, että aloittaja iski kiinni asiaan, josta ollaan vaiettu ja joka on aika monelle vaikea asia = lapsiperheet ja lapsista pitäminen. Minusta aloittaja on osoittanut suoranaista kansalaisrohkeutta viestillään ja kertomalla miten suhtautuu lapsiin. Pakko tunnustaa, että minullakin on hyvin usein halu kuristaa kaikki sukuni kakarat. Mutta kun en voi, niin en voi. Olenkin ottanut sen linjan, että kakarat eivät saa minulta lahjoja syntymäpäivinään eikä jouluna. Olen saanut kuulla siitä vuosikausia ja minut on ristitty itaraksi kääkäksi ja vaikka miksi. Mutta olen ottanut sellaisen linjan, että koska en pidä näistä lapsista - nyt on jo 10 alle 5-vuotiasta - ei minulla ole mitään velvollisuutta huomioida heitä. Enkä kutsu näitä lapsiperheitä kotiinikaan. Onneksi miehenikään ei pidä lapsista eikä hän juurikaan pidä yhteyttä oman lähisukunsa lapsiperheisiin.
Olimme asuneet kauan yhdessä ennen kuin avioiduimme joitakin vuosia sitten keski-ikäisinä ja ilmoitimme hääkutsussa, että juhlimme vain aikuisten kesken. Varjele sentään, mikä älämölö siitäkin nousi. Ei olisi saanut näyttää julkisesti sitä, ettemme pidä lapsista.
Mitä ihmeellistä niissä lapsissa on, että kaikkien täytyisi pitää niistä? Hyvä, että joku nosti kissan pöydälle.
Ehkä ongelma onkin se, että aloittaja iski kiinni asiaan, josta ollaan vaiettu ja joka on aika monelle vaikea asia = lapsiperheet ja lapsista pitäminen. Minusta aloittaja on osoittanut suoranaista kansalaisrohkeutta viestillään ja kertomalla miten suhtautuu lapsiin. Pakko tunnustaa, että minullakin on hyvin usein halu kuristaa kaikki sukuni kakarat. Mutta kun en voi, niin en voi. Olenkin ottanut sen linjan, että kakarat eivät saa minulta lahjoja syntymäpäivinään eikä jouluna. Olen saanut kuulla siitä vuosikausia ja minut on ristitty itaraksi kääkäksi ja vaikka miksi. Mutta olen ottanut sellaisen linjan, että koska en pidä näistä lapsista - nyt on jo 10 alle 5-vuotiasta - ei minulla ole mitään velvollisuutta huomioida heitä. Enkä kutsu näitä lapsiperheitä kotiinikaan. Onneksi miehenikään ei pidä lapsista eikä hän juurikaan pidä yhteyttä oman lähisukunsa lapsiperheisiin.
Olimme asuneet kauan yhdessä ennen kuin avioiduimme joitakin vuosia sitten keski-ikäisinä ja ilmoitimme hääkutsussa, että juhlimme vain aikuisten kesken. Varjele sentään, mikä älämölö siitäkin nousi. Ei olisi saanut näyttää julkisesti sitä, ettemme pidä lapsista.
Mitä ihmeellistä niissä lapsissa on, että kaikkien täytyisi pitää niistä? Hyvä, että joku nosti kissan pöydälle.
Ehkä ongelma onkin se, että aloittaja iski kiinni asiaan, josta ollaan vaiettu ja joka on aika monelle vaikea asia = lapsiperheet ja lapsista pitäminen. Minusta aloittaja on osoittanut suoranaista kansalaisrohkeutta viestillään ja kertomalla miten suhtautuu lapsiin. Pakko tunnustaa, että minullakin on hyvin usein halu kuristaa kaikki sukuni kakarat. Mutta kun en voi, niin en voi. Olenkin ottanut sen linjan, että kakarat eivät saa minulta lahjoja syntymäpäivinään eikä jouluna. Olen saanut kuulla siitä vuosikausia ja minut on ristitty itaraksi kääkäksi ja vaikka miksi. Mutta olen ottanut sellaisen linjan, että koska en pidä näistä lapsista - nyt on jo 10 alle 5-vuotiasta - ei minulla ole mitään velvollisuutta huomioida heitä. Enkä kutsu näitä lapsiperheitä kotiinikaan. Onneksi miehenikään ei pidä lapsista eikä hän juurikaan pidä yhteyttä oman lähisukunsa lapsiperheisiin.
Olimme asuneet kauan yhdessä ennen kuin avioiduimme joitakin vuosia sitten keski-ikäisinä ja ilmoitimme hääkutsussa, että juhlimme vain aikuisten kesken. Varjele sentään, mikä älämölö siitäkin nousi. Ei olisi saanut näyttää julkisesti sitä, ettemme pidä lapsista.
Mitä ihmeellistä niissä lapsissa on, että kaikkien täytyisi pitää niistä? Hyvä, että joku nosti kissan pöydälle.
Samaa viestiä ei tarvitse laittaa kolmea kertaa.
On aivan eri asia ilmoittaa, että ei pidä lapsista, tai ei tule lasten kanssa toimeen, tms., kuin viljellä sadistisia mielikuvia lapsen pahoinpitelystä täällä julkisella keskustelupalstalla. Seksipalstaltakin poistetaan väkivaltaisiin perversioihin kiihottavat tekstit, miksei täältä? Lapsi on ihminen, jos joku toinen ihminen ei tule tämän ihmisryhmän kanssa toimeen, niin sopii sitten katsella välillä vaikka peiliinkin.
