Olen avoeronnut noin vuosi sitten, Mies ei lähenyt yhteisestä omatekemästä kodistamme. Kodilla tunne-arvoa, hän on talon tehnyt ja minä naisena en mitään, vaikka on kaksoset!!!
Mies eli omaa elämää kävi toisella paikkakunnalla töissä, meni välillä vapaa päivinä kotiseudulleen isänsä luo jne. Perhe ei merkinnyt mitään. Mies sanoi, että voi olla vaikka aidan seipäänä loppu-elämän, mutta ei hajota perhettä, eikä muutu asian suhteen. Oli välillä kotona fyysisesti, mutta ri henkisesti läsnä. En jaksanut tätä ja olin väsynyt noin 4 vuotta, kunnes sanoin miehelleni, että jos et yhtään tule vastaan lähden pois. Mies ei sanonut muuta kuin, että olethan ennenkin ollut lähdössä.,
Muutin lasteni kanssa kotoa ja viikko oli aikaa. Mies haukkui minut sukulaisilleen ja sukulaisilleni. Olin laiska, kyläluuta, pinnaaja jne. Lähtö hetken aamuna HÄN SANOI, ETTÄ ÄLÄ LÄHDE, MENNÄÄN NAIMISIIN JA ETTÄ RAKASTAN SINUA!? Sanoin hänelle, että ei mikään ole lopullista, mutta jos tulet vastaan ja huomioit meidät niin palaamme yhteen, mutta en uskalla jäädä, kun aikaisemminkaan ei ole muutosta tapahtunut. hän sanoi, että ei uskonut minun olevan tosissani!
Lähdin pois. Kului pari ehkä kuukautta miehellä oli jo nainen ja siitä vielä pari kuukautta nainen muutti entisen mieheni luo entiseen kotiimme. siitä pari kuukautta menivät kihloihin ja nyt vauva tulossa.
Yritä olla iloinen kertoa lapsille, että ihanaa, kun saat pikku sisaren jne. Sydän itkee kuitenkin, koska arvostan ehjää perhettä.
Itselläni on ollut vaikea löytää uutta ystävää. Lapsista toinen on kovin mustasukkainen ja kuuntelee, kun olen puhelimessä tms. Ei halua lähteä isänsä luo jne. Kerroin, että isä rakstaa teitä ja haluaa tavata...
Ihmettelen, että joillakin on onnea ja toisilla taas ei. Itse olen tavannut pari miestä tänä aikana, mutta ei onnistunut. Tympii todella.
Kiinnostun kai vääränlaisista miehistä, mutta ehkä minun aikani ei ole tullut ja kai tämä on sellaista kasvun aikaa. Olenjo 44 ikäinen nainen.
En ikävöi miestäni, mutta olen pettynyt siihen, että ei panostanut meidän yhteiseen elämäämme. . Nykyisin mies ja kihlattu touhuavat yhdessä ja ollaan onnellisia, tietysti se on ihanaa, että on löytänyt sielunkumppanin, tietysti toivon onnea kaikkea hyvää heille ( välillä valtaa negatiiviset tunteet mieleni). Toivon löytäväni elämänkumppanin, joka rakastaa minua ja lapsiani tällaisina, kuin olemme. Tällaista elämä on. Ne asiat jotka eivät tapa niin vahvistavat!!!!
Näinhän se on ja kaikella on tarkoituksensa, opetuksensa ja tehtävänsä. Ehkä minun aikani tulee, kun olen siihen valmis!
¨
Mies eli omaa elämää kävi toisella paikkakunnalla töissä, meni välillä vapaa päivinä kotiseudulleen isänsä luo jne. Perhe ei merkinnyt mitään. Mies sanoi, että voi olla vaikka aidan seipäänä loppu-elämän, mutta ei hajota perhettä, eikä muutu asian suhteen. Oli välillä kotona fyysisesti, mutta ri henkisesti läsnä. En jaksanut tätä ja olin väsynyt noin 4 vuotta, kunnes sanoin miehelleni, että jos et yhtään tule vastaan lähden pois. Mies ei sanonut muuta kuin, että olethan ennenkin ollut lähdössä.,
Muutin lasteni kanssa kotoa ja viikko oli aikaa. Mies haukkui minut sukulaisilleen ja sukulaisilleni. Olin laiska, kyläluuta, pinnaaja jne. Lähtö hetken aamuna HÄN SANOI, ETTÄ ÄLÄ LÄHDE, MENNÄÄN NAIMISIIN JA ETTÄ RAKASTAN SINUA!? Sanoin hänelle, että ei mikään ole lopullista, mutta jos tulet vastaan ja huomioit meidät niin palaamme yhteen, mutta en uskalla jäädä, kun aikaisemminkaan ei ole muutosta tapahtunut. hän sanoi, että ei uskonut minun olevan tosissani!
Lähdin pois. Kului pari ehkä kuukautta miehellä oli jo nainen ja siitä vielä pari kuukautta nainen muutti entisen mieheni luo entiseen kotiimme. siitä pari kuukautta menivät kihloihin ja nyt vauva tulossa.
Yritä olla iloinen kertoa lapsille, että ihanaa, kun saat pikku sisaren jne. Sydän itkee kuitenkin, koska arvostan ehjää perhettä.
Itselläni on ollut vaikea löytää uutta ystävää. Lapsista toinen on kovin mustasukkainen ja kuuntelee, kun olen puhelimessä tms. Ei halua lähteä isänsä luo jne. Kerroin, että isä rakstaa teitä ja haluaa tavata...
Ihmettelen, että joillakin on onnea ja toisilla taas ei. Itse olen tavannut pari miestä tänä aikana, mutta ei onnistunut. Tympii todella.
Kiinnostun kai vääränlaisista miehistä, mutta ehkä minun aikani ei ole tullut ja kai tämä on sellaista kasvun aikaa. Olenjo 44 ikäinen nainen.
En ikävöi miestäni, mutta olen pettynyt siihen, että ei panostanut meidän yhteiseen elämäämme. . Nykyisin mies ja kihlattu touhuavat yhdessä ja ollaan onnellisia, tietysti se on ihanaa, että on löytänyt sielunkumppanin, tietysti toivon onnea kaikkea hyvää heille ( välillä valtaa negatiiviset tunteet mieleni). Toivon löytäväni elämänkumppanin, joka rakastaa minua ja lapsiani tällaisina, kuin olemme. Tällaista elämä on. Ne asiat jotka eivät tapa niin vahvistavat!!!!
Näinhän se on ja kaikella on tarkoituksensa, opetuksensa ja tehtävänsä. Ehkä minun aikani tulee, kun olen siihen valmis!
¨
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikä sun tarvi vauvaa hehkuttaa lapsillesi, se on heidän isän asia kertoa vauvasta.
Kai sinä otit kaiken omasi pois kotoasi ennen kuin muutit pois, toivottavasti
Kyllä tuo rankalta kuulostaa,mutta on hyvä,että ei sinulla ollut tunteita paljoakaan enää jäljellä ex-miestäsi kohtaan.
Meinaan se sit sattus kyl tossa tilanteessa!
Uutta onnea odotellessa muista,et meitä on paljon muitakin samankaltaisissa tilanteissa!
Sä et ole yksin :)
Tsemppiä!
käytöstä oli minunkin nyt jo ex-miehellä,ja paljastu lopulta oli seurustellu jo aviossa ollesamme toisen naisen kanssa.
Oli muka sukulaisissa ja kavereillä,työssä ym.kun kävi kotona,ei yhteiset asiat kiinnostanut.
Tsemppiä,et ole yksin!
Niinpä tuo elämä heittelee ja järjestelee niitä kurjia asioita tielle. Kuitenkin jonain päivänä asiat muuttuu paremmaksi. Itse olen eronnut reilun vuosi sitten kun ex-mies löysi uuden onnen. Viime vuosi oli todella raskas huoltajuusriitojen vuoksi ja nyt sitten exä on katkera kun käräjäoikeus antoi minulle yksinhuoltajuuden. Olen tavnnut erästä erittäin ihanaa miestä vähän aikaa ja nyt on paljastunut että hän alkoi seurustelemaan toisen kanssa mutta haluaisi säilyttää minuunkin suhteen vielä ja tapailla sillon tällöin. En enään halua enkä jaksa luottaa kehenkään miespuoliseen olentoon maan päällä . Nyt olen päättänyt että miehet saa olla minun puolesta muutaman vuoden rauhassa.
Minulla on ihana tyttö joka on 14 v joka on kuitenkin elämässä tärkein. Jaksan uskoa siihen että jos se onni ja oikea mies joskus on tarkoitus tulla eteen se tulee.Tsemppiä teille kaikille jotka ovat samassa elämäntilanteessa.
Haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi, jos sopii, niin laita viestiä os. [email protected]
Rankkaa on joo. Lopetimme avomiehemme kanssa vastikään suhteemme, koska hän löysi uuden. Onneksi meillä ei ollut lapsia.
