Tervehdys!
Edustan yritystä, jonka toimialana on erilaisten tapahtumien videokuvaus ja niistä ko. tapahtumaan osallistuneille videokoosteen tekeminen. Olemme toimineet jo useamman vuoden ajan keskittyen pääasiassa yhteen urheilulajiin ja nyt olisi aika löytää sellainen uusi laji, jossa tilausta tällaiselle toiminnalle olisi!
Kiinnostaisiko siis Teitä golffareita nähdä oma suorituksenne kilpailuissa? Kuvaisimme jokaisen koosteen tilanneen lyönnit 1-3 reiältä. Lisäksi koosteelle voisi tulla haastatteluja, selostus, tulokset ja paljon muuta toiveittenne mukaan. Tämä asia on vasta aivan idea-tasolla eli jos hanke joskus toteutuu, niin paljon suunnittelua ja hiomista se vaatii. Golffin saloihin täytyisi tutustua jonkun ammattilaisen opastuksella.
Tämän (sähkö)postin olen lähettänyt useaan golfseuraan alustavana tiedusteluna. Mikäli sellaista viestiä tulee takaisin päin, että kysyntää Golf-kilpailukoosteelle olisi olemassa, jatkamme asiaan perehtymistä. Jos taas tälle asialle on mielestänne joku tekninen tai muu este, niin kertokaa siitä meille. Myös kysymyksiä asiasta otetaan mielellään vastaan!
Ystävällisin Terveisin
Toni Vuolle
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Terve!
Olen nähnyt vastaavaa muutaman kerran kilpailuissa, mutta aika puolinaisesti toteutettuna. Jos pystytte koostamaan ammattimaisen ja yksilöllisen paketin suht edukkaasti, niin uskon että kysyntää riittää!
Tuol Tuusulassa on muutaman vuoden yks innokas dude kuvaillu kamerallaan sarja-stillejä kisoissa. Enpä tiiä onko se juuri ketään kiinnostanu. Enpä tosin itse siel Tuusulassa kovin usein ole käyny..