Itse en uskaltaisi omia lapsenlapsipuoliani saati sitten vielä syntymättömiä lapsenlapsiani edes altistaa alkuperäisen kirjoittajan kaltaisille vaikutteille. Toivottavasti asunto kaukaa löytyy mahdollisimman pian. Ap ei kaipaa muuta maailmaa, ja tuskinpa tämä maailma erityisesti kaipaa häntä.
Piiöahdin vilkaisemaan tätä keskustelua, ja huomasin viestini monistuneen. Tosin kesti ikuisuuden ennen kuin lähti koneeltani eteenpäin. Olisikohan järjestelmässä ollut jotain outoa. Klikkasin lähetä-näppylää vain kerran!
Olen muuten lukenut ihan aikakausilehtien mielipidepalstoiltakin kommentteja, joissa kirjoittajalle on joskus iskenyt halu antaa kurittomille kakaroille piiskaa tai kuristaa heidät. Joten eipä tuo aloittaja ole mitenkään ajatustensa kanssa yksin.
Voisiko joku vihdoinkin muuten sanoa, miksi on niin hemmetin vaikeaa hyväksyä sitä, etteivät kaikki pidä lapsista. Eivät kaikki miehet eivätkä kaikki naisetkaan, joilta sitä edellytetään. Miksi pidetään erityisen pahana, jos sanoo asian suoraan ja julkisesti? Minullakin oli taannoin eräs työtoveri, nuori lakinainen, joka sanoi suoraan ettei halua lapsia, koska ei pidä niistä.
Toistan vielä, että et voi käyttää kuvatunlaista kieltä puhuessasi mistään muusta ihmisryhmästä. Mikä lapsista tekee ihmisryhmän, josta voidaan puhua näin? Miksi ei riitä että toteaa, että ei pidä tai ei tule toimeen? Oikeasti, miksi pitää julkisesti fantasioida sadistisilla pahoinpitelymielikuvilla?
Vai kalahtiko kalikka?
Aggressioitaan täällä kuin toteuttaa ne? Olen lukenut nuorien äitien tekstejä ja kyllä ne ovat joskus olleet monta kertaa pahempia kuin aloittajan tekstit. Kun vauva parkuu yökaudet on ollut lähellä monta kertaa se, että vauva lehtää seinään. Tai vauvaa ravistellaan rajusti. Mutta tähän asti aggressioiden purkaminen on jäänyt vain siihen, että on kirjoittanut blogissa tai jossain vertaisryhmässä tuntemuksistaan.
Kun olin lapsi, sai vielä 60-luvulla antaa lapselle selkään. Sain itsekin koivuniemen herrasta ja aivan ansaitusti. Sen opetuksen muisti taatusti pitempään kuin kiellot. Mutta silloin lasten edellytettiin olevan hiljaa ja kiltisti.
On myös väärin painostaa ihmisiä tilanteisiin, joissa saattaa tulla räjähdys. Jos joutuu kuuntelemaan tunninkin mellastavia lapsia, ellei pidä heistä, alkaa pinna olla melko kireällä. Minä ainakin heittäisin heluavat kiljukaulat vanhempinen ulos kodistani juuri sillä sekunnilla, kun mitta tulisi täyteen. Kiljukaula, ihana sana, kukakohan sen on keksinyt. Ainakin aloittaja näkyy käyttäneen sitä, mutta olen kuullut sanan useasti vuosien varrella.
Täytyyhän täällä sietää kaiken maailman tyhmiäkin, ja rumia. Ja kuuttakymppiä lähestyviä akkoja jotka ehkä voisi kyllä kans taluttaa saunan taakse kaikki ja....
Jos aloittaja saisi olla rauhassa ja elää elämäänsä miehensä kanssa ilman että jatkuvasti yritetään ängetä paikalle pikkulasten kanssa, niin eihän hänen tarvitsisi olla niin turhautunut ja vihainen tilanteesta.
asiasta jo aikaisemmin, joten tiesit vastausketjun suurinpiirtein jo entuudestaan.
Ts. ei sinun ongelmaasi ole kunnollista ratkaisua, koska suhtautumisesi lapsiin on täysin ehdoton.
Voin kyllä ymmärtää ajatusmaailmaasi, mutta sitä en ymmärrä miksi menit naimisiin tällaisen eronneen miehen kanssa, jolla on kolme aikuista lasta. Kyllä sinä tiesit, että lastenlapsiakin on odotettavissa.
Ehkä et tajunnut isoisän roolin, ainakin jonkinlaisen yhteydenpidon muodossa, olevan miehellesi tärkeä. Se on valitettavaa varsinkin miehesi, mutta myös hänen lastensa ja lastenlastensa kannalta.
Nuorena ihminen usein on aika sinisilmäinen ja itsekäskin, eikä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Tarkoitan miehesi lapsia. He eivät vaan usko ja ymmärrä, ettet todellakaan ole heistä tai heidän lapsistaan kiinnostunut.
Heille riittää, että miehesi on isä ja isoisä. Tottakai hän haluaa olla yhteydessä ja he vaan olettavat, että kun sinä kerran olet asemasi ottanut, niin haluat myöskin elää sen mukaan.
Olen ollut hiukan vastaavassa tilanteessa, kun appeni, muutaman vuoden kuluttua leskeksi jäämisestään, avioitui uudelleen lapsettoman yksinäisen naisen kanssa.
Apellani oli 5 aikuista lasta ja ajanmittaan lauma lastenlapsia.
Täytyy sanoa, että minä olin ainoa, joka ystävystyi uuden vaimon kanssa. Ei hän kuitenkaan mikään lapsivihaaja ollut.
Me olimme molemminpuolisessa kanssakäymisessä. Muut olivat enemmän tai vähemmän huonoissa väleissä, eivätkä juurikaan olleet tekemisissä. Eivät tulleet edes hautajaisiin, kun vaimo kuoli ennen appeani.
Jälkeenpäin olen kuitenkin ajatellut, että tuskinpa tämä vaimo olisi meidänkään vierailuistamme niin usein välittänyt, vaikka veinkin esim. ruokia mukana.
Minä olin itse ainoa lapsi ja vanhemmat suorastan roikkuivat minussa ja perheessäni, joten en ymmärtänyt eroa, koska sitä ei tuotu esiin.
En usko, että sinunkaan miehesi on tehnyt lapsilleen selväksi sitä, ettet kertakaikkiaan kestä lastenlapsia. Se olisi kerrottava suoraan. Aina joitakin syitä voi keksiä.
Jos minulle esim. olisi vihjaistukin, niin olisin sen kyllä huomioinut.
Tosin et varmasti kirjoituksistasi päätellen kestä aikuisia lapsiakaan, mutta sitä ei nyt tarvitsisi sanoa.
Vielä ihmettelen, koska ilm. kysymys ei ole taloudellisista syistä, miksi yleensä menitte naimisiin ja muutitte yhteen.
Minulla on hyvä ystävä, joka eronneena kuuden vielä silloin kotona asuvan lapsen äitinä, n.36 v sitten löysi itseään toistakymmentä vuotta nuoremman miehen. He ovat seurustelleet siitä asti tiiviisti, mutta kummallakin on oma asunto.
Ystäväni on suoraan sanonut, ettei siitä olisi mitään tullut, mikäli he olisivat menneet naimisiin ja muuttaneet yhteen. Nyt sen sijaan suhde jatkuu ja lapset ja lastenlapset vierailevat ystäväni asunnossa.
Mies kyllä tapaa heitä aika usein, mutta vain silloin, kun haluaa eikä juurikaan kutsu omaan asuntoonsa.
Laskimme, että kahden asunnon pitäminen olisi ollut järjettömän kallista ja halusimme ja haluamme yhä olla tiiviisti yhdessä. Minulle erityisesti ei olisi riittänyt, että olisimme tapailleet vuorotellen kummankin asunnossa ja olisin tuntenut itseni seksileluksi. Olin sitä paitsi joutunut liian monta kertaa pettymään miessuhteissani - miehen lasten vuoksi. Suhteet olivat juuri noita erillään asumisia, mutta tapaamisia tiheästi - miehen aikataulujen mukaisesti ja ehdoilla. Koin tuollaiset suhteet nöyryyttävinä. Nyt halusin vihdoinkin päästä miehen elämässä ykköseksi ja pääsin. Enkä pystyisi elämään nykyisenlaisessa elintasossa pelkästään omalla palkallani. Eikä mies pystyisi pitämään omaa elintasoaan pelkästään omalla palkallaan, eli rahastakin tässä on kyse pieneltä osin kummaltakin puolelta.
Pidän mieheni kahdesta muusta lapsesta - heillä on normaalit ammatit eikä lapsia. Mutta uskikset saavat minulla kiukun aikaan heti. Miksi maailman kaikista ammateista tämän yhden piti valita pappeus?
Mitä minä tekisin muuten niissä ristiäisissä? Haukottelisin ja peittäisin pitkästymistä.
Minullakin oli pari tuollaista suhdetta eroni jälkeen. Lapsia ei minulla ole eikä tule, joten olin vapaa solminaan uuden suhteen ja vaikka avioliitonkin. Nyt olen yksin, enkä luota yhteenkään mieheen enää. Minusta oli halventavaa asua erillään vielä vuoden suhteen jälkeen, koska miehelle oli mukavampaa asua yksin ja tavata minua silloin kun hänelle sopi. Kaikki tapaamiset toteutuivat minun asunnossani, koskaan emme käyneet edes risteilyllä, juhlapyhät vietin pääsääntöisesti yksin, mies halusi silloin olla oman sukunsa parissa jne. Lomailin yksin, miehelle ei sopinut viettää kanssani edes muutamaa päivää lomalla. Kun suhteemme päättyi siihen, etten jaksanut enää, oli mies ihmeissään. Hän halusi olla ensisijaisesti isä ja isoisä ja minulle löytyi aikaa sitten heidän jälkeensä. Kun miltei sama toistui toisenkin miehen kanssa, aloin olla henkisesti riekaleina. Toinen mies kehtasi vielä sanoa, että olen ihana nainen, mutta hän ei halua minua asumaan lastensa kotiin. Lapset olivat muuttaneet omilleen jo vuosia aikaisemmin, mutta mies halusi rauhoittaa kotinsa lapsilleen. Hän siis näytti minulle paikkani - hänen seksitarpeidensa täyttäjänä. Muuhun en kelvannut. Mutta olen saanut kostoni, näin sattumalta toisen näistä miehistä hiljattain eräässä kauppakeskuksessa. Koska olimme törmätä toisiimme päistikkaa, oli kohteliasta vaihtaa muutama sana. Valitteli kovasti yksinäisyyttä, ei ollut kuulemma löytänyt naista, joka olisi suostunut elämään miehen asettamilla ehdoilla. Lapset ovat muuttaneet hajalleen ympäri Suomen, yksi asuu Oulussa ja yksi Jyväskylässä, kolmas on muuttamassa kahdeksi vuodeksi Saksaan. Heillä on omat kiireensä, eikä isälle löydy enää aikaa. Sydänkin kremppasi, oli kolesterolit ja verenpaineet, hallelujaa, sai juuri sitä mitä ansaitsi.
Jokaisella on oikeus pitää tai olla pitämättä oli kysymys sitten lapsista tai maksalaatikosta.
Kuitenkin sivistyneen ihmisen käytöstapoihin kuuluu olla näyttämättä antipatioitaan tuollaisella raivolla. Kehoittaisin aikuistumaan...lapsilta kyllä ollaan valmiita vaatimaan kaunista käytöstä, joten kyllä tuollaisen puolivuosisataa elämänkokemusta omaavan "henkilönkin" pitäisi edes alkeisiin pystyä....
Puhut asiaa! ja vielä lisäksi tahon sanoa ap:lle että vaikutat niin sellaiselta että jokaisen pitäisi saada elää sellaista elämää kuin haluavat ja itse sitten moralisoit täällä papin ammattia.. vika taitaa sittenkin löytyä vain päästä..?
Kun sitä jeesustelua on papin pidettävä yllä IHAN JOKAISESSA TILANTEESSA sopii se sitten tai ei.
Minulla on eräs tuollainen sukulainen, ja voi herraisä mikä ekshibitionisti se mies on (erään vapaaseurakunnan pastori).
Hän oli meillä joskus erään tapahtuman takia yökylässä pari päivää, ja saimme suut ja silmät täyteen hänen ja hänen perheensä jeesus-erinomaisuutta.
Kyllä saimme niin tarpeeksemme ettemme koskaan enää tarjoa yöpaikkaa moiselle näyttelijälle.
Mikset anna tulla miehesi lapsia ja hänen lapsenlapsiaan kylään onhan hän sentään niiden pappa?? ei ihmisistä taikka lapsista pidä tykätä mutta käytöstavat kunniaan!!!! ihmettelen suuresti!
ihminen voi oikeasti olla tuollainen
Luepa nyt se aloitus oikein ajan kanssa rauhassa uudelleen.
Meitä on paljon jotka emme pidä erikoisemmin lapsista ja siksi heitä ei kylään kutsuta. Jos lapset kokee pelkkänä riesana ja vaivana niin miksi pitäisi teeskennellä. Itse en halua edes puhua mitään lapsille. Koen myös hirveänä vaivana ruokkia heitä, tehdä petiä heille tai keksiä tekemistä. Oma lukunsa on kun vieraan kakarat mankuu minua ostamaan heille jotain. Samoin kun lähtevät niin se suursiivous heidän jälkeensä ei kiinnosta. Nykyäänn olen oma inhottava itseni ja kieltäydyn yksinkertaisesti vastenmielisistä kakaroiden kyläilyistä.
Edelleen. Lapsista saa olla pitämättä. Kuitenkin ap:n ilmaisemat sadistiset fantasiat ovat ihmeteltäviä eivätkä minusta hyväksyttäviä.
Dostojevski kirjassaan Rikos ja rangaistus pohtii eettisesti sitä onko ihmisellä oikeutta tehdä yleishyödyllinen teko, jos se sisältää toisen ihmisen vahingoittamisen/tappamisen. Kirjassaan hän ottaa esimerkiksi täysin yhteiskunnalle hyödyttömästä ihmisestä ilkeän, ahneen, varakkaan ja lapsettoman vanhahkon naisen. Tällaisen tappaminen olisi yhteiskuntaa hyödyttävä teko, ajatteleen kirjan päähenkilö. Ideaa ei kirjassa tuomita, mutta se että ihminen valitsee itsensä teon toteuttajaksi, se katsotaan yli rajan astumiseksi.
Tämän palstan ohjeissa kielletään rasististen tekstien kirjoittaminen. Ikärasismi (kohdistettuna hyvin nuoreen ikäryhmään) on rasismin laji sekin.
Ilmeisesti haluaisit puhua ikäsyrjinnästä? Hienommin ilmaistuna syrjintä = diskriminointia, ei rasismia. Rasimi-sana liittyy pelkästään rotuun, ei esimerkiksi ikään.
Pakko olla provo .
Olet ilkeä ihminen ja omahyväinen paha akka.
Ole yksin ja
äläkä päästä ketään kotiisi
näin on parempi jokiaselle teistä.
ymmärrän miksi asuvat niin kaukana sinusta.
Ketjun aloittaja ei ole "ilkeä ja omahyväinen paha akka" vain koska hän ei satu pitämään lapsista.
Hänen ei tarvitse olla yksin, sillä hänellähän on mies. Se mies on aikuinen ja asuu samassa asunnossa aloittajan kanssa. Lapsia ei siihen asuntoon tarvitse päästää, ellei omistaja niin halua.
On erittäin typerää vihjailla muka selvänäkijänä, että sukulaiset asuisivat kaukana SIKSI, että aloittaja on jotenkin paha. Kukin asuu tietenkin siellä, missä parhaiten asianomaiselle soveltuu.
Olen täysin samaa mieltä EDELLISEN kirjoittajan kanssa. Täytyy olla alkuperäisen kirjoituksen provo; ei noin pimeetä, sairasta, itsekästä, omahyväistä naista voi olla olemassa. Toivottavasti ei. Toisaalta niin sinisilmäistä, tyhmää, alistuvaa, tossun alla olevaa miestä ei toivottavasti ole olemassa, joka alistuu tuollaisen naisen valtaan.
Siis Suomessa ei missään nimessä saa asua ihmisiä jotka ei pidä lapsista? Kaikkien pitäisi olla samasta muotista? Ihastelle lapsia kun ne kiusaavat ja sotkevat?