Tuntuu pahalta, että pettävä osapuoli jatkaa iloisesti elämäänsä uuden naisen kanssa, kun taas minä, petetty osapuoli, kärsin ja sinnittelen päivästä toiseen. Huomasin kyllä ajan mittaan että hänen kiinnostuksensa minuun väheni ja rupesi kulkemaan kaupungilla "kavereiden" kanssa. Epäilin heti että mies on löytänyt uuden, mutta hän kielsi. Otin asian monta kertaa esille, että voimme yrittää selvittää asiat tai erota, jos hän sitä haluaa. Mutta väitti aina asioiden olevan kunnossa, kunnes eräänä iltana ei sitten enää tullutkaan yhteiseen kotiimme yöksi. Silloin tiesin hänen jääneen sen toisen luo. Tämä nainen tiesi mieheni parisuhteesta, mutta silti tuli väliimme. Tuntuu pahalta, että joku voi käyttää tällaista tilaisuutta hyväkseen.
Tällä hetkellä pääni on tyhjä enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin. Kaikki unelmani yhteisestä elämästä ja perheen perustamisesta ovat kaatuneet. En ymmärrä miten mies saattoi tehdä niin. Odotti että sai sen toisen naisen ennen kuin ilmoitti haluavansa erota minusta. Eikä tunnu yhtään välittävän mitä minulle tapahtuu.
Yritän ajatella positiivisesti ja jatkaa elämääni, mutta se tuntuu kauhean raskaalta tietäen että ex-mieheni kuhertelee jo uuden naisen kanssa ja näyttäytyy hänen kanssaan kaikkialla. Sydämeni särkyy kuin vain ajattelenkin heitä yhdessä.
Eiköhän kannata unohtaa se mies ja jatkaa omaa elämää.
tuskin se seuraava suhdekkaan, sen paremmin tuolla tyypillä menee. selvästi jotain ongelmia ja ei tuommoisen "raukan" joka ei uskalla hetkeäkään olla yksin (lue:tarvitsee kädestä piteliän), suhteet tulee onnistumaan.
elele tyttö hyvä nyt itselle ja eiköhän se sopiva kumppani, jostain putkahda esille
Olen nyt katsellut näitä sivuja noin kolme viikkoa ja tuntuu kuin suomi olisi täynnä tunneköyhiä miehiä. Itse olen jo 60v. ja olin avoliitossa 11v. Olin lomamatkalla pidempään,avomieheni kanssa yhteisestä sopimuksesta, mies toi uuden naisen MINUN kotiini MINUN vuoteeseeni, MINUN henk.kohtaiset tavarani oli kannettu muualle taloon, tämä nainen esitti emäntää MINUN kodissani, 4pv. lähtöni jälkeen. Ensimmäisen kerran sain tietää asiasta 2kk päästä, kun hän hehkutti ihanaa suhdettaan, viime joulupäivänä, itse olin maapallon toisella puolella. Nyt on mieletön riita omaisuuden jakamisesta, hän solvaa joka päivä että miksen lähde, huom. MINUN kodistani, että hän saa tuoda uutensa takaisin ja voisivat jatkaa onnellista elämäänsä. Tänään viimeksi sanoi että on minun syy kun hän ei pysty keskittymään työhönsä, kun en lähde poi. Eniten olen katkera siitä, että miten olen voinut erehtyä ja luotta ja rakastaa tuollaista ihmistä. Miksi mies ei pysty eroamaan rehellisesti, mikä on vikana, tunneköyhyys??? vai mikä? Ja mikä on nainen, joka tulee toisen kotiin asumaan, vaikka varmasti näkee kodissa toisen tavarat ja omaisuuden. Tuntuu että meitä naisia on paljon joille näin on käynyt, ainakaan täällä ei moni mies kirjoittele. Itse aion pitää pintani, vaikka vaikeaa onkin,ja välillä en osaa muutakuin itkeä, itkeä,mutta kodistani en lähde, ennenkuin omaisuus on jaettu
ja olen saanut uuden elämän alkuun. Ehkä se hänen uusi rakkautensakin tässä kärsii tai loppuu. Mutta sehän ei enää minulle kuulu. Älkää ystävät luovuttako ainakaan omaisuuttanne ja oikeuksianne liian helpolla. Hakekaa apua ystävistä, lääkäriltä ym. rohkeasti.
jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia laita viestitä os: [email protected]