Elikkä pitäis tässä uus ihastus viedä jossain vaiheessa "kahville", mutta ei oikeen tuu ideoita mieleen, tai tuleehan niitä, mutta ois kiva saada muilta kuulla, että mitä sitä kannattais tehä. Itse en osaa olla oma itseni minkään kahvilan pöydän äärellä, joten ajattelin että sen vois unohtaa. Paremmalta kuulostais tapaaminen jonku aktiviteetin ympärillä, olkoon sitte keilausta, bilistä tms. Tietty ihmisestä kiinni, mutta oisko ton tyyppinen ratkaisu hyvä vaihtoehto tylsälle kahville ?
Toisaalta sitten ajattelin, että kun toinen osapuoli asuu vähän syrjemmällä, niin hakisin kodin lähettyviltä autolla esim. lauantai-iltana ja siitä sitten keskustaan drinkille ja illan päätteeks heitän himaan. Kotoa kyllä löytyis oma "baari", jossa vois bilistä lätkiä ja jutella rennosti (ainakin omasta puolesta), mutta tuntuu vähän nihkeeltä pyytää tulemaan ja viettää ilta omalla kämpällä, vaikka tarkotuksena ihan vaan päästä juttelee kahden kesken ja tutustuu paremmin. Tyttö kuitenkin on jo bileiden merkeissä meilläpäin yhen illan viettäny, mutta silti.
Löytyiskö jotain ehdotuksia ? Tuntuu et oon ihan lukossa, kun viimeset treffit oli kolme vuotta sitten ja nekin aivan toisessa kulttuurissa, maapallon toisella puolella.
Ekat treffit uuden tytön kanssa
8
7068
Vastaukset
- olen muutaman kerran
käynyt - en tosin treffien merkeissä.
Itse tykkään kanssa jostakin tekemisestä treffeillä, ei tule niitä hiljaisia hetkiäkään.
Ilmeisesti tunnet tyttöä sen verran, että tiedät, että viihdytte yhdessä muutaman tunnin. Ihan outoa ihan ekoilla treffeillä ei kannata viedä tilanteeseen, joka kestää "kauan" .. eli jos ei natsaakaan, niin kamalaa olla monta tuntia samassa paikassa yhdessä ja inhota toisiaan. :)
Eli tarkoitan, että en ihan ekoilla treffeillä täysin tuntemattoman kanssa mene esim. elokuviin - siellä pitää olla noin 1.5 h.
Mutta toisilla treffeillä jo voi - kun tietää, että toinen on ok.
Et elokuvista tykkää? Se voisi olla vaihtoehto keilailulle, eli kuin kysyt tyttöä, niin kysy, että "mennäänkö keilaamaan, elokuviin, vai x."
x = mistä muusta pidät? mistä tyttö pitää?
biljardi? luistelemaan (se voisi olla näin talvella aika kivaa muuten! meilläkin on täällä meidän kaupungissa sisäkaupunkijää!).- neitonättijanäpsä.:D
Täytyy heti sanoa, että toi luistelu oli hyvä ehdotus! :) Vielä, jos olis vähä hämärää, kivoja valoja ja lumisadetta. Tosi romanttista ja ei just ihan perinteistä "leffaan ja kahville"- linjaa vaan oon keksinyt jtn muuta. Siinä on myös se, että voitte pelleillä yms ja koskettaa toisianne luonnollilsesti.
Se riippuu paljon kaupungista, että mitä mahdollisuuksia on. Jos olis joku mukava paikka, vaikka kahvila, jossa olis esim. liveohjelmaa (stand up-show yms.) Vois juttelun lomassa kommentoida ja kattoo nauraako hän samoille vitseille. ;D
- keilaa
Tai elokuviin ja tosiaan vaik vanhempies luo kahville,tiedän sen.
- "pelimies"
Ei elokuviin ekoille treffeille, EI IKINÄ, NEVER EVER, NO!
Onko kiva kun jänskättää ja menet uuden ihmisen kanssa paikkaan jossa pitää istua hiljaa vierekkäin omalla penkillä 1.5-2h? Mitään et voi oikein sanoa. Istua nöpötätte siinä sitten.
Menkää johonkin jossa voitte puhua, kahville jos ei halua lähtee niin keilaus on hyvä vaihtoehto, siinä tulee helpommin luontevampaa läppää jos ei ole verbaalisesti lahjakas/jännittää.
Onko nämä leffaa ehdottaneet olleet koskaan ekoilla treffeillä leffassa? EN suosittele.... - opettele ymmärtämään
"pelimies" kirjoitti:
Ei elokuviin ekoille treffeille, EI IKINÄ, NEVER EVER, NO!
Onko kiva kun jänskättää ja menet uuden ihmisen kanssa paikkaan jossa pitää istua hiljaa vierekkäin omalla penkillä 1.5-2h? Mitään et voi oikein sanoa. Istua nöpötätte siinä sitten.
Menkää johonkin jossa voitte puhua, kahville jos ei halua lähtee niin keilaus on hyvä vaihtoehto, siinä tulee helpommin luontevampaa läppää jos ei ole verbaalisesti lahjakas/jännittää.
Onko nämä leffaa ehdottaneet olleet koskaan ekoilla treffeillä leffassa? EN suosittele....Mun viestissä nimenomaan korostettiin, että ei ekoilla treffeillä elokuviin.
Et sitten ymmärrä lukemaasi?
- tosiuiiaaa
Siis mä en tosiaankaan suostuis lähtemään ekoille treffeille vanhempien tykö kahville XD Kerran JOUDUIN sellaiseen tilanteeseen ulkmailla. enkä enää halua (tai no ne oli jo toiset treffit mut tosi kiusallista silti)
- azerty40
Ainahan ne ekat treffit on tärkeät, tosin niin on ne sitä seuraavatkin järjestysnumerosta riippumatta.
Itse tein seuraavasti: eilen illalla puolilta öin soitin eräälle tutulle nuorelle naiselle ja pyysin aamupalalle. Sekä hän että minä olimme molemmat viime yön duunissa ja lopetimme suht samaan aikaan. Työpaikat suht lähellä toisiaan ja oli helppo molempien siirtyä erääseen kahvilaan suoraan töistä. Siinä se aamu sitten menikin mukavasti.
Eli ei niiden asioiden aina tarvitse mennä niin, että tavataan illalla jossain ja suunnitellaan kauheesti; ex-tempore syntyy usein parhaat jutut. - -Luv-.
Kirjoitin tuonne toiselle palstalle äsken myös. sillä oli samanlainen ongelma, joten laitan samat neuvot sulle.
Minulla oli samanlainen ongelma jo pidemmän aikaa. Ennen en saanut treffejä ollenkaan, sitten kun sain muutaman, kaatui ne tylsiin kahvitteluihin.
Ratkaisu oli loppujenlopuksi aika yksinkertainen. Kaverini kautta tapasin kaverin, joka on perehtynyt treffeilyyn enemmänkin.. On jopa kirjoittanut sellaisen pienen muistion, jonka avulla pystyy olemaan yksinkertaisesti mielenkiintoisempi ihminen, niin miehet kuin naisetkin tykkää.. Kaveri viikonlopun aikana kertoi, että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei..
Voin kyllä nyt sanoa, että oon treffien mestari. Joskus tietty ei vaan persoonat sovi yhteen, mutta voin kyllä sanoa että 90 % treffit onnistuu täydellisesti.
Sulle auttaisi varmastikkin, että miettisit sen tytön mielenkiinnon kohteita.. Jos olisit sen tytön tyttökaveri, niin mitä tekisitte? Sen lisäksi paikallaan samassa paikassa ei kannata olla (aivot ei saa uusia ajatuksia ja jutustelu voi tuntua raskaalta).. eli kannattaa olla liikkeessä ainakin treffien alussa..
On kiva huomata, miten elämä sujuu paremmin, pelkästään kun saa yhden aspektin haltuun elämässä.. Itse oon saanut nyt noin 4puhelinnumeroa viikossa ja käynyt noin yhdet-kahdet treffit (myös yksi malli :D )!! Jos haluut olla kaveriin yhteydessä niin tässä on sen käyttämä maili [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275