Ja eipä tuo mies kirjoituksista päätellen ole tossun alla :) Saahan tuo näköjään liikkua käymässä lapsillaan jos haluaa.
hoitoon, sulla on joku ihme ongelma. Kaiken kun pitää maailmassa mennä kuten sinä haluaisit sen menevän, ikävää vaan ettei elämä suju haluamallasi tavalla.
.. ja sinut se juna on jättänyt kauan sitten. Et näemmä aikuisena ihmisenä ymmärrä elämän tärkeimpiä realiteettejä. Ymmärtäisit edes pitää ahdasmieliset ajatuksesi omana tietonasi. Miehesi todennäköisesti tulee jättämään sinut ennemmin tai myöhemmin, ja saat pitää kotisi ja kissasi ilman pelkoa "ulkopuolisista tahmatassuista".
Naisia on maailma puolillaan, lapsia ja lapsenlapsia rakastetaan pyyteettömästi elämän loppuun asti.
Mieheni on juuri samanlainen kuin aloittajan, minä en lapsista välitä ja olemmekin sopineet, että hän saa tavata lapsiaan ja lapsenlapsiaan niin paljon kuin haluaa, mutta kotiimme ei pieniä lapsia tuoda. Lapsettomat aikuiset lapset käyvät meillä aina meillä päin käydessään. Melkoinen liuta tyttö- ja poikaystäviä on käynytkin meillä, mutta sitä oikeaa ei ole vielä löytynyt.
Mies ei jaksa olla pienten lapsien kanssa kovin pitkään, tunti kaksi riittää täysin. Ei hän jaksaisi pienten lasten kanssa enää kokonaista päivääkään. Hän on joskus sanonutkin, että parasta hänen elämässään on tässä elämänvaiheessa se, että voimme olla kahdestaan kaikessa rauhassa kotona ja matkustella kahdestaan. Hän pitää lapsenlapsistaan, mutta ne eivät ole miehelleni ykkösasia elämässä. Hän on sanonut tämän useasti. Nyt tämä lapsiperhe on suunnitellut lähtöä ulkomaille töihin, mies on saanut mielenkiintoisen tarjouksen lähteä kolmeksi vuodeksi erääseen projektiin tutkijaksi. Jos perhe lähtee, ei mieheni aio lähteä katsomaan lapsenlapsiaan ulkomaille. Hän antaa perheen elää omaa elämäänsä ja meidän elämämme on täällä ja eläkepäivinä ehkä jossain lämpimämmässä. Mieheni on oman osansa tehnyt omien lastensa eteen ja hän katsoo omien velvollisuuksiensa päättyneen.
täältä miehes esikoisen äiteelle tai isille. ei tarvitse marmattaa turhia ja keksiä syitä.
Keskustelupalstat ovat nimenomaan sitä varten, että täällä voi päästellä ulos paineita ja höyryjä. Jos höyry sinusta on liian polttavaa, älä ihmeessä lue! (Saati kommentoi.)
Ihmettelen kovasti jos joku ihminen haluaa sinut tosiaan luokseen. Ja joku haluaa asua kanssasi...
Eiköhän totuus paljastu pikapuoliin. En usko että kukaan sinut tunteva oikeasti tahtoo sua vieraakseen tai lastensa lähelle.
Jo tällä palstallakin, tässäkin ketjussa, meitä on monta jotka eivät yhtään tykkää lapsista. Naisiakin.
Olen itse avioliitossa jo lähes 20 vuotta, emme ole koskaan edes harkinneet hankkivamme lapsia. Muuten olemme ilmeisesti aivan "normaaleja" koska kerran ei ole vaikeuksia seurustella muiden aikuisten kanssa.
Elämässä on varmaan miljoona muuta asiaa, joihin voi keskittyä. Jotkut keskittyvät lapsiin, mikäs siinä. Ei haittaa niin kauan kuin eivät änkeydy meille tai vaadi, että hoidamme niitä.
Kaikkein oudointa mielestäni on se, että lapsista tykkäävien mielestä erilaiset ihmiset ovat vaikka mitä negatiivista.
Toisaalta oman kokemukseni mukaan monissa lapsiperheissä aikuiset ovat TODELLA vittumaisia, röyhkeitä, itsekkäitä, saitoja, eivät kasvata lapsiaan, eivätpä edes välitä missä ja milloin lapset liipustelevat kaupungilla jne.
Ei se lapsen hankkiminen muuta vaadi kuin toimivat sukuelimet kahdelta henkilöltä. Eikä lapsen saaminen tee automaattisesti äidistä/isästä kypsää, ihanaa, vastuuntuntoista miellyttävää ja epäitsekästä henkilöä.
tai siis te kaikki, ap ja sen sivupersoonat...
Minä olen asunut Ruotsissa jo vuosikymmenet, mutta luen mielelläni suomenkielisiä palstoja kielitaitoni säilyttämiseksi. Olen ollut naimisissa lähes 20 vuotta. Meillä on kaikkea muuta paitsi lapsia. Elämämme on siis kunnossa, muutakin sisältöä kun löytyy kuin lasten ylläpitoa.
Aloittajasta en tiedä muuta kuin sen, että meitä yhdistää asenteemme lapsiin ja lapsista hehkuttaviin lapsiaan meille tyrkyttäviin aikuisiin.
Haluatko seuraavaksi hetuni, osoitteeni ja puhelinnumeroni?
Tän alotuksen täytyy olla keksitty. En usko että kukaan mies oikeasti haluaa asua tuollaisen itsekkään, omahyväisen kanan kanssa. Ja että vielä tämän miehen lasta perheineen kiinnostaa tutustua kyseiseen eukkoon.
pariskunnalla. Toisella osapuolella on eron jälkeen edellisestä liitosta lapsia ja toinen ei ole niitä koskaan hankkinut - ei ole siis halunnut. Kun tällainen pari lyö hynttyyt yhteen, ollaan juuri aloittajan kuvailemassa tilanteessa. Miksi vieläkin armon vuonna 2009 on niin vaikeaa ymmärtää, että likimainkaan kaikki naiset eivät pidä lapsista lainkaan, lasten kimakat äänet saavat vain kiukkua aikaan.
Meillä ei asiasta muuten edes keskustella, mies tapaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan pari kertaa kuussa, mutta he asuvat muutaman kymmenen kilometrin päässä eli suhteellisen lähellä. Siltikään mies ei jaksa kuunnella sitä melskaamista kuin korkeintaan kolme tuntia kerrallaan. Häntä on joskus pyydetty hoitamaan lapsenlapsiaan kun vanhemmat ovat halunneet lähteä jonnekin kahden. Mies ei ole suostunut ja sanonut suoraan syynkin. Ei jaksa enää kuunnella sitä melskaamista. Miehen lapset halusivat alussa kovasti tulla meillekin lastensa kanssa, mutta kun teimme asian heille selväksi, siis että kyseessä on meidän kotimme joka on aloittajan lailla tehty kahden aikuisen ihmisen kodiksi, he viimein ymmärsivät.
Iltalehden nettikeskustelusta perheosiosta keskustelu, joka koskee lapsista pitämistä. Aihe on todellinen kuuma peruna. Moni ei halua ymmärtää sitä, että on yllättävän paljon naisia, jotka eivät pidä lapsista. Silti naiset elävät aivan normaalia onnellista elämää.
Mutta sitähän ei "sovi" sanoa ääneen, kun "normaali" ihminen tykkää lapsista. Jos ei tykkää, on "itsekäs hirviö"...
vaan menee,että nainen on nainen vasta sitten kun on synnyttänyt.Ja perhe on perhe vasta sitten kun siihen kuuluu äiti,isä ja lapsi tai lapsia.
Moniko aikoinaan pakosta synnyttänyt nainen todella piti niistä lapsistaan? Moni olisi kenties halunnut opiskella itselleen ammatin ja elää itsellistä elämää, mutta ulkopuoliset paineet pakottivat elämään yhteisön normien mukaista elämää. Nyt nainen voi valita ja se on hyvä asia. Lapseton elämä voi olla jopa täydempää elämää kuin väkipakolla lapsia vääntäneen naisen elämä.
Allekirjoitan täysin vuosien takaisen tutkimuksen lopputuloksen. Synnyttänyt nainen tyhmistyy, eli hänen älykkyystasonsa laskee kun hän touhuaa kotona ja hiekkalaatikolla vain lasten kanssa. Kun nainen palaa työelämään palaa älykkyystaso samalle tasolle kuin ennen synnytystä. Huippyälykkäät tajuavat olla synnyttämättä lainkaan. Heidän aivokapasiteettiaan tarvitaan aivan johonkin muuhun kuin vaipan vaihtoon. Näin se vain on.
Tutkimustulosta voi tarkkailla myös suomalaisissa kauppakeskuksissa, kun äitylit tukkivat paikat niillä vahinkovakkureilla. Käytöksestä voi päätellä ettei siellä otsan takana liiku mikään.
Kannattaa tulla sieltä kivikaudelta nykyaikaan. Jos nainen on jo käynyt avaruudessakin, ei naiselta enää voida odottaa äitiyttä. Yliarvostettu koko juttu.
Mutta jos ei lapsia enää viitsitä tehdä niin mistä ihmeestä saamme lisää näitä viksuja ja vilmaattisia kaikentietäviä tätejä...jotka tietävät ettei lapsia kannata tehdä?
Mikä tässä on nyt se oikea ongelma? Et halua lapsia kotiisi, sovit siis miehesi kanssa että he eivät teille tule. Et halua nähdä miehesi sukulaisia, sovitte siis miehesi kanssa että sinä et heitä näe. Mikä tässä on se ongelma? Olet aikuinen ihminen ja niin paljon kuin pidänkin sinua narsistisena tollona, on sinulla oikeus elämääsi ja mielipiteisiisi. Ei kysymys ole mistään muusta kuin siitä, että sovitte miehesi kanssa kuinka asiat hoidetaan. Aivan sama ovatko sukulaiset uskovaisia tai saatananpalvojia, jos et heitä elämääsi halua ja miehesi sen hyväksyy niin asiahan on sillä selvä?
Mistä sinun siis pitää luikerrella?
Luin nyt noita sun kirjotuksia ketjussa ja kyllä tuli epäilys, että jokin muu juttu nyt siellä kalvaa. Lapsia voi vaikka ihan vihatakin, mutta aikuinen ihminen pystyy kyllä jonkin verran sietämään ja parisuhteessa joustamaan - etenkin jos uusperhe kyseessä (siis kummatkin).
Itse suhtaudun yhtä överisti koiriin. Minulla on koirafobia. Mutta silti jollain asteella tajuaa, ettei voi käyttäytyä enää kuin lapsi noiden asioiden suhteen. Kun siis eihän ne lapsenlapset teille joka toinen viikko tule vaan silloin tällöin! Sinä voit miehesi kanssa vaikka siirtää ne sinulle rakkaat asiat piiloon ja mies siivoaa sen jälkeen kun vieraat lähteneet. Sinä voit vaikka tavata tämän ajan omaa sukuasi tai ystäviäsi. Ja kun sanot tämän olevan suuri vaiva, niin ihanko oikeasti? Jos tuolla saataisiin teidän parisuhteeseen rauha?
Hyvä, että pääsit tuulettamaan tunteitasi ja niin saakin tehdä. Mutta loppupeleissä sun on nyt vaan suhtauduttava asiaan fiksun ja aikuisen naisen tavoin ja pidettävä mielessä se mihin kompromisseilla pyritään; säilyttämään parisuhteenne siten, että kummatkin voitte siinä onnellisina elää.
ja painostus vain yltyy. Koska vauvan isän vanhemmat eivät ole kiinnostuneita, äidin omaa äitiä ei mummon rooli kiinnosta - yritetään sitä roolia tuputtaa minulle. Sanoin muutama päivä sitten miehelle suoraan, ettei minua kiinnosta mikään varamummoilu, sanoi hän suoraan ettei nyt olekaan kyse mistään varamummoilusta vaan ykkösmummoilusta. Haistakoon pee koko sakki. Olen kyllä alkanut jo kiristää lupausta, että mikäli nyt suostun käymään siellä, ei minun tarvitse nähdä sitä sakkia enää koskaan. Kirjoitan sen vielä paperille ja otan miehen allekirjoituksen siihen vahvistukseksi.
Miksi joidenkin on todellakin niin vaikea käsittää sitä, etteivät ne pennut kiinnosta kaikkia? Tässäkin tapauksessa on kolme tahoa, eli miehen vanhemmat, vauvan äidin äiti ja minä.
ja varsinkin omat viestisi, lapsenkuristus ja lapsen-seinään-heittämis-uhkailuineen. Eiköhän painostus vähene.
Hae nyt hyvä ihminen ammattiapua itsellesi.Kun näytät nämä viestit heille,mitä olet kirjoittanut.Luulen,että saat olla rauhassa lopun elämääsi.
Jos ilmaisee suoraan vihansa kaikkia lapsia kohtaan ja niiden herättämän aggression, toimii normaalisti. Mutta jos hymyilee edessä ja on liirun laarun, mutta toisaalta jos astuu milloin "vahingossa" häissä tanssilattialla melskaavan lapsen jalan päälle tms. onkin normaali. Myös minussa lapset herättävat melko rajua aggessiivisuutta. Pillastun täysin, kun kuulen jonkun huutavan kurkku suorana porraskäytävässä.
vihaan,joka huokuu teksteissä,niin kuin sinunkin tekstissäsi.Siinä humpan huumassa kannattaisi katsoa jalkoihinsa ettei niitä kaikista pienempiä tallota.Heillä on samanlainen oikeus nauttia juhlista ja tanssista kuin happamilla "täti-ihmisillä" Pitäiskö lapset jättää pois perhejuhlista?
eivät kutsu lapsia häihinsä. Syykin on selvä. Lasten paikka ei ole hyppimässä tanssilattialla muiden seassa. Kun tanssin, niin tanssin enkä katsele silloin tallaanko jonkun vaahtosammuttimen kokoisen jalkoja. Lapsettomat häät ovat hyvät häät. Minäkään en pidä lapsista, kotiini en ole niitä koskaan kutsunut, enkä kutsu. Kovasti ovat suvun lapsiperheet tulossa kesäisin yökylään, asunhan lähellä suosittua huvipuistoa isossa asunnossa yksin. Kotini on minulle pyhää aluetta, en halua sinne lasten kämmentenjälkiä. Mihinkään ei myöskään saa koskea.
Minua kutsutaan usein tilaisuuksiin, joissa on keski-iän jo ylittäneitä omahyväisiä itseään täynnä olevia lapsettomia kärttyisiä ja helvetin ruman näköisiä (huolimatta hieronnoista jumpista ja kasvohoidoista) akkoja. Ne aiheuttavat minulle primitiivireaktioita ja tekisi mieleni tehdä niille yhtä ja toista, mitä tässä nyt en kuitenkaan sano.
Samat oliot jopa kävelevät kadulla ja kaupoissa, aina yhtä kauhean näköisinä ja oloisina. Yök.
kateellinen heille, jotka valitsivat toisin ja voivat kaikenlisäksi ihan hyvin.. onhan se ymmärrettävää, jos on itse 'normiuden' painostuksen alaisena päätynyt lapselliseksi, siis perheelliseksi ;)! Primitiivi reaktiohan siinä tulee, kyllä me sua ymmäretään, sisko !! :D
Olen neljäkymppinen mies, eikä vielä ennen ole siskoksi mainittu.
sinä teet siellä muiden lapsettomien naisten teekutsuilla.. herää kysymys, oletko transvestiitti mwhahahhaaaa.. hyi sinua!!
Ei joku varmaan ole mistää sukujuhlista kuullukaan jos se joku ei oo mistään kotosin?
kyllä nyt sattuu :) !!! mwhaha
Laitatko aina omat tarpeesi etusijalle? Miten
paljon kunnoitat miehesi toiveita?Pahoitatko hänen
mielensä,tosta vain.Joustatko mistään?onko sisäinen
lapsesi,joka itse olet ollut,unohdettu ja hyljätty.
Iän myötä,eläkkeellä ollessakin voi sairastua.Kuka
voisi vahvempana auttaa sinua /miestäsi? Rakastatko
lähimmäistäsi?Mietin vain onko kovuus mielestäsi
vahvuutta?Ateistina et tarvitse kristillisyyden
tuomaa katumusta jos kohtelet toista väärin.Mutta
pyydät kai silti anteeksi?
En tietenkään tunne sinua, mutta vaikutat kovin itsekeskeiseltä ja ehkä... hieman hermoheikoltakin.
Ymmärrän toki myös haluttomuutesi, mutta en sitä miten katsot voivasi arvostella muiden ammatinvalintaa. Onkohan itselläsi jotain ikäviä muistoja pappeudesta?
Itse olen ateisti, mutten voisi silti koskaan eriarvoistaa lähimmäistäni noin julmasti. Toki sinulla on oikeus olla pitämättä lapsista, mutta ajatteletko tässä ollenkaan puolisosi tunteita? Kai ymmärsit jo naimisiin mennessä, että hänen lapsensa kuuluvat myös jotenkin myös teidän elämäänne.
Joten en voi auttaa sinua, kun ensimmäisenä kavahdan halveksuntaasi muuta ihmiselämää kohtaan. Toivon vain, että oppisit näkemään läheisissä myös jotain positiivista.
Pidä pääsi. Jos annat periksi, kun tarpeeksi mankuvat, niin tekevät sen takuulla uudestaan. Kun olet vain johdonmukainen, oppivat pian ettei kannata yrittää. Muuten onnea elämääsi. Mukavaa, että elämäsi on hyvää ja kehräävää.
itselleen vastailee ja itseään lohduttaa...
painostus on kovenevaa. Ne ristiäiset ovat tämän viikon lauantaina. Olen asettanut miehelleni kovat ehdot mikäli lähden niihin ristiäisiin. Kirjoitan paperin, jossa mieheni lupaa ettei minun enää tämän yhden kerran jälkeen tarvitse tavata tuota perhettä. Ja miehen allekirjoitus paperiin. Enkä tietenkään pidä paperia kotona, vaan säilytän sen täällä työpaikalla.
Jospa mies edes joskus lähtisi mukaani tilaisuuksiin, joista minä pidän, mutta kun ei niin ei. Ja kun kerran "vahingossa" lähti yhteen kesätapahtumaan, oli koko aika jatkuvaa rutinaa ja valittamista. Meni koko bileet minultakin pilalle miehen valittamisen takia. Nyt aion kostaa nämä ristiäiset hankkimalla meille oopperaliput ja raahaamalla mieheni sinne. Ja rutista ei saa.
Mutta minun pitäisi osallistua hänen sukunsa tilaisuuksiin iloisella mielellä. Jokin tässä nyt mättää, mies ei halua lähteä minulle mieluisiin tilaisuuksiin, mutta minun pitäisi lähteä kiltisti bileisiin jotka ovat evvk (=ei voisi vähempää kiinnostaa). Ei ihan tasapuolista vai mitä?
Harmi, että sain rajun flunssan viikkoa liian aikaisin. Olin koko viime viikon sängyn pohjalla sairastamassa. Olo ei vieläkään ole mikään maailman paras, joten jospa saisin vielä jonkun pelastavan jälkitaudin. Poskiontelotulehdus on ollut miltei sääntö rajun flunssan jälkiseurauksena.
Miksi ihmeessä olet miehesi kanssa, jos se kerran on niin vaikeaa. Ongelmahan olet tässä suhdekompleksissa sinä. On muuten normaalia, että ihmiset asioivat keskenään arvostelematta toisten elämänvalintoja!
Luulenkin että koko ongelmavyyhti kasaantuu nyt ihan vain huonon itsetuntosi ympärille. Joten olisiko aika katsoa jo muualle kuin toisiin?
olen vain lapsesta asti ollut hyvin tarkka siitä keiden seurassa haluan olla. Jos en pitänyt jostain ihmisestä, niin en pitänyt, enkä katsonut aiheelliseksi tutustua tällaiseen ihmiseen. Mielestäni huonoa itsetuntoa osoittaa se, että on mielin kielin joka suuntaan, vaikka voisi itse kuinka huonosti tämän vuoksi.
Miksi mieheni saa kiukutella minulle, jos hän joskus lähtee aivan vapaaehtoisesti jonnekin, minne olen halunnut ja alkaa sitten perillä kiukutella. Eikö ole paljon reilumpaa ilmoittaa jo ennakkoon, että nuo ihmiset eivät minua kiinnosta ehkä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Mielestäni olisi epärehellistä raahautua pakkopullatilaisuuteen ja yrittää hymyillä siellä sitten posket kipeinä. Jos painostajat saavat minut menemään sinne, en vaivaudu olemaan kenellekään ystävällinen ja niitä lapsia en huomioi mitenkään. Minulla on siihen oikeus, jos kerran miehelläni on oikeus kiukutella minulle tärkeissä tilaisuuksissa.
Kuulosta lähinnä noin 16-18- vuotiaalle provolle tai sitten narsistille 28-vuotiaalle.
"aion kostaa miehelleni..." "...en vaivaudu olemaan kenellekään ystävällinen ja niitä lapsia en huomioi mitenkään. Minulla on siihen oikeus...". Tuo paljastaa kaiken olennaisen: Minä, Minun oikeudet, Minä kostan, Minä, MINÄ, MINÄ...
On ymmärrettäväsi raskasta elää kun kaikki muut ovat tyhmiä, ilkeitä, nössöjä ja kateellisia sinulle. On rakas taakka kun joutuu olemaan tekemisissä ihan tavallisten ihmisten kanssa eikä vain kuuluisuuksien ja rikkaiden kanssa, kuten pitäisi. Ehkä siis kaikkein kannalta olisi parempi ettet ole tekemisissä kenenkään kanssa:)