Keminmaan

Näyttää jatkavan uudellakin vaalikaudella yhtä riitaisissa merkeissä kuin ennenkin. Ei tosin ollut mikään yllätys. Samat pääpukarit on pysyvästi äänessä vaikka osa valtuutetuista vaihtuisikin. Riitelyllä alkaa olla jo niin pitkät juuret että nuorimmat valtuutetut ei olleet vielä syntyneetkään kun pitkäaikaisimmat rintamalinjat kaivettiin. Oman edun tavoittelullahan ne kunnan ongelmat ratkeaa. Lapin Kauniainen just joo. Edistyksellistä, edistyksellistä....
41039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yritti valituttaa itseään kunnanhallitukseen kahdella listalla, jos sen oikein radiosta kuulin. Uskomattoman röyhkeää ja läpinäkyvää oman edun tavoittelua! Neuvottelee jälleen uuden "oman ryhmänsä" selän takana ja polttelee näin siltoja jo toistamiseen. Kun pettää kerran, pettää jatkossakin. Kumma ettei kumppanit tätä etukäteen tajunneet.

Lisäksi soitellaan ja kalastellaan, josko joku uusi heikko lenkki alkaisi "meidän kimppaan". Ja ilmeisesti, ainakin radion perusteella kuultuna kaikenlainen selittely ja suoranainen valhettelu oman ryhmän edestä on sallittua. Tuntui myös siltä, kuin Keminmaassa puhelinlangat laulaisivat vain yhteen suuntaan. Työtä tekevä kansanosa ei raaski soitella ollessaan vallassa (kun ei tarvi kysyä eikä neuvotella alistettujen kanssa) eikä näemmä jäädessään mopen osallekaan. Onpahan joku tekosyy viivytystaistelulle. Onneksi viisaampi osasi antaa jälleen kerran periksi! Ja hyvinhän tuo näytti tai oikeastaan kuului menneen mediassakin läpi ""Keskusta-Kokoomus jousti ja antoi periksi""kuten asia Radio Perämeressä tänään ilmaistiin.

Äänestä
  • On kyseessä jota viestissäsi tarkoitit? Kai älysivät hänet jättää kunnanhallituksen ulkopuolelle. Joko valinnat saatiin tehtyä ja ketä sinne meni?

    Äänestä

  • loikkariko kirjoitti:

    On kyseessä jota viestissäsi tarkoitit? Kai älysivät hänet jättää kunnanhallituksen ulkopuolelle. Joko valinnat saatiin tehtyä ja ketä sinne meni?

    Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin keskustan Tapio Keskimaula, varalla Teemu Alatalo. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Roivainen (vas.), varalla Roland Berg, ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Raimo Arponen (kesk.) (Aila Kuha)

    Kunnanhallitukseen tulivat valituiksi keskustan Ritva Heikkinen (Irma Kähkönen) ja Reetta Willig (Mikko Lampela), Vasemmistoliiton Liisa Anttila (Katja Perttula), Kokoomuksen Anna-Maija Leinonen (Satu Valli), SDP:n Rauli Koskela (Pentti Halonen) sekä Keminmaalaisten Parhaaksi-ryhmän Hannu Tikkala (Jukka Rainto).

    Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin keskustan Pertti Sakaranaho, varapuheenjohtajiksi vasemmistoliiton Helena Halttu ja keskustan Esa Vanhatalo.

    Äänestä

  • loikkariko kirjoitti:

    On kyseessä jota viestissäsi tarkoitit? Kai älysivät hänet jättää kunnanhallituksen ulkopuolelle. Joko valinnat saatiin tehtyä ja ketä sinne meni?

    paikan vasemmistoliiton(!) kunnanhallituksen varajäsenenä, mutta oma ryhmäkin yllättäen (?) esitti häntä kh:n varsinaiseksi jäseneksi, tosin vaarattomalle (ei mahdollisuutta edes tulla valituksi) kakkospaikalle - heiltähän tulos riittää vain yhteen valintaan. Siihen valittiin mies, joka kuulemma oli saanut vähiten ääniä koko porukasta.

    Kylillä tänään kuulin, että se "ottopoikakin" oli kysellyt, mitä hän saa, jos äänestää kesk/kok. mukana...mahtava selkäranka!

    Mahtoi olla ryhmälleen yllätys (tai sitten ei) tämän porukanpettäjien noin nopea toiminta oman edun saavuttamiseksi ja ryhmänsä pettämiseksi. Ryhmällä ei ole mitään ideologiaa eikä päämäärää toimintansa tukena ja takana, joten kovin päämäärätietoista toimintaa minkään asian suhteen sellainen ryhmittymä ei voi taata. Siksi kaikenlaiset oman edun tavoittelijat ovat kovin otollista kauraa heille. Kaiken lisäksi ehdokasvalinnassa ei kai ole juurikaan mitään kriteeriä. Sen kuvan ainakin saa.

    Ryhmänjohtaja kitisi tänään julkisuudessa, että he eivät saaneet sitä mikä heille kuului. Millähän mandaatilla noinkin mahtipontinen lausunto oli annettu? Nähtävästi aika väsyneenä. Sen he saivat, mitä sillä vaalituloksella ja neuvottelutaktiikalla oli saavutettavissa. Kokoomus ja demarit vanhoina jehuina olivat varmistaneet suhteettoman kovan saaliin paikkajaossa kiilaamalla ideologisten isoveljien kainaloon hyvissä ajoin. Eihän se muusta ole kiinni kuin äänestys/vaali- ja neuvottelutuloksesta, mitä mikin ryhmä saa. Turha siinä on itkeä, jos ei osaa!

    Ps. seurasin koko kokouksen nettiradiosta, alussa pysyin hyvinkin hereillä ja nämä on kaikki sieltä omin korvin kuultua eikä huhupuhetta, loppuajasta jo meinasi uni yllättää minutkin! :))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtuusto kirjoitti:

Näyttää jatkavan uudellakin vaalikaudella yhtä riitaisissa merkeissä kuin ennenkin. Ei tosin ollut mikään yllätys. Samat pääpukarit on pysyvästi äänessä vaikka osa valtuutetuista vaihtuisikin. Riitelyllä alkaa olla jo niin pitkät juuret että nuorimmat valtuutetut ei olleet vielä syntyneetkään kun pitkäaikaisimmat rintamalinjat kaivettiin. Oman edun tavoittelullahan ne kunnan ongelmat ratkeaa. Lapin Kauniainen just joo. Edistyksellistä, edistyksellistä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu