Missä kulkee viattoman flirttailun raja?

Toivottavasti tämä parisuhde-osio on tälle viestille oikea paikka.

Olen mies, seurustellut avokkeeni kanssa yli vuotta. Toissakesänä suhde oli huonossa jamassa, loppukesästä meinasi tulla ero. Minun näkökulmastani se johtui paljolti siitä että asioista ei puhuttu ja nainen oli paljon duunissa (yli 12h päiviä jos en ihan väärin muista) ja otti selkeästi etäisyyttä. Kysyin silloin moneen otteeseen onko hänellä mielessä toinen mies ja vastaus oli aina kieltävä.

Nyt asia nousi uudestaan pinnalle, ja tällä kertaa sain myöntävän vastauksen, hänellä oli työmaalla ihastuksen kohde. Jonkun verran loukkaa että tästä piti valehdella niin kauan mutta se ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön ongelma. Uskon, kun avoke sanoi ettei mitään fyysistä ole tapahtunut.

Avoke selitti, että kyse oli viattomasta flirtistä työmaalla ja että se kuuluu normaaliin työilmapiiriin. Nyt en ole täysin varma onko käsitykseni viattomasta flirtistä jotenkin ahdasmielinen, koska en hyväksy tätä täysin. Noihin aikoihin toissakesän lopulla löysin kauppakassin pohjalta lapun jossa oli mm. vieraan miehen nimi ja sähköpostiosoite. Avoke on myöntänyt vaihtaneensa tekstareita ja sähköpostia, painottanut jatkuvasti että kyse on ollut täysin viattomasta leikistä. Viattomasta, vaikka samaan aikaa se on ollut syytä salata. Suoraan kysyttäessä hän on myös esittänyt täyttä uunoa, "mistä minä muitaisin vanhojen työkavereiden nimiä, siitä on kauan."

Vakuudeksi hän näytti lähettämänsä sähköpostin. Viesti oli lyhyt, linkki kuvapalveluun joka jakaa flashipohjaisia kuvia joissa usein joku söpö elukka sanoo että "pidän sinusta" tai "rakastan sinuna" ja alla kommentti kyseisen miehen aiemmin lähettämään kuvaan jossa miestä sanottiin "tuhmaksi". Minusta sävy (termistö??) oli erittäin virittynyt, enkä oikein koe että varatun ihmisen flirttiin kuuluu nimitellä vieraita miehiä "tuhmaksi" eritoten kun tästä viattomasta flirtistä on aiemmin pitänyt valehdella ja peitellä. Uskonpa että suurin osa viesteistä on joutanut laatunsa vuoksi roskakoriin jo paljon aiemmin.

Olenko siis nyt auttamattomasti vaan pallo hukassa? Taidan tuntea tulleeni petetyksi koska on jonkinasteinen halu kostaa. Uskon että tämä johtuu siitä, että avoke vähättelee kivuliaana kokemaani episodia eikä ole suostunut myöntämään tehneensä mitään väärää: minusta seksuaalisesti latautunut termistö ei kuulu mihinkään työpaikkaflirttiin. Ei jos seurustellaan. Mitä mieltä?
132651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miksi häntä edes kiinnostaa flirttailla? Itse olen vähän "erikoinen" tapaus nykyajan suomalaisissa naisissa, mutta en voi ymmärtää, että miten ihmiset kiinnostuvat muista. Itse kun en kaupungissa näkisi, vaikka miljoona hyvin treenattua ukkoa juoksisi alasti kaupungilla minua vastaan. En vain ole kiinnostunut muista. Sama koskee kaiken maailman eksiä ym, en tajua miten joillakin riittää mielenkiintoa pitää yhteyttä entisen elämän ihmisiinX)

Noh, tämä minusta. Kuulostaa enemmältä kuin flirtiltä, hänhän on selkeästi kiinnostunut miehestä -enemmän kuin vähän. Viestejä on vaihdeltu ja numerot ja nimet ja kaikki. Kiva kiva. Mulla lentäis ukko pihalle tuosta. Sama se, onko se ne viestit sinänsä seksuaalisesti virittyneitä, koska hän näytti sinulle vain yhden pienen osion. Mitäpä jos näyttelis niitä tekstareita mitä hän saa ja mitä hän lähettää? Onpa tainnut tyttö poistaa KAIKKI ja poistaa saman tien viestihistoriasta ym..liittyen toki siihen, että ne eivät sovellu avomiehen silmille. Siksihän myös valehtelee, koska pitää sitä itsekin rajoja ylittävänä touhuna.

Kannattaa varmaan keskustella asia selkeäksi, joko sitä seurustellaan sinun kanssa tai sitten ei. Eihän sitä nyt voi koko ajan olla muita iskemässä, jos ollaan parisuhteessa..täytyy se kiinnostus pysyä. Sitä paitsi olette olleet alle 2 vuotta, joka on kuitenkin (PITÄISI olla) rakastumisen aikaa..eli kun olette olleet niin "kauan" mutta niin vähän, joten näet jo minkälainen hän on. Ei hän tuosta muutu.

Kysymys kuuluukin, aiotko katsoa loppuelämäsä naikkosta, joka käyttäytyy noin?

Toinen kysymys on tietysti sitten, muuttaako hän käyttäytymistään=mikä on tämä parisuhteenne tila?

Jos ei muuta, pelihän on selvä. Vaikka muuttaa, niin saat silti olla aika tiukkana.

Tsemppiä!

Äänestä
  • " Sitä paitsi olette olleet alle 2 vuotta, joka on kuitenkin (PITÄISI olla) rakastumisen aikaa..eli kun olette olleet niin "kauan" mutta niin vähän, joten näet jo minkälainen hän on. Ei hän tuosta muutu."

    Näin on. Ei muutu ei.

    Älä tee sitä virhettä että jatkat tämän naisen kanssa. Seuraavissa ongelmissa käyp samalla lailla. Joudut vielä pistään akkas naaman remonttiin huoraamisesta.

    Äänestä

  • ei toivoa enää kirjoitti:

    " Sitä paitsi olette olleet alle 2 vuotta, joka on kuitenkin (PITÄISI olla) rakastumisen aikaa..eli kun olette olleet niin "kauan" mutta niin vähän, joten näet jo minkälainen hän on. Ei hän tuosta muutu."

    Näin on. Ei muutu ei.

    Älä tee sitä virhettä että jatkat tämän naisen kanssa. Seuraavissa ongelmissa käyp samalla lailla. Joudut vielä pistään akkas naaman remonttiin huoraamisesta.

    Korjaisin väärinkäsityksen, ehkä kirjoitin ensimmäisessä viestissä sotkuisesti: Olemme olleet yhdessä *yli viisi vuotta*, tämä tapahtuma puolestaan sattui toissakesän lopulla kun olimme olleet yhdessä 4 vuotta!

    Äänestä

Kerrataanpa faktat:
-sinulle rehellisyys on tärkeää
-naisesi valehteli
-naisesi ei kadu eikä myönnä tehneensä mitään väärää (oletan että tämä koskee sekä flirttiä että valehtelua, ymmärsinkö oikein?)

Mitä ilmeisimmin naisellesi rehellisyys ei ole niin iso juttu kuin sinulle. Älä ihmettele jos täältä moiselle käytökselle löytyy tukijoita. Olen huomannut, että löytyy huomattavan paljon kannatusta esim käsitykselle siitä, että valehtelemaan voi "pakottaa" kyselemällä liian kiperiä asioita. Nykymaailmassa selkäranka lienee harvinaistumassa oleva ominaisuus...

Flirtti sinänsä... jaa'a. Kyllä minä ainakin katsoisin oikeudekseni antaa muille positiivista huomiota vaikka olisinkin parisuhteessa. Ei se vastakkaisen sukupuolen vetovoiman kokeminen silti katoa, eikä ole keneltäkään pois jos antaa toisen tietää, että hän on hyvä saalis. Tietysti katson myös, että kumppanilta ei ole mitään syytä salata tällaisiakaan. Mustasukkaisuutta vain ruokkii sille periksi antaminen.

Katsoisin kuitenkin, että flirtti ja ehdottelu ovat eri asioita. Rajan voi tietää oikeastaan vain flirttailija itse. Veikkaisin että flirtin pyyteettömyys on avainseikka. Jos yrittää varattuna onkia jostakusta kolmannesta osapuolesta tietoa siitä, että onko itsekin tämän mielestä hyvä kumppaniehdokas, ei flirtti ole enää pyyteetöntä, lahjaksi annettua positiivista palautetta. Ei onnellisessa suhteessa näet tarvitse tuota tietoa. Vaan taitaa silti olla inhimillistä aina välillä haaveilla paremmankin mahdollisuudesta...

Äänestä

ämmäs ei myönnä mitään.

Sinä voisit kokeilla vähän viattomasti flirttailla vaikka tuolla suomi24-treffipalstalla.

Minä pitäisin tuota päivänselvänä asiana, heittäisin naisen meneen. Se on voinut hyvinkin panna sen kanssa ja vaikka ei olisikaan, koska ei pidä tekoaan vääränä, tulee toistamaan sen tulevaisuudessakin.

Sin olet 100%-sti oikeassa tässä asiassa. Ei parisuhteessa flirttailla.

Äänestä

Kyllä minä olen sitä miltä, että tietynlainen flirtti on sallittua. Sellaista voi harjoittaa sanallisesti työkaverin kanssa leikinomaisesti, huumoriin pohjautuen mutta ei vakavasti, jos on parisuhteessa. Mutta siinä menee raja. Siihen ei kuulu ehdottelut ym, siis jos varattu. Eikä siihen varsinkaan kuulu työajab ulkopuoella flirttaili, koska se on jo mielestäni muuta kuin viatonta työpaikka flirttiä. Mitä lie muut mieltä tästä.

Äänestä
  • Kiitoksia kaikille vastauksistanne. Hyvä kuulla etten ole ehkä ihan niin väärässä kuin luulen.

    Tunnen kyllä ajoittain itseni helvetin typeräksi, että mistä tässä vouhkaan kun nainen muotoilee asian niin että jos flirtti on tässä parisuhteessa kiellettyä niin hänenpä on jatkossa varottava hankkimasta miespuolisia tuttavia etten aina käsittäisi asioita väärin. Risoo se "tuhmaksi" nimittely, mitä varten varattu nainen niin kutsuu vierasta miestä? ei kuulu hänen arkiseen sanavarastoonsa ja on minusta TÄYSIN seksuaalista termistöä = minun mielestäni epäasiallista flirttiä varatulle.

    Nainen tietysti kieltänee ettäkö siinä olisi mitään seksuaalista, mutta jos muotoilen asian siten, kutsuisiko hän vaikka veljeäni "tuhmaksi pojaksi" ollessaan tämän kanssa kaksin suljetussa keskustelussa niin vastaus lienisi EI ja syyn hän tietää oikein hyvin.

    Äänestä

  • pallo hukassakokö kirjoitti:

    Kiitoksia kaikille vastauksistanne. Hyvä kuulla etten ole ehkä ihan niin väärässä kuin luulen.

    Tunnen kyllä ajoittain itseni helvetin typeräksi, että mistä tässä vouhkaan kun nainen muotoilee asian niin että jos flirtti on tässä parisuhteessa kiellettyä niin hänenpä on jatkossa varottava hankkimasta miespuolisia tuttavia etten aina käsittäisi asioita väärin. Risoo se "tuhmaksi" nimittely, mitä varten varattu nainen niin kutsuu vierasta miestä? ei kuulu hänen arkiseen sanavarastoonsa ja on minusta TÄYSIN seksuaalista termistöä = minun mielestäni epäasiallista flirttiä varatulle.

    Nainen tietysti kieltänee ettäkö siinä olisi mitään seksuaalista, mutta jos muotoilen asian siten, kutsuisiko hän vaikka veljeäni "tuhmaksi pojaksi" ollessaan tämän kanssa kaksin suljetussa keskustelussa niin vastaus lienisi EI ja syyn hän tietää oikein hyvin.

    Vaikuttaa tosiaan silta etta vaimosi asenne on se, etta han flirttailee ja tulee flirttailemaan tulevaisuudessakin. Ikavaa, vaikka han tietaa mita mielta siita olet. Han ei kunnioita sinun mielipidettasi ja tunteitasi. Ja minua jai vaivaamaan ekassa viestissasi se, kun sanoit ettei han nae tekemisissaan mitaan vikaa. Heraa kysymys etta jos han ei ole tehnyt omasta mielestaan mitaan vaaraa, niin miksi han valehteli siita? Niinpa. Kylla se taitaa olla niin etta vaimosi leikittelee tulella ja yrittaa antaa pikkusormea. Kohta menee koko kasi ja nainen! Itse en hyvaksyisi tuollaista pelia. Jos puoliso jatkaisi tuollaista niin se olisi "terve menoa" vaan!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En usko että hän tuota jatkaa, mutta oli rankka pettymys että ihminen johon luotti ei itsenäisesti osannut päätellä onko ok tekstailla ja postitella ihastuksensa kanssa, etenkin kun parisuhde meni jyrkkää alamäkeä (joka ei sekään kuulemma johtunut tästä toisesta mitenkään!)

    Toinen pettymys oli sitten se kuinka hän "ihmettelee" mitä pahaa on toisen kanssa sähköpostittelussa. Niinkuin joku sanoi, ei pitäisi olla MITÄÄN syytä leikkiä tulella jos seurustelee. Tai tietysti voi olla mutta ne syyt sitten tiedetään. Todennäköisyys sille että tällä kaverilla sattui olemaan vaikka niin helvetin hyviä sijoitusneuvoja että JUURI sen kanssa oli tiedot vaihdettava - siis saman tyypin johon oli ihastunut. Ei siihen montaa selitystä jää ja minua loukkaa se ettei hän suostu sitä myöntämään. Mielenkiinnostahan siinä vain oli kyse, ja sananvaihdosta joka meni minusta parisuhteessa elävän rajojen yli.

    Kiitoksia vielä vastauksista, on tämä vieläkin vaan otettava esille. Eilen tuntui siltä että homma oli käsitelty, mutta todennäköisesti jää kaivelemaan juuri niin kauaksi aikaa että toinen myöntää ymmärtävänsä, että kohtuuden rajat tuli ylitettyä, jos ei muuten niin "verbaalisesti" :) Joko se tai suhde loppuu tähän.

    Ihmettelen suuresti, jos pystyt vielä kokoamaan itsesi ja uskomaan suhteenne hyvään tulevaisuuteen. Pystytkö todella luottamaan tuohon naiseen? Itseltäni olisi luottamus mennyt toimintansa vuoksi. Tuntuu niin pahalta, että osa ihmisistä pystyy leikkimään toisen tunteilla noin. Jos tuntuu, että nykyinen suhde on loppusuoralla, miksei sitä voisi reilusti sanoa, keskustella asioita halki. Pelleily toisen kustannuksella satuttaa pahasti.

    Niin, itselleni on juuri käymässä niin. Mies, joka hehkutti heti suhteemme alusta asti meidän onneamme, vaikutti ihastuneelta, jopa rakastuneelta, ottaa nyt etäisyyttä. Ei halua tavata, aina on tekemistä ja ohjelmaa. Yht´äkkiä työt taas vievät aikaa iltaisinkin. Pahalta tuntuu, kun vaikuttaa siltä, että on yhdentekevää koska tapaamme... Meillä oli "sanomisia" luottamukseen liittyvistä asioista ja ilmeisesti sen seurauksena nyt yrittää pitää etäisyyttä ja tappaa tämän suhteen, jossa olimme vielä hetki sitten niin onnellisia.

    Sanoisin vaan, että naisystäväsi käyttää ilmeisesti luottamustasi nyt hyväkseen. Älä anna sen jatkua! Vaikka pahalta tuntuu (kuten itsestänikin nyt juuri), niin oman mielenrauhansa ja onnellisuutensa nimissä on joskus pakko repiä itsensä irti huonosta suhteesta.

    Sulle hyvää tulevaisuutta!

    Äänestä

Pieni työpaikkaflirtti on mielestäni sallittua. Sen kuuluu tapahtua työpaikalla eikä saa häiritä työntekoa eikä loukata ketään. Pieni flirtti piristää päivää. On kiva tietää, että on jostaki toisestakin viehättävä. Flirttiin ei kuulu kuitenkaan mikään työpaikan ulkopuolinen eikä mikään ehdottelu tai koskettelu. Se on sellaista tietynlaista hullua huumoria

Äänestä

Viattomassa flirtissä ei todellakaan vihjailla siihen suntaan että toisella on tunteita toista kohtaan tai että toinen on seksuaalisesti haluttava paitsi yleisellä tasolla.

Ei kuulu työpaikka eikä muuhunkaan flirttiin.

VIATON flirttihän on juuri viatonta että siitä voi kertoa puolisolle ainakin noin suurin piirtein.

Jos tuota olisi jatkunut niin selvästihän siinä olisi pyritty läheisempään suhteeseen toisen kanssa joka silloin jo on siinä pettämisen rajalla.

Tietysti rajan veto voi olla vaikeaa joka sinun tulisi määritellä hänelle ja hänen tulisi ottaa huomioon mielipiteesi.

Kaikenmaailman tuhmien viestien lähettely pitäisi tapahtua kumppanin suuntaan ei vieraille ihmisille.

Kannattaisi ehkä sinunkin keksiä vastaava tarina ja katsoa miten hän siihen reagoisi.

Äänestä

Ymmärrän huolesi ja minusta naisesi on ehkä silkkaa harkitsemattomuuttaan liikkunut vähän "epäselvillä vesillä". Tosin tulee sellainen käsitys, että naisesi on ehkä vain nauttinut huomiosta ja pienestä vipinästä arjen keskellä
ilman sen suurempia virityksiä. Mutta koska olette suhteessa niin Sinun tunteillasi ja ajatuksillasi on oltava myös merkitystä.

Olen itse tehnyt n. vuoden tiivistä yhteistyötä miehen kanssa, johon olin sinkkuaikoinani (n. 5v. sitten) ihastunut, ja mies minuun (sen tiedän) vaikka oli varattu jo silloin (ja on yhä). Kävimme yhdessä lounailla ja mies soitteli minulle usein ihan muissa kuin työasioissa. Mutta sen pidemmälle emme koskaan menneet.

Kun työmuutosten takia jouduimme äkkiä oikeasti tekemään töitä joka päivä yhdessä, tein tämän miehen kanssa selväksi ns. työsuhteemme "säännöt" eli kyse on TYÖSTÄ - ei muusta. Huumoria meillä tietysti on, mutta kyllä loukkaantuisin jos hän ryhtyisi lähettelemään minulle flirttailevia sähköposteja tai tekstareita, tai soittelemaan iltaisin/viikonloppuisin.

Olen seurustellut pari vuotta nykyisen Ihanan mieheni kanssa, eikä minulla ole enää mitään kiinnostusta "säätää" mitään tämän toisen kanssa, vaikka hän onkin oikeasti mukava ja puoleensavetävä mies.

Minusta parisuhteessa oleminen tarkoittaa sitä, että ei ota turhia ja typeriä riskejä, eikä leiki leikkejä, joissa voi ikäänkuin vahingossa mennä liian pitkälle. Omasta kokemuksestani tiedän, että mopo ei ns. karkaa kun on aidosti halukas satsaamaan siihen omaan kumppaniin ja parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pallo hukassakokö kirjoitti:

Toivottavasti tämä parisuhde-osio on tälle viestille oikea paikka.

Olen mies, seurustellut avokkeeni kanssa yli vuotta. Toissakesänä suhde oli huonossa jamassa, loppukesästä meinasi tulla ero. Minun näkökulmastani se johtui paljolti siitä että asioista ei puhuttu ja nainen oli paljon duunissa (yli 12h päiviä jos en ihan väärin muista) ja otti selkeästi etäisyyttä. Kysyin silloin moneen otteeseen onko hänellä mielessä toinen mies ja vastaus oli aina kieltävä.

Nyt asia nousi uudestaan pinnalle, ja tällä kertaa sain myöntävän vastauksen, hänellä oli työmaalla ihastuksen kohde. Jonkun verran loukkaa että tästä piti valehdella niin kauan mutta se ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön ongelma. Uskon, kun avoke sanoi ettei mitään fyysistä ole tapahtunut.

Avoke selitti, että kyse oli viattomasta flirtistä työmaalla ja että se kuuluu normaaliin työilmapiiriin. Nyt en ole täysin varma onko käsitykseni viattomasta flirtistä jotenkin ahdasmielinen, koska en hyväksy tätä täysin. Noihin aikoihin toissakesän lopulla löysin kauppakassin pohjalta lapun jossa oli mm. vieraan miehen nimi ja sähköpostiosoite. Avoke on myöntänyt vaihtaneensa tekstareita ja sähköpostia, painottanut jatkuvasti että kyse on ollut täysin viattomasta leikistä. Viattomasta, vaikka samaan aikaa se on ollut syytä salata. Suoraan kysyttäessä hän on myös esittänyt täyttä uunoa, "mistä minä muitaisin vanhojen työkavereiden nimiä, siitä on kauan."

Vakuudeksi hän näytti lähettämänsä sähköpostin. Viesti oli lyhyt, linkki kuvapalveluun joka jakaa flashipohjaisia kuvia joissa usein joku söpö elukka sanoo että "pidän sinusta" tai "rakastan sinuna" ja alla kommentti kyseisen miehen aiemmin lähettämään kuvaan jossa miestä sanottiin "tuhmaksi". Minusta sävy (termistö??) oli erittäin virittynyt, enkä oikein koe että varatun ihmisen flirttiin kuuluu nimitellä vieraita miehiä "tuhmaksi" eritoten kun tästä viattomasta flirtistä on aiemmin pitänyt valehdella ja peitellä. Uskonpa että suurin osa viesteistä on joutanut laatunsa vuoksi roskakoriin jo paljon aiemmin.

Olenko siis nyt auttamattomasti vaan pallo hukassa? Taidan tuntea tulleeni petetyksi koska on jonkinasteinen halu kostaa. Uskon että tämä johtuu siitä, että avoke vähättelee kivuliaana kokemaani episodia eikä ole suostunut myöntämään tehneensä mitään väärää: minusta seksuaalisesti latautunut termistö ei kuulu mihinkään työpaikkaflirttiin. Ei jos seurustellaan. Mitä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu